Poliisitoiminta

En tiedä, ja on poliisilla kaikenlaisia väistötiloja ym ja jos poliisilaitokselta loppuu tila, voidaan jotkut toiminnot siirtää toisiin tiloihin. Töölön kisahallin putka eli Pohjoismaiden suurin juoppoputka sijaitsee käsittääkseni Helsingin kaupungin omistamassa kiinteistössä.
 

.........................................................................................................................................

Tähän "seutupoliisi" hankkeeseen voisi löytyäkin halukkaita konstaapeleita. Ainakin heistä jotka asuvat pienemmillä paikkakunnilla. Jutussa oli mielestäni myös pari erittäin hyvää toteamusta:

"Tänä päivänä poliisin homma on kaukana Reinikaisesta, Rinne sanoo." (SPJL:n puheenjohtaja Rinne)

"Näen, että sivutoimisia poliiseja ei voi olla. Kansakin haluaa, että poliisi on poliisi. Asiat järjestyvät silloin kerralla kuntoon" (poliisipäällikkö Koskimäki)


Tällä tarkoitan tätä jo aikaisemmin tänä vuonna pois jäänyttä reservipoliisihaketta. Eli minä näen asian niin, että poliisin työ on poliisikoulutuksen saaneiden ja virkasuhteessa olevien ammattilaisten työtä, ei talkoissa olevien pystymetsästä revittyjen harrastelijoiden. Tokihan respot halvemmaksi tulisivat ja siksi niitä varmaan väen väkisin yritettiinkin saada kasaan.

Eli kun nyt vaikuttaa siltä, että olkoon mikä tahansa hallitus vallassa niin oikeiden poliisikoulutuksen saaneiden poliisien määrän lisääminen sadoilla tai vaikka tuhannella vaikuttaa olevan aina yhtä hankalaa ja "liian kallista" niin miksei tätä "seutupoliisi" partio ajatusta voisi kokeilla? Ajatuksena ainakin parempi kuin reservipoliisi. Näin mietin.
 
Käsittääkseni on jotain turvallisuuteen liittyviä juttuja, minkä takia tietyt toimijat saavat vuokrata vain valtiolta.

En tiedä mitä ne toimijat ovat vai olisko ennemmin kyse joidtakin toiminnoista?

Joensuussa poliisilaitos toimi vuosia Perloksen eli Sohlbergien omistaman vanhan kännykkäkuoritehtaan tiloissa.

Tampereella Puolustusvoimien materiaalilaitoksen esikunta, vai mikä se nykyisin onkaan, toimii paikallisesti hyvin tunnetun yksityisen kiinteistömogulin omistamissa tiloissa.

Valtakunnanvoudin virasto toimii Turussa Hesburger-miljonäärin tiloissa jne jne.

Vankilat lienevät vielä Senaatin kiinteistöissä.

Ongelma varmaan on siinä, että esim. käräjäsaleja tai putkatiloja löytyy vähemmän vapailta markkinoilta.
 
En tiedä mitä ne toimijat ovat vai olisko ennemmin kyse joidtakin toiminnoista?

Joensuussa poliisilaitos toimi vuosia Perloksen eli Sohlbergien omistaman vanhan kännykkäkuoritehtaan tiloissa.

Tampereella Puolustusvoimien materiaalilaitoksen esikunta, vai mikä se nykyisin onkaan, toimii paikallisesti hyvin tunnetun yksityisen kiinteistömogulin omistamissa tiloissa.

Valtakunnanvoudin virasto toimii Turussa Hesburger-miljonäärin tiloissa jne jne.

Vankilat lienevät vielä Senaatin kiinteistöissä.

Ongelma varmaan on siinä, että esim. käräjäsaleja tai putkatiloja löytyy vähemmän vapailta markkinoilta.
Tarpeeksi pitkällä vuokrasopimuksella saa haluamansa muutokset. Toki putka on sellainen, ettei sitä rakenneta ihan helposti monikäyttöiseksi:)
 

Ollut siellä ainakin 25 vuotta, mutta nyt taitaa kiinteistökehitys painaa päälle kun ratikka kulkee kohta nurkalta. Mihinkäs se on muuttamassa?

Mutta asiaan palataksemme, kyllä, viranomaiset voivat vuokrata tilansa muiltakin kuin Senaatilta. Mutta ei se kovin helppoa ole jos tarvitaan muutakin kuin perus toimistotilaa.
 
Ollut siellä ainakin 25 vuotta, mutta nyt taitaa kiinteistökehitys painaa päälle kun ratikka kulkee kohta nurkalta. Mihinkäs se on muuttamassa?

