Pikku-uutisia Suomesta

Iso-Britannian hävittäjät lentävät kierroksia Suomen ilmatilassa nyt joka viikko

Kuva: Juha Poutanen
Iso-Britannian ilmavoimien Eurofighter-hävittäjät lentävät Suomen Hornet-hävittäjien kanssa lentokierroksia Suomen yllä nyt viikottain.

Yhteiset lennot alkoivat vasta ja jatkuvat kesän yli aina elokuun loppuun asti.

Suomessa on totuttu siihen, että mantereen päältä nähdyt hävittäjät ovat omia lukuun ottamatta ennalta ilmoitettuja isoja vierailuja kuten Yhdysvaltain hävittäjien vierailua Rissalassa kesäkuussa.

Lähiviikkoina Hornetien ja Hawkien lisäksi osa hävittäjistä onkin brittien.

Iso-Britannian Eurofightereiden osallistuminen lentoihin usean viikon ajanjaksolla on Suomessa uutta. Ilmavoimien mukaan lennot lasketaan ilmataisteluharjoitteluksi ja niiden tarkoitus on koulutuksellinen, ei valvontatehtävä.

Lennoille osallistuu kerrallaan 2-4 Eurofighter-hävittäjää. Ne eivät laskeudu Suomeen, vaan lentävät Suomen kierroksen Naton lentotukikohdasta Viron Ämarista.

Suomalaisista mukana on 2-4 Hornetia tai joillakin kerroilla mahdollisesti myös Hawkeja. Koneet tulevat etenkin Karjalan Lennostosta Siilinjärveltä tai myös muista Ilmavoimien tukikohdista.
 
Loistavaa! Puolustusyhteistyösopimuksen ennakkohyötyjä?
 
Jostain muistaakseni luin, että melkein kaikilla Konginkankaan selviytyneillä on eriasteisia aivovammoja. Joita ei sillon osattu etsiä ja tietenkään korvauksia yms niistä ei saa.
 
Jostain muistaakseni luin, että melkein kaikilla Konginkankaan selviytyneillä on eriasteisia aivovammoja. Joita ei sillon osattu etsiä ja tietenkään korvauksia yms niistä ei saa.
Itse olen lukenut, että oikeudessa vääntävät edelleen vakuutusyhtiöiden kanssa. Muistaakseni aivovammoja eivät tahdo uskoa joten eivät maksa
 
Iso-Britannian hävittäjät lentävät kierroksia Suomen ilmatilassa nyt joka viikko

Typhoonit pysäyttivät pimeänä lentäneen Venäjän IL-20:n, "Ruotsi ja Suomi mukana"
KASPERI SUMMANEN
46 minuuttia sitten (päivitetty 28 minuuttia sitten)
Hävittäjien kerrotaan viime viikon tiistaina käyneen Itämeren yllä tarkistamassa venäläiskonetta.

  • 16529165ff49e66c33165d10a73626e1a700a6b1698a2fa5cc93fac527119120

    venäjän Il-20 -tiedustelukone pysäytettiin Itämerellä 27. ja 28. kesäkuuta.

    (Wikimedia Commons)
Baltic Air Policingin Typhoon-hävittäjät nousivat Liettuan puolustusministeriön mukaan kesä-heinäkuun vaihteen viikolla kolmesti tarkistamaan ja pysäyttämään Venäjän ilmavoimien koneita Itämerellä.

Viime viikon tiistaina eli 28. kesäkuuta koneiden kerrotaan pysäyttäneen Venäjän IL-20 -tiedustelukoneen. Sen kerrotaan olleen matkalla Kaliningradista Itämerta pitkin manner-Venäjälle.

"Lentokoneen transponderi oli poissa päältä, se ei ylläpitänyt radioyhteyttä ja lentosuunnitelma oli kerrottu etukäteen", tiedotteessa todetaan.

Lähellä Britannian RAF:ää toimivan twiittaajan mukaan "Ruotsin & Suomen nopean toiminnan ilmavalvonta (QRA) myös mukana".

Naton Baltic Air Policing on tällä hetkellä Britannian vetovuorossa. Maan neljä Eurofighter Typhoonia on sijoitettuna Viron Ämariin.
 
tämän otsikon tarjoituksena on harhaittaa lukijoita. Kansalla tiedossa Putinin lupaus pimeitä lentoja koskien. Nyt sitten julkaistaan tapahtuma jossa venäläinen kone lentänyt "pimeänä". Lukijat eivät viitsi lukea tarkemmin päivämääriä joten mielletään Putinin rikkoneen heti kättelyssä lupauksensa. Tätä se iilimatomedia sitten on.
 
