Professori: Ydinvoimapäätöksessä näkyy suhde Venäjään

Oma tulkinta, perustuen omiin lähteisiin: tuo referenssi muuta maailmaa ajatellen on tasan varmasti tärkeä juttu Rosatomille. Suomi on pieni mutta vaativa maa, ja STUK on maailmalla tunnettu erittäin tiukkana piiskurina. Ainoastaan jenkkien NRC lähestyy sen tasoa.

Mutta taustalla lienee myös ex-supervallan omaa kilvenkiillotusta: katsokaa, meiltä ostavat, ollaan hyviä.

Venäjähän ei ole koskaan käyttänyt energia-asetta itäblokin ulkopuolella olleita maita vastaan. Nyt ei tietty lupaa hyvää, että Puolan kaasutoimituksia on leikattu. Mutta ydinvoimaloiden toimintaan vaikuttaminen on hitokseen paljon vaikeampaa ja hitaampaa. Jos sanoo, että ei toimiteta enää varaosia tai polttoainetta, niin voimalaoperaattori sanoo, että so not, ja tilaa muualta kauan ennen kuin uusia osia tai polttoainetta tarvitaan.
 
Viimeksi muokattu:
Yxi huomio vielä. Vihreiden kannanotot tässä aiheessa voi jättää omaan arvoonsa. Jostain minulle käsittämättömästä syystä heidän ydinvoimaväitteisiinsä suhtaudutaan julkisuudessa aivan kuin heillä olisi tarkoitus käydä jonkinlaista avointa keskustelua energiavaihtoehdoista, eli siis sellaista, jonka lopputulokseen on mahdollista vaikuttaa faktoilla. Näinhän ei ole. Heiltä voi odottaa avointa, faktojen pohjalta käytyä ydinvoimakeskustelua tasan yhtä paljon kuin paavilta voi odottaa avointa, faktojen pohjalta käytyä keskustelua siitä, onko jumalaa olemassa. Mikä tahansa vihreän toimijan tekemä analyysi tulee aina, väistämättä, siihen tulokseen, että ydinvoimaa ei saa rakentaa. Syyt kehitellään tapauskohtaisesti.

Tässä on vain se ongelma, että ei-asiantuntijoille nuo valikoidut argumentit saattavat kuulostaa uskottavilta.

Ja suurin osa toimittajista sympatiseeraa vihreitä. Tästä syystä ette lue otsikoita kuten "Huoltovarmuuskeskuksen johtaja: puheet Venäjä-riippuvuuden lisääntymisestä silkkaa pölinää."
 
Hallitus kyllä tiesi Euroopan parlamentin kannan ennen omaa päätöstään, mutta ei se mitään, kunhan Venäjää ei loukata! Olemmeko valitsemassa puolemme?

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...sesta-jo-tehtyja-paatoksia-ei-muuteta/4340898
Vapaavuori EU-parlamentin vaatimuksesta: Jo tehtyjä päätöksiä ei muuteta
Kotimaa Julkaistu 18.09.2014 18:28

EU:n mukaaan tärkeintä on pysyä yhtenäisenä Venäjän suuntaan; hyvä Suomi!

Yksi Salolaisen keskeisin argumentti A-studiossa oli juuri, että kyllähän EU olisi puuttunut, jos tässä jotain epäselvää olisi.
 
Venäjäkytkökset jylläävät paitsi ydin- myös Natokeskustelussa. Miksi sitä enää kieltämään? Vihreistä ainakin Heidi Hautala on liputtamassa Naton puolesta (eilinen A-studio), kääntyvätkö muidenkin päät?

http://yle.fi/uutiset/vihreiden_nii...ydinvoimahankkeen_venalaiskytkoksista/7480350

Kotimaa 19.9.2014 klo 8:08 | päivitetty 19.9.2014 klo 8:32
Vihreiden Niinistö toivoo avointa keskustelua Fennovoiman ydinvoimahankkeen venäläiskytköksistä
Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että Suomi osoittaa olevansa länsimainen demokratia, kun Venäjään liittyviä mahdollisia ongelmia voidaan käsitellä julkisuudessa.
 
