Presidentinvaalit 2024
- Viestiketjun aloittaja skärdis
- Aloitus PVM
arix
Respected Leader
Stubbille sattuu ja tapahtuu ihan liikaa...
Ei tuosta ole oikein diplomaatiksikaan:
"Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa."
Stubb möläytyksestään: Liikaa reissua ja liian vähän unta
Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok) palasi Radio Helsingin Kyselytunti-ohjelman haastattelussa keskiviikkona kohuun, joka nousi Pohjoismaiden neuvoston kokouksesta kuun alussa.
www.hs.fi
Sanavalmis Muurinen
Kenraali
Stubbin presidentiksi sopivuudesta en ole varma, joskaan en häntä välttämättä aivan huononakaan vaihtoehtona pidä. Mutta oli miten oli, tuosta linkitetystä tapauksesta on kulunut jo yli kymmenen vuotta, niin onkohan enää kovin relevantti juttu...?Stubbille sattuu ja tapahtuu ihan liikaa...
Ei tuosta ole oikein diplomaatiksikaan:
"Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa."
Stubb möläytyksestään: Liikaa reissua ja liian vähän unta
Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok) palasi Radio Helsingin Kyselytunti-ohjelman haastattelussa keskiviikkona kohuun, joka nousi Pohjoismaiden neuvoston kokouksesta kuun alussa.
arix
Respected Leader
Tuo kertoo paljon Stubbista, samantyylistä materiaalia löytyy toki lisää suunnilleen samalta ajalta. Uudempia ei ole tullut kotimaan politiikasta poistumisen vuoksi esille.
Alla jokunen kohu:
Stubb selitti 90 prosenttia: "Sain luvun omasta päästäni"
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) kertoi maanantaina keksineensä itse eduskunnassa esitellyn virheellisen hallintarekisteriluvun.
www.is.fi
Näin Stubb selittää kohunsa: murot, tikkataulun ja shortsit
Pääministeri Alexander Stubb on saanut lunta tupaan muun muassa siitä, ettei hän vastannut asiallisesti kysymykseen isän roolista yhteiskunnassamme. Kritiikkiä on esitetty myös shortseista ja twiittaamisesta. Hjalliksen vieraana Stubb selittää kaikki.
www.mtvuutiset.fi
Ja bonuksena:
Huhta
Greatest Leader
Antti Kaikkonen on toki poliittisesti kokenut, mutta hän on vielä nuori. Haluaako vaalivuonna 50-vuotias presidentiksi? Toki mahdollisen presidenttiydenkin jälkeen olisi vielä useampi vuosikymmen aikaa viettää hyvää elämää, jos ei halua palvella loppuun asti.
Huhta
Greatest Leader
Allah-ahon voi asettaa ehdolle, mutta ei hän tule voittamaan. Ehkä hyväkin niin. Halla-ahosta ei ole keulakuvaksi, vaikka hänen ajatusmaailmastaan sinänsä tykkäänkin.
Olisi mielestäni sopivan ikäinen, ei liian vanha eikä liian nuori. Voihan toisaalta olla, ettei Kaikkonen tähtää näihin vaaleihin vaan vasta seuraaviin.
Huhta
Greatest Leader
Tuo on ehdottomasti yksi hyvä näkökulma, kilpakenttäkin on nyt pehmeä ilman selkeitä ennakkosuosikkeja. Jos Kaikkonen taas jää odottamaan tulevaisuutta ja asiat menevät normaalisti (eli 2024 valittava saa jatkokauden vuonna 2030), niin seuraava tilaisuus tulee vasta vuonna 2036 Kaikkosen ollessa 62-vuotias. Mahdotonta tietää, ketkä silloin olisivat vastassa.
Huhta
Greatest Leader
Aaltolasta taidettiin keltaisessa lehdistössä kirjoittaa jokunen päivä sitten, liittyen häntä käsittelevään kirjaan, että mies on tuuliviiri. Hänen suhtautumisensa mm. Suomen Nato-jäsenyyteen ja Ukrainan mahdollisuuteen selvitä Venäjän hyökkäyksestä oli ollut melko erilaista kuin miten asiat lopulta ovat kääntyneet.
Sinänsä on kylläkin rohkea teko paljastaa avoimesti, mitä on yksityisajatellut omassa päässään. En siis näe periaatteellista estettä vaihtaa näkökantaa. Mutta kyllähän presidentin kieltämättä pitäisi kyetä jonkinlaiseen pitkäjänteiseen tilannekuvan luomiseen eikä elää liiaksi hetkessä.
Sitä hieman ihmettelen, että Aaltola kehui niin Haavistoa kuin Rehniäkin jossakin hiljattaisessa lehtijutussa. En oikein näe kumpaakaan kovana Venäjän vastustajana.
Sinänsä on kylläkin rohkea teko paljastaa avoimesti, mitä on yksityisajatellut omassa päässään. En siis näe periaatteellista estettä vaihtaa näkökantaa. Mutta kyllähän presidentin kieltämättä pitäisi kyetä jonkinlaiseen pitkäjänteiseen tilannekuvan luomiseen eikä elää liiaksi hetkessä.
Sitä hieman ihmettelen, että Aaltola kehui niin Haavistoa kuin Rehniäkin jossakin hiljattaisessa lehtijutussa. En oikein näe kumpaakaan kovana Venäjän vastustajana.
Sanavalmis Muurinen
Kenraali
Suomen Kuvalehdessä oli kesällä juttu Kaikkosesta. Siinä tuli esille, että Kaikkosella on poliitikoksi harvinaisen vähän pyrkyä, jopa liiankin vähän. Ei ole ottanut tavakseen kammeta itseään ylöspäin ja korkeampiin tehtäviin, mutta pyydettäessä sitten on ollut käytettävissä. Saattaa presidenttiehdokkuuskin olla sellainen juttu, johon häntä pitäisi erikseen maanitella, mutta ehkäpä. Voi olla, että toimittaja presidenttihaaveista kysyikin Kaikkoselta, mutta en muista enää varmaksi.
50-vuotias olisi ehkä jopa ihanneiässä presidentille, jos vain muuten on saanut sellaisen osaamisen ja kokemuksen, että työstä pystyy suoriutumaan. Viisikymppisenä aloittavalla on suuri todennäköisyys pysyä hyvässä työiskussa jopa maksimin 12 vuoden ajan, ja sen jälkeen olisi vielä työikää ja työkykyä johonkin kansainväliseen tehtävään tai suuren kansalaisjärjestön johtoon.
Mikään historiallinen välttämättömyyshän ei Suomessakaan ole, että pressan pitäisi olla kovinkin vanha. Relander oli 42 v, Ryti 55 v, Ståhlberg 54 v ja Kekkonen 56 v aloittaessaan, Mannerheim 51 v ollessaan valtionhoitajana 1918-19.
Kaikkonen on saanut aika vahvankin kansansuosion puolustusministerikaudellaan. Vaalirahasotku taitaa olla jo niin kaukaista menneisyyttä, ettei se enää Kaikkosen mainetta liiaksi likaa. Okei, sakkotuomion silloin tosiaan sai - mutta, silloin nuori poliitikko teki samaa kuin varmaan vaikka kuinka monet edeltäjänsä samassa tilanteessa kenenkään asiasta kiinnostumatta - ei mielestäni sellainen asia, jonka pitäisi loppuikää leimata ihmistä. Samaa mieltä olen myös Vapaavuoren nuoruuden synneistä.
Coffee Man
Respected Leader
En ole asettumassa ehdolle nyt yhtään mihinkään. Keskitytään käsillä olevaan sotaan ja talven geopoliittisiin haasteisiin. Paljon töitä tehtävänä ja vauva hoidettavana, Aaltola tviittaa.
Se että ihmiset asettavat poliittista luottamusta asiantuntijalle kertoo, että suomalaisten ulkopoliittiset kannat ovat rajussa muutoksessa ja varmasti puolueiden kannattaa pohtia, miten siihen vastataan.
PS. En ole vapaamuurari, olen ottanut kaikki rokotukset, käytän maskia ja WEF on höpönhöpöä.
www.iltalehti.fi
Se että ihmiset asettavat poliittista luottamusta asiantuntijalle kertoo, että suomalaisten ulkopoliittiset kannat ovat rajussa muutoksessa ja varmasti puolueiden kannattaa pohtia, miten siihen vastataan.
PS. En ole vapaamuurari, olen ottanut kaikki rokotukset, käytän maskia ja WEF on höpönhöpöä.
Mika Aaltola: ”En ole asettumassa ehdolle nyt yhtään mihinkään”
Mika Aaltola toppuuttelee kansalaisia presidenttiehdokkuuden suhteen.
www.iltalehti.fi
Viimeksi muokattu:
Tätä ajatusta en ole oikein ikinä ymmmärtänyt. Jos on ambitiota ja hyvä sauma joka ei ehkä ikinä toistu, niin kuka oikeasti kieltäytyy sen takia, että on sitten jotain mihin pyrkiä kypsemmällä iällä.
Ja onhan niitä huippuvirkoja maailmalla Suomen ulkopuolellakin; esim YK:n pääsihteeri voisi olla vielä jonkinlainen urakehitys vaikka olisikin ollut Suomessa pressana.
YliKoo
Greatest Leader
Mika Aaltolasta pohdintaa. Selkeästi pitää ehdokkuuttaan avoimena. Koska tekijänoikeus, lainaan vain osan jutusta.
Kaisa Rautaheimo HS, kuvat ja videot
Perjantaina iltapäivällä Helsingin kirjamessujen Senaatintori-lavan 450-paikkainen katsomo oli tupaten täynnä. Lisäksi käytävillä seisoi satoja ihmisiä.
Yleisö oli tullut kuuntelemaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kommentaattoria Mika Aaltolaa.
Tunnelma katsomossa oli erikoinen sekoitus hartautta ja hurmiota.
