Pikku-uutisia Suomesta

Katse taivaalle huomisesta neljän päivän ajan:
"Venäjä aikoo tehdä Open Skies -tarkkailulennon Suomen ilmatilassa huomisestasta alkaen.
Neljän päivän mittainen tarkkailulento tehdään Venäjän tarkkailukone AN-30B:llä. Tarkkaa reittiä ei ole vielä kerrottu, koska tarkkailulennon tekijä antaa suunnitelmansa isäntämaalle vasta saapuessaan maahan.
Lento perustuu Open Skies -sopimukseen, jonka nojalla jäsenmaat voivat tehdä tarkkailulentoja toistensa ilmatilassa ennalta ilmoitettujen suunnitelmien mukaisesti. Sopimuksen tavoite on edistää avoimuutta ja turvallisuutta Euroopassa. Suomi on ollut sopimuksen jäsen vuodesta 2003.
Suomi teki maaliskuussa tarkkailulennon Venäjälle Ruotsin puolustusvoimien lentokoneella. Venäjä teki samankaltaisen tarkkailulennon Suomessa myös vuosi sitten heinäkuussa."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...atilaan-reitti-tietoon-viime-tingassa/5225336
 
Tasa-arvoisen avioliittolain mentyä läpi moni pelästyi mitä seuraavaksi. Seuraavaksi vuorossa voi olla eläinseksin kriminalisointi. Eläinseksiä harjoittavat tahot ovat huolissaan tästä kehityskulusta, ja ovatkin olleet yhteydessä maa- ja metsätalousministeriöön.

http://yle.fi/uutiset/kylla_suomessa_saa_harrastaa_seksia_lemmikkinsa_kanssa/8152460

Kyllä, Suomessa saa harrastaa seksiä lemmikkinsä kanssa
Suomi on Unkarin ja Romanian kanssa viimeisiä EU-maita, jossa eläimiin sekaantuminen ei ole vielä laissa kiellettyä.

Suomi on harvoja EU-maita, joissa eläimiin sekaantuminen ei ole kiellettyä. Kuva: Yle / Markku Lyytinen

Näin se on. Suomessa saa harrastaa seksiä eläimen kanssa, jos eläintä ei vahingoiteta.

Eläimen kanssa saa olla sukupuoliyhteydessä, jos ei voida näyttää toteen, että eläintä on käsitelty liian kovakouraisesti, julmasti tai tarpeetonta kärsimystä ja tuskaa aiheuttaen. Eläimiin sekaantumisella ei tarkoiteta pussaamista, halailua ja silittelyä vaan sukupuoliyhteyteen verrattavaa tekoa ihmisen ja eläimen välillä.

– Nykyään tiedetään, että sitä harrastetaan meilläkin paljon enemmän kuin yleisesti ajatellaan. Eläinseksi on tabu, eikä siitä haluta puhua. Keskustelu olisi kuitenkin tärkeää, Maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Minna Ruotsalo kertoo.

Lainsäädännössä eläinseksiin suhtautuminen on mennyt ääripäästä toiseen. Vielä vuonna 1734 sekoituksesta järjettömien luontokappaleiden kanssa rangaistiin Ruotsi-Suomessa kuolemalla.

Suomi laillisti eläinseksin vuonna 1971 muiden Euroopan maiden perässä. Yhtenä ajatuksena oli, että tekoon syyllistyivät yleensä nuoret, jotka olivat seksuaalisesti estyneitä, vajaamielisiä tai sitten vanhuuden tylsyyttä potevia. Katsottiin, ettei rikoslaki ole oikea keino puuttua sairaalloisena pidettyyn toimintaan. Eläinseksi oli Tanskassakin sallittua tämän vuoden heinäkuuhun asti.

