Poliisitoiminta

Tuli mieleeni näin blm-hengessä, että eikös ne juuri somalit olleet niitä orjakauppiaita silloin siellä Afrikan-päässä sitä ketjua..?

Kyllä, ja ei taida kanssaihmisten kohtelu olla siellä edelleenkään ihan niin yksilön oikeudet huomioivaa, mitä länsimaissa.

Mutta unohdetaan se, koska kyllä me valkoiset Senaatintorin orjuuttajat ollaan vaan niin kamalan pahoja. :)
 
Kyllä Riihimäki–Pietari-rata oli suomalaisten projekti niin kuin muukin radanrakennus autonomian aikaan. Keisarikunnan rooli oli etupäässä siinä, että keisari siunasi radan rakentamispäätöksen ja osaan radan rakentamiskustannuksista saatiin keisarikunnalta avustusta/lainaa (mm. koska rata kulki keisarikunnan puolella Rajajoen ja Pietarin välillä), mutta senkin summan maksoivat suomalaiset myöhemmin takaisin.

Kuolonuhrit aiheutuivat siitä, että radanrakennusta käytettiin silloisten pahojen katovuosien aikaisena hätäaputyönä. Moni työmaalle tullut nälkiintynyt työntekijä ei montakaan lapionpistoa jaksanut ottaa ennen kuin menehtyi. Se kun ei käynyt silloisen moraalikäsityksen vuoksi päinsä, että valtio olisi hankkinut ulkomailta viljaa ja jakanut sitä vastikkeetta kansalle.

Oliskohan ollut kiinalaisia sotavankeja Venäjä-Japani maaottelun jäljiltä Kiinassa? Näitä on ainakin käytetty tietääkseni Helsinki-Turku -radan rakennustöissä 1900-luvun alussa sekä mm. Helsingin katujen mukulakivituotannossa.

Mutta tosiaan keisarillinen projekti, ei suomalaisten.
 
Nyt on kyllä aika villiksi menossa porukalla jutut. Nuorisoporukka on antanut tyhmyyden tiivistyä isossa joukossa ja alkanut väkivaltaisesti vastustaa poliisia, ja tästä saadaan täällä jo jokin vasemmistosalaliitto. Eiköhän se BLM ole lähinnä sopiva, mediaseksikäs slogan mitä jonnet huutelee päästessään vastustamaan kyttäpoliisia. En ole mistään löytänyt tietoa, että asialla olisi nimenomaan maahanmuuttajanuoriso (en tosin päinvastaistakaan), eikä keississä ole sinällään mitään poikkeuksellista, vaikka se vakava onkin. Tällaisia on esiintynyt aiemminkin, aikana, jolloin ulkomaalaiset Suomessa pystyttiin laskemaan muutaman käden sormilla. Spontaani nuorisouho on ihan järkeenkäypä selitys. Jos ette usko minua, kysykää vaikka keneltä tahansa portsarilta, poliisilta tai opettajalta, että miten usein se selittää keissin.

Nykyaikana noista mellakoinneista kuvataan niin paljon somefilmiä, että eiköhän poliisi selvitä niiden ja muun ihan perinteisen rikostutkinnan pohjalta muitakin syypäitä kuin ne, jotka saatiin paikalta kiinni.
 
Hyvin pitkälti samoilla linjoilla. Nyt on BLM-jutut pinnalla joten siitä saa hyviä iskulauseita huudella, kun homma lähtee spontaanisti lapasesta. En ollut kyseisenä yönä töissä (olin päässyt muutamaa tuntia aikaisemmin kotiin), mutta olen kuullut tapauksesta henkilöltä joka oli ollut mukana tekemässä sitä alkuperäistä kiinniottoa mistä koko homma lähti.

En lähde avaamaan sitä enempää, mutta on helppo katsoa julkisista lähteistä löytyvistä filmeistä, että paikalla oli hyvinkin sekalainen sakki eri etnisiä taustoja edustavaa porukkaa. Myös löytyy videokuvaa tilanteesta, missä syntyperäinen suomalainen heittää poliisia kohti ilotulitteen / räjähteen, ja perustelee possensa keralla tapahtumaa sillä, että poliisit eivät tee mitään joten teosta ei jää kuitenkaan kiinni, sitä paitsi kieroja kyttiä vastaan pitää taistella, ja black lives matter.

