Pikku-uutisia Suomesta

Täyttä tuubaa. Kahdesta yhtä pätevästä hakijasta palkkaan ennemmin yli 50-vuotiaan kuin alle 30-vuotiaan.
Nuoremmat hakee koko ajan uutta työpaikkaa ja niiden lapset aiheuttaa aina kaikenlaista säätöä lomiin ja työaikoihin.

Monesti vaan se vanhempi työnhakija ei ole pitänyt ammattitaitoaan ajanmukaisena ja ainoa joka siitä muistuttaa on ylimitoitettu palkkapyyntö.
Millaisiin töihin palkkaat ihmisiä? Kysyn nyt vaan selvennykseksi en siksi että minut pitäisi palkata.
 
Viimeksi muokattu:
Väitän, että monella allalla on yli 50 vuotiaiden ongelmana on pieni Suomi. Ihminen on rakentanut itselleen maineen jossa se ammattitaito on mennyttä ja voimat niin huvenneet, ettei työnteko maistu, ei niillä ansioilla töitä löydy. Elämme pienessä maassa ja 30 vuodessa ehtii hankkia mainetta. Niillä joilla moista mainetta ei ole, on helpompaa löytää töitä.

Toisaalta joskus kannattaisi harjoitella sellaisia asioita kuten hakemuksen tekeminen ja haastattelussa toimiminen. Jos parikymppisillä on joskus ongelmia niissä, on niitä myös osalla vanhemmista.
 
Ja nykyään on monessa paikassa pakollinen videohaku eli työhakemus on että tehdään video itsestä jossa haetaan se paikka.
 
Monesti vaan se vanhempi työnhakija ei ole pitänyt ammattitaitoaan ajanmukaisena ja ainoa joka siitä muistuttaa on ylimitoitettu palkkapyyntö.

Mutta mikä se on se ylimitoitettu palkkapyyntö? Jos märkäkórvalle maksetaan 3-3,5k ja 5-kymppinen pyytää 4,5-5k niin onko se ylimitoitettu suhteessa kokemukseen ja osaamiseen?
 
Riippuu varmaan siitä kokemuksesta ja osaamisesta.
Riittääkö työn tekemiseen parin vuoden kokemus, vai onko 15 vuoden kokemuksesta oleellista hyötyä?
Jossain työssä kokemus ei ole kovin suuressa roolissa, tai tarvittavan kokemuksen saa parissa vuodessa, toisissa 10 vuotta on hyvä alku.
JA sitten se toinen juttu, maksaako kukaan asiakas siitä kokemuksen tuomasta hyödystä? Jossain maksaa, jossain ei.

Mun duunissa maksajaa ei kiinnosta tippaakaan onko työparilla yhteensä kokemusta vuosi, vai 40 vuotta. Potilas saattaa hyötyä paljonkin, mutta maksajaa ei kiinnosta.
 
Totta. Mun duunissa taas puhutaan viranomaisvaatimuksista yms. Silloin ei hinnalla ole väliä jos vaatimustenmukaisuus on ohjaavana tekijänä.
 
Kyllä, mutta panos kansantaloudelle ei ole se 100% ja sitä halutaan.

Tässä on varmasti yhtä monta totuutta, kun on tarinaakin, mutta ei tämäkään ole sellainen, että hyvä ja tekevä 55 v työntekijä heitetään pois vain ikänsä takia.

Usein syy löytyy siitä "väsymyksestä".
Minkähän takia nyt hallitus, oppositio, ministeriöiden virkamiehet ja kaikki kenen nenä yltää pöydälle yrittävät pidentää työuria, poistaa ennenaikaisia eläkkeitä ja putkia (ei ryyppy).
Miten juuri ne väsyneet vanhukset pitää saada rullaan?
Suomessa on "normaalisti" pari sataa tuhatta työtöntä. Näistä 5% on 55-65 ikäisiä ja 20% alle 30 vuotiaita. Nyt äsken luettelemani voimat sanoo, että tarvitaan 100 000 uutta työllistä ja kohdistaa katseensa eläkeputkiin ja ennenaikaisiin eläkkeisiin (OVE).
Siis siihen viiteen prosenttiin, ei siihen 20% nälkäisiin ja näyttämisenhaluisiin nuoriin, jolle voisi riittää aluksi pienempi palkka.
OVE on muuten itse maksettua eläkettä, joka pienentää varsinaista eläkettä, sitten kun se ikä tulee.
Se olisi parempi, kun ei puhuisi eläkkeistä ennen kuin eläkeiässä, olit tuossa kohtalaisen kuutamolla muutamassa aiemmassa kommentissa. Minäkin yritän olla jatkossa puhumatta asioista, joista on muista enää.
Kaikella kunnioituksella.
...jaa juu, ei vissiin se @Talvela kaan eläkkeistä vielä puhele.:)
 