Suomen lisäksi Unkari ja Romania ovat ainoat EU-maat, joissa eläinseksi ei ole laissa kielletty. Kuva: Yle




– Tanska ei halunnut olla viimeinen Pohjoismaa, joka sallii eläinseksin ja lisäksi siellä oli vahvat epäilyt eläinbordelleista. Siksi siellä kriminalisoitiin eläinseksi, Ruotsalo toteaa.

Eläinseksi on kielletty sen aiemmin sallineissa maissa kuten Sveitsissä 2008, Hollannissa ja Norjassa 2010, Saksassa 2013 ja Ruotsissa 2014.

Eläin kuolee usein vammoihin
Suomessa eläinseksiä ei ole tutkittu, mutta Ruotsalo kertoo, että Norjassa ja Ruotsissa siitä on tehty laajat kyselytutkimukset. Niissä nauta, hevonen, sika, lammas, koira ja kissa ovat yleisimmät eläinlajit, joita on käytetty seksuaalisesti hyväksi.

– Suurin osa tapauksista jää pimentoon. Sitä hävetään ja kaihdetaan. Sitä harjoittavat henkilöt ovat kuitenkin olleet meihin yhteydessä ja kertoneet olevansa huolissaan, jos eläinseksi kriminalisoidaan Suomessakin, Ruotsalo sanoo.

Norjalaisessa ja ruotsalaisessa tutkimuksessa on osoitettu, että suurimmassa osassa tapauksista eläimille aiheutui vakavia fyysisiä vammoja sekä ahdistusta ja pelkoa. Fyysisiä vammoja löytyi paitsi sukuelimistä myös muualta kehosta. Eläin kuoli usein saamiinsa vammoihin.

Suomi pohtii kieltoa
Suomen eläinsuojelulakia ollaan uudistamassa ja se on valmisteluvaiheessa. Uudistusta valmistellut ohjausryhmä on linjannut, että eläimiin sekaantuminen kriminalisoitaisiin kokonaan. Ruotsalon mukaan sitä on kuitenkin kritisoitu oikeusministeriöstä.

– Taustalla on moraalikriminalisointiajattelu. Rikosoikeudessa on suhtauduttu kielteisesti siihen, että jos johonkin suhtaudutaan moraalisesti paheksuen, niin se ei lähtökohtaisesti synnytä tarvetta kriminalisoida sitä.

Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa eläimiin sekaantuminen on kiellettyä. Kuva: Yle / Markku Lyytinen



Ruotsalo muistuttaa, että Ruotsissa ja Norjassa kuitenkin ajatellaan, ettei eläimen käyttäminen seksuaalisesti hyväksi lisää sen kunnioitusta vaan päinvastoin.

– Meilläkin halutaan nostaa lainsäädäntöön enemmän eläimen itseisarvoon perustuvaa kunnioitusta.

Juttua muokattu klo 16.03: Tarkistettiiin vielä, onko Unkarissa eläinseksi sallittua. Unkarissa parhaillaan harkitaan teon kriminalisointia, mutta jos eläintä ei vahingoiteta, eläinseksiä on sallittua.

Mikä on ihmisen vastuu eläimistä? Onko eläimillä tarpeeksi oikeuksia? Ajankohtaisessa kakkosessa erikoislähetys pureutuu eläimen asemaan yhteiskunnassamme. Korkeasaaren eläintarhassa eläimistä puhuvat mm. Korkeasaaren entinen johtaja Seppo Turunen, Suomen Eläinoikeuspuolueen projektipäällikkö Lotte Suveri ja MTK:n eläinlääkäri Leena Suojala. Suora lähetys tiistaina 14.heinäkuuta TV2:lla klo 21 ja Yle Areenassa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1436844174678.html

Yle: Suomalaiset eläimiinsekaantujat lähetelleet huolestuneita viestejä ministeriön virkamiehille

Eläinseksin mahdollinen kieltäminen on lisännyt huolestuneita soittoja ministeriöön, kertoo Yle.
Ministeriön virkamiehet ovat joutuneet viime aikoina vastaamaan erikoisiin tiedusteluihin. Virkamiehiltä on udeltu, onko Suomeen tulossa eläinseksikielto.