Haastattelun jälkeen Aaltola siirtyi kustantajansa tiskille jakamaan nimikirjoituksia uuteen kirjaansa. Niitä jonotti satakunta kaikenikäistä miestä ja naista opiskelijoista eläkeläisiin.
Mikä Aaltolassa vetoaa? Jonottajien vastauksissa toistuivat sanat: karismaattinen, asiantunteva, rehellinen, rohkea, suorapuheinen. ”Onhan hän poikkeuksellisen komea. Kuin mikäkin nuori Ronald Reagan”, kuvaili keski-ikäinen nainen.
”Aaltola on asiantuntija, joka koskettaa myös sielua”, sanoi eläkeläisnainen.
Mika Aaltola ei ole enää pelkkä asiantuntija, A-studion puhuva pää, vaan jotain paljon enemmän. Aaltolasta on tullut ilmiö.
Jo ennen kirjamessuja Ilta-Sanomat julkaisi presidenttikyselyn, jossa Mika Aaltola piti kärkipaikkaa.
”Voi pyhä jysäys”, kuvasi tulosta Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen.
Kyseessä ei ollut perinteinen kannatuskysely, sillä IS mittasi mahdollisten ehdokkaiden niin sanottua potentiaalia. Vastaajat saivat eteensä 30 nimen listan, josta heidän piti valita, keitä voisivat äänestää.
Aaltola oli ykkönen, vihreiden Pekka Haavisto kakkonen ja keskustan Olli Rehn kolmonen. Kolmikko oli kutakuinkin tasoissa runsaassa 40 prosentissa.
Haavisto ja Rehn ovat politiikan kehäkettuja. Mutta mikä ihmeen tyyppi tämä Aaltola on?
Mika Aaltola, 53, on työskennellyt eduskunnan ohessa toimivan Ulkopoliittisen instituutin (Upi) johtajana vuodesta 2019.
Valintaa edelsi raju kiista.
Loppusuoralla oli kolme hakijaa: professori Hanna Ojanen sekä Upin ohjelmajohtajat Mika Aaltola ja Juha Jokela. Valinta tehtiin Upin hallituksessa lopulta Jokelan ja Aaltolan välillä.
Instituutin työntekijöistä osa piti Aaltolaa rohkeampana esiintyjänä ja jonkinlaisena visionäärinä Jokelaan verrattuna. Aaltola oli onnistunut hankkimaan johtamalleen globaalin turvallisuuden ohjelmalle myös ulkopuolista rahoitusta.
Upin väistyvä johtaja Teija Tiilikainen ja hallituksen puheenjohtaja, huippuvirkamies Kare Halonen kuitenkin ajoivat tehtävään Jokelaa.
Hakijoista teetettiin tieteelliset arviot, jotka menivät ristiin. Heistä tilattiin myös lausunto Tiilikaiselta.
Kaikesta huolimatta Upin hallituksen nimitystyöryhmä esitti johtajaksi Juha Jokelaa. Nyberg vuoti tiedon kulissipelistä julkisuuteen, ja asiasta nousi kohu. Päätös johtajan valinnasta pantiin pöydälle kesäkuussa 2019, ja valinta lykkääntyi useilla kuukausilla.
Lopulta syyskuussa Mika Aaltola valittiin instituutin johtajaksi hallituksen äänestyksessä äänin 5–4.
Sisäpiiriläiset kuvaavat HS:lle, että repivän valinnan jälkeen instituutti on ollut jossain määrin jakautunut kahteen leiriin. Jännitteet eivät ole kokonaan kadonneet kolmessa vuodessa. Samalla Aaltolaa kiitellään siitä, että hän on tehnyt parhaansa haavojen paikkaamiseksi.
Upin hallituksen puheenjohtajan Kai Sauerin mukaan hallituksessa ollaan yleisesti ottaen tyytyväisiä Aaltolan tapaan johtaa instituuttia.
”Upissa näytetään päässeen yli vaikeasta johtajavalinnasta ja pandemiasta”, Sauer sanoo.
Aaltolan kaudella Upin työntekijöiden määrä on kasvanut miltei 50 prosenttia. Vuonna 2019 työntekijöitä oli 42, vuonna 2021 jo 60. Instituutti on myös saanut kerättyä hyvin ulkopuolista rahoitusta ja Upiin on perustettu yhteiskuntasuhdepäällikön tehtävä.
Tänä syksynä Upi järjesti kansainvälisen Helsinki Security Forum -kutsuvierastapahtuman, jota rahoittivat lisäksi ulkoministeriö ja puolustusministeriö. Paikalla oli koko Suomen valtiojohto presidenttiä, pääministeriä ja avainministereitä myöten. Puhujiin kuului useita tunnettuja kansainvälisiä asiantuntijoita.
Mutta kaikkein hätkähdyttävin muutos Aaltolan kaudella koskee Ulkopoliittisen instituutin medianäkyvyyttä.
Ukrainan sodan ja Suomen Nato-hakemuksen myötä instituutin näkyvyys on noussut aivan uudelle tasolle. Lokakuun loppuun mennessä Upi oli tänä vuonna esiintynyt kotimaisessa mediassa 10 700 kertaa ja kansainvälisessä mediassa 4 001 kertaa.
Mika Aaltola on Upin johtajana saanut mediaosumista vähintään oman osansa.
Hän on ollut suomalaisessa mediassa esillä tänä vuonna 2 740 kertaa ja kansainvälisessä mediassa 410 kertaa. Verrattuna vuoteen 2021 Aaltolan medianäkyvyys on kasvanut kotimaassa viisinkertaiseksi ja maailmalla kymmenkertaiseksi.
Vielä 2010-luvulla Mika Aaltola kommentoi mediassa lähinnä Yhdysvaltain politiikkaa, mutta vähän kerrallaan repertuaari alkoi laajeta.
Kun Ukrainassa heinäkuussa 2014 ammuttiin alas malesialainen matkustajakone, Aaltola sanoi Ylen A-studiossa, että Venäjä on ”tuottamuksellisesti vastuussa” tapauksesta.
Arvio osoittautui oikeaksi, mutta olihan se tiukasti sanottu tilanteessa, jossa murskaantunut kone vielä savusi. Aaltola saikin HS:n tietojen mukaan kovaa kritiikkiä eräiltä poliitikoilta ja instituutin johdolta. Häntä kehotettiin pitämään taukoa asioiden kommentoimisessa.
Tauko ei kestänyt kauan. Jos sitä ylipäätään olikaan.
”Hän on aina ollut valmis kommentoimaan aiheita laidasta laitaan”, arvioi eräs sekä Aaltolan että Upin hyvin tunteva lähde. ”Hän selvästi nauttii esillä olemisesta”, sanoo toinen.
HS haastatteli artikkelia varten yli kymmentä Aaltolan tuntevaa henkilöä. He esiintyvät pääosin nimettöminä, koska monet heistä työskentelevät tai ovat työskennelleet Aaltolan kanssa tai hänen alaisuudessaan.
Haastatellut ovat yhtä mieltä siitä, että Mika Aaltola todella pitää julkisuudesta.
Soittokierroksen perusteella osa tutkijakollegoista pitää Aaltolaa jopa kiusallisen julkisuushakuisena. Osa suhtautuu hänen uuteen rooliinsa myötätuntoisesti ja korkeintaan seuraa vähän huvittuneena Aaltola-ilmiötä ja Upin johtajan nousua presidenttispekulaatioihin.
Kun toimittaja soittaa, Aaltola vastaa ja suostuu käytännössä aina kommentoimaan. Hän on vuosien mittaan kommentoinut myös sellaisia teemoja, joihin ei ole tutkijana varsinaisesti perehtynyt.
Julkisuudessa viihtyvä Mika Aaltola nousi presidenttikyselyn kärkeen. HS:n selvityksessä monet lähteet ihmettelevät, miksi asiantuntija puhuu nyt kuin pappi tai poliitikko. Mitkä ovat Aaltolan arvot?
Marko Junkkari HS ja Jaakko Lyytinen HS, tekstiKaisa Rautaheimo HS, kuvat ja videot
Perjantaina iltapäivällä Helsingin kirjamessujen Senaatintori-lavan 450-paikkainen katsomo oli tupaten täynnä. Lisäksi käytävillä seisoi satoja ihmisiä.
Yleisö oli tullut kuuntelemaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kommentaattoria Mika Aaltolaa.
Tunnelma katsomossa oli erikoinen sekoitus hartautta ja hurmiota.
Haastattelun jälkeen Aaltola siirtyi kustantajansa tiskille jakamaan nimikirjoituksia uuteen kirjaansa. Niitä jonotti satakunta kaikenikäistä miestä ja naista opiskelijoista eläkeläisiin.
Mikä Aaltolassa vetoaa? Jonottajien vastauksissa toistuivat sanat: karismaattinen, asiantunteva, rehellinen, rohkea, suorapuheinen. ”Onhan hän poikkeuksellisen komea. Kuin mikäkin nuori Ronald Reagan”, kuvaili keski-ikäinen nainen.
”Aaltola on asiantuntija, joka koskettaa myös sielua”, sanoi eläkeläisnainen.
Mika Aaltola ei ole enää pelkkä asiantuntija, A-studion puhuva pää, vaan jotain paljon enemmän. Aaltolasta on tullut ilmiö.
Jo ennen kirjamessuja Ilta-Sanomat julkaisi presidenttikyselyn, jossa Mika Aaltola piti kärkipaikkaa.
”Voi pyhä jysäys”, kuvasi tulosta Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen.
Kyseessä ei ollut perinteinen kannatuskysely, sillä IS mittasi mahdollisten ehdokkaiden niin sanottua potentiaalia. Vastaajat saivat eteensä 30 nimen listan, josta heidän piti valita, keitä voisivat äänestää.
Aaltola oli ykkönen, vihreiden Pekka Haavisto kakkonen ja keskustan Olli Rehn kolmonen. Kolmikko oli kutakuinkin tasoissa runsaassa 40 prosentissa.