En väitä näiden "eläkeuusdistusten " olevan millään tavalla yksilölle hyviä ja esim eläkeiän nosto osuu minuun ihan samalla tavalla kuin muihinkin. Enkä sitä varsinaisesti juhli.On täysin ymmärrettävää, että moni kokee tulleensa huijatuksi, kun hallitus tuhoaa heidän suunnitelmansa

Kysymykseesi miksi hallitus haluaa muutosta en tiedä vastausta, mutta veikkaan, että ne maksetut eläkemaksut on "tuhlattu" ja nyt rahat eivät "riitä" suurten ikäluokkien eläkkeisiin. Kuvittelen kuitenkin ymmärtäväni syyn miksi OVE on korkealla listalla kun työvoimapulaa korjataan. Se ennenaikaisesti eläkkeelle siirtyvä kansalainen on todennäköisesti hyvä veronmaksaja, ja kun hän siirtyy eläkkeelle, yhteiskunnan maksettavaksi tulee enemmän kuin sen 30v peruspäivärahalla olevan pummin. Yhteiskunnalle saattaa olla halvempaa pitää 60v insinööri töissä, kun 30v rakennusmies työttömänä.
Uskon että näissä asioissa raha, on se joka ratkaisee.

Mitä tulee kommentointiin vain oman kokemuksen alalla, keskustelu olisi tällä sivustolla aika hijaista. Niitä sota kokemuksia kun on kohtuullisen harvalla, joten jätän vaatimuksesi täysin huomioimatta jajatkan kommentoitia entiseen tapaan. Kehoitan sinuakin jatkamaan kommentoitia;)
 
Minkähän takia nyt hallitus, oppositio, ministeriöiden virkamiehet ja kaikki kenen nenä yltää pöydälle yrittävät pidentää työuria, poistaa ennenaikaisia eläkkeitä ja putkia (ei ryyppy).
Tuohan on vasta ministeriön virkamiesten esitys. Taitavat olla aika kokoomuslaisia taustaltaan, luulen ja toivon ettei hallitus tuota ehdotusta purematta niele.
 
Mutta mikä se on se ylimitoitettu palkkapyyntö? Jos märkäkórvalle maksetaan 3-3,5k ja 5-kymppinen pyytää 4,5-5k niin onko se ylimitoitettu suhteessa kokemukseen ja osaamiseen?
Riippunee hommasta ja alasta. Seurasin vastavalmistuneen kaverin uranalkua. Osaa suht helpon alan tietokoneohjelmat kuin vettä vaan, vanhat virkatädit ei. Ne käyvät yhä useiden koulutusten ja kymmenien neuvomisien jälkeen edelleen kysymässä neuvoa. "Mistä se ominaisuus tulikaan?" jne. ja tämä kymmenien vuosien kokemuksella ja huomattavasti paremmalla palkalla kuin kaverillani. Hänen tuottavuuskin lienee toimiston paras ja vielä kaiken hänen häirinnän jälkeen. Häntä aina välillä jurppii se asia.
 
Pitää ymmärtää että tämä nuori kaveri on lapsesta saakka näpräillyt kännykkää ja tietokonetta siinä missä vanhemmat rouvat eivät.
Otan itseni esimerkiksi; minun tietokoneen käyttöhistoria on alle 20v. Rupesin käytämään tietokonetta vasta 2000-luvun ensimmäisinä vuosina.
 