Suomen eläinsuojelulaki ollaan uudistamassa, kertoo Yle.

Lakia valmisteleva ohjausryhmä on linjannut, että eläimiin sekaantuminen kielletään Suomessa. Suomi on Unkarin ja Romanian kanssa viimeisiä EU-maita, joissa eläimiin sekaantumista ei ole kriminalisoitu.

Maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Minna Ruotsalo kertoo Ylelle, että Suomessa eläinseksi on tabu aihe. Suurin osa tapauksista jää pimentoon.

– Sitä hävetään ja kaihdetaan. Sitä harjoittavat henkilöt ovat kuitenkin olleet meihin yhteydessä ja kertoneet olevansa huolissaan, jos eläinseksi kriminalisoidaan Suomessakin.

Suomi laillisti eläinseksin vuonna 1971. Lain mukaan eläimen kanssa saa olla sukupuoliyhteydessä, jos eläintä ei vahingoiteta. Ruotsi kielsi eläinseksin viime kesänä. Tanskassa kielto tuli voimaan heinäkuun alussa.

Heidi Vaalisto
 
Viimeksi muokattu:
@vlad ja @hessukessu Mielenkiintoista pohdintaa! Juttuja on vaikea kommentoida kun en alalla työskentele. Voi olla, että olen postannut tuon aijemmin, juttuhan on jo vanha. En muista. Voisiko muutosvastarinta olla suurikin ongelma? Olen ymmärtänyt, että lääkärikunta (jotka eivät toki yksin päätä terveydenhuollon asioista?) on aika konservatiivinen ammattikunta. Onko näin, ja jos on, niin voisiko se hidastaa uusien toimintatapojen käyttöönottoa? Myös "not-invented-here" -ilmiötä varmaan esiintyy jonkin verran. Nämä asiat ei tietenkään ole terveydenhuollon yksinoikeus. Tarvittaisiinko sos- ja th-sektorilla vahvempaa koko Suomen yhtenäistä kontrollia? https://en.wikipedia.org/wiki/Not_invented_here

Nyt valitettavan lyhyelti vaikka aiheesta - toisinaan - pitkälti kirjoittelisinkin (ikävystyttämiseen saakka).

Jotenkin minulla on sellainen tuntuma, että ainakin tietyt uudistukset olisi mahdollista suorittaa jouhevammin jos olisi tiukempi yhtenäinen kontrolli jonkin aikaa ja kun toimenkuvat olisi selkeytetty ja kun merkittävimmät muutokset/uudistukset olisi tehty kontrollia olisi mahdollista höllentää ja luovuttaa "valtaa" takaisin sh-piireille.

Toisinaan myös tuntuu asetelma olevan se, että "pyörä" halutaan keksiä uudelleen, asetelma mikä tietty johtaa ongelmiin ja turhiin kuluihin kun kokeiluihin menee aikaa (ja rahaa). Ja itse näen eräiltä kohdin tämän yksityistämisen ongelmallisena, se ei välttämättä läheskään aina tuota säästöjä vaan synnyttää jopa ongelmia ja kustannustason nousua - aiheesta kirjoitin talousketjuun (?) tms. enemmän keväällä. Tiettyjä asioita en siis lähtisi yksityistämään pelkästä yksityistämisen ilosta vaan harkintaa tulisi käyttää olennaisesti aiempaa enemmän - tai asetelma on monin paikoin jo se, että "paskat on housussa".