Haavisto ja Rehn ovat politiikan kehäkettuja. Mutta mikä ihmeen tyyppi tämä Aaltola on?
Mika Aaltola, 53, on työskennellyt eduskunnan ohessa toimivan Ulkopoliittisen instituutin (Upi) johtajana vuodesta 2019.
Valintaa edelsi raju kiista.
Loppusuoralla oli kolme hakijaa: professori Hanna Ojanen sekä Upin ohjelmajohtajat Mika Aaltola ja Juha Jokela. Valinta tehtiin Upin hallituksessa lopulta Jokelan ja Aaltolan välillä.
Instituutin työntekijöistä osa piti Aaltolaa rohkeampana esiintyjänä ja jonkinlaisena visionäärinä Jokelaan verrattuna. Aaltola oli onnistunut hankkimaan johtamalleen globaalin turvallisuuden ohjelmalle myös ulkopuolista rahoitusta.
Upin väistyvä johtaja Teija Tiilikainen ja hallituksen puheenjohtaja, huippuvirkamies Kare Halonen kuitenkin ajoivat tehtävään Jokelaa.
Hakijoista teetettiin tieteelliset arviot, jotka menivät ristiin. Heistä tilattiin myös lausunto Tiilikaiselta.
Upin hallituksen jäsen, entinen suurlähettiläs René Nyberg piti lausunnon pyytämistä väistyvältä johtajalta eettisesti ongelmallisena ja hallintokäytäntöjen vastaisena.
Kaikesta huolimatta Upin hallituksen nimitystyöryhmä esitti johtajaksi Juha Jokelaa. Nyberg vuoti tiedon kulissipelistä julkisuuteen, ja asiasta nousi kohu. Päätös johtajan valinnasta pantiin pöydälle kesäkuussa 2019, ja valinta lykkääntyi useilla kuukausilla.
Lopulta syyskuussa Mika Aaltola valittiin instituutin johtajaksi hallituksen äänestyksessä äänin 5–4.
Sisäpiiriläiset kuvaavat HS:lle, että repivän valinnan jälkeen instituutti on ollut jossain määrin jakautunut kahteen leiriin. Jännitteet eivät ole kokonaan kadonneet kolmessa vuodessa. Samalla Aaltolaa kiitellään siitä, että hän on tehnyt parhaansa haavojen paikkaamiseksi.
Upin hallituksen puheenjohtajan Kai Sauerin mukaan hallituksessa ollaan yleisesti ottaen tyytyväisiä Aaltolan tapaan johtaa instituuttia.
”Upissa näytetään päässeen yli vaikeasta johtajavalinnasta ja pandemiasta”, Sauer sanoo.
Aaltolan kaudella Upin työntekijöiden määrä on kasvanut miltei 50 prosenttia. Vuonna 2019 työntekijöitä oli 42, vuonna 2021 jo 60. Instituutti on myös saanut kerättyä hyvin ulkopuolista rahoitusta ja Upiin on perustettu yhteiskuntasuhdepäällikön tehtävä.
Tänä syksynä Upi järjesti kansainvälisen Helsinki Security Forum -kutsuvierastapahtuman, jota rahoittivat lisäksi ulkoministeriö ja puolustusministeriö. Paikalla oli koko Suomen valtiojohto presidenttiä, pääministeriä ja avainministereitä myöten. Puhujiin kuului useita tunnettuja kansainvälisiä asiantuntijoita.
Mutta kaikkein hätkähdyttävin muutos Aaltolan kaudella koskee Ulkopoliittisen instituutin medianäkyvyyttä.
Upin oman seurannan mukaan vuonna 2018 instituutti esiintyi kotimaisessa mediassa 3 703 kertaa ja ulkomaisessa 549 – siis ennen Mika Aaltolan johtajakautta. Vuonna 2021 luvut olivat Suomen osalta 5 396 ja kansainvälisen median osalta 839.
Ukrainan sodan ja Suomen Nato-hakemuksen myötä instituutin näkyvyys on noussut aivan uudelle tasolle. Lokakuun loppuun mennessä Upi oli tänä vuonna esiintynyt kotimaisessa mediassa 10 700 kertaa ja kansainvälisessä mediassa 4 001 kertaa.
Mika Aaltola on Upin johtajana saanut mediaosumista vähintään oman osansa.
Hän on ollut suomalaisessa mediassa esillä tänä vuonna 2 740 kertaa ja kansainvälisessä mediassa 410 kertaa. Verrattuna vuoteen 2021 Aaltolan medianäkyvyys on kasvanut kotimaassa viisinkertaiseksi ja maailmalla kymmenkertaiseksi.
Vielä 2010-luvulla Mika Aaltola kommentoi mediassa lähinnä Yhdysvaltain politiikkaa, mutta vähän kerrallaan repertuaari alkoi laajeta.
Kun Ukrainassa heinäkuussa 2014 ammuttiin alas malesialainen matkustajakone, Aaltola sanoi Ylen A-studiossa, että Venäjä on ”tuottamuksellisesti vastuussa” tapauksesta.
Arvio osoittautui oikeaksi, mutta olihan se tiukasti sanottu tilanteessa, jossa murskaantunut kone vielä savusi. Aaltola saikin HS:n tietojen mukaan kovaa kritiikkiä eräiltä poliitikoilta ja instituutin johdolta. Häntä kehotettiin pitämään taukoa asioiden kommentoimisessa.
Tauko ei kestänyt kauan. Jos sitä ylipäätään olikaan.
Sittemmin Aaltola on kommentoinut laajasti vähän kaikkea maailmanpolitiikkaa sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa liippaavaa.
”Hän on aina ollut valmis kommentoimaan aiheita laidasta laitaan”, arvioi eräs sekä Aaltolan että Upin hyvin tunteva lähde. ”Hän selvästi nauttii esillä olemisesta”, sanoo toinen.
HS haastatteli artikkelia varten yli kymmentä Aaltolan tuntevaa henkilöä. He esiintyvät pääosin nimettöminä, koska monet heistä työskentelevät tai ovat työskennelleet Aaltolan kanssa tai hänen alaisuudessaan.
Haastatellut ovat yhtä mieltä siitä, että Mika Aaltola todella pitää julkisuudesta.
Soittokierroksen perusteella osa tutkijakollegoista pitää Aaltolaa jopa kiusallisen julkisuushakuisena. Osa suhtautuu hänen uuteen rooliinsa myötätuntoisesti ja korkeintaan seuraa vähän huvittuneena Aaltola-ilmiötä ja Upin johtajan nousua presidenttispekulaatioihin.
Kun toimittaja soittaa, Aaltola vastaa ja suostuu käytännössä aina kommentoimaan. Hän on vuosien mittaan kommentoinut myös sellaisia teemoja, joihin ei ole tutkijana varsinaisesti perehtynyt.
YliKoo
Greatest Leader
Aaltolan akateemista erityisalaa on tutkimusten nimikkeiden perusteella vähän vaikea hahmottaa. Itse hän määrittelee, että hänen ekspertiisiään on ison kuvan hallinta, johon liittyvät maailmanjärjestys, suurvallat, alueelliset kriisit, konfliktit ja hätätilat.
Vuonna 1999 valmistuneessa väitöskirjassaan Aaltola käsitteli EU:n kykyä selvitä sisäisistä kriiseistä. Esimerkkinä hän käytti hullun lehmän tautia. Hän päätyi tutkimuksessaan siihen, että kansainvälisessä politiikassa ei ole sääntöjä. On vain rytmi ja tempo, jotka nostavat eri asioita pinnalle. Kun kriisi iskee, keskitytään sen selvittämiseen, mutta hetkeä myöhemmin huomion kohde vaihtuu.
Väitöskirja palkittiin sen vuoden parhaana Tampereen yliopistossa.
”Mika on supergeneralisti”, sanoo eräs Upin tutkija. Generalisti tarkoittaa yleisosaajaa, joka tietää kaikesta jotain mutta ei välttämättä mistään yksittäisestä aiheesta todella syvällisesti.
Monet muut tutkijat ovat paljon varovaisempia kommentoimaan kysymyksiä oman erikoisalansa ulkopuolelta.
”Mika kokee voivansa sanoa jotain joka aiheeseen. Moni tutkija ei tee sellaista”, kollega sanoo.
Ja toimittajillehan tämä käy. Aaltolalta saa hetkessä sopivan ja selkeän sitaatin tuomaan juttuun asiantuntijan ääntä. Ei mitään koukeroita ja polveilevia tutkimusreferaatteja.
Vuosi sitten syksyllä Mika Aaltola ei olisi todennäköisesti kerännyt täyttä katsomoa kirjamessuilla. Kaikki muuttui, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan aamuyöllä 24. helmikuuta 2022.
Sota-aamuna Aaltola heräsi puhelinsoittoon aamuviideltä. Häntä pyydettiin Ylen radiolähetykseen.
Tuoreessa Mihin menet Suomi? Pelon aika Euroopassa -kirjassaan Aaltola avaa aamun ajatuksiaan:
Matkalla studioon mietin sodan kommentoinnin ankaruutta. Tarvitaan eettistä asennetta, rehellistä diagnoosia, jotta ihmisten huolet saavat edes rahtusen rauhaa. Nyt ei ole aika selittää sotaa pois mukavuussyistä tai yleisten syiden johdosta. On aika käsitellä sodan tunteita ja luoda strategista päättäväisyyttä suomalaisille. Sota on tunteita, ne pitää kohdata ja käsitellä.
Seuraavina päivinä, viikkoina ja lopulta kuukausina Aaltola vietti enemmän aikaa televisiostudioissa kuin useimmat Ylen tai MTV:n toimittajat.
Mitä tästä tilanteesta pitäisi nyt ajatella, toimittajat kysyivät. Ja Aaltola vastasi.