Mutta asiaan palataksemme, kyllä, viranomaiset voivat vuokrata tilansa muiltakin kuin Senaatilta. Mutta ei se kovin helppoa ole jos tarvitaan muutakin kuin perus toimistotilaa.
Enpäs kerro.. nykyisen alakerrassa on torstaisin hyvää rokkaa..liki 20 vuoden kokemuksella ;)
 


Vihdoinkin poliisille oma suorituskyky, joka on poliisin käytössä silloinkin, kun suurempia kökkäreitä lentelee tuulettimeen.

Puolustusministeriön toissa vuonna julkaiseman raportin mukaan poliisilla on ollut käytössä ”käytännössä lähes pysyvästi” Puolustusvoimien pimeänäkölaitteita. Raportti piti tuolloista käytäntöä ongelmallisena.

”Puolustusvoimien näkökulmasta materiaalin lainaamisesta virka-apuna sille tulevat lisää maksettavaksi materiaalin huoltokulut ja käytön aiheuttama arvon lasku. Materiaalin ollessa käytännössä pysyvästi lainassa toisella viranomaisella, Puolustusvoimat joutuu maksamaan myös investointikustannukset”, raportissa todettiin.

Suurimpana ongelma raportissa pidettiin sitä, että kriisitilanteissa poliisi menettäisi toimintakykyään pimeässä, kun laitteet palautettaisiin Puolustusvoimien käyttöön.
 
Parin viime päivän tapahtumista; Mulle on huudettu, mulle on itketty, mulle on raivottu ja mulle naurettu. Mun pyynnöt, kehotukset ja käskyt on kaikuneet kuuroille korville.

Minua on lyöty avokämmenellä, nyrkillä ja astalolla. Minua on potkittu ja kerran päälleni jopa sylkäistiin. Kokoajan väsyttää ja silti pitää lentää tehtävältä tehtävälle. Nukkumista paheksutaan.

Oon seurannu vierestä kun toinen laskee alleen ja hymyilee päälle. Silti, hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Kaks vapaapäivää takana ja yksi eessä lasten kanssa kotona.

Hyvää isänpäivää

- Henkka poliISI

b09d1e17f060a67d99957a3e6c9f98bf_XL.jpg


 
Helsingin poliisi on tehnyt rikosilmoituksen lauantaina järjestetystä uusnatsien mielenilmauksesta.

Joukko uusnatseja osoitti mieltään lauantaipäivällä Helsingin keskustassa. Paikalla oli 5–10 ihmistä. He jakoivat Stockmannin edustalla esitteitä, joissa kutsuttiin ihmisiä itsenäisyyspäin kansallissosialistiselle marssille.

Poliisi kävi paikalla, mutta ei puuttunut mielenilmaukseen. Nyt poliisi kertoo Twitterissä, että se on kirjannut rikosilmoituksen. Poliisi harkitsee, aloittaako se esitutkinnan laittoman yhdistystoiminnan aloittamisesta.

 
– Tuntuu hyvin vaikealta ymmärtää, miksi PVL:n uusnatsien julkiseen toimintaan ei kyetä tai haluta puuttua. Toimimattomuus ei näytä hyvältä, ja lähettää huolestuttavan viestin. Odotettavissa on, että tulevanakin itsenäisyyspäivänä pääkaupunkimme kaduilla juhlapäivää häpäisevät hakaristilippuja kantavat uusnatsit.

Honkasalo huomauttaa, että viime viikonlopun tempaus oli ajoitettu niin kutsutun ”Kristalliyön” vuosipäivälle. Vuonna 1938 natsi-Saksassa järjestettiin 9. marraskuuta juutalaisiin kohdistunut väkivaltaorgia. Tapahtumaa alettiin kutsua kristalliyöksi katujen täytyttyä rikottujen ikkunoiden lasista.

Honkasalon mukaan poliisin reagoimattomuus antaa ikävän signaalin.

– Natsit valmistautuvat näkyvään toimintaan, ja tavalliset helsinkiläiset saavat jälleen varautua siihen, että demokratiaa vastustava väkivaltainen ääriliike saa marssia heidän kotikaupunkinsa kaduilla. Näin ei pitäisi olla, Honkasalo toteaa.

 
Henkilökunnallemme tekemässämme kyselyssä, johon vasta 832 poliisia, 13 prosenttia vastaajista kertoo harkinneensa alan vaihtoa maalittamisen takia, kertoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.

 
Ei ne vaihda, koska laitostuminen. Kun on pysyvä työpaikka, niin porukka sietää aivan erinomaisen määrän paskaa kuin lähtee.
 
Back
Top