Lääkärit ovat edelleen hyvin tietoisia asemastaan ja määrittelevät ensinnä hyvin tarkkaan sen kuinka paljon lääkäreitä yleensäkään koulutetaan, ja ammattialana se on sellainen joka on hyvin hierarkinen ja lääkärit ovat siellä ylimmällä tasolla ja se näkyy eräiden (jopa nuorten) lääkäreiden asenteessa ja erityisesti yhteistyökyvyttömyytenä tai muiden hoitoalan ammattilaisten asiantuntemuksen väheksyntänä. Onneksi asenne on hiljalleen muuttumassa ja lääkäritkin alkavat ymmärtää paremmin moniammattilisen tiimin merkityksen ja hyödyn - hoitajilta voi saada paljonkin ensikäden tietoa ja sellaisia havaintoja jotka edesauttavat hoitotyön järjestämisessä ja organisoinnissa. Toisinaan tuntuu siltä, että unohdetaan se ketä varten olemme töissä - no en ole itse sen parempi, näin käy toisinaan minullekin. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven...

Tämä tällaisena todella pikaisena raapaisuna aiheeseen - mikäli aihe on tulevien päivien jälkeen vielä pinnalla niin palaan siihen tarkemmin.

vlad.
 
Virkamiehet asialle sakkoja kirjoittamaan jos ei maanomistaja pääse eroon vieraslajeista.... :cool:

Voi minua rasistia, kun tuli heti mieleen, että jopas se PS sai aikaan melkoisen muutoksen suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa...mutta sitten kävikin ilmi, että tämä "haitalliset vieraslajit" koskevatkin vain luontokappaleita. No, aina ei voi voittaa, sanotaan... :D
 
http://yle.fi/uutiset/ilkka_kanervan_auto_pitkakyntisille/8166497

Ilkka Kanervan auto pitkäkyntisille
Kansanedustajan auton mukana ei viety tärkeitä tai salattavia papereita.

Kansanedustaja Ilkka Kanervan auton on varastettu. Auto vietiin mitä ilmeisimmin viime viikon torstaina ja perjantain välisenä yönä Kanervan kotikadulta Turun keskustassa.

– Oletan. Huomasin sen lauantaina, kun piti aamulla lähteä Lokalahdelle ja autoa ei ole missään, kokoomusedustaja kertoo.

Mitään kansanedustajan tai Etyjin puheenjohtajan tehtäviin liittyviä tärkeitä papereita autossa ei ollut.

– En pidä autossa mitään tulenarkaa paperistoa, Kanerva kertoo.

Hänen mukaansa kaikki tärkeät paperit ovat työpöydällä Helsingissä. Varkaiden mukana lähti vain joitain teknisiä kokouspapereita.

Kansanedustajan mukaan varkaiden mukaan meni henkilökohtaisia tavaroita, jotka oli tarkoitus viedä mökille.

– Toivottavasti varas pesee pesulavaatteet. Niitäkin siellä on.

Kanervan auto on vuosimallia 1999 oleva Saab 95. Väriltään se on siniharmaa ja sen rekisterinumero on KIZ-565.

Kansanedustajan mukaan tuon ikäiseen autoon meneminen on hyvin helppoa.
 
http://www.hs.fi/politiikka/a1437361160233

Suomeen noin 800 turvapaikanhakijaa Välimereltä – "kokous oli todella vaikea"
POLITIIKKA 20.7.2015 19:37 Päivitetty: 20.7.2015 20:05
Jaana Savolainen

HELSINGIN SANOMAT

Suomeen siirretään 792 turvapaikanhakijaa Italiasta ja Kreikasta mahdollisesti vielä tämän vuoden aikana.

EU-maiden sisäministerit päättivät maanantaina, miten Välimeren yli saapuneita turvapaikanhakijoita jaetaan muihin EU-maihin.

"Kokous oli todella vaikea, koska nämä ihmisvirrat alkavat olla suuria joka puolella", sisäministeri [URL='http://www.hs.fi/haku/?haku=Petteri+Orpo&lahde=nimilinkki&ref=hs-art-artikkeli']Petteri Orpo
(kok) sanoi kokouksen jälkeen.