Aivan kuten koronakeväänä 2020, myös sotakeväänä 2022 suomalaiset kokoontuivat tv-ruudun ääreen kuin kansalliselle iltanuotiolle. Koronakeväänä ruudussa päivysti Mika Salminen, nyt siellä päivysti toinen Mika, joka vakaalla äänellä pudotteli selkeitä lauseita.
Aaltolasta tuli sodanselittäjä.
Eräs Aaltolaa läheltä pitkään seurannut asiantuntija sanoo, että Aaltolan puhetavalla oli sodan alussa valtavasti vaikutusta siihen, että suomalaiset rauhoittuivat.
Hänen mielestään Aaltolan puhetapa on kuin kansanvalistajalla.
”Hänellä on erittäin suuria ansioita”, asiantuntija sanoo.
”Eri asia sitten on, että hänen puppugeneraattorinsa alkoi myöhemmin mennä ylikierroksille”, asiantuntija lisää.
Eräs kokenut politiikan tutkija arvioi, että Aaltola-ilmiössä on kyse auktoriteetin kaipuusta. Yhteisöt ovat pirstoutuneet, ja pandemia on entisestään katkonut ihmisten yhteyttä toisiinsa.
Kun tarjolle tuli karismaattinen asiantuntija, vieläpä pitkä ja komea mies, joka puhui vakuuttavasti raskaista asioista ja välillä vilautti tunteitaan, yhdistelmä täytti auktoriteettityhjiön.
Sota näyttää muuttaneen Mika Aaltolan puhetapaa. Aaltolaa läheltä seuranneet HS:n lähteet kutsuvat hänen uutta tyyliään ”papilliseksi”, ”profeetalliseksi” tai ”oraakkelimaiseksi”.
Aaltola esiintyy asiantuntijana, mutta hänen toimintatavassaan on jotain symbolisempaa. Tiedepuhe on väistynyt, ja tilalle on tullut paljon kielikuvia. Aaltola puhuu tunteikkaasti ja tunteista. Hän on kuvannut tyyliään juurevaksi – Aaltola haluaa sanoa monimutkaiset asiat niin että kaikki ymmärtävät.
Tunnepuheessaan Aaltola luo toivoa ja korostaa kansallista yhtenäisyyttä.
Faktojen sijaan yhä enemmän korostuu fiilis.
”Aaltolalle puhetilanteet ovat merkitysten rakentamista ja välittämistä. Hänen välittämänsä merkitykset ovat todella tärkeitä ihmisille tällä hetkellä”, eräs Aaltolaa läheltä seurannut sanoo.
Toukokuussa Aaltola vieraili psykoterapeutti Maaret Kallion ja työelämäprofessori Jarno Limnéllin Menikö tunteisiin? -ohjelmassa Ylellä. Hän sanoi, että kansainvälinen politiikka on täynnä tunnetta. Uutiset ovat täynnä tunnetta. Aaltolan mielestä kannattaa ensin tuntea ja vasta sen jälkeen järkeillä.
”Poliitikko, joka ei liikutu, on tyhmä. Jos et näe ihmisen silmissä edes jonkinlaista surumielisyyttä, kun hän kuvaa sodan kauhua, voiko sellainen ihminen olla luotettava. Kun menee selittämään ihmisille sotaa, pitää tuntea”, Aaltola sanoi.
Useiden Aaltolaa läheltä seuranneiden HS:n lähteiden mielestä Aaltola on ryhtynyt puhumaan kuin poliitikko. Tai hän vähintään flirttailee poliittisen johtajan roolilla. Kritiikkiä puhetavasta esitetään myös Upin hallituksen sisältä.
”Hän rupesi vetämään näkemyksissään aika vahvaa poliittista linjaa. Siitä tulee olo, että instituutilla olisi jokin poliittinen linja. Sellaista ei pitäisi olla, kun kyseessä on tutkimuslaitos, joka toimii eduskunnan ohessa”, sanoo eräs heistä.
Useamman haastatellun mielestä Aaltola on edennyt aika kauas turvallisuuspolitiikkaa analysoivan tutkijan roolista.
”Mielestäni hän käyttää hyväkseen sotatilannetta puheissaan. Hän ampuu usein niin sanotusti lonkalta. Hän puhuu oraakkelimaisesti ja arvoituksellisesti. Hän ei analysoi, miten tästä päästäisiin ulos, vaan julistaa omia näkemyksiään. Se ei ole tutkijan puhetta.”
Kyseinen lähde on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että Aaltola pyrki viime keväänä toistuvasti tarkentamaan näkemyksiään samoille linjoille presidentti Sauli Niinistön kanssa.
”Aaltola pelaa. Hän katsoo, mitä Niinistö sanoo, ja päivittää näkemyksensä sen mukaan. Ehkä Aaltola ajattelee, että ei kannata joutua hakauksiin suositun presidentin kanssa.”
Aaltolan aamuisin julkaisemat Twitter-päivityksetkin henkivät uutta retoriikkaa.
Kun Suomi oli toukokuussa hakenut Nato-jäsenyyttä, Aaltola twiittasi:
Lukemattomat sukupolvet suomalaisia lepäävät nyt rauhallisemmin, kun järkevä päätös on viimein saatu aikaan. Strateginen muisti on palannut maahamme suomettumisen sumun ja sen pitkän hännän jälkeen. Eikä valinta loppujen lopuksi ollut edes pulmallinen. Sen ratkaisi Suomen kansa.
Vuonna 1999 valmistuneessa väitöskirjassaan Aaltola käsitteli EU:n kykyä selvitä sisäisistä kriiseistä. Esimerkkinä hän käytti hullun lehmän tautia. Hän päätyi tutkimuksessaan siihen, että kansainvälisessä politiikassa ei ole sääntöjä. On vain rytmi ja tempo, jotka nostavat eri asioita pinnalle. Kun kriisi iskee, keskitytään sen selvittämiseen, mutta hetkeä myöhemmin huomion kohde vaihtuu.
Väitöskirja palkittiin sen vuoden parhaana Tampereen yliopistossa.
”Mika on supergeneralisti”, sanoo eräs Upin tutkija. Generalisti tarkoittaa yleisosaajaa, joka tietää kaikesta jotain mutta ei välttämättä mistään yksittäisestä aiheesta todella syvällisesti.
Monet muut tutkijat ovat paljon varovaisempia kommentoimaan kysymyksiä oman erikoisalansa ulkopuolelta.
”Mika kokee voivansa sanoa jotain joka aiheeseen. Moni tutkija ei tee sellaista”, kollega sanoo.
Ja toimittajillehan tämä käy. Aaltolalta saa hetkessä sopivan ja selkeän sitaatin tuomaan juttuun asiantuntijan ääntä. Ei mitään koukeroita ja polveilevia tutkimusreferaatteja.
Vuosi sitten syksyllä Mika Aaltola ei olisi todennäköisesti kerännyt täyttä katsomoa kirjamessuilla. Kaikki muuttui, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan aamuyöllä 24. helmikuuta 2022.
Sota-aamuna Aaltola heräsi puhelinsoittoon aamuviideltä. Häntä pyydettiin Ylen radiolähetykseen.
Tuoreessa Mihin menet Suomi? Pelon aika Euroopassa -kirjassaan Aaltola avaa aamun ajatuksiaan:
Matkalla studioon mietin sodan kommentoinnin ankaruutta. Tarvitaan eettistä asennetta, rehellistä diagnoosia, jotta ihmisten huolet saavat edes rahtusen rauhaa. Nyt ei ole aika selittää sotaa pois mukavuussyistä tai yleisten syiden johdosta. On aika käsitellä sodan tunteita ja luoda strategista päättäväisyyttä suomalaisille. Sota on tunteita, ne pitää kohdata ja käsitellä.
Seuraavina päivinä, viikkoina ja lopulta kuukausina Aaltola vietti enemmän aikaa televisiostudioissa kuin useimmat Ylen tai MTV:n toimittajat.
Mitä tästä tilanteesta pitäisi nyt ajatella, toimittajat kysyivät. Ja Aaltola vastasi.
Aivan kuten koronakeväänä 2020, myös sotakeväänä 2022 suomalaiset kokoontuivat tv-ruudun ääreen kuin kansalliselle iltanuotiolle. Koronakeväänä ruudussa päivysti Mika Salminen, nyt siellä päivysti toinen Mika, joka vakaalla äänellä pudotteli selkeitä lauseita.
Aaltolasta tuli sodanselittäjä.
Eräs Aaltolaa läheltä pitkään seurannut asiantuntija sanoo, että Aaltolan puhetavalla oli sodan alussa valtavasti vaikutusta siihen, että suomalaiset rauhoittuivat.
”Tapa, jolla hän televisiossa puhui, rauhoitti ihmisiä. Iso mies, joka puhuu rauhallisesti. Sotatilanteessa on erittäin tärkeää rauhoittaa tilanne”, asiantuntija sanoo.
Hänen mielestään Aaltolan puhetapa on kuin kansanvalistajalla.
”Hänellä on erittäin suuria ansioita”, asiantuntija sanoo.
”Eri asia sitten on, että hänen puppugeneraattorinsa alkoi myöhemmin mennä ylikierroksille”, asiantuntija lisää.
Eräs kokenut politiikan tutkija arvioi, että Aaltola-ilmiössä on kyse auktoriteetin kaipuusta. Yhteisöt ovat pirstoutuneet, ja pandemia on entisestään katkonut ihmisten yhteyttä toisiinsa.
Kun tarjolle tuli karismaattinen asiantuntija, vieläpä pitkä ja komea mies, joka puhui vakuuttavasti raskaista asioista ja välillä vilautti tunteitaan, yhdistelmä täytti auktoriteettityhjiön.
Sota näyttää muuttaneen Mika Aaltolan puhetapaa. Aaltolaa läheltä seuranneet HS:n lähteet kutsuvat hänen uutta tyyliään ”papilliseksi”, ”profeetalliseksi” tai ”oraakkelimaiseksi”.
