Pikku-uutisia Suomesta

YliKoo

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Kyllä on taas veroeuroja hyötykäytetty oikein viimeisen päälle. :facepalm:

Jos ruoka ei kelpaa, sen voi jättää syömättä. Se ei ole velvollisuus.
 

Erkki

Eversti
Lahjoittaja
Täten itsekin tunnustan tuoneeni harjoituksista yli jääneitä muonapusseja kotiini ja käyttäneeni ne retkimuonana siviilissä. Enkä kadu ja tekisin sen uudestaan.
 

Umkhonto

Kenraali
Täten itsekin tunnustan tuoneeni harjoituksista yli jääneitä muonapusseja kotiini ja käyttäneeni ne retkimuonana siviilissä. Enkä kadu ja tekisin sen uudestaan.
Minä myös. Ja nokitan vielä tunnustamalla dyykanneeni työpaikan romulavalta hävitettyjä vanhoja työkaluja ym. käyttökelpoista.
 

hansai

Ylipäällikkö
Poliisipartio havaitsi sattumalta karanneen vuohen – maatilalta paljastui rituaaliteurastamo

Tänään klo 22:10
Ennen paljastumistaan entinen pizzeriayrittäjä ehti teurastaa etelä-pohjanmaalaisella maatilalla 12 tuotantoeläintä lain vastaisella tavalla.
  • Vaasan hovioikeus tuomitsi 29-vuotiaan vantaalaismiehen törkeästä eläinsuojelurikoksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
  • Tuomittu pyöritti yrityksensä nimissä maatilaa, johon oli hankkinut nautoja, lampaita, vuohia, kanoja sekä kalkkunoita.
  • Hän teurasti eläimiä sitomalla ne ja viiltämällä sitten niiden kurkut auki.
Syytetyn mukaan hän söi ystäviensä kanssa kaikki tappamansa eläimet. Kuvassa halal-teurastettua nautaa. Kuva ei liity tapaukseen.
Syytetyn mukaan hän söi ystäviensä kanssa kaikki tappamansa eläimet. Kuvassa halal-teurastettua nautaa. Kuva ei liity tapaukseen.

