Jokainen on varmasti pannut merkille sen vastaantulevan moottoripyörän, joka ei ajakaan piennarta pitkin vaan vähän ärsyttävästi liki keskiviivaa. Se saatoin olla minä, pidän aina vasemman peilin samalla paikalla kuin se olisi autollakin. Ei heti sekoitu mopoon eikä ihan yhtä usein tupata sivutieltä eteen, eikä rinnalle kärkkymään.
Aika lailla samoilla linjoilla. Yleensä siirryn keskemmälle, kun näen auton lähestyvän omalta puoleltani ja sivutieltä. Näyn paremmin. Toinen asia, jota opetan on, että pitää tarkkailla renkaita. Niistä näkee heti auton lähtevän liikkumaan, paremmin kuin auton rungosta.
Muita strategioita, joita olen oppinut, ovat:
Pysähtyessäni valoihin tai risteykseen varmistan tilanteen takaani peilistä ja katson, että on varmasti sellainen vaihde, jolla pääsen pakenemaan ripeästi. Mopon jätän vähän vinoon ja olen sen verran kaukana edellä olevasta autosta, että pääsen livahtamaan sen viereltä, jos takanaoleva somettaja tulee sieltä. Pieni peräänajo autoon on vain nykäys, mutta moposta lentää kuin eno veneestä ja perseeseen tulla muutakin kuin rupi. Näinkin on joillekin käynyt.
Pidän aika pitkän etäisyyden edellä ajavaan.
Katson niin pitkälle kuin tietä riittää ja luen maisemaa. Kyllä tien pinnan oppii näkemään samalla. Kerran eräs nainen sanoi, että minulla on "näkevä katse". Kyllä kai, kun on vuosia yrittänyt epätoivoisesti nähdä.
Keväisin olen yleensä ainakin kerran rastikouluttajana ns. ruosteenpoistokurssilla ja teen myös itse radan; teen jarrutusharjoituksia (säilyttäen katse eteen ja kroppa tiukemmin pyörään), hidasajoa (keilarata) ja kaarreajoa (ajetaan ympyrää katse naulittuna keskipisteeseeen) ym.
Jos otetaan ihan pari viimeistä ajokautta, vältin aika helpohkostikin pari kohtaamisonnettomuutta, koska aavistin ja olin valmiina ja heti myös havaitsin, että eteen tulee. Kaikki tuo tapahtuu joskus ihan sekunnin sisään.
Moottoripyörälle olisi ehkä hyvä olla joku soveltuvuuskoe. Että onko se ihmisen motoriikka, silmän, käsien ja vartalon yhteispeli ja hahmotuskyky ollenkaan soveltuva harrastukseen. Tunnen väkeä, jotka ajavat vuosikausia yksinkertaisesti huonosti. Tiedän sen siitä, kun olen tehnyt pitkiä reissuja porukassa. Aina samaa tohloilua, vaikka mennään ihan rauhallisesti. Joillakin on myös osaamiseensa nähden liian iso pyörä. He ovat hengissä, koska ovat varovaisia, ja vahingot ovat yleensä kaatumisia miltei paikallaan mökin pihassa ym.
On ihmisiä, joille ei saisi antaa ajokorttia ollenkaan, mutta siitä on tehty kansalaisoikeu,s ja siellä he vain ovat mukana liikenteessä parin tuhannen kilon autolla käytyään kolme vuotta autokoulua ja kymmenissä insseissä ja maksettuaan itsensä kipeäksi.
On ihmisiä, joille ei saisi antaa moottoripyörää. Ei ainakaan mitään tykkiä. Mutta ei välttämättä minkäänlaista.
Ihmisen reaktioaika on kuulemma puolesta sekunnista kuuteen sekuntiin. Yleensä 1-2 sekuntia. Minulla se on useilla mittauksilla todettuna nopeimmillaan 0,2 sek, yleensä 0,3. Silloin kuitenkin tiedän mittauksen olevan käynnissä. Miespikajuoksijalla se on 0,142 sekuntia, kun hän samalla tavalla
tietää odottaa lähtölaukausta. Eli kun motoristi odottaa ja valmistautuu, vähän terhakoituu eikä aja unessa, hän on paljon paremmassa asemassa. Myös autoilijan pitäisi olla hereillä eikä miettiä joutavia.
