Jokaisella ajanjaksolla omat jutut. Esim 70-luvulla oli Ruotsissa lastenkirjoja jossa selitettiin kuinka lapsia tehdään ja mitä nussiminen on.Kirjastossa tänään lasten ja nuorten osastolla
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Jokaisella ajanjaksolla omat jutut. Esim 70-luvulla oli Ruotsissa lastenkirjoja jossa selitettiin kuinka lapsia tehdään ja mitä nussiminen on.Kirjastossa tänään lasten ja nuorten osastolla
Samaa settiä oli niissä kotimaisissa valistusfilmeissä. Menepä tänä päivänä vaikkapa opettajan roolissa puhumaan alakoululaisille panemisesta, tai nussimisesta, niin duunien jatkumisesta ei välttämättä ole takeita.Jokaisella ajanjaksolla omat jutut. Esim 70-luvulla oli Ruotsissa lastenkirjoja jossa selitettiin kuinka lapsia tehdään ja mitä nussiminen on.
Minusta koko maailma on mennyt pöhköksi. En tunnista enää samalaiseksi maailmaksi kuin mihin itse synnyin 55 vuotta sitten..Opettajatar taitaa olla hieman pöhkö.
Opettajatar taitaa olla hieman pöhkö.
Se on näin yksinkertaista.Jep, eri mediat on täynnä nykyään juttuja homostelusta ja siitä miten huoraaminenkin on ihan ok, sillähän tienaa hyvin.
Mulle on periaatteessa ihan sama muuten nuo jutut mutta lapsille ei tarvitse tuputtaa mitään, siinä kulkee mun raja näissä.
Maailma on täynnä pervoja jotka käyttää tätä prideä suojakilpenään.
Ei pidä paikkaansa. Ja valistusvideot on pyhäkoulumateriaalia vertaa siihen kun 3. luokkalaiset pojat katsoo kännyköistänsä pahoinpitely ja raiskauspornoa, sitten lähettelevät sitä kiusaamismielessä tytöille. Kyllä nämä asiat on muuttuneet kokoajan sairaammiksi.Kyllä tässä mennään vahvasti vastakkaiseen suuntaan, kun seksiä halutaan nähdä ja kuulla kaikkialla. Nykyään saisi syytteen, jos näyttäisi lapsille jossain virallisessa yhteydessä 70-luvulla TV:ssä esitettyjä valistusvideoita.
Samaa settiä oli niissä kotimaisissa valistusfilmeissä. Menepä tänä päivänä vaikkapa opettajan roolissa puhumaan alakoululaisille panemisesta, tai nussimisesta, niin duunien jatkumisesta ei välttämättä ole takeita.
Mitä? Mistä lapset tulevat? -lastenohjelma
Seksistä puhuttiin yksityiskohtaisen tarkasti 1970-luvun lastenohjelmassa. Marikki Liila ja Jussi Helminen keskustelevat lasten kanssa siitä, mistä ja miten lapset tulevat. Ohjelmassa haastatellaan myös rakastunutta paria Sinikka Sokkaa ja Timo Kallista. (14.7.1970)areena.yle.fi
PitääpäsEi pidä paikkaansa. Ja valistusvideot on pyhäkoulumateriaalia vertaa siihen kun 3. luokkalaiset pojat katsoo kännyköistänsä pahoinpitely ja raiskauspornoa, sitten lähettelevät sitä kiusaamismielessä tytöille. Kyllä nämä asiat on muuttuneet kokoajan sairaammiksi.
En viitsi edes tänne nimettömänä kirjoittaa, mitä olen oikeasti asiasta mieltä kun pistää niin vihaksi koko touhu.
Käytännössähän tämä tulee enemmän tai myöhemmin johtamaan koko länsimaisen kulttuurin rappeutumiseen ja korvautumiseen muilla kulttuureilla kun jo ennestään ennätysalhaalla oleva syntyvyys tulee Pride-ilmiön ja muun moraalisen rapautumisen myötä laskemaan länsimaissa olemattomiin.
Tällä postauksella pääsee kyllä vuoden npc:ksi.Huomaa että on tilausta PRIDE:lle tämänkin ketjun perusteella. Tuommoinen erilaisuuden kieltäminen/vihaaminen/inhoaminen/pelkääminen on vain seurausta vuosikymmeniä seuranneesta kasvatuksesta ja politiikasta, vaatinee muutaman vuosikymmenen vastaavasti asian esillepitoa että normalisoituu. Kyllä se siitä sitten. Eläinkunnassa (johon ihminen muuten kuuluu) homostelu on varsin tavanomaista.
Laitetaan vielä foorumistien suosikkimedian linkki homostelun tavanomaisuudesta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/06/29/homoseksuaalisuus-on-elainmaailmassa-tavallista
Terveisin 100% hetero.
Nuorisolla alkaa olla melko erikoinen maailmankuva. Jos joku asia ei miellytä, niin olettavat maailman ympärillä aina muuttuvan ja sopeutuvan heidän kuvioihinsa. Ristiäisissä annettu nimi pitää vaihtaa sukupuolineutraaliksi, kun se ei sovi identiteettiin ja seksuaalisuus on mitä milloinkin. Tytöltä joutuu vähän väliä kysymään tarkennusta, kun hänellä on uusia kavereita. Sitten selviääkin, että ne on ne vanhat tutut, mutta taas uusilla nimillä. Epäilen että tuosta tulee monelle vielä ongelma, kun otsaluu kolahtaa arkea vasten.
Sehän on sinällään ok, että jokainen voi olla mitä haluaa, mutta uskontojen tapaan tuputtaminen voi tässäkin ottaa hermoon. Toivoisin mentävän enempi sukupuolettomaan suuntaan, kuin siihen että virallistetaan kymmenittäin sukupuolia. Olikohan niitä New Yorkissa jo 40 vai 50 ja arvatenkin lisää tulee. Toisaalta on niinkin, että jos sateenkaariliput aiheuttavat naurettavan primitiivireaktion, niin se on merkki siitä että liputusta on syytä jatkaa.
Et ole vissii lukenut viestejä yhtään. Suurinosa hyväksyy ihmisen vaikka majavana jos hän sen semmoiseksi itsensä kokee. Nimenomaa tuo pride tuo sitä vastakkain asettelua sen äärinmäisyyden ja tyrkytyksen ja tuputuksen avulla. Ittiä tuo touhu alkaa enemmissä määrin vaan vituttaa kun joka tuutista tuota asiaa tuodaan esiin.Huomaa että on tilausta PRIDE:lle tämänkin ketjun perusteella. Tuommoinen erilaisuuden kieltäminen/vihaaminen/inhoaminen/pelkääminen on vain seurausta vuosikymmeniä seuranneesta kasvatuksesta ja politiikasta, vaatinee muutaman vuosikymmenen vastaavasti asian esillepitoa että normalisoituu. Kyllä se siitä sitten. Eläinkunnassa (johon ihminen muuten kuuluu) homostelu on varsin tavanomaista.
Laitetaan vielä foorumistien suosikkimedian linkki homostelun tavanomaisuudesta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/06/29/homoseksuaalisuus-on-elainmaailmassa-tavallista
Terveisin 100% hetero.