Poliisin uudet virka-aseet

Tarkennus, siis se voi olla fyysisesti mahdotonta virittää kaikissa tilanteissa. Jopa myös kuperkeikkamiehille.
Onhan näitä yritelmiä ollut jossa luisti vedetään taakse vaatteisiin/kroppaan tukien tai ottamalla ote luistista ja virittämällä kahvaa kehoon painaen...
 
Niin tai kotelon reunaan painetaan,mutta tosiaan vaatii hieman harjoittelua että menee jouhevasti. Kokeiltu on:D
 
Poliisissa oli aikaisemmin joillakin tapana kantaa virittämättömänä. Nyttemmin varmaan kukaan ei onneksi kanna niin.

Asiassa on muitakin pointteja kuin että aseen virittäminen saattaa olla vaikeaa. Kuten esim että jos kantaa virittämättömänä, niin missä vaiheessa ase viritetään ja koska otetaan pois vireestä, ja onko se kotelossa oleva ase nyt vireessä vai ei. Minun selkäni takana on viritetty asetta kun ollaan oltu menossa kämppään (selän takaa kuuluu "ai niin", ja virittämisen ääni), jne.

Jos ase ja kotelo ovat kunnollisia, en ole kuullut hyvää syytä kantaa virittämättömänä. Siis sellaista syytä, että hyvät puolet voittaisivat huonot puolet.
 
Kyllähän yhdellä kädellä ampumistakin harjoitellaan juuri lamppu,kilpi yms.syistä. Mutta kyllä se patruuna kannattaa pesässä peruskäyttäjän pitää,stressitilanteessa nopeasti unohtuu virittää,jos ei sitten harjoitusmäärät ole isoja.

Ja asetta ei voi virittää valmiiksi kun lappu tai kilpi otetaan käyttöön?
Vaan se on kannettava aina patruuna pesässä.:facepalm:

Jos kaveri ei osaa virittää asetta stressitilanteessa niin miten sille uskaltaa antaa pistoolin jossa on patruuna pesässä.
Tämä toveri on kyllä vaaraksi itselleen ja muille.:mad:

Sotien aikana on paljon tapauksia joissa nämä ”peruskäyttäjät” ovat ampuneet itseään tai kaveria.
Kun ovat pistoolin kanssa toheloineet.

Pistooli on työkalu ( sotilaan, poliisin jne) ja kyllä työkalua pitää osata käyttää oikein ja turvallisesti.
Eihän työkalusta ole muuten hyötyä

Ps. Mikä on todenäkäisyys että kaveri joka ei osaa virittää pistoolia, osuu johonkin lappu tai kilpi kädessä, stressi tilatessa.
 
No puhuinkin yllättävistä,jo hätävarjelutilanteeksi katsottavista kotelostavedoista ja laukauksesta. Mikäs siinä,jos on aikaa rauhassa viritellä ja kamat järjestellä. Suomessa ei kouluteta tuota kotelosta vedettäessä virittämistä,joten jos joku haluaa niin toimia niin sen on hänen asiansa. Toivottavasti muistaa käpistellä riittävästi.
 
Kuten mainitsin, niin "pesä tyhjänä"-metodi on tarkoitettu ns. amatööreille. Tosin sattuuhan niitä huolimattomuudesta johtuvia "vahingonlaukauksia" ammattilaisillekin. Itse pidän englanninkielistä "negligent discharge" parempana terminä (eli "huolimaton laukaisu").
 
Useimmat tyhmyydethän tehdään "tyhjällä aseella". Itselle ei ole koskaan moista sattunut, syystä että:

Annoin "isojen poikien" opettaa itselleni miten varmistetaan, että itselataava (niin pistooli kuin pitempi ase) on lataamaton.

1. Kaikkien tuntema lipas irti ja kaksi latausliikettä ja tyhjä laukaus (sinänsä riittävä)
2. Liikkuvat taakse ja visuaalinen tarkistus (armeijasta varmasti myös kaikille tuttu myös)
3. Fyysinen tarkistus (eli pikkurillillä tarkistetaan, että siellä ei varmasti ole mitään...kannattaa kuitenkin varoa pikkurilliään, luisti voi syödä sen pidempien aseiden kanssa :D )

Kohta 3 menee jo hieman anaaliseksi, mutta kolminkertainen varmistus on paras varmistus. Tämä nyt ei tarkoita 3 kondomin käyttöä päällekkäin :D
 
Joo,noinhan se tulee tehdä.
 
