Minä olen kovasti yrittänyt suhtautua Stubbiin juuri niin, että on länsimielinen, pitkään Natoa kannattanut, kielitaitoinen ja enemmän oikeistolainen ehdokas. Sillä hän on nykyisen kansansuosionsa saanut, että näyttää fiksulta ja edustavalta mieheltä nykyajan tarpeisiin. Hän olisi varmasti hyvä presidentti ja ulkopolitiikan johtaja, jos siihen riittäisi hymyily ja small talk huippukokouksissa toisten länsijohtajien kanssa, parit selfiet vaikuttajien kanssa ja elettäisiin kauniin ulkopoliittisen sään aikaa. Mutta miten Stubb sitten selviytyy, jos pitää jonkun vieraan ja pahantahtoisen valtion kyrvän johtajan tai ulkoministerin kanssa pysyä Suomen linjassa, tiukkana, tyrimättä, puhumatta itseään pussiin ja mokaamatta lehdistötilaisuudessa? Ja sitä ennen olla luomassa järkevää ulkopoliittista linjaa. Ja onko myös silmää ihmisluonteelle, sen Niinistö hallitsi melko suvereenisti onnistuen saamaan luottamuksen sekä Bidenin että Trumpin kanssa ja Erdoganin kanssa sai myös vedettyä Nato-asiat suoriksi. Tässä yksi kysymysmerkki lisää Stubbin kyvyistä tai niiden mahdollisista puutteista.
Stubbin aikaa Suomen politiikassa leimasi johtajuuden vajeet, osaamattomuus ja tietämättömyys ja oma haluttomuus ymmärtää osaamattomuuttaan ja tietämättömyyttään ja tehdä niille asioille jotain. Ennätysajassa tuli lähtö Kokoomuksen pj:n paikalta ja sen jälkeen hanskat tippui kokonaan, kunnes livisti suojatyöpaikkoihin Eurooppaan kieltäydyttyään vielä hänelle armollisesti tarjotusta erittäin korkeasta virasta suurlähettiläänä Tukholmassa. Eikö hivellyt loukatun Alexin egoa tarpeeksi "vaatimaton" suurlähettilään paikka.
Luulin, että olisi oppinut jo iän myötä, mutta viimeaikaiset sekoilut Ahvenmaa-puheissaan ja jälkikäteinen selittely vaan valitettavasti osoittaa, että ei ole tainnut oppia ainakaan tarpeeksi.
Tämä omaa turhautumisen puhinaani, kun jotenkin olen yrittänyt ajatella Stubbin olevan aivan hyvä ehdokas. Mutta kun kaivelee vähän menneisyyden asioita, olen alkanut ymmärtää niitä palstan jäseniä, joiden on vaikea äänestää häntä(kään). Pakko sanoa, että jopa helpommalta tuntuisi luottaa Haavistoon silloin, kun pitää presidentti laittaa johonkin tiukkaan paikkaan. Lavrovin myllystä Haavisto sentään selvisi aikoinaan hyvin, vaikka moni muu joutui samassa paikassa vaikeuksiin ja Turkin kanssa sujui ulkoministeritason yhteydenpito natoasiassa hyvien henkilösuhteiden säilyessä.
Stubb ei kyllä ulkoministerinä ollessaan 2008-11 tainnut töppäillä, ainakaan siitä ei ole muistikuvia minulle jäänyt. Se oli vielä melko leppoisaa aikaa, vaikka Georgian sota siihen sattuikin ja Stubb osasi kyllä siihen sotaankin ihan oikein suhtautua. Voi olla, että pressanakin pärjäisi, mutta en ihan noin vain pysty luottamaan.
Sama vika hänellä ainakin on kuin Haavistolla, leppoisa ulkokuori ja päinvastainen perusluonne. Stubbin osalta se vaan on jo kansalta unohtunut.
Pertti J. Rosila (kok.) on muuten näköjään kirjoittanut toisessa kirjassaan Stubbista oikein paljonkin. Rosilan ensimmäisen olen lukenut, täytyisi lukea tämä toinenkin. Kirjoitettu 2019, eli aikana kun Stubb oli tukevasti maanpaossa, eikä presidenttiehdokkuudesta ollut mitään havaintoja, oli jopa epätodennäköistä poispotkitulle kokoomuksen ex-puheenjohtajalle. Eli ei ole mikään pressanvaalikampitusyritys tuo kirja.
Eduskunnan entinen talouspäällikkö Pertti J. Rosila ei säästele sanojaan, kun hän kuvailee Alexander Stubbin edesottamuksia kotimaan kamaralla.
www.iltalehti.fi
yle.fi