Syytetyn mukaan hän söi ystäviensä kanssa kaikki tappamansa eläimet. Kuvassa halal-teurastettua nautaa. Kuva ei liity tapaukseen. ERJA LEMPINEN/ KL
29-vuotiaan miehen tuomio luettiin törkeästä eläinsuojelurikoksesta, ympäristön turmelemisesta sekä eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain rikkomisesta.
Rikoksista vakavin on törkeä eläinsuojelurikos. Syytetty oli teurastanut 12 tuotantoeläintä (kahdeksan vuohta, kaksi lammasta ja kaksi pientä sonnia) tavalla, joka on eläinsuojelulain vastainen.
Käytännössä syytetty oli ensin kaatanut eläimet lattialle, sitonut niiden jalat ja sitten viiltänyt kurkun auki.
Tämän menettelyn hän myös tunnusti, mutta kiisti rikoksen.
Omasta mielestään vastaaja oli pitänyt eläimistään hyvää huolta ja teurastanut ne mahdollisimman nopeasti.
Eläinten lihan syytetty kertoi syöneensä yhdessä ystäviensä kanssa. Teurastamotoimintaa oli kuitenkin tarkoitus laajentaa ammattimaiseksi. Syytetty oli kertomansa mukaan hankkimassa tilalleen eläimiä Romaniasta; tilalla jo olleet eläimet hän oli ostanut eri puolilta Suomea.
”Voimakasta kipua ja kärsimystä”
Syytetty kiisti tienneensä, että kyseessä olisi islamin uskonnon mukainen, rituaalinen halah-teurastustapa. Kyseessä oli se tapa, jonka hän tunsi. Hänellä ei mitään uskonnollia tavoitteita eläimiään teurastaessaan.
Siihen oliko toiminta rituaalista vaiko ei, ei oikeus ottanut kantaa.Oikeus kuitenkin huomautti, että Suomen lain sallimassa halal-teurastuksessa eläin tainnutetaan samanaikaisesti kun sen kurkku leikataan. Paikalla pitää olla myös eläinlääkäri valvomassa toimitusta.
Vaasan hovioikeus katsoo, että syytetyn käyttämä teurastapa viiltää kurkku auki ja antaa eläimen kuolla verenhukkaan, aiheuttaa eläimelle voimakasta ahdistusta, kipua ja kärsimystä. Eläimet eivät kuole heti, osa niistä saattaa olla elossa vielä jonkin aikaa.
Hovioikeus katsoo, että nautaeläimille aiheuttaa kärsimystä jo niiden kaataminen lattialle ja raajojen sitominen.
Hovioikeuden käsitys perustuu paitsi lakiin myös aluehallintoviraston asiasta antamaan lausuntoon sekä läänineläinlääkärin todistukseen.
Eläinlääkäri oli opastanut
Toisin kuin Pohjanmaan käräjäoikeus hovioikeus katsoo, että teko täyttää törkeän eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit.Käräjäoikeus oli tuominnut vantaalaisen perusmuotoisesta eläinsuojelurikoksesta.
Raskauttavana hovioikeus piti sitä, että valvontaeläinlääkäri oli hovissa esitetyn todistelun mukaan opastanut syytettyä tainnuttamisen pakollisuudesta.Hänen olisi tullut ottaa eläinlääkärin puheista opikseen, etenkin koska ei ollut kysynyt neuvoa yksityishenkilönä vaan elinkeinonharjoittajana.
Teurastamojätteet vastaaja hautasi pellolle. Tämän vuoksi hänet tuomittiin ympäristön turmelemisesta.Eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain rikkomisesta hän syyllistyi, koska osa tilan vuohista oli merkitsemättä rekisteriin eikä niillä ollut korvamerkkejä.
Keskiviikkona antamallaan ratkaisulla Vaasan hovioikeus kiristi käräjäoikeuden määräämän vankeusrangaistuksen neljästä kuukaudesta seitsemään. Vankeus on ehdollista.
Lisäksi 29-vuotias tuomittiin eläintenpitokieltoon viideksi vuodeksi.
Rikokset sattuivat toissa vuonna huhti-elokuussa Etelä-Pohjanmaalla.
Satoja eläimiä
Helsingissä pizzeriaa aiemmin pitänyt nuori mies lopetti vuoden 2017 alussa ravintolatoiminnan ja osti maatilan Etelä-Pohjanmaalta.
Tarkoitus oli harjoittaa osakeyhtiön nimissä teurastamotoimintaa.Tilalleen nuori mies hankki eri puolilta Suomea tuotantoeläimiä.
Tilalla oli viranomaisten saapuessa noin 50 kanaa, 100-150 kalkkunaa, noin 30 vuohta, satakunta lammasta, seitsemän nautaa sekä viisi lammasta. Tarkka eläinten määrä jäi epäselväksi, koska eläimiä oli ympäri tiluksia.
Tilalta myös karkasi eläimiä.Naapurit olivat niitä nähneet.
Viranomaistutkintaan toiminta tuli kuitenkin sattumalta. Ohikulkeva poliisipartio oli havainnut karkuteillä liikkuvan vuohen.
Poliisi päätti tarkastaa tilan, josta uskoivat vuohon olevan peräisin.Poliisi pyysi tarkastukseen mukaan myös eläinlääkärin
10 päivää telkien takana
Tilanomistaja myönsi poliisille teurastaneensa eläimiä ilman tainnutusta, joten hänet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä. Mies vietti putkassa yhteensä 10 vuorokautta.
Todettakoon, että rikoksesta tuomittu vantaalaismies on Suomen kansalainen ja toiminut yrittäjänä jo useamman vuoden.Hänellä on edelleen toiminimi ja tuolla toiminimellä yritystietojen mukaan ravintolatoimintaa Helsingissä.

 

Protheon_93

Eversti
Tarja Halonenkin nykyään näkee yhteistyön NATOn kanssa ja yhteiset harjoitukset hyvänä asiana, ja että se auttaa sotatilanteessa yhteistyön tekemistä, ja harjoituksia ja yhteistyötä on syytä jatkaa.

Ihan mukava huomata, että tuolla SDPssäkin aletaan modernisoitumaan tälle vuosituhannelle tuolta muutaman kymmenen vuoden takaisista suomettumisen ajoista.
 