Itseä aikoinaan varusmiehenä säikäytti AUK I:n aikana, kun vieruskaveri (ensimmäistä kertaa pistoolin kanssa tekemisissä) ampui vieruspaikalta metrin meikäläisen eteen pöydän läpi...

Kaveri (muuten hyvä tyyppi) käsittääkseni teki latausliikkeen ja piti liipasinta pohjassa sen ajan...lähtihän se...

Kouluttaja sanoi että "antaa olla viimeinen kerta kun tällä kurssilla ammutaan myyriä" :p

Siinä olisi voinut käydä jopa todella huonosti ja nykyisinhän siitä olisi seurannut jonkinmoinen tutkinta...silloin ei.

Tyhmiä asioita tapahtyy typeryksille:

Ja vtuixmän jo kohdassa 1., kun ei ollutkaan tyhjä, esim. ulosvetäjän pettäessä. Miksi se tyhjä laukaus on niin vahva fetissi? Asehan ei faktuaalisesti laukea missään tilassa, jos koukusta ei vedetä. Kohdassa 2. visuaalitarkastuksessa kannattaa korostaa lipaskuilun tarkastusta, kohdan 3. jättäisin vain pimeään.
Kaiken tämän jälkeen voisin harkita vireen poistoa johonkin turvalliseen paikkaan/suuntaan, mieluiten loukkuun. Eikä se ole edes kovin tarpeellista.
 
Lipas irti,luisti taakse,visuaalitarkistus ja pikkurillitarkistus. Lippaan/lippaiden tarkistus tukikädellä.Varmasti tyhjä lipas kiinni,luisti eteen ja mahdollinen tyhjä laukaus turvalliseen suuntaan. Koko ajan ase suunnattu turvalliseen suuntaan.
 
1546777781627.png

1546778182740.png

Hiukan viisastelevaa historiikkia.
Aikanaan Saksalainen kehitti yhdenkäden pistoolin (cal 6.35mm). Sikäli yhdenkäden,että ase viritettiinkin yhdellä kädellä. Liipasinkaaren etuosa oli yhteydessä luistiin ja vedettäessä liipasinkaaren etuaosasta,luisti meni taakse.
Asetta pystyi kantamaan taskussa patruunapesä tyhjänä ja virittämään "salassa".
Asetta markkinoitiin mm. moottoripyöräilijöille...
Asemallilla oli ainakin 3 eri valmistajaa maailmansotien välisenä aikana.
 
Ja vtuixmän jo kohdassa 1., kun ei ollutkaan tyhjä, esim. ulosvetäjän pettäessä. Miksi se tyhjä laukaus on niin vahva fetissi? Asehan ei faktuaalisesti laukea missään tilassa, jos koukusta ei vedetä. Kohdassa 2. visuaalitarkastuksessa kannattaa korostaa lipaskuilun tarkastusta, kohdan 3. jättäisin vain pimeään.
Kaiken tämän jälkeen voisin harkita vireen poistoa johonkin turvalliseen paikkaan/suuntaan, mieluiten loukkuun. Eikä se ole edes kovin tarpeellista.

Onpa sellaistakin sattunut, että ase laukeaa ilman liipaisimen vetämistä virittäessä. Kummallinen mekaaninen vika, ei tosin itselle sattunut. En viittaa nyt mainitsemaani tapaukseen vaan toiseen. Nämähän ovat ns. "yksi miljoonasta", mutta voittaahan lotossakin joku aika usein. Tuollaiseen on aika vaikea varautua millään muulla kuin sillä, että ase pitää olla aina suunnattuna turvalliseen suuntaan...eri asia sitten jos aikoo jonkin ampua...
 
Ja asetta ei voi virittää valmiiksi kun lappu tai kilpi otetaan käyttöön?
Vaan se on kannettava aina patruuna pesässä.:facepalm:
No asetta ei tietenkään voi automaattisesti virittää aina kun ottaa lampun käyttöön. Mietipä vähän.

