Poliisitoiminta

Aijai, nyt meillä on tässä sitten kirjallista näyttöä sen tunnustuksellisuudesta. Se on siis valtion hylättävä tunnuksenaan, sillä uskonnonvapaus on taattu perustuslaissa eikä yhtä uskontoryhmää saa asettaa muita parempaan asemaan.
Mitä nyt veronkanto-oikeus yksillä, almujen ja vapaaehtoisten lahjoitusten varassa toimiminen toisilla.... ymmärrän toki, että jotkut ovat aina hieman tasa-arvoisempia kuin muut, mutta silti hieman nyppii
 
Vähättelemättä kenenkään loukkaantumista tai kuolemaa, suurempi riski kuolla työtehtävissä on yhä esim. rakennusalalla kuin poliisina.

Minulla on Thin blue line-merkki omassa repussa, virkapuvussa ei ole näkyvillä mitään omia merkkejä.
Työtapaturmat ovat luonteeltaan erilaisia, kuin tulla ammutuksi tai puukotetuksi siksi, että menet ottamaan kiinni vaarallista henkilöä.
 
Työtapaturmat ovat luonteeltaan erilaisia, kuin tulla ammutuksi tai puukotetuksi siksi, että menet ottamaan kiinni vaarallista henkilöä.

Toisaalta muissakin ammateissa joutuu ottamaan riskin, että joku yrittää tappaa sinut tai ainakin suhtautuu välinpitämättömästi siihen, että henkesi on vaarassa.

Ainakin yhdessä ammattiryhmässä näitä on kymmeniä vuosittain.

Ammattikuljettajat on sellainen ryhmä, jota kohti ajaa 20-30 itsemurhakandidaattia vuosittain. Poliisi pitää onnettomuuksina ja tutkijalautakunnan raportti päättyy nollatulokseen "henkilöauto ajautui tuntemattomasta syystä.."

Itse olin 90-luvulla bussin kyydissä kun tuollainen autoilija tuli Imatralla moottoritiellä vastakarvaan ja kurvasi bussimme eteen. Bussi kaatui, mutta porukkamme selvisi pahimmillaan murtumilla.
 
Viimeksi muokattu:
Joo. Melkein kaikissa ammateissa väkivallan uhka on olemassa, mutta muut voi juosta pakoon ja se on hyväksyttävää. Poliisi menee sinne mistä muut juoksee pois. Se pieni ero.
 
Jänökevennys:
Rauman poliisi ui yölliset varkaat kiinni Syväraumanlahdella
RAUMA JA ALUE · 11.7.2020 KLO 15:32
FACEBOOK TWITTER WHATSAPP

Rauman poliisia ei pääse pakoon edes vesitse.Sen saivat kokea murtomiehet, joiden karkumatka ei onnistunut varhain lauantaiaamuna.
Poliisit uivat Syväraumanlahdella veteen menneet karkulaiset kiinni.
Miehet olivat murtautuneet raumalaiseen ravintolaan. Paikalle tullut partio lähti karkulaisten perään.
Pakomatkaa jatkettiin jonkin aikaa peräkkäin, kunnes rannassa vesi tuli vastaan ja edessä oli uintiosuus. Se päättyi virkavallan voittoon.
 
Poliisi on poliisi, ei juutalainen, ei muslimi, ei körttiläinen, vaan poliisi.
Odotellaan ensimmäistä pastafariinia poliisiin.
article-2014553-0D00380D00000578-971_308x185.jpg13957.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Todellakin jos katsotaan pelkkiä tilastokäyriä niin poliisien ammattiala on hyvinkin turvallinen.
Rakennusalalla noin 10 vuodessa kuolee 67 henkilöä (parhaimmillaan/pahimmillaan 11 henkilöä vuodessa). Jotta saadaan kasaan sama määrä kuolleita poliiseita tarvitaan monta vuosikymmentä.
Vertaaminen muihin ammatteihin on kohtuullisen typerä argumentti, eikä se vähennä poliisin työn vaarallisuutta yhtään vaikka raksalla tai missä vaan kuolisi joka päivä joku. Ainut mihin ehkä kannattaa verrata on yleinen keskiarvo kuolemista/ htv.
Mutta kerran nyt siihen raksaan lähdettiin vertaamaan, niin numeroina rakennusalalla työskentelee 250000 ihmistä ja poliisissa ehkä 6000-7000?. Eli 35-41 kertainen ero, vähän lähteestä riippuen. Kai sen pitääkin näkyä tilastoissa?
Näyttäisi muuten siltä, että maataloudessa tapahtuu enemmän työtapaturmia/ 1000 työntekijää kuin raksalla, what about....
 
Asiakaspalveluammateissa on suurin riski tulla hyökkäyksen kohteeksi.