Aaltola esiintyy asiantuntijana, mutta hänen toimintatavassaan on jotain symbolisempaa. Tiedepuhe on väistynyt, ja tilalle on tullut paljon kielikuvia. Aaltola puhuu tunteikkaasti ja tunteista. Hän on kuvannut tyyliään juurevaksi – Aaltola haluaa sanoa monimutkaiset asiat niin että kaikki ymmärtävät.
Tunnepuheessaan Aaltola luo toivoa ja korostaa kansallista yhtenäisyyttä.
Faktojen sijaan yhä enemmän korostuu fiilis.
”Aaltolalle puhetilanteet ovat merkitysten rakentamista ja välittämistä. Hänen välittämänsä merkitykset ovat todella tärkeitä ihmisille tällä hetkellä”, eräs Aaltolaa läheltä seurannut sanoo.
Toukokuussa Aaltola vieraili psykoterapeutti Maaret Kallion ja työelämäprofessori Jarno Limnéllin Menikö tunteisiin? -ohjelmassa Ylellä. Hän sanoi, että kansainvälinen politiikka on täynnä tunnetta. Uutiset ovat täynnä tunnetta. Aaltolan mielestä kannattaa ensin tuntea ja vasta sen jälkeen järkeillä.
”Poliitikko, joka ei liikutu, on tyhmä. Jos et näe ihmisen silmissä edes jonkinlaista surumielisyyttä, kun hän kuvaa sodan kauhua, voiko sellainen ihminen olla luotettava. Kun menee selittämään ihmisille sotaa, pitää tuntea”, Aaltola sanoi.
Useiden Aaltolaa läheltä seuranneiden HS:n lähteiden mielestä Aaltola on ryhtynyt puhumaan kuin poliitikko. Tai hän vähintään flirttailee poliittisen johtajan roolilla. Kritiikkiä puhetavasta esitetään myös Upin hallituksen sisältä.
Moni muukin lähde pohtii HS:n taustahaastatteluissa, sopivatko uuden Aaltolan puheet enää eduskunnan ohessa toimivan tutkimuslaitoksen johtajalle.
”Hän rupesi vetämään näkemyksissään aika vahvaa poliittista linjaa. Siitä tulee olo, että instituutilla olisi jokin poliittinen linja. Sellaista ei pitäisi olla, kun kyseessä on tutkimuslaitos, joka toimii eduskunnan ohessa”, sanoo eräs heistä.
Useamman haastatellun mielestä Aaltola on edennyt aika kauas turvallisuuspolitiikkaa analysoivan tutkijan roolista.
”Mielestäni hän käyttää hyväkseen sotatilannetta puheissaan. Hän ampuu usein niin sanotusti lonkalta. Hän puhuu oraakkelimaisesti ja arvoituksellisesti. Hän ei analysoi, miten tästä päästäisiin ulos, vaan julistaa omia näkemyksiään. Se ei ole tutkijan puhetta.”
Kyseinen lähde on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että Aaltola pyrki viime keväänä toistuvasti tarkentamaan näkemyksiään samoille linjoille presidentti Sauli Niinistön kanssa.
”Aaltola pelaa. Hän katsoo, mitä Niinistö sanoo, ja päivittää näkemyksensä sen mukaan. Ehkä Aaltola ajattelee, että ei kannata joutua hakauksiin suositun presidentin kanssa.”
Aaltolan aamuisin julkaisemat Twitter-päivityksetkin henkivät uutta retoriikkaa.
Kun Suomi oli toukokuussa hakenut Nato-jäsenyyttä, Aaltola twiittasi:
Lukemattomat sukupolvet suomalaisia lepäävät nyt rauhallisemmin, kun järkevä päätös on viimein saatu aikaan. Strateginen muisti on palannut maahamme suomettumisen sumun ja sen pitkän hännän jälkeen. Eikä valinta loppujen lopuksi ollut edes pulmallinen. Sen ratkaisi Suomen kansa.
YliKoo
Greatest Leader
Aaltola alkoi heti suursodan sytyttyä saada yhä enemmän yhteydenottoja median lisäksi myös järjestöistä, yrityksistä ja puolueista. Kaikki halusivat tv:stä tutun Aaltolan tilaisuutensa vetonaulaksi.
Todella moniin pyyntöihin hän onkin suostunut. HS pyysi Upista listan Aaltolan esiintymisistä lähikuukausilta. Syys- ja lokakuussa hänellä on ollut 29 puhetilaisuutta tai mediaesiintymistä.
Tilaisuudet ulottuvat Petäjävedellä pidetystä Maakunnallisesta miesten illasta yliopistoluentoihin ja Keskushermostosymposiumista Lastensuojelupäiville. Useimmat liittyvät edes jollain tavalla Aaltolan työhön Upin johtajana. Osan tapahtumista Aaltola on hoitanut virka-ajan ulkopuolella ja laskuttanut niistä erikseen.
Koska puheita on paljon, niihin ei välttämättä ehdi kovin hyvin valmistautua. Upin johtamisen ja esiintymisten lisäksi Aaltola hoitaa osa-aikaista professuuria Tallinnan yliopistossa.
Kolme viikkoa sitten Aaltola oli pääpuhujana Kouvolan turvallisuuskonferenssissa. Vaikka yleisönä oli lähinnä turvallisuusalan ammattilaisia, Aaltolan puhe liikkui kovin yleisellä tasolla. Se oli kuin suositun artistin kokoelmalevy, johon oli kasattu parhaita paloja aiemmista puheista. Varsinaista punaista lankaa puheesta oli vaikea löytää.
Yleisö tuntui kuitenkin pitävän esityksestä.
Aaltola on viime aikoina rampannut haastateltavana myös muissa kuin uutis- ja ajankohtaisohjelmissa. Heti sodan alkua seuranneena perjantaina, 25. helmikuuta, hän vieraili Ylen kevyehkössä Puoli seitsemän -tv-ohjelmassa. Vierailusta oli sovittu jo kuukausi ennen sotaa.
Lähetyksessä Aaltola kertoi, että perheeseen odotetaan vauvaa. Hän puhui myös omasta mielenliikutuksestaan, kun hän seuraa uutisia. Hän puhui nöyryydestään ja velvollisuudestaan veronmaksajia kohtaan.
”Itsekin rauhoittuu, kun tulee kiteyttäneeksi jonkin asian hyvin. Kun lähtee täältä studiosta, tulee edes rohtunen lohtua”, Aaltola sanoi.
Aaltola sai vaimonsa Kirsi Aaltolan kanssa pojan huhtikuussa. Tämä sai nimekseen Geo. ”Geo viittaa maailmaan. Siihen liittyy myös muita assosiaatioita, kuten esimerkiksi geopolitiikka ja geografia”, Aaltola kertoi Ilta-Sanomissa.
Vauvakuvat levisivät sosiaalisen median kautta perinteiseen mediaan. Pian kotiin päästettiin myös lehtien valokuvaajat. Geon ristiäisistä otettu valokuva julkaistiin kristillisen Sana-lehden kannessa.
Kotiliesi-aikakauslehdessä koko perhe poseerasi yhdessä. Samalla tutkija pohti isyyden ja isänmaallisuuden yhteyttä. ”Patriotismi tulee sanasta isänmaa. Isyys ja isänmaa liittyvät toisiinsa. Poika tarkoittaa toivoa, mutta maallakin pitää olla toivoa. On tärkeää, että poliittiset päätöksentekijät ja kansalaiset saavat tietoa muuttuneesta turvallisuustilanteesta.”
Juhannuksena Aaltola julkaisi Facebookissa kuvia itsestään ilman paitaa.
Mika Aaltola brändää siis itseään urakalla. Mutta mihin tarkoitukseen?
Aaltola kertoo, että ei hän ihan kaikkiin haastattelupyyntöihin suostu. Esimerkkinä hän mainitsee pyynnön kommentoida Kuuban sisäpolitiikkaa. Siitä ei kuulemma olisi irronnut näkemystä.
Yksityiselämänsä avaamista julkisuudelle Aaltola perustelee sillä, että kansalaisten on hyvä tietää, millainen ihminen tuo tv-studion sohvalla lausuntoja jakeleva asiantuntija oikeasti on. Kyse ei Aaltolan mukaan ole tietoisesta brändin rakentamisesta.
”Ei minusta tähän maahan presidenttiä tule”, Aaltola sanoo.
Maanantaina Aaltola kirjoitti Twitterissä:
Muikkari: En ole asettumassa ehdolle nyt yhtään mihinkään. Keskitytään käsillä olevaan sotaan ja talven geopoliittisiin haasteisiin. Paljon töitä tehtävänä ja vauva hoidettavana.
Twiitti näytti ensin selkeältä ilmoitukselta, että Aaltola ei lähde ehdolle. Mutta sitten huomio kiinnittyi sanaan nyt.
Hän ei ole asettumassa juuri nyt ehdolle, mutta tilanne saattaa olla toinen ”talven geopoliittisten haasteiden” jälkeen.
”Pointti oli se, että minulla ei ole mitään aikomusta lähteä ehdokkaaksi”, Aaltola sanoo.
Tarkoittaako se kategorista ”eitä” vuoden 2024 presidentinvaaleille?
”Juuri nyt sanon kategorisesti ei. Olen sanonut, että on alle yhden prosentin mahdollisuus, että lähden ehdolle. Ja sanoisin, että nyt todennäköisyys on jopa alle sen prosentin.”
Jää siis kuitenkin pieni takaportti?
”Sanon kategorisesti ei juuri nyt.”
Aaltolaa selvästi ärsyttää kritiikki, jota hän on saanut siitä, ettei suostu selkeästi sanomaan kyllä tai ei ehdokkuudelle.