Puh-leez. Näin huutelee puolue, jolle ei ennen Rosatomin mukaantuloa ollut MIKÄÄN ongelma ostaa Venäjältä kolmen ydinreaktorin verran maakaasua ja puolikkaan verran sähköä sekä melkein kaikki kivihiili ja öljy Venäjältä. Näin puhuu puolue, joka liputti vahvasti maakaasun puolesta vaihtoehtona ydinvoimalle, ja näin puhuu puolue, jonka ansiosta venäläinen kivihiili syrjäyttää suomalaista turvetta ja haketta.

No puhutaan sitten Venäjä-kytköksestä. Mikähän se on, pl. se, että sadan vuoden projektin tässä kohdassa on väliaikaisia pakotteita? Rupeaako kasakan hohotus kaikumaan Fingridin valvomoissa kun verkossa virtaa SUOMESSA TUOTETTUA mutta osin venäläisten omistamaa sähköä, sen sijaan että siellä virtaisi Venäjällä tuotettua ja venäläisten täysin omistamaa sähköä?

Tuolle pytylle on ihan oikeasti vaihtoehtona maakaasun käytön lisääminen. Jos niin käy, niin syön hatullisen paskaa mikäli vihreistä kuuluu puoletkaan siitä Venäjä-älinästä mitä nyt.

EU ja eritoten Saksa saa mun puolesta pitää suun supussa niin kauan kun ne lutkuttavat Putinin k...aasuputkea. Huomatkaa tuon EU-lauselman sanamuoto: ei "uusia" hankkeita. Just.

Oon muistaakseni tällekin foorumille kirjoitellut Saksan kaasuriippuvuudesta joskus aikaa sitten, ja varoittanut Venäjä-kytkyistä kauan ennen kuin siitä tuli muotia. Kun lapinpolttajat ilmoittavat peruvansa ydinreaktoreiden alasajon kaasun korvaamiseksi, niin jutellaan sit lisää.

Sori purkaus, mutta tämä on aihe josta mielestäni tiedän jotain, ja vihreiden tekopyhyys ja opportunistinen sisäpolitiikan teko ulkopolitiikka-kortilla vituttaa niin ettei henki meinaa kulkea.
 
  • Tykkää
Reactions: TT

Meille muille kuin vihreille kysymys ei ole siitä, etteikö voimalaa voisi tilata myös Venäjältä, mutta nyt ei ole oikea hetki!

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288740097302.html
Putinin ex-avustaja HS:lle: Putinin kova uhkaus Baltialle on informaatioterroria
 
Viimeksi muokattu:
Eli joudumme jotenkin huonoon seuraan jos ostamme aikaisempien puheiden mukaisesti Venäjältä ydinvoimalan, mutta saksalaiset eivät joudu, kun ostavat parinkymmenen ydinvoimalan verran kaasua?

Nyt pää kylmäksi. Suomalaisten mainetta tässä asiassa pahennetaan eniten V. Niinistön oksennusten tapaisilla itsesyytöksillä ja "mitähän ne muut meistä ajattelevat"-henkisellä alemmuuskompleksin potemisella.
 
Meille muille kuin vihreille kysymys ei ole siitä, etteikö voimalaa voisi tilata myös Venäjältä, mutta nyt ei ole oikea hetki!

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288740097302.html
Putinin ex-avustaja HS:lle: Putinin kova uhkaus Baltialle on informaatioterroria

No milloin on oikea hetki laventaa venäläisomistuksille tietä Suomessa? Venäläisille atomijutut ovat tärkeitä, jopa kokoaan tärkeämpiä bisneskuvioita. Pidän suoraan sanoen erittäin valitettavana ja huolestuttavana RosAtomin mukaantuloa suomalaiseen energiapolitiikkaan. Vipuvarren pää työnnettiin oikein kurottamalla Venäjän käteen.

Jälkeenpäin on helppo nähdä, että suomalaiset menivät trappiin, jonka itse rakensivat. Voin kuvitella, että kun Suomessa tehtiin päätös rakentaa lisäydinvoimaa, se sytytti punaisen lampun RosAtomin ja sitä kautta Kremlin päivystyshuoneessa. Lopputulos on tässä. Nelivuotiskausi on kipeän lyhyt aika kuikottaa eteenpäin. Ja sitähän se parlamentaarikon ura on.
 