Hän korosti, että Italialle ja Kreikalle asetettiin kokouksessa tiukat vaatimukset saattaa rajavalvonta kuntoon.
"Täytyy muistaa, että miljoonat ihmiset pakenevat oikeasti sotaa ja vainoa. Meidän on pystyttävä erottamaan heidät nykyistä paremmin vain taloudellisista syistä maahan pyrkivistä laittomista siirtolaisista."

Ratkaisu perustuu EU-maiden johtajien kesäkuiseen linjaukseen, jonka mukaan 40000 Italiaan ja Kreikkaan saapunutta turvapaikanhakijaa jaetaan jäsenmaiden kesken. Lisäksi EU-maat ottavat 20000 kiintiöpakolaista suoraan kriisialueilta saadakseen pakolaisvirtoja paremmin hallintaan.

Orpon mukaan nyt saatiin ratkaistua kaikkiaan 55000 turvapaikanhakijan ja pakolaisen sijoitus eri EU-maihin. Loput 5000 ratkaistaan syksyllä.

Ratkaisu on ollut vaikea monelle jäsenmaalle. Komission alkuperäinen esitys turvapaikanhakijoiden pakkosiirroista muuttuikin myöhemmin "vapaaehtoiseksi pakoksi".

ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA
1305971638113

Sisäministeri Petteri Orpo korosti, että Italialle ja Kreikalle asetettiin kokouksessa tiukat vaatimukset saattaa rajavalvonta kuntoon.


EU:n päätös vastuun jakamisesta perustuu perussopimuksen hätätilamekanismiin, jota on nyt sovellettu käytäntöön ensimmäistä kertaa. Hätätilamekanismia voidaan käyttää, jos joihinkin jäsenmaihin kohdistuu kohtuuton maahanmuuttopaine.

Suomen hallituksessa perussuomalaiset ministerit ilmoittivat jo kesäkuussa, etteivät he hyväksy EU:n sisäisiä turvapaikanhakijoiden siirtoja.

Suomeen arvioidaan saapuvan muita reittejä tänä vuonna noin 6000–8000 turvapaikanhakijaa. Viime vuonna heitä saapui noin 3600, joista noin 1300:lle myönnettiin turvapaikka.

EU-maiden johtajat sopivat kesäkuussa myös, että jäsenmaat ottavat 20000 kiintiöpakolaista suoraan kriisialueilta. Suojelun tarpeessa olevat henkilöt valitaan yhdessä YK:n pakolaisjärjestön kanssa.

Suomi ottaa tämän päätöksen mukaisesti 294 kiintiöpakolaista 2016 ja 2017. Hallitus ratkaisee syksyn budjettineuvotteluissa, mikä on ensi vuoden kiintiöpakolaisten kokonaismäärä.

Suomessa kiintiöpakolaisten vastaanotto on vakiintunut käytäntö, mutta kaikissa EU-maissa tällaista järjestelmää ei ole ollut.
[/URL]
 
Viesti poistettu.

Ylläpito käskenyt poistua foorumilta.

Noudata ohjeita äläkä laita alaikäisten tyttöjen perseitä, tissejä ja pesiä palstalle. Äläkä valehtele. Huomasin banniketjussa, että sinulle sanottiin, että jos et halua noudattaa sääntöjä, voit mennä pois. Ei käsketty.
 
Viimeksi muokattu:
Katse taivaalle huomisesta neljän päivän ajan:
"Venäjä aikoo tehdä Open Skies -tarkkailulennon Suomen ilmatilassa huomisestasta alkaen.
Neljän päivän mittainen tarkkailulento tehdään Venäjän tarkkailukone AN-30B:llä. Tarkkaa reittiä ei ole vielä kerrottu, koska tarkkailulennon tekijä antaa suunnitelmansa isäntämaalle vasta saapuessaan maahan.
Lento perustuu Open Skies -sopimukseen, jonka nojalla jäsenmaat voivat tehdä tarkkailulentoja toistensa ilmatilassa ennalta ilmoitettujen suunnitelmien mukaisesti. Sopimuksen tavoite on edistää avoimuutta ja turvallisuutta Euroopassa. Suomi on ollut sopimuksen jäsen vuodesta 2003.
Suomi teki maaliskuussa tarkkailulennon Venäjälle Ruotsin puolustusvoimien lentokoneella. Venäjä teki samankaltaisen tarkkailulennon Suomessa myös vuosi sitten heinäkuussa."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...atilaan-reitti-tietoon-viime-tingassa/5225336