”Ajattelumallissa näkyy sääty-yhteiskunnasta periytyvä malli, eli että jokainen pysyköön omalla tontillaan. En ole semmoisia pelisääntöjä koskaan allekirjoittanut. Enkä sellaista siis tietenkään hyväksy”, Aaltola sanoo.
Hän myöntää, että politiikka kyllä kiinnostaa häntä ”yllättävänkin paljon”. Ja että ehdokkuus saattaisi kiinnostaa häntä jossain myöhemmissä vaaleissa.
”Olen nuori vielä.”
Aaltolan ympärillä nyt oleva poikkeuksellinen ilmiö ei kuitenkaan välttämättä toistu myöhempien vaalien aikaan. Hän kertoo tiedostavansa myös tämän.
”Olen sanonut, että voin harkita omaa ehdokkuuttani siinä tapauksessa, jos tarjolla on muuten vain suomettuneisuuden häntää edustavia ehdokkaita.”
Hän ei suostu tarkentamaan, keitä nämä suomettuneet ehdokkaat ovat.
Aaltolan kannalta venkoilu voi olla fiksua. Eihän kukaan muukaan – Hjallis Harkimoa lukuun ottamatta – ole vielä ilmoittautunut ehdokkaaksi vuoden 2024 presidentinvaaleihin.
Sitä paitsi mahdollisilla presidenttiehdokkailla on ollut tapana vitkutella päätöstään viimeiseen asti. Suomalaiset kun eivät pidä liiasta tyrkkyydestä. Ehdokkaan pitää esittää kantavansa vastuuta vähän kuin puoliväkisin.
Ja jos Aaltola nyt ilmoittaisi avoimesti halustaan ehdokkaaksi, häntä ryhdyttäisiin kohtelemaan kuin poliitikkoa. Hän ei pääsisi enää entiseen malliin esiintymään ajankohtaisohjelmiin asiantuntijaroolissa.
Rooli suojaa Aaltolaa myös siltä, että häneltä ei juurikaan kysytä poliitikoilta usein kysyttäviä ikäviä kysymyksiä.
Koska Aaltola puhuu julkisuudessa pääasiassa ulkopolitiikasta ja tunteista, suuri yleisö ei tiedä, mitä hän ajattelee muista asioista. Saatikka mikä on laajemmin hänen arvomaailmansa.
Niinpä esitämme Aaltolalle kymmenen HS:n vaalikoneesta tuttua arvokysymystä. Niiden avulla hänet voitaisiin sijoittaa arvokartalle suhteessa muihin poliitikkoihin.
Kysymykset ovat väitelauseen muodossa, ja ehdokkaan tulee vastata niihin skaalalla: täysin samaa mieltä, samaa mieltä, ei samaa eikä eri mieltä, eri mieltä tai täysin eri mieltä.
Aloitetaan.
Sukupuolten välinen tasa-arvo on Suomessa riittävällä tasolla?
”En usko, että on. Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, mutta aina voidaan tässä suhteessa olla parempi. Olen täysin eri mieltä [väitelauseen kanssa].”
Homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla?
”Neutraali kanta tuohon. Näkisin, että pitää olla tasa-arvoinen. Mutta tietenkin kirkolliset asiat ovat kirkon piirissä.”
Aaltolan mielestä kirkon pitää siis saada itse päättää, vihkiikö se samaa sukupuolta olevia pareja vai ei.
Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä.
”Varmaan sitä kannattaa ihmisiltä kysyä. Neutraali positio.”
Tämän jälkeen Aaltola valitsee lähes kaikkiin muihinkin kysymyksiin neutraalin ”ei samaa eikä eri mieltä” -vaihtoehdon. Hän ei ota kantaa väitteeseen, että kouluissa tarvittaisiin tiukempaa kuria tai että perinteiset arvot – kuten koti, uskonto ja isänmaa –muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.
Koska Aaltola ei ota kantaa, häntä ei käytännössä pysty sijoittamaan arvokartalle, jossa häntä voisi verrata poliitikkoihin.
Tämä taisi ollakin Aaltolan tarkoitus.
Soittokierros puolueiden keskeisille vaikuttajille antaa yllättävänkin yhteneväisen vastauksen. Kukaan ei pidä todennäköisenä, että Aaltola lähtee ehdokkaaksi. Mutta kaikki pitävät sitä hyvinkin mahdollisena.
Kellään ei ole kovin vahvaa näkemystä siitä, miten ehdokkuus voisi käytännössä toteutua.
Vaikka Aaltolan aatemaailmasta ei paljon tiedetä, yleisesti hänen arvioidaan ajattelevan porvarillisesti. Puolueista häntä lähinnä saattaisivat siis olla kokoomus ja keskusta.
Keskustalla on kaksikin vaihtoehtoa presidenttiehdokkaaksi: Olli Rehn ja Antti Kaikkonen. Kokoomuksen tilanne on epäselvempi. Jos Alexander Stubb ei lähde ehdokkaaksi, Aaltola saattaisi houkuttaa puoluetta.
Samalla kokoomus ottaisi valtavan riskin, sillä Aaltolalla ei ole minkäänlaista poliittista kokemusta. Hän voisi olla helisemässä vaalikeskusteluissa pitkän linjan poliitikkojen kanssa.
Jos Aaltola päättäisi lähteä ehdolle, todennäköisin vaihtoehto olisi kansanliikkeen perustaminen. Parhaassa tapauksessa jokin puolue olisi valmis tukemaan liikettä.
Aaltola sanoo saaneensa paljon yhteydenottoja mahdollisilta tukijoilta. Hänen mukaansa melkeinpä päivittäin joku tarjoutuu keräämään nimiä kansanliikkeelle.
Myös varakkaat suomalaiset ovat Aaltolan mukaan lähestyneet häntä ja ilmaisseet voivansa tukea mahdollista vaalikampanjaa.
Kaikesta kuulee, että presidenttiehdokkuus kiehtoo Aaltolaa. Kansansuosio selvästi hivelee. Hän kertoo, että lähes joka viikonloppu hän vastailee kansalaisten puheluihin ja keskustelee turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Siitäkin huolimatta, että moni soittaja on voinut ottaa useitakin rohkaisuryyppyjä.
Todennäköisesti syy siihen, että Aaltola jättää takaportin jatkuvasti auki, on se, että näin hän säilyy kiinnostavana.
Poliittisia virkanimityksiä on syytäkin kritisoida. Erikoista on kuitenkin se, että Aaltola niin laajasti moitti puolueita ja poliittista järjestelmää. Korruptoituneen poliittisen järjestelmän vaihtoehdoksi Aaltola nosti ”itsenäiseen ajatteluun kykenevät ehdokkaat”.
Politiikan tutkija Johanna Vuorelma arvioi Twitterissä, että Aaltolan kolumnissa oli populistiselle puheelle ominaista vastakkainasettelua korruptoituneen eliitin ja politiikan ulkopuolelta tulevan ”suoraselkäisen” ehdokkaan välillä.
Kirjoitus ei näyttänyt asiantuntijan vaan pikemminkin poliitikon tekstiltä. Kolumnia luettiinkin laajasti Aaltolan vaalikampanjan avauksena.
Erityisesti Aaltola on viime kuukausina kritisoinut poliitikkoja, jotka suhtautuivat takavuosina liian myötäilevästi Venäjään. Hän on moittinut päätöksiä Fennovoiman ydinvoimalasta ja Nord Stream -kaasuputkesta.
Mutta kun lukee Aaltolan vanhoja kolumneja, niistä ei juurikaan löydy kritiikkiä näihin päätöksiin. Eikä Aaltola takavuosina liputtanut kovin vahvasti Nato-jäsenyyttäkään, vaikka oli toki periaatteessa sen kannalla.
Jos Aaltola lähtisi ehdolle, hän joutuisi ennennäkemättömään syyniin. Hänen taustastaan tiedetään kovin vähän.
Kerrataan siis tiiviisti: Mika Aaltola on kotoisin Keski-Suomesta, Kintauksen kylästä Petäjävedeltä. Hän kasvoi sivistyskodissa, jossa kolmelle lapselle luettiin Dostojevskia ja Raamattua. Keittiön pöydän ääressä keskusteltiin Wittgensteinista.
Lapsuudenkodin tärkein henkinen perintö on Aaltolan mukaan kuitenkin väittelytaito.
”Väittely on hellyyden muoto”, hän sanoo.
Aaltola kertoo väitelleensä uskovaisen äitinsä kanssa usein muun muassa Jumalan olemassaolosta. Koulutodistuksessa Aaltolalla olikin aina uskonnossa kymppi. Muut numerot eivät olleet samaa tasoa, mutta kuitenkin niin hyviä, että ovet opiskeluihin aukesivat.
Aaltola kertoo keksineensä tutkimuksissaan uuden käsitteen eli politosomatiikan. Se tarkoittaa keksijänsä mukaan sitä, että politiikka tuntuu kehollisuutena. Ja kehollisuus tuntuu vastaavasti politiikassa.
Politosomatiikka-käsite ei ole – ainakaan vielä – levinnyt laajempaan tieteelliseen käyttöön, vaikka Aaltola julkaisi aiemmin tänä vuonna pandemian politiikkaa koskevan englanninkielisen teoksen, jonka nimessä termi mainitaan.
Onkohan Aaltolalla menneisyydessään luurankoja, jotka voisivat estää presidenttiehdokkuuden?
Kysymys selvästi yllättää Aaltolan, ja hän on pitkään hiljaa. Vastausta ei tunnu tulevan millään. Hän selittää jotain siitä, että erilaisia asioita voidaan vääntää näyttämään pahalta. Ja että asian moitittavuus riippuu usein katsojasta.
Lopulta hän vastaa.
”Olen asunut kahdeksan vuotta ulkomailla.”
Totta. Aaltola oli lukioaikoina kesätöissä Yhdysvalloissa ja opiskeli siellä myöhemmin. Minnesotan yliopistossa hän toimi vuosina 2006–2008 vierailevana professorina.