Kuusi sekuntia on jo liian pitkä aika liikenteeseen. Usain Bolt pääsee melkein sadan metrin suoran yli puolenvälin, juoksee neljääkymppiä.
Monet ihmiset kuitenkin ajavat tappituntumalla aina vain. Ajavat uneliaina ja välinpitämättöminä.
Ei motoristi voi haaveilla. Jos siinä alkaa liikaa haaveilla joutavia, on ennemmin tai myöhemmin puun oksalla.
Harjoittelu auttaa pitämään ohjauksen rentona. Helpommin, ainakin olen näin uskaltanut opettaa, tuore kuljettaja saa sen henkisesti toimimaan, kun puristaa kunnolla reidet runkoon ja alaruumis ottaa tuntuman. Silloin on helppo pitää kevyt ohjaus jarruttaessa, kaartaessa ja väistäessä. Kuten sanoit, harjoittelemalla ennakkoon.
Kun olin vuosikymmenet sitten ensimmäistä päivää liikkeellä motolla, ajoin hiekalla kaarteen surkeasti ja kynsin ojan pohjalle hartiat lukossa. Pidän sitä tapahtumaa kokemuksellisena henkivakuutuksena. Muutamia muitakin säikähdyksiä, joissa sain vielä anteeksi, pidän oppina. Esimerkiksi mutkassa naapurikaistalla käyntiä vuosia sitten muistelin häveten, vaikka kukaan ei ollut näkemässä eikä liikennettä tullut vastaan.
Moottoripyörähän ei aina anna, etenkään jos marginaalit ovat pienet, hönöilyä anteeksi. Ihan muutaman kilometrin päässä asuinpaikastani joku eräänä kesäiltana kiihdytti Honda CBR:ää niin, että kuistilla kuuntelin että mitä helvettiä nyt. Ääni loppui kuin seinään, mutta luettuani lehdestä onnettomuudesta kävin paikalla ja totesin, että maantierumpuun se loppui. Ainakin siinä oli kynttilöitä. Oli ostanut samana päivänä sen pyörän. Kolmikymppinen mies.
En itse ole koskaan halunnut tehdä mitään dikotomiaa eri ajoneuvojen välille. Minulla on kaksi autoa, moottoripyörä, mopo ja muutama polkupyörä. Kaikkia käytän. Moottoripyörä on ehkä tehnyt minut vähän paremmaksi autoilijaksi. Moni motoristi sanoo samaa, että se avaa uuden asenteen.
Suomalaisessa liikenteessä oli huono päivä lauantaina. Tuusulassa nuoret ajoivat autolla aamuyöllä jokeen ja nuori nainen kuoli. Heinolassa nainen kuoli ajettuaan autolla nokkakolarin aamuseitsemältä. Kangasniemellä autoilija ajoi ulos ja puuhun, kuoli.
Karkkilassa kaksi moottoripyörää ajoi risteyskolarin auton kanssa. Toinen motoristi kuoli ja toinen loukkaantui lievästi. Ehti ehkä väistää tai himmata. Oli varmaan perässä. Onnettomuudesta ei ole annettu muita tietoja mutta paikka on Karkkilan puskaradion mukaan kuulemma ABC Masuunin luona. Etuajo-oikeutettu tie (tie nro 2) on suora ja hyvä. Nopeuksista ei ole mitään käsitystä. Koska Porintielle tullaan Nesteeltä, ABC:ltä ja vastapäiseltä teollisuusalueelta ilman ramppia, luulisin, että siinä kohtaa on madallettu rajoitus. Mutta ei siihen muuta tarvita. Valitettavasti äkkipysäyksestä motoristi lentää pitkän matkan kaaressa ja päälleen katuun. Jos taas ruumis pysähtyy autoon, se vastaa siitä nopeudesta pudotusta yli kolmannesta kerroksesta.