Koululaiset suunnittelivat itsenäisyyden juhlarahan
Suomi on tänään julkaissut kultaisen ja
hopeisen juhlarahan satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Hopearahan ovat suunnitelleet peruskoululaiset.
Suomi on tänään julkaissut kaksi Suomi 100 vuotta -juhlarahaa. Sadan euron nimellisarvoisen kultarahan on suunnitellut helsinkiläinen Simon Örnberg.
Hopearahan ovat suunnitelleet peruskoululaiset Saara Peltomäki Jyväskylästä ja Jennifer Tuomisto Turusta. Tunnuspuoli on Peltomäen käsialaa, ja arvopuoli Tuomiston.
Suunnittelijat valittiin kilpailun perusteella.
Jyväskylän Kilpisen yhtenäiskoulua käyvä Peltomäki kertoo, että juhlarahaa suunniteltiin kuvaamataidon tunnilla.
– Suunnitelmani keskellä on Suomi, jota ympäröivät puun vuosirenkaat. Ne symboloivat itsenäisyyden vuosia, hän sanoo.
Peltomäki suunnitteli ensin arvopuolen. Siinä oli männynoksa.
– Halusin, että tunnuspuoli liittyy arvopuoleen, joten tein siihen ne vuosirenkaat, hän sanoo.
Valinta rahan suunnittelijaksi tuli Peltomäelle yllätyksenä.
– Onhan tämä nyt siistiä päästä osaksi jotain sellaista, joka säilyy. En oikein osaa edes kuvailla, miltä se tuntuu, hän sanoo.
Jennifer Tuomisto puolestaan halusi työllään välittää erilaisuuden arvoa.
–
Rahan arvopuolella on kaksi toisiaan puristavaa kättä, musta ja valkoinen. Tällä halusin kuvata sitä, että Suomi ei ole rasistinen maa. Jos joku ei vielä hyväksy sitä, että on erilaisia ihmisiä, niin nyt viimeistään hyväksyy, kun se on juhlarahaan lyöty, sanoo Tuomisto.
Kultaisia Suomi 100 vuotta -juhlarahoja lyödään korkeintaan 3 000 kappaletta, ja hopeisia 10 000.