Vastaavia juttuja (tosin yleensä huomattavasti pienimuotoisempia) esiintyy ja on esiintynyt ennenkin, kun alkoholi yhdistettynä joukossa toimimisen immuniteettiin saa aikaan ylilyöntejä. Usein näissä on aktiivisina toimijoina nk etnistä taustaa omaavia nuoria, mutta ei läheskään aina. Toki tämä Jenkkilän kuohunta on yhtenä tekijänä lisäämään riskiä ylilyönneille, kun sieltä otetaan suoraan joitakin juttuja ymmärtämättä tai edes haluamatta ymmärtää sitä kontekstia missä alkuperäinen kuohunta on syntynyt. Vähän samaa juttua kun kaiken maailman steenykköset vetävät yhtäläisyysmerkkejä Itä-Helsingin lähiöiden ja Yhdysvaltojen suurkaupunkien ghettojen välille.
 
Eiköhän se BLM ole lähinnä sopiva, mediaseksikäs slogan mitä jonnet huutelee päästessään vastustamaan kyttäpoliisia.

On se silti huomionarvoista, että nämä someilmiöt leviävät ruton lailla maailmalle, ja Suomenkin poliisia heitellään kivillä ja ammutaan raketeilla tähän vedoten, tai tästä inspiroituneina. Oli se sitten lasten kasvukipuilua tai mitä hyvänsä, mikä siinä taustalla on, niin itse ilmiötä ei pidä mielestäni vähätellä ollenkaan.
 
Tämä. Kuuma kesä on vielä kesken ja lähiöissä tylsistyneitä nuoria vailla tekemistä. Nyt on maailmalta bensaa tarjolla liekkeihin.
 
Toki vaikutteita otetaan, ja nykyään se on varsin helppoa. En kuitenkaan näkisi että tässä olisi mitään uutta vastakkainasettelua syntymässä; lähinnä se porukka joka kipuilisi muutenkin, saa hyviä iskulauseita. Toki toimintamalleja voidaan apinoida.
 
On se silti huomionarvoista, että nämä someilmiöt leviävät ruton lailla maailmalle, ja Suomenkin poliisia heitellään kivillä ja ammutaan raketeilla tähän vedoten, tai tästä inspiroituneina. Oli se sitten lasten kasvukipuilua tai mitä hyvänsä, mikä siinä taustalla on, niin itse ilmiötä ei pidä mielestäni vähätellä ollenkaan.

Enhän mä sitä vähätellytkään, ja ihan erikseen sanoin niin. Mitään sen kummempaa juonta tämän takana vain ei ole, nuoriso on aina ollut kärkäs meuhkaamaan ja nappaamaan muotioikkuja, ja nykymaailma on tällainen, missä ilmiöt leviävät nopeasti pallon ympäri. Sama revohka varmaankin heittelisi kiviä tai vähintään rikkoisi paikkoja ilman sitä BLM-liikettäkin. Siitä napataan vain kokardi hattuun.

Se sen sijaan on kahelia, että tollasen perseilyn ja jonkun ministerin lausunnon, missä se sanoo ymmärtävänsä että Amerikassa osotetaan mieltä, välille vedetään yhtäläisyysmerkit. Kas kun ei James Hirvisaarta vaadita irtisanoutumaan keissistä, onhan hänellä rikostuomio.
 
BLM-liike itsessään taustavaikuttimiltaan on sellainen, ettei pääministerin kaltaisen korkean tason poliitikon tulisi sille tukea antaa.

Avaatko vähän miksi? Tolleen yleisenä nyrkkisääntönä vois sanoa, että poliitikon ammattiin kuuluu ottaa kantaa politiikkaan.
 
Toki vaikutteita otetaan, ja nykyään se on varsin helppoa. En kuitenkaan näkisi että tässä olisi mitään uutta vastakkainasettelua syntymässä; lähinnä se porukka joka kipuilisi muutenkin, saa hyviä iskulauseita. Toki toimintamalleja voidaan apinoida.