SJ

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Nyt on kyllä harvinainen onnettomuus. Olisiko jopa ensimmäinen SRA kisoissa?
Olen ollut siinä uskossa, että tuollaista ei pitäisi tapahtua, jos kotelo on oikeanlainen. Asetta koteloon laitettaessa sen sijaan tuota kai voisi tapahtua jos sormi jää liipasimelle.
 

PSB 5500

Kenraali
Nyt on kyllä harvinainen onnettomuus. Olisiko jopa ensimmäinen SRA kisoissa?
Taitaa olla ensimmäinen laatuaan tämä tässä lajissa? Vikaa aseessa tai kilpailija ei ole varmistanut asetta ennen koteloon laittoa ja sormi ollut liipaisimella ja tuomari ei ole näitä huomannut. Aseen malli kiinnostaisi tässä..
 

Viestimies

Korpraali
Taitaa olla ensimmäinen laatuaan tämä tässä lajissa?
Oli kilpailussa, eikä vaan ensimmäinen SM-kilpailussa. Varovaisena arviona SRA-kilpailuissa on lajin historiassa ammuttu 10 miljoonaa laukausta ja 2000 ladatun pistoolin vetoa kotelosta.

Harjoituksissa tehtyjen vastaavien suoritusten määrää voi vain arvailla, mutta jos lasketaan harrastajamääriä ja keskimääräisiä laukausmääriä yms. niin harjoituksissakin sattuneet jalkaan ampumiset tai muut ampumatapaturmat ovat hurjasti harvinaisempia kuin vakavat loukkaantumiset lähes missä vaan yleisessä urheilulajissa.

Vikaa aseessa tai kilpailija ei ole varmistanut asetta ennen koteloon laittoa ja sormi ollut liipaisimella ja tuomari ei ole näitä huomannut. Aseen malli kiinnostaisi tässä.
Kuten ketjussa mainitusta lehtiuutisestakin jo selviää, vahingonlaukaus on tapahtunut asetta kotelosta vedettäessä, ei sinne laitettaessa. Aseen malli ei ole ollut tapauksessa miltään osin olennainen asia. Kotelon malli taas on ollut vahingonlaukauksen riskiä lisäävä ja kiellettiin viimeisenä kilpailupäivänä. Sama kotelotyyppi (jossa on liipaisinsormella painettava liipaisimen kanssa lähes samassa paikassa koteloa olevaa painiketta, jotta aseen saa ulos kotelosta) on kielletty useassa muussa ampumaurheilun lajissa kokonaan ja samoin useilta pistooliammunnan kursseilta.
 

SJ

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
No yllätys. Luulin että Serpa-kotelot oli jo bannattu kaikesta.
Koskeeko tuo sama kaikkia koteloita joissa on tuo nappi samalla tavalla? Siis myös ne Israelilaisesta palveluskotelosta kopioidut? Ei silti, en näe miksi etusormea pitäisi käyttää mihinkään vedettäessä asetta kotelosta.
 

Viestimies

Korpraali
Koskeeko tuo sama kaikkia koteloita joissa on tuo nappi samalla tavalla? Siis myös ne Israelilaisesta palveluskotelosta kopioidut?
Kyseisen kilpailun kielto koski kaikkia koteloita joihin sama erityisriski liittyy. Eli kaikkia koteloita joissa on liipaisinsormella tehtävä jotain, että aseen saa ulos kotelosta. Samalla tavalla kielto on muotoiltu muissakin kilpailuissa.

Mahdollista lienee, että jollain pistoolikurssilla on kielletty pelkästään Serpat tai kielto on ainakin ilmaistu käyttäen kyseisen kotelomallin nimeä, vaikka tarkoituksena on ollut kieltää kaikki samalla tavalla toimivat kotelot merkkiin ja malliin katsomatta.

Itseäni useita erilaisia kotelotyyppejä käyttäneenä on aina ihmetyttänyt mikä on se lisäarvo, joka saavutetaan nimen omaan liipaisinsormella avattavasta lukituksesta? Kukaan ei ole minulle osannut sellaista perustella. Kyseisten kotelojen kannattajat tuntuvat olevan vaan enemmän riskihakuisia ja heillä se näkyy myös väljemmissä aseenkäsittelysäännöissä (ns. isojen poikien säännöt eli aina patruunoilla ladatut aseet tai ainakin että urheiluammunnan käsittelysääntöjä venytetään pukemisen/riisumisen, pakkaamisen, kuljettamisen jne. suhteen). Asian voisi tiivistää siten, että ”tosimies” käyttää liipaisinsormikoteloa, koska se on tacticool.

