Pikku-uutisia Suomesta

Jaahas, jollain on taas mennyt jussin vietto överiksi ja VATI:lointia pukkaa...

Kotimaa 26.6.2016 klo 10:42 | päivitetty 26.6.2016 klo 13:06
Poliisi piirittää taloa Pelkosenniemellä – paikalla useita poliisiautoja ja ambulansseja
Talossa on noin 30-vuotias mies. Poliisi saapui paikalle aamulla saatuaan ilmoituksen talosta kuuluneista laukauksista.

Poliisi on sulkenut vitostien Pelkosenniemellä piiritystilanteen vuoksi. Kuva: Esko Puikko / Yle

Poliisilla on parhaillaan menossa piiritystilanne Pelkosenniemellä Savukoskentien ja Kairalan välisellä tiealueella. Paikalla olevan Ylen kuvaajan mukaan poliisi on käskyttänyt piiritetyssä talossa olevaa miestä tulemaan ulos.

Tilanne sai alkunsa aamulla noin klo 6.30, kun poliisi sai ilmoituksen talosta kuuluneista laukauksista. Piiritettävän talon sisällä on talon asukas, noin 30-vuotias perheellinen mies. Muu perhe oli poistunut asunnosta ennen poliisin tuloa.

Poliisin mukaan sivulliset eivät ole vaarassa, mutta pyytää kuitenkin välttämään alueella liikkumista. Poliisi on eristänyt piirityspaikan.

Poliisin eristämä alue on melko pieni, Ylen kuvaaja kertoo. Kuvaajan mukaan piirityspaikalla seitsemän poliisiautoa ja kaksi ambulanssia. Paikalla on käynyt myös helikopteri.

Kuvaajan tietojen mukaan piiritetty olisi ampunut klo 11 aikaan uudelleen ja poliisi olisi käskyttänyt piiritettyä miestä luopumaan aseesta.

Poliisi on sulkenut valtatien 5 piirityspaikalla.

Operaatiosta kertoi ensimmäisenä Kaleva.

http://yle.fi/uutiset/poliisi_piiri...iisiautoja_ja_ambulansseja/8984536?origin=rss
 
Viimeksi muokattu:
Jaahas, nämähän tuntuu taas olevan muodissa...

Pori 28.6.2016 klo 2:45
Poliisi piiritti epäiltyä asemiestä yöllä Porissa
Porissa illalla alkanut piiritystilanne päättyi rauhallisesti aamuyöllä.

Lounais-Suomen poliisilaitos sai maanantai-iltana kello 20.30 aikaan ilmoituksen aseella uhkailevasta miehestä Porin Laviantiellä.

Poliisin mukaan miehen epäillään ampuneen laukauksia sivullisia kohti, mutta kukaan ei loukkaantunut. Poliisin saavuttua paikalle mies oli yksin asunnossaan ja hänet saatiin ulos rakennuksesta neuvottelujen jälkeen, noin kello yhdeltä yöllä.

Operaation ajaksi talo sekä naapuritalo evakuoitiin. Operaatiossa oli mukana myös puolustusvoimien Pasi-miehistönkuljetusvaunu.

Miestä epäillään tässä vaiheessa laittomasta uhkauksesta, vaaran aiheuttamisesta sekä ampuma-aserikoksesta.

Lounais-Suomen poliisilaitos ei toistaiseksi tiedota asiasta enempää.

http://yle.fi/uutiset/poliisi_piiritti_epailtya_asemiesta_yolla_porissa/8987931
 
LM: Itäsuomalaiselta mieheltä evättiin aselupa – syynä toistuva julkinen masturbointi

Julkaistu: 27.6. 16:57
Miehelle oli vuosien mittaan langetettu useita rangaistusvaatimuksia sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta. Asiasta uutisoi Lännen Media. Itäsuomalainen mies oli Lännen Median mukaan hakenut poliisilta lupaa kiväärin hankkimiseen. Poliisi kuitenkin eväsi luvan, sillä mies oli toistuvasti masturboinut julkisilla paikoilla.

Mies oli luvannut poliisille aseluvan hakemisen yhteydessä lopettavansa julkimasturboinnin, mutta hänet oli lupauksesta huolimatta tavattu vielä kuulemisen jälkeenkin laittomista puuhista.