Eikä ole suojavarusteita tai kättä pidempää itsensä suojelemiseksi. Itselleni joku edesmenneen Joensuun poliisilaitoksen komisario vollotti jossain yhteydessä poliisityön vaarallisuudesta, kun oli jossain meinannut saada vesurista uransa jossain vaiheessa. Taisin todeta, että ei kannata lähteä poliisinhommiin, jos perse ei kestä merivettä. Ei se riski voi tulla yllätyksenä. Menee muihin hommiin, eikä vollota kansalaisille epäonnistuneesta ammatinvalinnastaan.

Siihen skinien ja hullujen kulta-aikaan Joensuussa ihan tavallinen kansalainen saattoi joutua väkivaltaisen pahoinpitelyn uhriksi kadulla.
Kerran joku hullu kierteli kaupungissa haulikko kourassa ja vanha mopokypärä päässä. Ajoin autolla ohi ja tajusin kohdalla sen tähtäävän haulikolla minua kohti. Onneksi ei laukaissut.

Ei hirveästi myötätuntoa herättänyt poliisin valitus. Niillä on sentään aseet, suojaimet, organisaatio, useimmiten tilannetietoa...
 
Viimeksi muokattu:
Poliisiammattikorkeakoulu sai evätä Venäjän kaksoiskansalaisen opiskelupaikan mahdollisen painostusriskin takia, päätti KHO

Hyvä uutinen. PV ja Raja asettivat rajoituksia jo aiemmin. Jännää että tässä jätetään Venäjä mainitsematta nimeltä, mutta täysin selvää mitä tässä tarkoitetaan.



Rajavartiolaitoksen sotilasvirkaan voidaan jatkossa nimittää vain, mikäli henkilöllä ei ole sellaista toisen valtion kansalaisuutta tai muuta turvallisuusselvityslaissa tarkoitettua ulkomaansidonnaisuutta, joka voi vaarantaa valtion turvallisuutta, yleistä turvallisuutta, maanpuolustusta tai Suomen kansainvälisiä suhteita tai palvelusturvallisuutta Rajavartiolaitoksessa.

Sama luotettavuutta edellytetään myös henkilöiltä, jotka opiskelevat upseeriksi tai valitaan Rajavartiolaitoksen peruskurssille. Lakimuutokset tulevat voimaan 1.7.2019.

Luotettavuuden arvioinnissa olennaista on se, onko todennäköistä, että ulkomaansidonnaisuus altistaa selvityksen kohteen ei-toivotulle vaikuttamiselle.

Ulkomaansidonnaisuudet tulee ottaa huomioon myös asianomaisen oman aseman ja suojaamisen kannalta. Henkilö voi joutua ristiriitatilanteeseen, jos häntä tai hänen läheisiään uhataan tai henkilöä muutoin painostetaan toimimaan työtehtäviinsä liittyvien velvollisuuksiensa vastaisesti.
 
Eikä ole suojavarusteita tai kättä pidempää itsensä suojelemiseksi. Itselleni joku edesmenneen Joensuun poliisilaitoksen komisario vollotti jossain yhteydessä poliisityön vaarallisuudesta, kun oli jossain meinannut saada vesurista uransa jossain vaiheessa. Taisin todeta, että ei kannata lähteä poliisinhommiin, jos perse ei kestä merivettä. Ei se riski voi tulla yllätyksenä. Menee muihin hommiin, eikä vollota kansalaisille epäonnistuneesta ammatinvalinnastaan.

Siihen skinien ja hullujen kulta-aikaan Joensuussa ihan tavallinen kansalainen saattoi joutua väkivaltaisen pahoinpitelyn uhriksi kadulla.
Kerran joku hullu kierteli kaupungissa haulikko kourassa ja vanha mopokypärä päässä. Ajoin autolla ohi ja tajusin kohdalla sen tähtäävän haulikolla minua kohti. Onneksi ei laukaissut.

Ei hirveästi myötätuntoa herättänyt poliisin valitus. Niillä on sentään aseet, suojaimet, organisaatio, useimmiten tilannetietoa...

Tällaista se meno on maakunnissa, itseä on ammuttu pään yli ja väkivaltaa yritetty kohdistaa ihan vain koska olin väärällä kirkonkylällä.
 
Viimeksi muokattu:
Joo. Melkein kaikissa ammateissa väkivallan uhka on olemassa, mutta muut voi juosta pakoon ja se on hyväksyttävää. Poliisi menee sinne mistä muut juoksee pois. Se pieni ero.


Poliisilla on mukana kättä pidempää ja lainsuoja sen käyttämiseen.

En minäkään olisi monesta paikasta poistunut, jos olisi ollut liivit päällä, 9mm vyöllä + tazer pamppu ja kaasu. Ja oikeus käytellä niitä tarvittaessa
 
Viimeksi muokattu:
Itsellä on vain hyviä kokemuksia poliisin kanssa asioimisesta ja arvostan heitä/teitä korkealle!
Mutta taponen ja muutamat tuntomerkit erilaisten rikosten tekijöiden henkseleistä, mustista housuista tai alepan muovikassista ovat arvostusta omalla kohdallani hivenen himmentäneet..
 
Back
Top