Presidentinvaalit 2024

Olen siinä käsityksessä että, niin oikean kuin vasemman laidan edustajat kuppaavat systeemiä sen kun kerkiävät, näiltä samoilta kuulee semmoisia sanoja kuten moraali ja kunnia

En ole yhteiskunnallisesti siinä asemassa että voisin oikeasti kupata systeemiä, mutta voin leikkiä mukana ja ottaa rahat pois sieltä minne sitä heitetään.
 
Tuon tyyppisiä juttuja siinä oli. Teksti oli kirjoitettu peiliksi jonkun muun (suomalaisen) tekstille, jossa oli "suomalaisethan ovat sellaisia laiskoja juoppoja...". Niinpä hän vastavuoroisesti kirjoitti, että muhamettilaisethan ovat sellaisia....

Muuten, muuan Maria oli myös varsin nuori mennessään kimppaan muuan Josefin kanssa.

Suomalaisten geneettiseksi erityispiirteeksi kerrottiin jossan kolumnissa humalassa puukottelu, samaa ei voinut sanoa sarkastisesti somalien verovaroilla loisimisesta ja ryöstelystä kadulla.
 
Nyt kun Vapaavuori on lopullisesti osoittanut kyvyttömyytensä, kukas olisi passeli Kokoomuksen ehdokas vuodelle 2024?
 
Vapaavuori, Aho, Urpilainen. Siinä kolmen kärki.

Näistä äänestäisin Vapaavuorta. Aho vaikuttaa myös pätevältä, kuuntelin juuri hänen uusimman kirjansa.

Urpilainen tulisi tästä porukasta valituksi.
 
Nyt kun Vapaavuori on lopullisesti osoittanut kyvyttömyytensä, kukas olisi passeli Kokoomuksen ehdokas vuodelle 2024?
Vapaavuori on kunnostautunut jo nuorena..
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jan_Vapaavuori
Vapaavuori tuomittiin 17-vuotiaana pahoinpitelystä kuukaudeksi ja 15 päiväksi ehdolliseen vankeuteen vuonna 1982. Vuonna 1984 Vapaavuori tuomittiin sakkoihin osallisuudesta varkauteen. Vuonna 2001 Vapaavuori tuomittiin rattijuopumuksesta 11 430 markan sakkoihin ja ajokieltoon.[7][35]
Hakkasi ja potki kaverinsa kanssa nuoremman ja pienemmän uhrinsa ns. henkihieveriin..Uhri vietiin sairaalaan ja sai pahoinpitelystä pysyviä vammoja.
Vapaavuorella oli sikäli tuuria ettei tilanteessa käynyt yhtä ikävästi kuin Koskelan kolmikolle. Täysin ulkopuolinen ja sattumalta vastaan kävellyt pahoinpitelyn uhri jäi sentään henkiin.
Toisekseen hyvän perheen pojalla oli myös tutut tuomarit eikä syyttäjäkään lähtenyt sen enempää valittamaan tuomioista.

Eli, ainakin rohkeutta Vapaavuorelta näyttäisi riittävän kun uskalsi yhdessä kaverinsa kanssa hyökätä nuoren pojan kimppuun. Lienee ihan parasta presidenttiainesta..
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000748038.html
 
Minulle kolmen kärki voisi olla Olli Rehn, Eero Heinäluoma ja Jussi Halla-aho.
Arvaan että Olli Rehnin kanssa kisaavat ainakin Jutta Urpilainen ja Ville Niinistö. Kokoomus heittää peliin Paula Risikon ja persut jonkun muun kuin pääministerin tehtäviin tuossa vaiheessa keskittyvän Halliksen. Kuka se sitten onkaan.

Edit

Ja valituksi tulee Urpilainen joka lyö Risikon toisella kierroksella noin 500 äänellä.
 
Ville Niinistön pitäisi olla vihreiden ehdokas. SDP:n puolelta joko Heinäluoma tai Urpilainen. Risikko voisi olla hyvä valinta kokoomukselta, mutta on jo tainnut kieltäytyä.
 
Minä epäilen, että Marin lähtee ehdolle ja voittaa. Presidenttikausienkin jälkeen olisi vielä passelin ikäinen erilaisiin EU-tehtäviin. Ikävä kyllä Marin ei ole älyllisesti parasta mitä SDP:llä on laittaa.
 
Ville Niinistön pitäisi olla vihreiden ehdokas. SDP:n puolelta joko Heinäluoma tai Urpilainen. Risikko voisi olla hyvä valinta kokoomukselta, mutta on jo tainnut kieltäytyä.
Parempi suostua vasta vaalien alla ja vielä vähän vastahakoisesti. Ikään kuin uhrautua porukan puolesta. Pelkästään sillä konstilla kannatus nousee heti viisi pinnaa. Kyllä pressan vakanssissa vielä on vetovoimaa kun tosissaan pitää miettiä. Hyvä puoli on se että listaamistani jokainen pystyy homman klaaraamaan joten mahdollinen katastrofi jää sen varaan että persut löytävät vaihteeksi tolkullisen ehdokkaan eikä siellä kekkuloi mikään tartuntatautimyönteinen QAnon-hyypiö.
 
Minä epäilen, että Marin lähtee ehdolle ja voittaa. Presidenttikausienkin jälkeen olisi vielä passelin ikäinen erilaisiin EU-tehtäviin. Ikävä kyllä Marin ei ole älyllisesti parasta mitä SDP:llä on laittaa.
Voi olla mutten usko. Marinilla tulee myös olemaan kädet täynnä töitä Halla-Aho ykkösen valtiovarainministerinä.
 
Voi olla mutten usko. Marinilla tulee myös olemaan kädet täynnä töitä Halla-Aho ykkösen valtiovarainministerinä.

Persut ovat vahvasti yhden miehen hallussa, ykkösketjua ei ole (ainakaan vielä) kehittynyt. En usko että PS nousee seuraavissakaan vaaleissa pääministeripuolueeksi. Kakkosena, vaikkapa Kokoomuksen tai SDP:n apupuolueena - ehkä.
 
Se on totta, että viime metreillä moni on suostunut lähtemään mukaan. Esimerkkinä juurikin kok. v. 2000, kun Uosukainen lähti pitkän taivuttelun jälkeen. Paikka oli pedattu Niinistölle, muttei
halunnut uhrautua.
 
Persut ovat vahvasti yhden miehen hallussa, ykkösketjua ei ole (ainakaan vielä) kehittynyt. En usko että PS nousee seuraavissakaan vaaleissa pääministeripuolueeksi. Kakkosena, vaikkapa Kokoomuksen tai SDP:n apupuolueena - ehkä.
Minä taas en usko että lähtevät hallitukseen ollenkaan jos eivät saa pääministerin postia. Mut se menee taas ohi ketjun aiheesta joten ei siitä enempää.
 
Back
Top