Lännen Median mukaan mies valitti hylätystä aselupahakemuksesta Itä-Suomen hallinto-oikeuteen, mutta oikeuskaan ei pitänyt häntä jatkuvan soveliaana käsittelemään ampuma-asetta tai aseen osia.

Oikeus perusteli päätöstään sillä, että miehen käytös osoitti piittaamattomuutta laista sekä yleistä elämänhallinnan ja itsehillinnän puutetta.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001208922.html
 
Perimmäisenä syyllisenä näissä kaikissa tapauksissa ovat toimittajat:

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2281935

Poliisijohtaja Marko Savolainen poliisihallituksesta kirjoitti:
Poliisijohtaja Lahden ja Pelkosenniemen välikohtauksista: Median uutisointi voinut johtaa ampumisjuttujen toistumiseen

Olen täsmälleen samaa mieltä asiasta. Mielestäni toimittajat voitaisiin vallan hyvin laittaa vastuuseen jokaisesta uudesta tällaisesta välikohtauksesta. Myös koko toimittaminen voitaisiin itse asiassa kieltää EU -direktiivillä, onhan se selvästikin ihmishenkiä vaarantavaa toimintaa - johan historiallinen sanontakin mainitsee kynän olevan miekkaa mahtavampi.
 
Perimmäisenä syyllisenä näissä kaikissa tapauksissa ovat toimittajat:

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2281935

Olen täsmälleen samaa mieltä asiasta. Mielestäni toimittajat voitaisiin vallan hyvin laittaa vastuuseen jokaisesta uudesta tällaisesta välikohtauksesta. Myös koko toimittaminen voitaisiin itse asiassa kieltää EU -direktiivillä, onhan se selvästikin ihmishenkiä vaarantavaa toimintaa - johan historiallinen sanontakin mainitsee kynän olevan miekkaa mahtavampi.

Sama oli aikanaan 90-luvulla pankkiryöstöjen kanssa. Niitä oli paljon ja uutisointi vaan lisäsi määrää. Siitä huolimatta että uutisissä kerrottiin lähes kaikkien ryöstäjien jääneen kiinni.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031019334210_uu.shtml
 
Ja taas :facepalm:

Kotimaa 28.6.2016 klo 22:19
Poliisi etsii epäiltyä ammuskelijaa Vihdissä
Vihdin Härkälässä on meneillään laaja poliisioperaatio, jossa etsitään epäiltyä ammuskelijaa. Poliisin tietojen mukaan epäilty ei ole vaaraksi sivullisille henkilöille.

Länsi-Uudenmaan poliisi on etsinyt alkuillasta lähtien epäiltyä ammuskelijaa Vihdin Härkälässä.

Poliisi epäilee, että ampuma-aseella on ammuttu laukauksia yksityisalueellla. Henkilövahingoilta on kuitenkin vältytty. Poliisi on toistaiseksi vaitonainen tapahtuneen yksityiskohdista. Ammuskelusta tuli ilmoitus hätäkeskukseen tiistaina kello 17.40 aikaan.

Poliisi on suorittanut laajalti etsintöjä henkilön löytämiseksi, mutta toistaiseksi tätä ei ole tavoitettu.

– Käytettävissä olevien tietojen mukaan epäilty ei ole vaaraksi sivullisille henkilöille, kerrotaan Länsi-Uudenmaan poliisista Ylelle.

Poliisi tiedottaa asiasta yön aikana.

http://yle.fi/uutiset/poliisi_etsii_epailtya_ammuskelijaa_vihdissa/8990656
 
Vihti=Suomen villi länsi
 
Vihdissä jälleen poliisioperaatio - poliisi etsii ammuskelusta epäiltyä
Tiistai 28.6.2016 klo 21.39 (päivitetty klo 22.41)

Vihdin Otalammella Laurintiellä on käynnissä poliisioperaatio.

- Ainakin kymmenen autoa oli tien varressa ja poliiseilla päällään raskas varustus, luotiliivit ja automaattiaseet, kertoi ohi ajanut paikallinen.

Otalampi on 2600 asukkaan taajama Vihdissä. Paikallisen kertoman mukaan kohdassa, jossa poliisit olivat, on muutama omakotitalo.