Jostain kumman syystä samat jantterit harvemmin kantavat pistoolia suoliluun etupuolella (ns. kello 1 -paikassa), koska näemmä varpaiden ampumisen riski voidaan hölmöllä kotelolla ottaa, mutta kulkusia eivät rohdi laittaa samanlaiseen vaaraan. Ja joo, vyön sisäpuolelle tulevissa koteloissa ei luonnollisesti ole liipaisinsormella avattavia, mutta periaatteellinen kummallisuus tuossa ajattelutavassa on.
 

Kyrätulli

Alikersantti
Noh Noh viestimies, eläähän ala ihan hirveellä kahvalla yleistämään riskihakuisuutta tai väljyyttä aseenkäsittelystandardeissa.

Ps. tosimies ei käytä mitään external- koteloa. Sillä on swedish- style natural commando in-side-body- holster...
 

Viestimies

Korpraali
Noh Noh viestimies, eläähän ala ihan hirveellä kahvalla yleistämään riskihakuisuutta tai väljyyttä aseenkäsittelystandardeissa.
Kirjoitukseni perustui laajoihin omakohtaisiin havaintoihin. Viimeksi eilen minulle puolusteltiin kyseisiä koteloita toteamalla ettei sellaisen omistaja ole vielä ampunut itseään jalkaan.

Tämä ns. isojen poikien säännöt -kuvio liipaisinsormikoteloineen perustuu siihen ajattelutapaan että rauhan aikana ja varsinkin urheiluammunnassa omaksutut erittäin tiukat turvallisuuskäytännöt eivät soveltuisi sodankäyntiin ja siksi olisi haitallista harjoitella tiukoilla säännöillä, koska sodassa ei ole yksisuuntaista ampumarataa ja että urheiluammunnassa opitut rutiinit tappavat kadulla (That shit will get you killed in the streets).

En tietenkään väitä että Israelin puolustusvoimien koteloita hommanneet ovat kaikki kotiramboja, moni on hankkinut sen tyyppisen kotelon ensimmäiseksi kotelokseen vain koska ei ole saanut ensin asiasta laadukasta opetusta. Mutta tämmöinen ajattelutapa ja vaaralliset kotelot löytävät keskimääräistä useammin toisensa, se on pitkäaikainen havaintoni.
 

Viestimies

Korpraali
Ilmeisesti liian moni saanut aseluvan jolle sitä ei olisi pitänyt antaa?
Minä en menisi laskemaan vahingossa itseään jalkaan ampunutta aseluvan haltijaksi sopimattomaksi. Näitä kun on Suomessa kuitenkin melko vähäinen joukko (vaikka tänä vuonna onkin ollut normaaleista tilastoista poiketen jo kaksi tapausta). Jokainen on toki liikaa tietyssä mielessä, mutta taas ns. nollavisiomielessä ei. Kokonaan näitä ei voi estää millään, jos lasketaan vielä sekin riski, että joku rikollinen vielä ampuu keskellä kirkasta päivää jonkun autoriidan takia ohi riitapukaristaan ja sivullista jalkaan.

Jos kuitenkaan kilpailunjärjestäjä tai kurssin kouluttaja ei halua ryhtyä paikkaamaan ja evakuoimaan kilpailijaa/oppilasta sekä selvittelemään tapausta mm. poliisin kanssa, niin hänelle ihan sopiva riskinhallintakeino on olla ottamasta tuommoisia koteloita tilaisuuteensa. Harjoitelkoon kuka niillä haluaa siten, että vastaa itse ja omalla vakuutuksella ja ensiaputaidoillaan seurauksista.

Edit: mainitaan nyt vielä selvyyden vuoksi, että keskustelu kyseisten koteloiden käyttäjistä ja heidän varustevalintojensa vaikuttimista on tässä nyt jo yleisellä tasolla eikä liity miltään osin keskustelun aloittaneessa uutisessa yksilöityyn tapaturmaan tai siihen liittyviin henkilöihin.
 
Viimeksi muokattu:
Top