Presidentinvaalit 2024

Ääntenlaskijan möläytys: olisi halunnut väärentää perussuomalaisen ehdokkaan ääniä – Vaalijohtaja IL:lle: "Eihän tällainen ole missään tapauksessa asianmukaista"

Tarkistuslaskennassa ääntenlaskijana toiminut nainen mainitsee nimeltä perussuomalaisen ehdokkaan ja kertoo, että jos olisi voinut väärentää tämän saamat äänet jollekin muulle ehdokkaalle, hän olisi näin toiminut.
Myöhemmässä tviitissään nainen myöntää "sanoneensa tyhmästi" ja toteaa, ettei oikeasti väärentäisi ääniä.
Nainen pyrki tviittinsä mukaan osoittamaan, että ääntenlaskijat laskevat äänet myös sellaisille ehdokkaille, joista he eivät itse pidä.

En osaa sanoa määristä mitään eikä minulla ole mitään näyttöä, sillä enhän ole vaalien kanssa muuten tekemisisssä kuin äänestämällä. Mutta eihän Suomessa ole korruptiotakaan niin miksi olisi vaalivilppiä...
Suomalainen vaalijärjestelmä tekee ainakin laajan vaalivilpin käytännössä mahdottomaksi. Jonkun yksittäisen äänestyslipun vaihtaminen voisi toki onnistua muttei sekään ihan helpolla. Liian moni silmäpari näkee lipukkeet koko ajan silloin kun ne eivät enää ole uurnassa. Eikä uurnaankaan pysty mitään lisäämään. Jos saisi koko äänestyspaikan miehityksen lahjottua puolelleen niin sitten voisi ehkä pienen pitäjän kuntavaalissa saada lopputuloksen kannalta merkityksellisen muutoksen aikaiseksi.
 
Kuinka todennäköisenä pidät, että tällaista korjailua tapahtuu? Onko sitä tapahtunut aikaisemmissa vaaleissa, ja jos niin onko tästä jotain näyttöä?

Itse en muista koskaan törmänneen vaalitarkkailijan tai vastaavan uskottavan tahon esittämään väitteeseen, että Suomessa tapahtuisi tällaista äänten väärentämistä.
Ihan höpöjuttuja nuo väärennökset sun muut väärinkäytökset. Tuollaisesta ei ole minkäänlaista näyttöä. Jostain syystä demokraattisen prosessin mädättäminen sitä epäluotettavaksi leimaamalla näkyy olevan muotia.
 
Näin on. Äänten laskemisessa on hyvä ja luotettava järjestelmä käytössä.

Vaikea sanoa onko tuo postaus huumoria tai joku yritys vaikuttaa vaaleihin, kun itse asiassa ehdokkaan nimen kirjoittaminen numeron lisäksi ei ole vaalilain mukaan hylkäysperuste. Mutta todella hämmentävä ukko kaikenkaikkiaan noista postauksista päätellen. Aiemmin kertoi muuten hakeneensa poliisiAMK:iin.

Katso liite: 91725
Käsittääkseni äänestyslippu hyväksytään viimeistään keskusvaalilautakunnan tarkastuslaskennassa jos siinä on numero ja kaikki lippuun kirjattu viittaa yksiselitteisesti samaan ehdokkaaseen jonka numero lipussa on. Jos nyt jotain on pakko kirjoittaa niin kannattaa laittaa juurikin Halla-Aho eikä vaikkapa Hallis. Jälkimmäinen menisi todennäköisesti hylkyyn. Mitään hyötyä lisätekstistä ei tietenkään ole vaan numero riittää.
 
Reaalin hylsy on hämmentävä suoritus mutta istuu minusta hyvin kokonaisuuteen. Stubb ei ole missään hommassa panostanut kuin asioihin joista on kiinnostunut. Muu lyödään reilusti läskiksi. Ei mikään hyvä ominaisuuus pressalle. Moni muistaa VMP-kommentin kun Pohjoismaiden neuvoston kokous ei napannut. Tai perehtymistä vaativien taustapaperien sivuuttamisen valtiovarainministerinä. Tulkitsen Stubbin haluavan presidentin statuksen mutta arkisiin tehtäviin on rajoitetusti kiinnostusta.
Toi Reaalin I on kyllä todella hämmentävä suoritus. Olisi kenelle tahansa lukion läpi kahlanneellekin, mutta pressaehdokkaalle kyllä täysin katastrofaalinen tulos.
 
Ihan höpöjuttuja nuo väärennökset sun muut väärinkäytökset. Tuollaisesta ei ole minkäänlaista näyttöä. Jostain syystä demokraattisen prosessin mädättäminen sitä epäluotettavaksi leimaamalla näkyy olevan muotia.