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo, että yksityisalueella on ammuttu aseella, mutta kukaan ei ole loukkaantunut. Poliisin mukaan hätäkeskukseen ilmoitettiin ampumisesta kello 17.40.

- Operaatio on edelleen käynnissä ja henkilöä tavoitellaan, Helsingin poliisista kerrotaan Iltalehdelle.

Poliisin tiedotteen mukaan etsintöjä on suoritettu laajalla alueella.

Poliisi tiedottaa asiasta myöhemmin lisää.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016062821811307_uu.shtml
 
Onko Vihdin vedessä jotain...?:rolleyes:
 
Muutama vuosi sitten Orivedellä (haja-asutus alueella) eräs ampui omalla maallaan tarkkuutta pienoiskiväärillä. Joku satunnainen ohikulkija soitti hälyytyskeskukseen kauhuissaan "Siellä ammuskellaan". No mittava poliisioperaatio jällkeen ja poliisi paikalle luotiliiveineen ja konepistooleineen ovenkarmit kaulassa. Kun pääsivät sitten paikalle, poliisi totesi, että ei ole tapahtunut mitään laitonta ja vaaraa ei ole ollut.

Mutta kaikkein huvittavinta oli kun Aamulehti teki "uutisesta" kunnon lööpin.
 
Se tuntuu aina joskus monelta unohtuvan että omilla alueilla /alueen omistajan luvalla SAA ampua kunhan siitä ei aiheudu vaaraa.. Ja aseiden ja ampujan on oltava luvallisia.
Jotenkin mennyt naurettavaksi nykyään että poromies/ metsästäjä aseen kanssa vilahtaa tienvierellä= poliisioperaatio. Pistooliampuja kotonaan sisätiloissa treenaa ampuma-asentoa= poliisioperaatio. Tai naapurin 11v Keijo-Marjatta airsoft-aseen kanssa menossa pelipaikalle=poliisioperaatio. Kaikissa näissä voisi edes ehkä hetken toivoa harkittavan tilannetta ennenkuin soittaa 112
 
Ei voi kun pitää heti soittaa jonnekin kun on nähnyt tai kuullut jotain...:rolleyes:
 
Se tuntuu aina joskus monelta unohtuvan että omilla alueilla /alueen omistajan luvalla SAA ampua kunhan siitä ei aiheudu vaaraa.. Ja aseiden ja ampujan on oltava luvallisia.
Jotenkin mennyt naurettavaksi nykyään että poromies/ metsästäjä aseen kanssa vilahtaa tienvierellä= poliisioperaatio. Pistooliampuja kotonaan sisätiloissa treenaa ampuma-asentoa= poliisioperaatio. Tai naapurin 11v Keijo-Marjatta airsoft-aseen kanssa menossa pelipaikalle=poliisioperaatio. Kaikissa näissä voisi edes ehkä hetken toivoa harkittavan tilannetta ennenkuin soittaa 112

Joo, onhan se nyt ihan naurettavaa, että jos joku noin omasta mielestään vain harrastuksena ampuu naapuriaan päähän ja uhkailee muita, niin heti ollaan soittamassa poliisille ja vaatimaan paikalle :eek: . Murheensa kullakin!
Kotimaa 27.6.2016 klo 13:21
75-vuotias mies uhkaili aseella ja ampui naista päähän – uhrin tila kriittinen
Mies osoitteli Lahdessa aseella ensin kerrostalon asukkaita ja ampui sitten 70-vuotiasta naapuriaan päähän.

Aikamoinen rimanalitus, parahin Taitolaji. Tuossa jutussa on huumori kaukana. Kyllähän sinäkin ymmärröt että kerrostalon piha ei lueta omaksi alueeksi jossa saa harrastaa ammuntaa eikä kukaan semmoista väitä.

Provo oli tarkoituksellinen ja osoitettu niille tahoille, jotka täälläkin ihannoivat USA-tyyppistä asemeininkiä ja NRA:n sponsaamia periaatteita. Sielllä vastaus tähän onnettomaan tapaukseen olisi ollut: Jos naapureillakin olisi ollut aseet, mies olisi ammuttu ensin!

