Olisiko tuo Lahden case tullut julkisuuteen lainkaan, ellei asiakas olisi päätynyt elvytettäväksi? Olisiko muutama mustelma, kipeä huuli ja punottava korvallinen johtaneet mihinkään? Tuskin olisi. Olisiko pitänyt?
Ymmärrän hyvin olevani raakalainen ajatellessani, että täsä asiakasta ei ole laitettu tiukkaan pakettiin vain sen vuoksi, että hän tullut rauhallisena kirkkokuorosta. Ilmeisesti tässä pitäisi avata raudat käsistä ja jaloista ja ehtiä vielä poistumaan pahnoilta ennen kuin kaveri ehtii purra korvat irti kaljusta päästä. Näillä on varmuus siitä, että silmille tulee. Mitä päihteitä sitten on käyttänytkin, niiden osuutta elintoimintoihin ei myöskään selvitä kukaan.
Totean, että jos itseni kaltainen kaveri olisi mennyt nuorempana kuun toiselle puolelle ja raivokas väkivalta mielessä, olisi tarvittu osaava ja riittävän kovaotteinen ryhmä ihan vain heidän oman työturvallisuutensa vuoksi. Tilaa ei saisi antaa yhtään. Siihen kai tuossakin pyritään ja rumalta se näyttää.
Puhumme kaikki täällä vähän eri asiasta. Olen vankasti sitä mieltä, kuten muutkin, että rikkomuksiin ei saa syyllistyä. Harvalla meistä on kuitenkaan paljon kokemusta rikollisten ja hullujen kanssa painimisesta. Siinä on sellainen mielenkiintoinen työmaa, jota videosta järkyttyneet eivät tunne.
Olin ennen opiskeluaikoja 1980-luvulla jonkin aikaa vartijana Helsingissä, ja jo silloin saattoi tulla ihan mitä tahansa vastaan. Kiinnioton jälkeen keskimääräinen odotusaika oli noin 45 minuuttia, ja jotta asiakas pysyi odottavalla kannalla noutoon, siinäkin parissa harvassa kerrassa voimalla valitettavasti oli oma roolinsa. Toinen vaihtoehto olisi ollut päästää menemään ja / tai ottaa turpaansa. Työskentelin yhtä iltaa lukuun ottamatta yksin. Työturvallisuudesta ei ollut tietoakaan kolmen viikon koulutuksen ja talonpoikaisjärjen lisäksi.
Vuosien mittaan opin tuntemaan pari sadististakin portsaria ja vartijaa, ja onpa näitä ollut miekkapukuisissakin. Jos tässä on puhtaasti siitä kyse, kuten filmistä voisi myös päätellä, sitä varten on oikeusmylly jauhamassa. Siitä saa sitten toisen keskustelun. Kuka saa valehdella ja minkä verran laki sitten sallii.
Minua kiinnostaa se, missä vaiheessa turruttavassa kenttätyössä on vaara liukua tietyn rajan yli, jopa niin pitkälle, että siitä tulee vähän psykiatrinen juttu.
Los Angelesissa 20 vuotta poliisina ollut Joseph Wambaugh kirjoitti monista poliisikohtaloista. Siellähän virkavallan alkoholismi ja itsemurhat olivat tavallisia. Eräs poliisi näki paljon suurkaupungin pahuutta. Eräänä päivänä tehtävissä tuli vastaan surmattu pikkuvauva, johon oli tumpattu palavia savukkeita. Samassa vuorossa hän paini 90-kiloisen tappelevan huoran kanssa ja toisessa partiossa ollutta kaveria ammutiin mahaan haulikolla, kun oli mennyt huomauttamaan rähjäistä letukkaa rikkoutuneesta takavalosta. Kaveri jäi henkiin, mahassa avanne ja pussi. Hän heräsi niin sanotusti joka aamu paskakasa rinnan päällä. Poliisin vaimo lähti kävelemään, niin lähti myös sen, jota ei ammuttu, mutta hän otti vähän viinaa. Seuraavassa vuorossa hän sai määräyksen kerätä spurguja ja viedä johonkin huoltopaikkaan. Ajaessaan väsyneenä hän muisti lapsuudestaan, miten samantyyppinen iso paku ajeli korttelissa ja kuski kaupitteli maataloustuotteita. Kuljettaja huusi, että "omenoita hedelmiä tomaatteja kaupan".
Niinpä hän ajoi jonnekin ihmisiä täynnä olevalle aukiolle illalla, avasi ikkunan ja alkoi ajaa ympyrää ja huutaa, että neekruja, neekruja, neekruja kaupan.
Hassua ja varmaan ihan väärin, mutta melkein ymmärrän sitä miestä.