Käytetäänko Suomea käyntikortin lisäksi kynnysmattona, johon tarvittaessa pyyhitään likaiset jalat?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014091918676730_uu.shtml

Vihreiden Tynkkynen: Suomea käytetään Venäjän käyntikorttina
Perjantai 19.9.2014 klo 11.43
 
Puh-leez. Näin huutelee puolue, jolle ei ennen Rosatomin mukaantuloa ollut MIKÄÄN ongelma ostaa Venäjältä kolmen ydinreaktorin verran maakaasua ja puolikkaan verran sähköä sekä melkein kaikki kivihiili ja öljy Venäjältä. Näin puhuu puolue, joka liputti vahvasti maakaasun puolesta vaihtoehtona ydinvoimalle, ja näin puhuu puolue, jonka ansiosta venäläinen kivihiili syrjäyttää suomalaista turvetta ja haketta.

No puhutaan sitten Venäjä-kytköksestä. Mikähän se on, pl. se, että sadan vuoden projektin tässä kohdassa on väliaikaisia pakotteita? Rupeaako kasakan hohotus kaikumaan Fingridin valvomoissa kun verkossa virtaa SUOMESSA TUOTETTUA mutta osin venäläisten omistamaa sähköä, sen sijaan että siellä virtaisi Venäjällä tuotettua ja venäläisten täysin omistamaa sähköä?

Tuolle pytylle on ihan oikeasti vaihtoehtona maakaasun käytön lisääminen. Jos niin käy, niin syön hatullisen paskaa mikäli vihreistä kuuluu puoletkaan siitä Venäjä-älinästä mitä nyt.

EU ja eritoten Saksa saa mun puolesta pitää suun supussa niin kauan kun ne lutkuttavat Putinin k...aasuputkea. Huomatkaa tuon EU-lauselman sanamuoto: ei "uusia" hankkeita. Just.

Oon muistaakseni tällekin foorumille kirjoitellut Saksan kaasuriippuvuudesta joskus aikaa sitten, ja varoittanut Venäjä-kytkyistä kauan ennen kuin siitä tuli muotia. Kun lapinpolttajat ilmoittavat peruvansa ydinreaktoreiden alasajon kaasun korvaamiseksi, niin jutellaan sit lisää.

Sori purkaus, mutta tämä on aihe josta mielestäni tiedän jotain, ja vihreiden tekopyhyys ja opportunistinen sisäpolitiikan teko ulkopolitiikka-kortilla vituttaa niin ettei henki meinaa kulkea.

Se että Vihreät ideologisista syistä vastustavat ydinvoimaa aina ja kaikkialla, ei tarkoita että heidän perustelunsa olisivat tällä kertaa automaattisesti vääriä.

Just because you're paranoid, doesn't mean they aren't after you

Venäläinen miljardi-investointi Suomen energiainfrastruktuuriin väistämättä antaa Venäjälle vaikutusvaltaa Suomen asioihin. Huolimatta 60%:n kotimaisuusvaatimuksesta, tulee voimalasta pitkälti venäläinen: Rosatom on paitsi ylivoimaisesti suurin yksittäinen omistaja, myös voimalan toimittaja ja operoija. Muut omistajat ovat pienosakkaita ilman ydinvoimakokemusta, mutta rahat kiinni voimalassa.

Myös alueellinen ulottuvuus on huolestuttava. Syrjäinen, harvaanasuttu ja vaikeasti puolustettava Pohjois-Suomi, jossa on pääosa maan vesivoimasta ja venäläisomisteinen ydinvoimala, lähellä nousevaa arktista. Tekeekö tilaisuus varkaan?

Voimala on myös väärä poliittinen signaali naapureihinsa hyökkäilevälle Putinille ja EU-kumppaneille. Politiikassa asiat usein ovat miltä näyttävät.
 
Juu. Ei vihreiden nämä huolet täysin poskettomia ole, toisin kuin jotkut muut tähän asiaan liitetyt. Mutta nähdäkseni niitä paisutellaan aika huolellisesti. Tulee mieleen persujen ajojahti tässä taannoin.
 