Myös kilven käyttötilanne ei ole välttämättä aseenkäyttötilanne; varsinkaan jos partiokaveri on ensisijainen aseenkäyttäjä. Ja vaikka aseen virittäisi valmiiksi, niin sitten tulee se ongelma, että koska aseen poistaa vireestä, ja muistaako sitä tehdä? Voi helposti jäädä vireeseen, ja tyhjällä aseellahan ne vahingonlaukaukset sattuvat.

Mutta mikä on se syy, että asetta pitäisi kantaa virittämättömänä?
 
.................
Mutta mikä on se syy, että asetta pitäisi kantaa virittämättömänä?

Noh...jo laitoin tämän...

Mutta erona on se, että ammattilaisten, jotka aseiden kanssa toimivat, tulisi osata myös niitä käsitellä. Onhan Suomenkin poliisissa ammuttu toisiaan "tyhjillä aseilla".
 
Eivätkö virittämättömät aseet sovellu urheiluammuntaan, harjoituksiiin ja niskalaukauksiin.
Työkäytössä jos joutuu varautumaan johonkin muuhun, aseen tulisi olla viritetty. Ja miksi ei olisi?
Vahinkoja tietysti sattuu, mutta jos koulutus ei ole riittävä tapa taata turvallista aseenkäsittelyä, pitää aseet ottaa ko. henkilöltä pois.
 
Noh...jo laitoin tämän...

Mutta erona on se, että ammattilaisten, jotka aseiden kanssa toimivat, tulisi osata myös niitä käsitellä. Onhan Suomenkin poliisissa ammuttu toisiaan "tyhjillä aseilla".
Siis jos aseiden kanssa perseilee, niin saattaa tulla vahinkoja. Miksi tuossakin piti ylipäätään ottaa ase esille, ja miksi ei osannut laittaa sitä takaisin, ja miksi ei osannut pitää sormea pois liipasinkaaren sisäpuolelta? Tuolla taidolla kun puskee eteenpäin, niin väkisinkin ampuu itseään vaikka ampumaradalla.

Itse kannan asetta aina viritettynä sekä virkapuvussa että siviilivaatteiden kanssa (silloin kun kannan). Kun ase pitää riisua, se pysyy kotelossa. Jos on kyse siviilikotelosta, otan koko kotelon pois niin että ase pysyy kotelossa. Asetta ei ole tarvetta ottaa turhan päiten pois kotelosta, ja silloin kun se otetaan, niin ase on vireessä ja toiminta on sen mukaista.
 
Ammattilainen on aina sitä.

Itselle on myös opetettu, että jos osoittaa toista aseella, silloin pitää olla valmis käyttämään sitä mahdollisesti tappavassa tarkoituksessa.

Suomessakin aseella "uhkaaminen" on jo väkivallan käyttöä ja tutkinta sen mukaista.
 
Onpa sellaistakin sattunut, että ase laukeaa ilman liipaisimen vetämistä virittäessä. Kummallinen mekaaninen vika, ei tosin itselle sattunut. En viittaa nyt mainitsemaani tapaukseen vaan toiseen. Nämähän ovat ns. "yksi miljoonasta", mutta voittaahan lotossakin joku aika usein. Tuollaiseen on aika vaikea varautua millään muulla kuin sillä, että ase pitää olla aina suunnattuna turvalliseen suuntaan...eri asia sitten jos aikoo jonkin ampua...
Minulla on radalla oma .22LR vanha "käsi munissa"-tyylin tarkkuuspistooli lauennut kun vapauttanut luistin eteen laitettuani lippaan sisään ja sormi ollut selvästi liipasin kaaren ulkopuolella. No "pam" kohti penkkaa, meni melkein tauluunkin ja hetki ihmettelemään ilmiötä. Tuli hyvä muistutus miksi hyvä rutiini turvallisuussäännöissä on oltava aina. Selitys tuolle lienee oli vanhan pistoolin väljät paikat/löysät jouset tms, en ole saanut toistettua edes tarkoituksella. Mutta tehnyt sen että vaikka olisi kuinka yksinkin radalla niin asetta käsitellään ainoastaan piippu turvalliseen suuntaan vaikka ei olisi sormi lähelläkään koukkua.
 
Back
Top