Hurja video K-Marketista: Rohkeat naiset taltuttivat myymälävarkaan – miehet jatkoivat hedelmäpelejään
KOTIMAA JULKAISTU 06.07.2016 14:04

Kun uusikaupunkilainen kauppias ajautui pieneen pystypainiin näpistyksestä epäillyn miehen kanssa, tilannetta sivusta seuranneet naiset ryntäsivät apuun. Paikalla olleet miehet sen sijaan keskittyivät tiiviisti noin metrin päässä seisoviin peliautomaatteihin.

Uusikaupunkilainen Niina Sevón pysäytti pitämässään K-Marketissa tiistaina henkilön, jonka hän oli nähnyt yrittävän näpistystä.

– Huomasimme myymälässä hieman epäilyttävän oloisen henkilön. Menin sitten kameroiden taakse ja näin, kun hän pistää tolpan takana jotain paitansa alle. Siirryin häntä vastaan vaivihkaa myymälän ovelle.

Mies ei kuitenkaan kiertänyt kassojen kautta, vaan yritti poistua kaupasta toiselta puolelta, sisäänkäynnin kautta. Sevón ennätti väliin ja otti miehen puhutteluun.

– Pyysin häntä nostamaan paitaansa ja näin, että sinne oli kätketty suklaalevy. Hän alkoi kaivamaan sitä pois, mutta sanoin, että aion soittaa paikalle poliisit. Hän kertoi, ettei jää odottamaan heidän saapumistaan.

"Vasta myöhemmin huomasin, kuinka koomiselta se näytti"
Valvontakameravideo näyttää, kuinka Sevón seisoo miehen ja kaupan ulko-oven välissä. Hän puhuttelee näpistyksestä epäilemäänsä, siniseen huppariin pukeutunutta miestä ja tilanne vaikuttaa vielä rauhalliselta.

Kun myymälän liukuovet avautuvat Sevónin takana, pysäytetty mies pyrkii kuitenkin livahtamaan karkuun.

Sevón tarttuu miestä käsivarresta ja pysäyttää hänen pakonsa. Mies yrittää pyristellä irti naisen otteesta ja näyttää siltä, että Sevón ei saa pidettyä tätä paikoillaan.

Paikalle ryntää kolme tilannetta sivusta seurannutta naista, jotka auttavat Sevónia pitämään miehen myymälän sisäpuolella.

Tilanne ei äitynyt uhkaavaksi, mutta Sevón huomasi valvontakameranauhoista jotain erikoista käytyään niitä myöhemmin läpi.

– En sitä siinä tilanteessa itse tajunnut, kun kaikki tapahtui niin nopeasti. Vasta videoita katsoessa näki, kuinka koomiselta se näytti, Sevón kertoo puhelimessa.

Pelikoneet veivät voiton
Koko välikohtauksen ajan Sevónin takana seisoo mies, joka on tiiviisti keskittynyt edessään seisovaan rahapelikoneeseen. Myöhemmin ennen sinihupparisen pakoyritystä pelikoneille ilmestyy myös toinen mies.

Kaksikko on välikohtauksen alkaessa noin metrin päässä kahakasta, mutta he eivät juurikaan välitä takaan tapahtuvista asioista.

– Poliisien saapumisessa meni kauan. Tuntui siltä, että olisi kulunut ainakin 10 tai 15 minuuttia. Siinä vaiheessa koputin toista miestä olkaan, että voitko auttaa sen aikaa. Hän tuli viereeni seisomaan ja oli siinä niin pitkään, että poliisit tulivat. Hän ei kuitenkaan reagoinut mitenkään ennen kuin pyysin.

Sivullisten reagoimattomuus ei kuitenkaan harmita Sevónia yhtä paljon kuin välikohtauksesta aiheutunut ylimääräinen vaiva.

– Enemmänkin ärsytti se, että tällaisen takia asiakkaamme joutuivat jonottamaan. Minua olisi tarvittu kassalla ja sinne kertyi ruuhkaa, kun täytyi käyttää tällaiseen aikaa, hän sanoo.

"Dramaattisen" videon joutunee käydä katsomassa täällä: http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...kaan-miehet-jatkoivat-hedelmapelejaan/5977742

Asiaan liittyen... Jossain vaiheessa kauppiaat laittoivat ilmoituksia kauppoihinsa että jos varastat niin sitoudut siihen että kuvat julkaistaan. Tuon väitettiin tepsineen näpistyksiin yms. Vieläkö tuo on jossain käytössä vai joko siihenkin joku sano että soo-soo...?
 
Mitä ne akat valittaa. Se on tasa-arvoa nykyään. Ei miesten pidä kaikkia töitä tehdä, kyllä ne naisetkin pystyy.
 