Ovatko persut ja ainakin Hautala löytämässä toisensa Naton suhteen?

http://www.hs.fi/politiikka/Halla-a...+suuruuteen+pyrkivään+Venäjään/a1411093087913

Perussuomalaisten meppi vaatii tiukempia pakotteita ja Suomea Natoon
Halla-aho: Suomessa oltu naiiveja suhteessa "suuruuteen pyrkivään" Venäjään
HS:n haastattelussa perussuomalaisten meppi uskoo, että suuruuteen pyrkivää Venäjää ei pidä yrittää mielistellä
Politiikka 19.9.2014 12:36 Päivitetty 19.9.2014 12:57
 
Mutta vielä jatkaakseni. Kertokaa tälle luiskaotsaiselle insinöörille, mitä sellaista vaikutusvaltaa 400 MW tuotanto-osuuden vähemmistöomistaminen SUOMESSA fyysisesti sijaitsevasta voimalasta antaa, mitä 8000+ MW kaasuntuonti ja satojen MW sähköntuonti ei anna?

Kertokaa myös mitä pitäisi täällä reaalimaailmassa tehdä, kun nykyiset voimalat hapantuvat 2020-luvulta alkaen, verkon taajuus alkaa tippumaan rajalle, missä toimintasavut tulevat ulos mikropiireistä, ja ainoat parametrien rajoissa ylössäädettävät voimalat polttaisivat venäläistä maakaasua? Mitkä alueet haluatte pimentää?

Siinä kohdassa epäilen operaattorien hiukan katkerasti hymähtelevän puheille Venäjä-riippuvuuden vähentämisestä.

Ymmärtäkää tämä: erittäin suurella todennäköisyydellä Fennovoiman hylkääminen lisää Venäjä-riippuvuutta enemmän kuin sen rakentaminen. Tätä eivät Vihreät vaan mainitse, eikä meillä näköjään ole journalisteja, jotka osaisivat selvittää asiaa itse.
 
Teknisiin yksityiskohtiin ei kannata mennä vihreiden peruskannattajien kanssa keskusteltaessa.

722111711.jpg
 
Reaktorin venäläisyyshän ei enää sen jälkeen ole ongelma kun laitosta voidaan ylläpitää ilman heitä mutta siihen asti on riskinä että jäädään ilman kaasua ja reaktoria.
Toisaalta se olisi venäläisille aika paha PR tappio jos he jättävät reaktorin rakentamisen kesken poliittisista syistä. Saattaisi hieman vaikeuttaa markkinointia Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa. Ja paljonko Rosatomin pitäisi maksaa korvauksia sopimuksen rikkomisesta?
 
Myös alueellinen ulottuvuus on huolestuttava. Syrjäinen, harvaanasuttu ja vaikeasti puolustettava Pohjois-Suomi, jossa on pääosa maan vesivoimasta ja venäläisomisteinen ydinvoimala, lähellä nousevaa arktista. Tekeekö tilaisuus varkaan?

No nyt menee aika himmeäksi logiikaksi. Meinaatko että Pyhäjoelta voimala olisi helpommin kaapattavissa haltuun kuin liki itärajalla oleva Loviisa? Ja jos koko Suomen ydinvoima keskitetään Olkiluotoon, niin sekö sitten parantaisi hajautusta ja kriisiajan valmiuksia? Kannattaa myös tarkistaa kartasta missä se Pyhäjoki oikein sijaitsee.
 
  • Tykkää
Reactions: TT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014091918676730_uu.shtml

Vihreiden Tynkkynen: Suomea käytetään Venäjän käyntikorttina
Perjantai 19.9.2014 klo 11.43

Epäilemättä Tynkkynen on oikeassa siinä että voimala Suomessa on houkutteleva referenssi ja sinällään motivaatio Rosatomille. Sehän on tässä ketjussa jo moneen kertaan todettu. Suomessa kuitenkin on jo kaksi Rosatomin (tai tarkemmin ottaen edeltäjä Atomenergoexportin) voimalaa joten ei se nyt niin ihmeellistä on.