Olen sitä mieltä, että Suomessakin on syytä olla varuillaan ja tarkkaan harkita kenelle aseenkantoluvat ja luvalliset aseet annetaan. Olen metsästyksen, urheiluammunnan ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen kannattaja, mutta samalla myös tarkan viranomaisvalvonnan. Totta tietenkin, ettei 112:een ole syytä turhaan soittaa, mutta kansalaiset ja etenkin vanhemmat naiset ovat nyt pelottelujen jälkeen varpaillaan "kun on niitä pakolaisiakin vapaana".
 
Joo, onhan se nyt ihan naurettavaa, että jos joku noin omasta mielestään vain harrastuksena ampuu naapuriaan päähän ja uhkailee muita, niin heti ollaan soittamassa poliisille ja vaatimaan paikalle :eek: . Murheensa kullakin!
Kotimaa 27.6.2016 klo 13:21
75-vuotias mies uhkaili aseella ja ampui naista päähän – uhrin tila kriittinen
Mies osoitteli Lahdessa aseella ensin kerrostalon asukkaita ja ampui sitten 70-vuotiasta naapuriaan päähän.
Pulkkista lainatakseni: nyt mä näkisin että sä olet ihan asian ytimessä! Eli selvästi ymmärsit pointin.. Ja vielä lisäys että ihmisten aseella uhkailu/ ampuminen ei ole mielestäni hyväksyttävää ennen kuin pistät sellaista tekstiä suuhuni. Enkä myöskään halua Suomeen aselajia mallia USA
 
Viimeksi muokattu:
Tiedän että hajukaasut pitävät toisinaan (melkeen aina ) kovaa ääntä ulostautessaan ahtaasta paikasta, mutta että ne ihan räjähtävät on ihan uutta...ja pelottavaa ... :confused: Tää on ihan kauheeta....:eek:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001210188.html

Yle: Stora Enson tehtaalla Kemissä voimakas räjähdys

Stora Enson tehtaalla Kemissä tapahtunut räjähdys kuului useiden kilometrien päähän, Yle kertoo.
Asiasta kertoo Yle Kemi. Ylen mukaan sellutehtaalla on räjähtänyt hajukaasuja. Voimakas räjähdys kuului useiden kilometrien päähän tehtaasta.
 
Se tuntuu aina joskus monelta unohtuvan että omilla alueilla /alueen omistajan luvalla SAA ampua kunhan siitä ei aiheudu vaaraa.. Ja aseiden ja ampujan on oltava luvallisia.
Jotenkin mennyt naurettavaksi nykyään että poromies/ metsästäjä aseen kanssa vilahtaa tienvierellä= poliisioperaatio. Pistooliampuja kotonaan sisätiloissa treenaa ampuma-asentoa= poliisioperaatio. Tai naapurin 11v Keijo-Marjatta airsoft-aseen kanssa menossa pelipaikalle=poliisioperaatio. Kaikissa näissä voisi edes ehkä hetken toivoa harkittavan tilannetta ennenkuin soittaa 112

Niin. Suomessa on paljon aseita mutta kaupungistumisen myötä entistä harvemmilla on suora kytkös aseisiin. Sitä, mitä ei omakohtaisesti tunne, on helppo pelätä. Hanuristahan asenneilmaston muutos ampumaharrastajalle on mutta sille ei taida olla kovin paljon tehtävissä. Ehkä metsästäjä tai ampumaharrastaja kuitenkin pääsee helpommalla pitämällä matalaa profiilia väärinkäsitysten välttämiseksi sen sijaan, että pitää kynsin hampain kiinni oikeuksistaan.

Yksi harrastusta rajoittava tekijä ovat maalle muuttavat kaupunkilaiset. Saattaa olla, että paikallisella soramontulla on ammuttu satunnaisesti vuosikymmeniä. Uusi asukas ei sitä tiedä vaan soittaa saman tien (facebook-päivityksen jälkeen) 112:een, kun kuulee pamauksen... Aselupiakin on lähtenyt sen jälkeen, kun paikallinen 'maan tapa' on tällaisen uuden asukkaan takia tullut poliisin tietoon, ja poliisilla on ollut eri näkemys 'perinteen' asiallisuudesta.
 
Back
Top