Mitä pahaa ulkomailla asumisessa on?
Taas tulee pitkä hiljaisuus.
Lopulta Aaltola ryhtyy kertomaan siitä, että hän oli vapaaehtoisena vaalityöntekijänä George H. W. Bushin presidentinvaalikampanjassa tämän pyrkiessä toiselle kaudelle 1990-luvun alussa.
Vastaus on hämmentävä. Miten vaalitöissä Yhdysvalloissa toimiminen 30 vuotta sitten voisi estää presidenttiehdokkuuden?
Aaltola ei vastaa.
Luurankokysymys jää kuitenkin selvästi mietityttämään Aaltolaa, ja hän palaa siihen haastattelun lopussa oma-aloitteisesti.
”On yksi toinenkin asia”, hän sanoo.
No?
Aaltola kertoo, että hän ei ole käynyt armeijaa. Hän sai ensin lykkäystä ulkomailla opiskelun takia ja lopulta vapautuksen vakavien terveysongelmien vuoksi. Sittemmin selvisi, että kyseessä oli nenä- ja otsaonteloiden kasvain. Se onnistuttiin leikkaamaan.
Se, ettei Aaltola käynyt armeijaa, oli hänen mukaansa kova pettymys hänen isälleen.
Hän kiiruhtaa kuitenkin kehumaan, että hän on erittäin hyvä ampuja.
Todella moniin pyyntöihin hän onkin suostunut. HS pyysi Upista listan Aaltolan esiintymisistä lähikuukausilta. Syys- ja lokakuussa hänellä on ollut 29 puhetilaisuutta tai mediaesiintymistä.
Tilaisuudet ulottuvat Petäjävedellä pidetystä Maakunnallisesta miesten illasta yliopistoluentoihin ja Keskushermostosymposiumista Lastensuojelupäiville. Useimmat liittyvät edes jollain tavalla Aaltolan työhön Upin johtajana. Osan tapahtumista Aaltola on hoitanut virka-ajan ulkopuolella ja laskuttanut niistä erikseen.
Koska puheita on paljon, niihin ei välttämättä ehdi kovin hyvin valmistautua. Upin johtamisen ja esiintymisten lisäksi Aaltola hoitaa osa-aikaista professuuria Tallinnan yliopistossa.
Kolme viikkoa sitten Aaltola oli pääpuhujana Kouvolan turvallisuuskonferenssissa. Vaikka yleisönä oli lähinnä turvallisuusalan ammattilaisia, Aaltolan puhe liikkui kovin yleisellä tasolla. Se oli kuin suositun artistin kokoelmalevy, johon oli kasattu parhaita paloja aiemmista puheista. Varsinaista punaista lankaa puheesta oli vaikea löytää.
Yleisö tuntui kuitenkin pitävän esityksestä.
Aaltola on viime aikoina rampannut haastateltavana myös muissa kuin uutis- ja ajankohtaisohjelmissa. Heti sodan alkua seuranneena perjantaina, 25. helmikuuta, hän vieraili Ylen kevyehkössä Puoli seitsemän -tv-ohjelmassa. Vierailusta oli sovittu jo kuukausi ennen sotaa.
Lähetyksessä Aaltola kertoi, että perheeseen odotetaan vauvaa. Hän puhui myös omasta mielenliikutuksestaan, kun hän seuraa uutisia. Hän puhui nöyryydestään ja velvollisuudestaan veronmaksajia kohtaan.
”Itsekin rauhoittuu, kun tulee kiteyttäneeksi jonkin asian hyvin. Kun lähtee täältä studiosta, tulee edes rohtunen lohtua”, Aaltola sanoi.
Aaltola sai vaimonsa Kirsi Aaltolan kanssa pojan huhtikuussa. Tämä sai nimekseen Geo. ”Geo viittaa maailmaan. Siihen liittyy myös muita assosiaatioita, kuten esimerkiksi geopolitiikka ja geografia”, Aaltola kertoi Ilta-Sanomissa.
Vauvakuvat levisivät sosiaalisen median kautta perinteiseen mediaan. Pian kotiin päästettiin myös lehtien valokuvaajat. Geon ristiäisistä otettu valokuva julkaistiin kristillisen Sana-lehden kannessa.
Kotiliesi-aikakauslehdessä koko perhe poseerasi yhdessä. Samalla tutkija pohti isyyden ja isänmaallisuuden yhteyttä. ”Patriotismi tulee sanasta isänmaa. Isyys ja isänmaa liittyvät toisiinsa. Poika tarkoittaa toivoa, mutta maallakin pitää olla toivoa. On tärkeää, että poliittiset päätöksentekijät ja kansalaiset saavat tietoa muuttuneesta turvallisuustilanteesta.”
Juhannuksena Aaltola julkaisi Facebookissa kuvia itsestään ilman paitaa.
Mika Aaltola brändää siis itseään urakalla. Mutta mihin tarkoitukseen?
Aaltola on hieman varautunut, kun hän saapuu haastatteluun ja valokuvattavaksi Sanomatalon studioon. Eräs kollega on varoittanut häntä etukäteen, että HS:n toimittajat ovat soitelleet Upin tutkijoille ja muille hänen tutuilleen.
Aaltola kertoo, että ei hän ihan kaikkiin haastattelupyyntöihin suostu. Esimerkkinä hän mainitsee pyynnön kommentoida Kuuban sisäpolitiikkaa. Siitä ei kuulemma olisi irronnut näkemystä.
Yksityiselämänsä avaamista julkisuudelle Aaltola perustelee sillä, että kansalaisten on hyvä tietää, millainen ihminen tuo tv-studion sohvalla lausuntoja jakeleva asiantuntija oikeasti on. Kyse ei Aaltolan mukaan ole tietoisesta brändin rakentamisesta.
”Ei minusta tähän maahan presidenttiä tule”, Aaltola sanoo.
Maanantaina Aaltola kirjoitti Twitterissä:
Muikkari: En ole asettumassa ehdolle nyt yhtään mihinkään. Keskitytään käsillä olevaan sotaan ja talven geopoliittisiin haasteisiin. Paljon töitä tehtävänä ja vauva hoidettavana.
Twiitti näytti ensin selkeältä ilmoitukselta, että Aaltola ei lähde ehdolle. Mutta sitten huomio kiinnittyi sanaan nyt.
Hän ei ole asettumassa juuri nyt ehdolle, mutta tilanne saattaa olla toinen ”talven geopoliittisten haasteiden” jälkeen.
”Pointti oli se, että minulla ei ole mitään aikomusta lähteä ehdokkaaksi”, Aaltola sanoo.
Tarkoittaako se kategorista ”eitä” vuoden 2024 presidentinvaaleille?
”Juuri nyt sanon kategorisesti ei. Olen sanonut, että on alle yhden prosentin mahdollisuus, että lähden ehdolle. Ja sanoisin, että nyt todennäköisyys on jopa alle sen prosentin.”
Jää siis kuitenkin pieni takaportti?
”Sanon kategorisesti ei juuri nyt.”
Aaltolaa selvästi ärsyttää kritiikki, jota hän on saanut siitä, ettei suostu selkeästi sanomaan kyllä tai ei ehdokkuudelle.
”Ajattelumallissa näkyy sääty-yhteiskunnasta periytyvä malli, eli että jokainen pysyköön omalla tontillaan. En ole semmoisia pelisääntöjä koskaan allekirjoittanut. Enkä sellaista siis tietenkään hyväksy”, Aaltola sanoo.
Hän myöntää, että politiikka kyllä kiinnostaa häntä ”yllättävänkin paljon”. Ja että ehdokkuus saattaisi kiinnostaa häntä jossain myöhemmissä vaaleissa.
”Olen nuori vielä.”
Aaltolan ympärillä nyt oleva poikkeuksellinen ilmiö ei kuitenkaan välttämättä toistu myöhempien vaalien aikaan. Hän kertoo tiedostavansa myös tämän.
Vuoden 2024 presidentinvaalit voivatkin olla hänelle ainutkertainen mahdollisuus.
”Olen sanonut, että voin harkita omaa ehdokkuuttani siinä tapauksessa, jos tarjolla on muuten vain suomettuneisuuden häntää edustavia ehdokkaita.”
Hän ei suostu tarkentamaan, keitä nämä suomettuneet ehdokkaat ovat.
Aaltolan kannalta venkoilu voi olla fiksua. Eihän kukaan muukaan – Hjallis Harkimoa lukuun ottamatta – ole vielä ilmoittautunut ehdokkaaksi vuoden 2024 presidentinvaaleihin.
Sitä paitsi mahdollisilla presidenttiehdokkailla on ollut tapana vitkutella päätöstään viimeiseen asti. Suomalaiset kun eivät pidä liiasta tyrkkyydestä. Ehdokkaan pitää esittää kantavansa vastuuta vähän kuin puoliväkisin.
Ja jos Aaltola nyt ilmoittaisi avoimesti halustaan ehdokkaaksi, häntä ryhdyttäisiin kohtelemaan kuin poliitikkoa. Hän ei pääsisi enää entiseen malliin esiintymään ajankohtaisohjelmiin asiantuntijaroolissa.
Rooli suojaa Aaltolaa myös siltä, että häneltä ei juurikaan kysytä poliitikoilta usein kysyttäviä ikäviä kysymyksiä.
Koska Aaltola puhuu julkisuudessa pääasiassa ulkopolitiikasta ja tunteista, suuri yleisö ei tiedä, mitä hän ajattelee muista asioista. Saatikka mikä on laajemmin hänen arvomaailmansa.
Niinpä esitämme Aaltolalle kymmenen HS:n vaalikoneesta tuttua arvokysymystä. Niiden avulla hänet voitaisiin sijoittaa arvokartalle suhteessa muihin poliitikkoihin.
