Presidentinvaalit 2024

Ensinnäkin hän on ilmaissut ettei kiinnosta ja toisekseen en kyllä millään osaa nähdä Jussia pressanvaalimyllytyksessä. Ja kolmanneksi, vaikka Persut nyt korkealla gallupeissa niin pressanvaalit ihan eri asia. Vaikka nyt 20% kannattaa Persuja niin 80% ei kannata.
Hän myös kertoi Soinille, ettei ole kiinnostunut johtamaan Perussuomalaisia.
 
Harvinaisen itseensä täynnä oleva äijä. Ego ei anna myöten, ei kykene myöntämään itsellensä olevansa YYA-ajan ja Kekkoslovakian muinaisjäänne.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin Paavo oli lähellä päästä toiselle kierrokselle v. 2012. Äärimmäisen tiukalle meni, ettei Niinistön kilpakumppanina toisella kierroksella ollut Haaviston sijaan Väyrynen.

Paavo Väyrysestä voi olla montaa mieltä, mutta hän on selkeästi valovoimainen presidenttiehdokas. Enkä ole mitenkään varma, että hänen suosionsa olisi välttämättä laskenut. Väyrynen on politiikan vanhan liiton miehiä eikä hänellä ole todellisia kilpailijoita. Persut öyhöttävät maahanmuutosta, maalaisliitto ja kokkareet pukeutuvat hienoihin pukuihin eikä vasemmistolla ole uskottavaa ehdokasta... Väyrynen täyttää kyseisen poliittisen tyhjiön.
 
Tästä ei voi vetää suoria johtopäätöksiä. Tiedän useita, jotka äänestivät vuonna 2012 ensimmäisellä kierroksella Väyrystä ja toisella kierroksella Niinistöä ja syy tähän oli yrittää estää Haaviston pääsy toiselle kierrokselle, ei Väyrysen kannattaminen. Konservatiivisissa piireissä mielikuva Haavisto & Flores -pariskunnasta valtiovierailulla herätti sellaista puistatusta, että äänestettiin Väyrystä ekalla kierroksella.
 
Siitä huolimatta Väyrynen ei ole koskaan onnistunut pääsemään toiselle kierrokselle. Hänet on viime hetkellä taktikoitu pois.
 
Kataisen nimi on kansalla muistissa pahassa valossa edelleen. Vapaavuoren ei niinkään.
 
Siitä huolimatta Väyrynen ei ole koskaan onnistunut pääsemään toiselle kierrokselle. Hänet on viime hetkellä taktikoitu pois.

Aika erikoinen ajatus että suorassa kansanäänestyksessä tapahtuisi laajasaa mitassa tuollaista "viime hetken taktikointia". Paavo kaikessa omahyväisyydessään varmaan on sitä mieltä. Ehkä valtaosa ihmisistä vain äänestää mieluummin ketä tahansa muuta kuin Väykkää? Hänellä ei todennäköisesti olisi mitään jakoa tulla valituksi vaikka vastassa olisi kuka tahansa.
 
Back
Top