Maikkarin uutistoimittaja ei muista oman talonsa huhtikuista uutista. Suomen tarkkailulento maaliskuussa epäonnistui täysin, koska suomalaiset olivat ruotsalaisten varassa ja lentäjillä oli masu pipi.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...uotsalaiset-sairastuivat-vatsatautiin/4961590
 
  • Tykkää
Reactions: krd
http://www.hs.fi/politiikka/a1437361160233

Suomeen noin 800 turvapaikanhakijaa Välimereltä – "kokous oli todella vaikea"
POLITIIKKA 20.7.2015 19:37 Päivitetty: 20.7.2015 20:05
Jaana Savolainen

HELSINGIN SANOMAT

Suomeen siirretään 792 turvapaikanhakijaa Italiasta ja Kreikasta mahdollisesti vielä tämän vuoden aikana.

EU-maiden sisäministerit päättivät maanantaina, miten Välimeren yli saapuneita turvapaikanhakijoita jaetaan muihin EU-maihin.

"Kokous oli todella vaikea, koska nämä ihmisvirrat alkavat olla suuria joka puolella", sisäministeri
Petteri Orpo (kok) sanoi kokouksen jälkeen.

Hän korosti, että Italialle ja Kreikalle asetettiin kokouksessa tiukat vaatimukset saattaa rajavalvonta kuntoon.
"Täytyy muistaa, että miljoonat ihmiset pakenevat oikeasti sotaa ja vainoa. Meidän on pystyttävä erottamaan heidät nykyistä paremmin vain taloudellisista syistä maahan pyrkivistä laittomista siirtolaisista."

Ratkaisu perustuu EU-maiden johtajien kesäkuiseen linjaukseen, jonka mukaan 40000 Italiaan ja Kreikkaan saapunutta turvapaikanhakijaa jaetaan jäsenmaiden kesken. Lisäksi EU-maat ottavat 20000 kiintiöpakolaista suoraan kriisialueilta saadakseen pakolaisvirtoja paremmin hallintaan.

Orpon mukaan nyt saatiin ratkaistua kaikkiaan 55000 turvapaikanhakijan ja pakolaisen sijoitus eri EU-maihin. Loput 5000 ratkaistaan syksyllä.

Ratkaisu on ollut vaikea monelle jäsenmaalle. Komission alkuperäinen esitys turvapaikanhakijoiden pakkosiirroista muuttuikin myöhemmin "vapaaehtoiseksi pakoksi".

ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

Sisäministeri Petteri Orpo korosti, että Italialle ja Kreikalle asetettiin kokouksessa tiukat vaatimukset saattaa rajavalvonta kuntoon.


EU:n päätös vastuun jakamisesta perustuu perussopimuksen hätätilamekanismiin, jota on nyt sovellettu käytäntöön ensimmäistä kertaa. Hätätilamekanismia voidaan käyttää, jos joihinkin jäsenmaihin kohdistuu kohtuuton maahanmuuttopaine.

Suomen hallituksessa perussuomalaiset ministerit ilmoittivat jo kesäkuussa, etteivät he hyväksy EU:n sisäisiä turvapaikanhakijoiden siirtoja.

Suomeen arvioidaan saapuvan muita reittejä tänä vuonna noin 6000–8000 turvapaikanhakijaa. Viime vuonna heitä saapui noin 3600, joista noin 1300:lle myönnettiin turvapaikka.

EU-maiden johtajat sopivat kesäkuussa myös, että jäsenmaat ottavat 20000 kiintiöpakolaista suoraan kriisialueilta. Suojelun tarpeessa olevat henkilöt valitaan yhdessä YK:n pakolaisjärjestön kanssa.