Harva sitä olisi luullut aikaisemmin että 2015 sisäministeriön tiloihin koittaisi tunkea vihainen lauma humanistifeministejä ennenkuin niin kävi
 
Niin, politiikkaan. Onko jenkkien sisäistä subversiota edistävä liike todella Suomen pääministerin asia kommentoida?

Ei sinänsä, mutta kyseessä on vähän sellanen politiikassa pinnalla oleva juttu. Ottivathan poliitikot kantaa vaikka WTC-iskuihinkin, vaikkei se koskenut suomalaisia käytännössä mitenkään. Enempi meikästä olisi outoa, jos poliitikot larppaisivat, ettei koko liikettä ole olemassakaan.
 
Tuen antaminen on vähän eri, vai onko meilläkin tarvetta liikkeen teemoille ja viranomaisiin kohdistuvan luottamuksen rapauttamiselle? Myös sisäisen vastakkainasettelun korostamiselle?
 
Enhän mä sitä vähätellytkään, ja ihan erikseen sanoin niin. Mitään sen kummempaa juonta tämän takana vain ei ole, nuoriso on aina ollut kärkäs meuhkaamaan ja nappaamaan muotioikkuja, ja nykymaailma on tällainen, missä ilmiöt leviävät nopeasti pallon ympäri. Sama revohka varmaankin heittelisi kiviä tai vähintään rikkoisi paikkoja ilman sitä BLM-liikettäkin. Siitä napataan vain kokardi hattuun.

Ei varmaankaan tämän Helsingin porukan suhteen ole mitään juonta mutta en yllättyisi, jos esim. somessa on joitakin tahoja, jotka ”juonimistakin” harrastaa ja yrittää koko ajan lisätä kierroksia. Se on toki sitten asia erikseen ja liittynee haluun rapauttaa tiettyä länsimaista yhteiskuntajärjestystä.

Sama porukka varmasti hölmöilisi muutenkin, mutta olen aivan varma, että somessa levinnyt poliisia vastaan osoitettu halveksunta ja sen ihailu ja hyväksyntä, patsaiden kaadot ym. ovat lisänneet vettä myllyyn ja hölmöilyt potenssiin X. Nuori mieli voi olla yllättävänkin herkkä tällaiselle.
 
Ei sinänsä, mutta kyseessä on vähän sellanen politiikassa pinnalla oleva juttu. Ottivathan poliitikot kantaa vaikka WTC-iskuihinkin, vaikkei se koskenut suomalaisia käytännössä mitenkään. Enempi meikästä olisi outoa, jos poliitikot larppaisivat, ettei koko liikettä ole olemassakaan.
Asiaa voi tukea yleisellä tasolla, mutta jos lähtee tukemaan jotain liikettä niin saattaa tulla antaneensa tukensa vaikka liikkeelle joka esim julistaa sodan poliiseille.

Black Lives Matter leader declares war on police https://www.dailymail.co.uk/news/ar...police.html?ito=native_share_article-masthead
 
Tuen antaminen on vähän eri, vai onko meilläkin tarvetta liikkeen teemoille ja viranomaisiin kohdistuvan luottamuksen rapauttamiselle? Myös sisäisen vastakkainasettelun korostamiselle?

Monet poliisilaitokset ovat saaneet tarpeekseen valheista ja haukuista ja ovat menossa lakkoon tai jäävät sairauslomalle, tuskin halutaan samaa tänne missä resurssit ovat jo muutenkin tiukat.
 
Asiaa voi tukea yleisellä tasolla, mutta jos lähtee tukemaan jotain liikettä niin saattaa tulla antaneensa tukensa vaikka liikkeelle joka esim julistaa sodan poliiseille.

Black Lives Matter leader declares war on police https://www.dailymail.co.uk/news/ar...police.html?ito=native_share_article-masthead

Onko joku antanut tukensa sodanjulistukselle poliisia vastaan? Oon ollu pyhät perseilemässä maaseudulla, joten ei oo tullut seurattua otsikoita kuin pikaisesti. Uskallan kyllä vähän epäillä, että aika paljon yleisluontoisemmasta sympatiasta on ollut kyse.
 
Back
Top