Minunkin mielestä nuo on höpöjuttuja. Noihin uskoo kai lähinnä vasemmisto.

Heillä tuntuu olevan fantasioita, että demokratiaa "pitää korjata" silloin kun se ei anna heille mieleistä tulosta. Tähän käytetään sitten ulkoparlamenttisia voimia kuten ammattiyhdistysliikkeitä ja tiettyä osaa mediasta. Lisäksi maalitusta somessa, jossa uhriudutaan ja väitetään maalituksen kohteeksi joutumista.

Mitä jos sen maalituksen tekeekin oikeasti äärivasemmisto, joka tekeytyy persuksi ? Niitäkin on tavattu, oikeasti. Lisäksi venäjä tekee toki omia temppujaan myös.
 
"– Sanomattakin on selvää, että eihän tällainen tviittailu ole missään tapauksessa asianmukaista, kommentoi myös vaalijohtaja Arto Jääskeläinen IL:lle."

Eikö tällaisesta fantasiointi/suunnittelu ole nimenomaan kielteistä, ei twiittailu ? Twiittihän päinvastoin toi asian esiin.
 
Stubb 24%, Haavisto 21%, Halla-aho 15%, Rehn 12%

MT: Halla-ahon ja Rehnin kannatus nousussa:

En oikein jaksa uskoa että ehdokkaansa tähän kyselyyn mennessä valinneet enää muuttaisivat mieltänsä ellei jotain jotain aivan kummallista tapahdu. EOS porukkaa on kuitenkin vielä jonkin verran, 7%. Vaikuttanee lähinnä kolmossijaan.
 
Ei se potenssivastaus kertonut täydellisestä tietämättömyydestä. 75 = 5*5*jotain. Etenkin kun kysymyksessäkin oli se kolmonen.

Stubbin ongelmat ovat ensisijassa arvoissa ja siinä, ettei hän oikein osaa ajatella asioita. Arvokysymys on tietysti subjektiivinen, mutta minusta me ei tarvita nyt elämänsä vain vähän Suomeen rakentanutta eurofiiliä. Ajattelun puutteet näkyvät siinä, että kaikista asiakysymyksistä joutuu nyt selittelemään, miten on oppinut virheistä. Ei ole oppinut, vaan höpisee vaan menemään. Kuten ennenkin. Mitä nyt sylki suuhun tuo ja mitä isot pojat Brysselissä, Lontoossa ja Italiassa sanoivat.

Avoin ja kansainvälinen. Ei hyvää päivää. Nämähän ovat aivan unelmahöttöä ja kertovat siitä, ettei mitään tosiaan ole opittu. Vittuiluksi väliin sitten se turvallinen.
Stubilla on 1min tiktok ajattelu, tai ainakin ulosanti. Mutta näyttää uppoavan ja onhan se paljon enemmän kuin aikaisemmin, kun oli twiitin mittainen.
 
Reaalin hylsy on hämmentävä suoritus mutta istuu minusta hyvin kokonaisuuteen. Stubb ei ole missään hommassa panostanut kuin asioihin joista on kiinnostunut. Muu lyödään reilusti läskiksi. Ei mikään hyvä ominaisuuus pressalle. Moni muistaa VMP-kommentin kun Pohjoismaiden neuvoston kokous ei napannut. Tai perehtymistä vaativien taustapaperien sivuuttamisen valtiovarainministerinä. Tulkitsen Stubbin haluavan presidentin statuksen mutta arkisiin tehtäviin on rajoitetusti kiinnostusta.

Minä taisin kirjoittaa samana vuotena reaalin kuin Stubb. Kirjoitin siitä L:n, mutta en koe kyllä yhtään olevani fiksumpi kuin Stubb. Kirjoitusten jälkeen Stubb on kuitenkin päässyt opiskelemaan lisää ja omistautumaan itselleen ja asioilleen. Kuten muutkin poliitikot. Minun aivokäyrä taas toki on laskenut kirjoitusten jälkeen koska olen joutunut olemaan töissä maksamassa veroja. Josta ei henkilökohtaisesti tietenkään ole mitään järkeä. Siinä vaan tyhmistyy, varsinkin jos sen joutuu tekemään Suomessa.

Pressaehdokkaista älykkäin on minun mielestä Halla-aho, mutta ei mulla ole ongelmaa toisella kierroksella äänestää Stubbia, jos Jussi ei enää ole kisassa mukana.
 
Tarkistuslaskennassa ääntenlaskijana toiminut nainen mainitsee nimeltä perussuomalaisen ehdokkaan ja kertoo, että jos olisi voinut väärentää tämän saamat äänet jollekin muulle ehdokkaalle, hän olisi näin toiminut.
Ilmeisesti järjestelmä on sen verran luotettava, että tällainen peukalointi ei ole käytännössä mahdollista.