Armeijalta vietiin taas rynnäkkökivääri - poliisi vaikenee täysin

Keskiviikko 6.7.2016 klo 14.36

IL:n tietojen mukaan puolustusvoimilta on taas kateissa rynnäkkökivääri. (JENNI GÄSTGIVAR)
Poliisi ei suostu kertomaan edes sitä, millä tavalla autoihin oli murtauduttu.

Tutkijat kuitenkin uskovat, että murrot oli tehty samoihin aikoihin ja tekijät olisivat samoja henkilöitä.

Armeijan väreissä

Yksi autoista kuului puolustusvoimille. Auto oli siviilirekisterissä, mutta puolustusvoimain väreissä. IL:n tietojen mukaan kyseisestä autosta päätyi rikollisten matkaan poikkeuksellisen vaarallinen saalis, rynnäkkökivääri.

- En kommentoi murtosaalista millään tavalla, toteaa tutkintaa johtava rikoskomisario Ville Hahl Hämeen poliisista.

Hän ei myöskään suostu kertomaan, onko ketään otettu kiinni tai pidätetty murtosarjaan liittyen.

- Ehkä myöhemmin tällä viikolla on jotain kerrottavaa, Hahl sanoo.

Vastoin sääntöjä

Puolustusvoimat vaikenee asiasta täysin.

- Tämä on poliisitutkinnassa, ja poliisi vastaa kaikkiin tähän liittyviin kysymyksiin. Me emme lausu mitään, sanoo tiedottaja Henrik Gahmbergpääesikunnan viestintäosastolta.

Gahmberg myöntää, että rynnäkkökivääriä ei saa säilyttää yöaikaan autossa.

- Mutta tähän liittyen en voi kommentoida, oliko siellä aseita, hän sanoo.

Useita kateissa

Puolustusvoimilta on vuosien aikana kadonnut useita aseita. IL:n haastattelema aseasiantuntija Runo K. Kurko arvioi (IL 21.6.), että puolustusvoimilta olisi kadonnut 60-luvulta lähtien jopa toistasataa sarjatuliasetta.

Puolustusvoimien mukaan asevarkaudet ovat kuitenkin harvinaisia, ja kateissa on "joitakin" rynnäkkökiväärejä. Kurkon lausuntoa pidettiin liioiteltuna.

Edellinen rynnäkkökiväärin katoaminen tapahtui Porin prikaatin maastoharjoituksissa joulukuussa 2014. Kadonnutta RK-62 rynnäkkökivääriä ei vieläkään ole löydetty.

Sama Vihdissä

Vajaat kolme viikkoa sitten tapahtuneessa Vihdin piirityksessä poliisia ammuttiin RK-62-rynnäkkökiväärillä. Yksi poliisi loukkaantui vakavasti. Häntä auttamaan mennyttä toista poliisia ammuttiin kuolettavasti selkään. Lopuksi ampuja surmasi itsensä samalla aseella.

Ampujalta oli aiemmin takavarikoitu hänen lailliset aseensa. Poliisi ei toistaiseksi ole saanut selville, mistä mies oli kyseisen rynnäkkökiväärin hankkinut.

Aseen alkuperä pystyttiin kuitenkin jäljittämään. Se oli valmistettu vuonna 1982 ja toimitettu puolustusvoimille, mistä se oli siirtynyt rajavartiolaitokselle. Ase oli anastettu vuonna 1990.

- Miten se päätyi ampujan haltuun, sitä selvitellään yhä, sanoo tutkintaa johtava rikosylikomisario Thomas Elfgren keskusrikospoliisista.
 
Voidaanko olettaa, että auto oli sotilaspoliisivarusteltu VW Transporter? Jos näin, niin herää kysymys, miksi ase ei ollut lukkojen takana? Eikö varustukseen kuulu asekaappia tai lukittavaa asetelinettä? Ja miksi helvetissä ei? Poliisiautoissa ainakin ihan tavallinen varuste...
 
En usko että oli Spolauto. Veikkaan virkamatkalaisen yms tavisautoa tai pv:n normiautoa.
 
Miksi sotilaspoliisi pitäisi rynnäkkökivääriä mukana? Eikö kantahenkilökunnan pistooli riitä?
 
Miksi sotilaspoliisi pitäisi rynnäkkökivääriä mukana? Eikö kantahenkilökunnan pistooli riitä?

Tukiase? Jos varusmies alkaa Murastelemaan, niin siinä tulee äkkiä kirotuksi pistoolia, vaikka se ei olisikaan 9.00 Pist 80.
 
Back
Top