Kysymykset ovat väitelauseen muodossa, ja ehdokkaan tulee vastata niihin skaalalla: täysin samaa mieltä, samaa mieltä, ei samaa eikä eri mieltä, eri mieltä tai täysin eri mieltä.
Aloitetaan.
Sukupuolten välinen tasa-arvo on Suomessa riittävällä tasolla?
”En usko, että on. Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, mutta aina voidaan tässä suhteessa olla parempi. Olen täysin eri mieltä [väitelauseen kanssa].”
Homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla?
”Neutraali kanta tuohon. Näkisin, että pitää olla tasa-arvoinen. Mutta tietenkin kirkolliset asiat ovat kirkon piirissä.”
Aaltolan mielestä kirkon pitää siis saada itse päättää, vihkiikö se samaa sukupuolta olevia pareja vai ei.
Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä.
”Varmaan sitä kannattaa ihmisiltä kysyä. Neutraali positio.”
Tämän jälkeen Aaltola valitsee lähes kaikkiin muihinkin kysymyksiin neutraalin ”ei samaa eikä eri mieltä” -vaihtoehdon. Hän ei ota kantaa väitteeseen, että kouluissa tarvittaisiin tiukempaa kuria tai että perinteiset arvot – kuten koti, uskonto ja isänmaa –muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.
Koska Aaltola ei ota kantaa, häntä ei käytännössä pysty sijoittamaan arvokartalle, jossa häntä voisi verrata poliitikkoihin.
Tämä taisi ollakin Aaltolan tarkoitus.
Soittokierros puolueiden keskeisille vaikuttajille antaa yllättävänkin yhteneväisen vastauksen. Kukaan ei pidä todennäköisenä, että Aaltola lähtee ehdokkaaksi. Mutta kaikki pitävät sitä hyvinkin mahdollisena.
Kellään ei ole kovin vahvaa näkemystä siitä, miten ehdokkuus voisi käytännössä toteutua.
Vaikka Aaltolan aatemaailmasta ei paljon tiedetä, yleisesti hänen arvioidaan ajattelevan porvarillisesti. Puolueista häntä lähinnä saattaisivat siis olla kokoomus ja keskusta.
Keskustalla on kaksikin vaihtoehtoa presidenttiehdokkaaksi: Olli Rehn ja Antti Kaikkonen. Kokoomuksen tilanne on epäselvempi. Jos Alexander Stubb ei lähde ehdokkaaksi, Aaltola saattaisi houkuttaa puoluetta.
Samalla kokoomus ottaisi valtavan riskin, sillä Aaltolalla ei ole minkäänlaista poliittista kokemusta. Hän voisi olla helisemässä vaalikeskusteluissa pitkän linjan poliitikkojen kanssa.
Jos Aaltola päättäisi lähteä ehdolle, todennäköisin vaihtoehto olisi kansanliikkeen perustaminen. Parhaassa tapauksessa jokin puolue olisi valmis tukemaan liikettä.
Aaltola sanoo saaneensa paljon yhteydenottoja mahdollisilta tukijoilta. Hänen mukaansa melkeinpä päivittäin joku tarjoutuu keräämään nimiä kansanliikkeelle.
Myös varakkaat suomalaiset ovat Aaltolan mukaan lähestyneet häntä ja ilmaisseet voivansa tukea mahdollista vaalikampanjaa.
Kaikesta kuulee, että presidenttiehdokkuus kiehtoo Aaltolaa. Kansansuosio selvästi hivelee. Hän kertoo, että lähes joka viikonloppu hän vastailee kansalaisten puheluihin ja keskustelee turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Siitäkin huolimatta, että moni soittaja on voinut ottaa useitakin rohkaisuryyppyjä.
Todennäköisesti syy siihen, että Aaltola jättää takaportin jatkuvasti auki, on se, että näin hän säilyy kiinnostavana.
Elokuussa Aaltola kirjoitti erikoisen kolumnin Ilta-Sanomiin. Hän ryttäsi tekstissä kovasanaisesti poliittiset virkanimitykset ja syytti puolueita sulle–mulle-meiningistä ja korruptiosta.
Poliittisia virkanimityksiä on syytäkin kritisoida. Erikoista on kuitenkin se, että Aaltola niin laajasti moitti puolueita ja poliittista järjestelmää. Korruptoituneen poliittisen järjestelmän vaihtoehdoksi Aaltola nosti ”itsenäiseen ajatteluun kykenevät ehdokkaat”.
Politiikan tutkija Johanna Vuorelma arvioi Twitterissä, että Aaltolan kolumnissa oli populistiselle puheelle ominaista vastakkainasettelua korruptoituneen eliitin ja politiikan ulkopuolelta tulevan ”suoraselkäisen” ehdokkaan välillä.
Kirjoitus ei näyttänyt asiantuntijan vaan pikemminkin poliitikon tekstiltä. Kolumnia luettiinkin laajasti Aaltolan vaalikampanjan avauksena.
Erityisesti Aaltola on viime kuukausina kritisoinut poliitikkoja, jotka suhtautuivat takavuosina liian myötäilevästi Venäjään. Hän on moittinut päätöksiä Fennovoiman ydinvoimalasta ja Nord Stream -kaasuputkesta.
Mutta kun lukee Aaltolan vanhoja kolumneja, niistä ei juurikaan löydy kritiikkiä näihin päätöksiin. Eikä Aaltola takavuosina liputtanut kovin vahvasti Nato-jäsenyyttäkään, vaikka oli toki periaatteessa sen kannalla.
Jos Aaltola lähtisi ehdolle, hän joutuisi ennennäkemättömään syyniin. Hänen taustastaan tiedetään kovin vähän.
Kerrataan siis tiiviisti: Mika Aaltola on kotoisin Keski-Suomesta, Kintauksen kylästä Petäjävedeltä. Hän kasvoi sivistyskodissa, jossa kolmelle lapselle luettiin Dostojevskia ja Raamattua. Keittiön pöydän ääressä keskusteltiin Wittgensteinista.
Lapsuudenkodin tärkein henkinen perintö on Aaltolan mukaan kuitenkin väittelytaito.
”Väittely on hellyyden muoto”, hän sanoo.
Aaltola kertoo väitelleensä uskovaisen äitinsä kanssa usein muun muassa Jumalan olemassaolosta. Koulutodistuksessa Aaltolalla olikin aina uskonnossa kymppi. Muut numerot eivät olleet samaa tasoa, mutta kuitenkin niin hyviä, että ovet opiskeluihin aukesivat.
Aaltola suoritti Columbian yliopistossa New Yorkissa Bachelor of Arts -tutkinnon psykologiasta. Suomeen palattuaan hän vaihtoi pääaineekseen kansainvälisen politiikan, josta hän väitteli tohtoriksi Tampereen yliopistossa.
Aaltola kertoo keksineensä tutkimuksissaan uuden käsitteen eli politosomatiikan. Se tarkoittaa keksijänsä mukaan sitä, että politiikka tuntuu kehollisuutena. Ja kehollisuus tuntuu vastaavasti politiikassa.
Politosomatiikka-käsite ei ole – ainakaan vielä – levinnyt laajempaan tieteelliseen käyttöön, vaikka Aaltola julkaisi aiemmin tänä vuonna pandemian politiikkaa koskevan englanninkielisen teoksen, jonka nimessä termi mainitaan.
Onkohan Aaltolalla menneisyydessään luurankoja, jotka voisivat estää presidenttiehdokkuuden?
Kysymys selvästi yllättää Aaltolan, ja hän on pitkään hiljaa. Vastausta ei tunnu tulevan millään. Hän selittää jotain siitä, että erilaisia asioita voidaan vääntää näyttämään pahalta. Ja että asian moitittavuus riippuu usein katsojasta.
Lopulta hän vastaa.
”Olen asunut kahdeksan vuotta ulkomailla.”
Totta. Aaltola oli lukioaikoina kesätöissä Yhdysvalloissa ja opiskeli siellä myöhemmin. Minnesotan yliopistossa hän toimi vuosina 2006–2008 vierailevana professorina.
Mitä pahaa ulkomailla asumisessa on?
Taas tulee pitkä hiljaisuus.
Lopulta Aaltola ryhtyy kertomaan siitä, että hän oli vapaaehtoisena vaalityöntekijänä George H. W. Bushin presidentinvaalikampanjassa tämän pyrkiessä toiselle kaudelle 1990-luvun alussa.
Vastaus on hämmentävä. Miten vaalitöissä Yhdysvalloissa toimiminen 30 vuotta sitten voisi estää presidenttiehdokkuuden?
Aaltola ei vastaa.
Luurankokysymys jää kuitenkin selvästi mietityttämään Aaltolaa, ja hän palaa siihen haastattelun lopussa oma-aloitteisesti.
”On yksi toinenkin asia”, hän sanoo.
No?
Aaltola kertoo, että hän ei ole käynyt armeijaa. Hän sai ensin lykkäystä ulkomailla opiskelun takia ja lopulta vapautuksen vakavien terveysongelmien vuoksi. Sittemmin selvisi, että kyseessä oli nenä- ja otsaonteloiden kasvain. Se onnistuttiin leikkaamaan.
Se, ettei Aaltola käynyt armeijaa, oli hänen mukaansa kova pettymys hänen isälleen.
Hän kiiruhtaa kuitenkin kehumaan, että hän on erittäin hyvä ampuja.
Mika Aaltola: ”En aio presidentinvaaleihin”
Aaltola reagoi Twitterissä Helsingin Sanomissa tänään julkaistuun henkilökuvaan itsestään.
www.iltalehti.fi
Ei mies voi kieltäytyä kun Isänmaa kutsuu. Seuraava pressa voisi/pitäisi hyvinkin olla puoluepelien ulkopuolelta.Mika Aaltola: ”En aio presidentinvaaleihin”
Aaltola reagoi Twitterissä Helsingin Sanomissa tänään julkaistuun henkilökuvaan itsestään.