Rosatomin hylkääminen tässä vaiheessa tarkoittaisi kuitenkin lähes varmasti projektin peruuntumista. Kuka sitten korvaa paitsi teollisuudelle syntyvät tappiot, myös paikalliset menetykset? Epäilemättä Pyhäjoella on odotettu voimalan piristävän paikkakunnan taloutta. Oma kotikuntani on taloudellisesti niin heikossa hapessa että jos Rosatom tulisi sinne pykäämään voimalaa, niin sanoisin harashoo ja kiehauttaisin pojille tsaijut. Helppohan se tietysti on etelämpää huudella että "ottakaa pojat one for the team" kun osuma tulee taas niihin vähävaraisempiin.
 
Mutta vielä jatkaakseni. Kertokaa tälle luiskaotsaiselle insinöörille, mitä sellaista vaikutusvaltaa 400 MW tuotanto-osuuden vähemmistöomistaminen SUOMESSA fyysisesti sijaitsevasta voimalasta antaa, mitä 8000+ MW kaasuntuonti ja satojen MW sähköntuonti ei anna?

Tätä pitäisi varmaan kysyä Moskovasta, mutta spekuloidaan hieman. Ensinnäkään kyse ei ole vain vähemmistöomistuksesta, vaan voimala tulee olemaan Rosatomin suunnittelema, rakentama ja operoima ja Rosatom on sen suurin yksittäinen omistaja. Jos Rosatom ilmoittaa, että yllättävän teknisen ongelman vuoksi voimala tulee toistaiseksi sulkea, niin sehän suljetaan.

Koko Fennovoiman idea on ollut tuoda Suomeen ulkomainen ydinvoiman tuottaja, jonka voimalasta suomalaiset yritykset voivat ostaa osuuksia. Alunperin kumppani oli Eon, nyt Rosatom.

Toiseksi kaasuntuonti ei tähän voimalaan lopu, mutta sähköntuontiin sillä todennäköisesti on vaikutusta. Täysin sama vaikutus saadaan myös rakentamalla suomalainen voimala. Venäjän sähköntuontia voidaan koska tahansa vähentää lisäämällä omaa tuotantoa, mutta Suomeen pääosin suomalaisten rahoilla rakennettu venäläinen voimala pyörii käyttöikänsä loppuun.

Kertokaa myös mitä pitäisi täällä reaalimaailmassa tehdä, kun nykyiset voimalat hapantuvat 2020-luvulta alkaen, verkon taajuus alkaa tippumaan rajalle, missä toimintasavut tulevat ulos mikropiireistä, ja ainoat parametrien rajoissa ylössäädettävät voimalat polttaisivat venäläistä maakaasua? Mitkä alueet haluatte pimentää?

Tämä on no-brainer. Fortumille annetaan lopultakin lupa rakentaa Loviisaan haluamansa voimala. Lupa joka olisi pitänyt myöntää jo vuosia sitten.

Siinä kohdassa epäilen operaattorien hiukan katkerasti hymähtelevän puheille Venäjä-riippuvuuden vähentämisestä.

Ymmärtäkää tämä: erittäin suurella todennäköisyydellä Fennovoiman hylkääminen lisää Venäjä-riippuvuutta enemmän kuin sen rakentaminen. Tätä eivät Vihreät vaan mainitse, eikä meillä näköjään ole journalisteja, jotka osaisivat selvittää asiaa itse.

Venäjä-riippuvuutta vähentää oma tai läntisten kumppanien investoima tuotanto, ei Suomen rajojen sisäpuolelle rakennettu venäläinen laitos.
 
No nyt menee aika himmeäksi logiikaksi. Meinaatko että Pyhäjoelta voimala olisi helpommin kaapattavissa haltuun kuin liki itärajalla oleva Loviisa? Ja jos koko Suomen ydinvoima keskitetään Olkiluotoon, niin sekö sitten parantaisi hajautusta ja kriisiajan valmiuksia? Kannattaa myös tarkistaa kartasta missä se Pyhäjoki oikein sijaitsee.
Joo kieltämättä hieman kaukaa haettu uhkakuva :)

Silti Fennovoima on riski, ja tämä riski pitää tiedostaa.

Kaksi hyvää kirjoitusta aiheesta:

http://uusimaanpuolustus.blogspot.com/2014/09/hammentava-fennovoiman-lumovoima.html
http://uusimaanpuolustus.blogspot.com/2014/09/fennovoima-on-poliittinen.html
 
Back
Top