Eli työnantaja ei ole ikärasisti vaan osaamattomuusrasisti? Haluaa palkata Umkhonton esimerkin mukaan siis osaajan 3-3,5ke ennemmin kuin tietokonenoviisin vanhuksen seniorikansalaisen 4-4,5ke?

Riippuu tietenkin alasta jne ja asiat eivät ole mustavalkoisia.
 
Millaisiin töihin palkkaat ihmisiä? Kysyn nyt vaan selvennykseksi en siksi että minut pitäisi palkata.
Naisvaltainen palveluala ja vähäisessä määrin myös tuotannon tehtäviä.
Eipä tuo tietenkään mitenkään kattava osuus ole työmarkkinoista mutta tämä on vain oma kokemus aiheesta.
 
Väitän, että monella allalla on yli 50 vuotiaiden ongelmana on pieni Suomi. Ihminen on rakentanut itselleen maineen jossa se ammattitaito on mennyttä ja voimat niin huvenneet, ettei työnteko maistu, ei niillä ansioilla töitä löydy. Elämme pienessä maassa ja 30 vuodessa ehtii hankkia mainetta. Niillä joilla moista mainetta ei ole, on helpompaa löytää töitä.

Toisaalta joskus kannattaisi harjoitella sellaisia asioita kuten hakemuksen tekeminen ja haastattelussa toimiminen. Jos parikymppisillä on joskus ongelmia niissä, on niitä myös osalla vanhemmista.
Eipä sen työn saaminen nykypäivänä mitenkään helppoa ole nuorelle tai vanhallekaan. Ikärasismia käytetään vaan mielestäni liikaa tekosyynä työttömyyteen, ja sitten ei kunnolla edes panosteta työnhakuun tai ammattitaitoon.

Eläkeputkeen liittyen tulee mieleen esimerkki muutaman vuoden takaa. Yrityksestä irtisanottiin tuotannollisin ja taloudellisin perustein kymmenisen henkilöä joista suunnilleen puolet oli vapaaehtoisia putki-iässä. Reilun puolen vuoden kuluttua olisi kesäksi ollut hommia muutamaksi kuukaudeksi lomatuuraajille ja töitä tarjottiin näille irtisanotuille. Kaikki eläkeputkessa olijat kieltäytyivät. Ikärasismista varmaan johtui heidänkin työttömyytensä.
 
Pitää ymmärtää että tämä nuori kaveri on lapsesta saakka näpräillyt kännykkää ja tietokonetta siinä missä vanhemmat rouvat eivät.
Otan itseni esimerkiksi; minun tietokoneen käyttöhistoria on alle 20v. Rupesin käytämään tietokonetta vasta 2000-luvun ensimmäisinä vuosina.
Tuo nuorten tietotekninen osaaminen on osittain harhaa, suuri osa on ainoastaan tietotekniikan käyttäjiä, ei osaajia.
Oma tietokoneenkäyttöni alkoi 80-luvun alussa basic-ohjelmoinnilla.
 
Aikoinaan pelit asennettiin komentosarjoilla ja 40 disketillä, muokattiin battia jne. Nykyään painetaan kahta namiskaa ja instagram tai facebook on puhelimessa. Sitten takapuolikuvaa katsotaan eri filtteritten läpi ja valitaan sopiva.

Kuka on se osaaja?
 
Eli työnantaja ei ole ikärasisti vaan osaamattomuusrasisti? Haluaa palkata Umkhonton esimerkin mukaan siis osaajan 3-3,5ke ennemmin kuin tietokonenoviisin vanhuksen seniorikansalaisen 4-4,5ke?

Riippuu tietenkin alasta jne ja asiat eivät ole mustavalkoisia.

Minä nyt lähinnä tarkoitin esim. työstään väitöskirjan kirjoittaneita konkareita, teollisuuden vaativia asiantuntijatehtäviä, joihin ei korkeakoulussa tai lipastossa opi kuin vähän perustietoa työssä oppimisen tueksi. En siis mitään powerpointin opettamista vanhoille sihteerirouville tai uusimman Word-version niksejä.
 
Back
Top