Myöhemmässä tviitissään nainen myöntää "sanoneensa tyhmästi" ja toteaa, ettei oikeasti väärentäisi ääniä.
Eiköhän se ollut sellainen puuskahdus, että se-ja-se pitäisi ampua, mutta tätä ei kuitenkaan oikeasti toivota.

En osaa sanoa määristä mitään eikä minulla ole mitään näyttöä, sillä enhän ole vaalien kanssa muuten tekemisisssä kuin äänestämällä. Mutta eihän Suomessa ole korruptiotakaan niin miksi olisi vaalivilppiä...
Joo, ei sitä näyttöä varmaan ole oikein kenelläkään.

Varmaan teoriassa olisi mahdollista peukaloida jonkun yksittäisen äänestyspaikan ääniä (esim kuten tuossa ylempänä @Rannari esitti), mutta luultavasti nekin raha ja vaiva olisi tehokkaampaa käyttää esim vaalimainontaan tai muuhun perinteiseen vaalityöhön. Tai vaikka kirjoittaa joku dekkari jossa tuo onnistuisi.
 
Ilmeisesti järjestelmä on sen verran luotettava, että tällainen peukalointi ei ole käytännössä mahdollista.
Aikalailla mahdotonta se on, kun äänet lasketaan avoimesti usean vaalitoimitsijan voimin.

Toki äänestyslipukkeet säilötään jonnekin kunnantalon kellariin ja yön pimeydessä joku harvoista, joilla on avaimet, voisi käydä niitä kenties muuttelemassa ja sitten tarkastuslaskennassa saataisiin erilaiset tulokset. Pitäisin silti liki mahdottomana peukaloida sellaista määrää ääniä, että vaikuttaisi yhtään mihinkään. Eiköhän liene vielä niin, että on vähintään kahdella lukolla lukittuna ja avaimet eri henkilöillä.

Jos yllättäen tarkastuslaskennassa selviäisi, että vaikkapa Keuruun kunnassa 20 % äänistä olisi muuttunut, niin mitenköhän toimittaisiin? Kun muissa kunnissa tarkastuslaskennassa muuttuu jokin 0,1 % äänistä.
 
Viimeksi muokattu:
Eli virhemarginaali huomioiden:
Haavisto 18-24%
Halla-Aho 12-18%
Ja Haaviston käyrä on laskussa ja Halla-Ahon nousussa.

Noh, saahan sitä spekuloida...
 
Aikalailla mahdotonta se on, kun äänet lasketaan avoimesti usean vaalitoimitsijan voimin.

Toki äänestyslipukkeet säilötään jonnekin kunnantalon kellariin ja yön pimeydessä joku harvoista, joilla on avaimet, voisi käydä niitä kenties muuttelemassa ja sitten tarkist uslaskennassa saataisiin erilaiset tulokset. Pitäisin silti liki mahdottomana peukaloida sellaista määrää ääniä, että vaikuttaisi yhtään mihinkään. Eiköhän liene vielä niin, että on vähintään kahdella lukolla lukittuna ja avaimet eri henkilöillä.

Jos yllättäen tarkastuslaskennassa selviäisi, että vaikkapa Keuruun kunnassa 20 % äänistä olisi muuttunut, niin mitenköhän toimittaisiin? Kun muissa kunnissa tarkastuslaskennassa muuttuu jokin 0,0001 % äänistä.
Äänien laskemisvaiheessa kukaan ei tosiaan pääse yksinään lipukkeiden ääreen. Ääniä voi varastoinnin yhteydessä edes periaatteessa muuttaa hyvin rajattu porukka, ja eiköhän varastoihin pääse vain kulunvalvonnan kautta josta jää merkintä kulunvalvonnan lokiin. Kulunvalvonnan voi toki ohittaa jos on riittävät valtuudet mutta siitäkin jää merkintä.

Varastoituja lipukkeita voi väärentää muokkaamalla (kumittamalla) lipukkeita, minkä näkee kuka hyvänsä paljalla silmällä tai vaihtamalla lipukkeet. Jolloin vaihtolipukkeita piirtelemässä pitää olla iso porukka nimiottäin jos yksittäistä numeroa on paljon täsmälleen samalla käsialalla, toki sekin huomataan.

Kyllä wanhan liiton kynä ja lipuke yhdessä meikäläisen ääntenlaskennan kanssa kuitenkin on aika varma vaihtoehto, ainakin verrattuna kaikenkarvaisiin rei´ityskoneisiin.
 
Back
Top