Suomi ottaa tämän päätöksen mukaisesti 294 kiintiöpakolaista 2016 ja 2017. Hallitus ratkaisee syksyn budjettineuvotteluissa, mikä on ensi vuoden kiintiöpakolaisten kokonaismäärä.

Suomessa kiintiöpakolaisten vastaanotto on vakiintunut käytäntö, mutta kaikissa EU-maissa tällaista järjestelmää ei ole ollut.

Väkilukuunn suhteutettuna Italian ja Kreikan pakolaisista Suomi ottaa enemmän pakolaisia kuin Saksa. Orpo on yksi suosikeistani, mutta pitäisikö matematiikan peruskurssille?
 
Maikkarin uutistoimittaja ei muista oman talonsa huhtikuista uutista. Suomen tarkkailulento maaliskuussa epäonnistui täysin, koska suomalaiset olivat ruotsalaisten varassa ja lentäjillä oli masu pipi.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...uotsalaiset-sairastuivat-vatsatautiin/4961590
Niinpä. :)
EDIT: mitähän tästä nyt sanotaan:
"Suomen työttömyysaste nousi kesäkuussa 0,8 prosenttiyksikköä 10,0 prosenttiin ja työttömyysasteen trendi 9,7 prosenttiin. Työllisten määrä laski 1,4 prosenttia ja työvoiman määrä supistui 0,5 prosenttia vuodentakaisesta."
http://www.taloussanomat.fi/tyomark...istyottomyys-euroajan-ennatykseen/20159179/12
 
Viimeksi muokattu:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015072220070426_uu.shtml

Helsinkiin turvaresidenssi vainotuille taiteilijoille?

Keskiviikko 22.7.2015 klo 03.05

Helsinkiin toivotaan turvaresidenssejä vainotuille ulkomaalaisille taiteilijoille.

Kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgren (sd) on tehnyt talousarvioaloitteen residenssin perustamisesta. Esitys menee kaupunginvaltuuston käsittelyyn loka-marraskuun vaihteessa.

Jos hanke menee läpi, perustetaan Helsinkiin Suomen ensimmäinen Safe Haven -turvapaikkaresidenssi. Se tarjoaa ulkomaalaisille, vainon kohteeksi joutuneille taiteilijoille kaupungin kustantaman turvapaikan. Residenssit sisältävät esimerkiksi asunnon ja työskentelystipendin.

Vastaavia residenssejä on jo muissa Pohjoismaissa.

STT
 
Mutta aihe ei ole relevantti. Turha antaa kulttuuri-marxilaisten arsyttaa, meikalaisella on sorsan selka... water on, water off.
 
Mielenkiintoista etta pitaa kayttaa MG:ta pelastamaan Eurooppa fasismilta.

Todentotta. Kenties Maxim vesijäähdytteisenä olisi parempi, koska se mahdollistaisi kunnollisen aluetulen ilman jatkuvia piipunvaihtoja. MG3:n etu olisi kyllä NATO-kuula ja korkea tulinopeus...

:cool:
 
Todentotta. Kenties Maxim vesijäähdytteisenä olisi parempi, koska se mahdollistaisi kunnollisen aluetulen ilman jatkuvia piipunvaihtoja. MG3:n etu olisi kyllä NATO-kuula ja korkea tulinopeus...

:cool:

Mutta EU kieltanyt asbesti-hanskat... voisi vahan napit savuta. Parempi antaa aliupseerien hoitaa piipunvaihdot:)
 
Taytyy myontaa etta kaupunkitaistelussa Maxim tai 7.92:sta suomalaiseen piiputettu MG-42 -tukikohtajalustalla olisi hyva este/ hidaste... se jaisi sinne kellarinnurkkaan ilman sen suurempia maararahamurheita jos pitais lahtea.
 
Back
Top