Professori: Ydinvoimapäätöksessä näkyy suhde Venäjään

-muilla valmistajilla olisi ollut sopivan kokoisia laitoksia tarjolla (kuten mainittua, mm. korealaisilla olisi sekä 1000 että 1400MW reaktoreita) mutta ongelma oli löytää suursijoittaja vaikeassa taloustilanteessa, ja äkkiä ettei lupa raukea.
-ratkaisu: Rosatom, jolla oli sekä sopivan kokoinen reaktori, ja ennenkaikkea lupasi alkaa omistajaksi, korvaten E.Onin jättämän aukon.
-Rosatom olisi ottanut isommankin osuuden, mutta poliittisesti oli mahdoton hyväksyä hanketta jossa kotimainen omistus ei olisi selkeä enemmistö. Mikä on ihan reilu linjaus jo siksikin että jos ei sijoittajia löydy niin ilmiselvästi laitokselle ei ole myöskään tarvetta.
-eli kyse ei ollut siitä että Rosatom olisi tehnyt superhalvan tarjouksen, vaan siitä että ilman heidän sijoitustaan koko projekti olisi kaatunut.

Kaunis satu, mutta Fennovoima hylkäsi jo vuoden 2013 aikana, lopullisesti elo-syyskuun vaihteessa 2013 Toshiban ja Arevan tarjoukset. Kyllä jutut menivät temporaalisesti peräkkäin, eli Rosatom tuli paikaamaan myös rivistä karanneita rahoittajia.

Pekkarinen ei uskonut Rosatomin omistajuuteen itse vielä helmikuussa 2013, mutta toivotti tervetulleeksi toimittajaksi:

http://www.taloussanomat.fi/energia...laiset-tervetulleita-fennovoimaan/20132958/12

Raha oli se juttu. Venäjän valtion kannattaa pumpata tähän. Fennovoima uskoi loppusyksystä kykenevänsä vielä tinkimään 4-6 miljardin välille. Ei tuossa kyydissä kukaan sellainen rakentaja, jolla ei ole rikasta everstiä sponsorina, pysy kyydissä.
 
Viimeksi muokattu:
Muistutus siitä, että vihreät ovat lukeneet samat läksyt valehtelemisesta kuin ryssäkin.

Ei välttämättä. Lappeenrannan Tekussa oli laskelmia pari vuotta sitten:

Euroopan ja Yhdysvaltojen taantuman ja uudistuvien energioiden hinnan alenemisen sähkön hinnan arvellaan painuvan 32-38 euroon megawattitunnilta, ydinvoimalainvestointi ei siis kannata.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston aiemman laskelman mukaan uuteen paikkaan rakennettavan suuremman ydinvoimalan sähkön omakustannehinta on noin 51 euroa megawatilta - pienemmässä voimalassa sähkön omakustannushinta voimalassa nousisi selvästi yli 60 euroon megawattitunnilta.

Oma kannatukseni perustuu siihen, että "vihreää vesivoimaa" yms. ei ole olemassakaan. Kysy lohilta vaikka. Paradoksaalisesti ydinvoima on saasteettomin ja ympäristöystävällisin - ellei satu jotain. Tule vaikka sotia tai maanjäristyksiä... :)
 
Viimeksi muokattu:
Ei välttämättä. Lappeenrannan Tekussa oli laskelmia pari vuotta sitten:

Euroopan ja Yhdysvaltojen taantuman ja uudistuvien energioiden hinnan alenemisen sähkön hinnan arvellaan painuvan 32-38 euroon megawattitunnilta, ydinvoimalainvestointi ei siis kannata.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston aiemman laskelman mukaan uuteen paikkaan rakennettavan suuremman ydinvoimalan sähkön omakustannehinta on noin 51 euroa megawatilta - pienemmässä voimalassa sähkön omakustannushinta voimalassa nousisi selvästi yli 60 euroon megawattitunnilta.

Ja entäpä kun taas tulee nousukausi? Oletettavasti sellainenkin on tulossa ja toivottavasti tämä uusi ydinvoimala valmistuu siihen mennessä.
 
Joo, esimerkiksi vuonna 2025 maailma on taas jonkinlainen. Tiedä sitten millainen.
 
Joo, esimerkiksi vuonna 2025 maailma on taas jonkinlainen. Tiedä sitten millainen.

Ydinvoimasta voi kuitenkin sanoa sen, että mikäli tiukka paikka tulee, niin on hyvin todennäköistä, että ainakin kivihiilellä tuotettu energia saadaan aisoihin verotuksella. Poliittista tukea tälle luultavasti löytyisi ja sitten kun voimala on pystyssä, niin ei ole oikeastaan kenelläkään (poliittisella tasolla) intressejä pitää niitä toimimassa vajaa käytöllä ja/tai tappiolla.
 
Tuossa on vinha perä. Ainakin suomalainen ydinvoimakeskustelu on siinä mielessä erikoista, että aina keskitytään argumentoimaan tulevia voimaloita vastaan tai niiden puolesta. Käynnissä olevista voimaloista ei kukaan pukahda yhtään mitään.
 
Ei niiden vanhempien sulkemisessa tässä vaiheessa varmaan mitään järkeä olisikaan, mutta varmasti sitäkin alettaisiin vaatimaan, jos hallitus joskus ilmoittaisi, että ydinvoimaa ei tulla ikinä rakentamaan lisää. Ja onhan noita viherpissiksiä ajettu pois ydinvoimaloiden alueilta ennenkin, joten kaipa sekin lasketaan, mutta sen tyyppinen ydinvoiman vastustus ei selvästikään ole monenkaan mielessä.
 
Vihreät varmaan lähtevät hallituksesta tänään. Ville Niinistö olisi voinut säästää oppositiopuheet kotimaiseen käyttöön, vaikka oikeassa suomettumisesta onkin. Kertaan vielä A-studion poliitikkohengen:

Oli hauska katsoa, kun Pekkarinen, Salolainen ja Backman olivat A-studiossa. Kaikki moittivat suomettumispuheita, moittivat Yleisradion taustoituksen asenteelliseksi, kiistivät suomettumien mutta itse perusteinaan kehuivat Neuvostoliitto-yhteistyötä, neuvostoliittolaisia ydinvoimaloita, jotka ovat maailman parhaita ja muistuttivat jopa että ensimmäisestä ydinvoimalastamme tehtiin päätös 1969 Tsekkoslovakian miehityksen jälkeen, joten siinäkään ei ole mitään poikkeuksellista että päätetään vaikka on kriisi päällä.

Toisin sanoen menneisyyden miehet, menneisyyden malli ja ajattelu. Ja silloinkin samat tyypit kiistivät suomettumisen ja erityisesti salolainen oli huolissaan maineestamme.
 
Ei niiden vanhempien sulkemisessa tässä vaiheessa varmaan mitään järkeä olisikaan, mutta varmasti sitäkin alettaisiin vaatimaan, jos hallitus joskus ilmoittaisi, että ydinvoimaa ei tulla ikinä rakentamaan lisää. Ja onhan noita viherpissiksiä ajettu pois ydinvoimaloiden alueilta ennenkin, joten kaipa sekin lasketaan, mutta sen tyyppinen ydinvoiman vastustus ei selvästikään ole monenkaan mielessä.

Ei olisikaan järkeä, enkä ottanut kantaa mahdollisen järkevyyden osalta. Kunhan nyt vaan hämmästelin, ettei moista keskustelua ole Suomessa käyty.

Ruotsissahan sitä on käyty ja päätös ydinvoimasta luopumisesta on tehty. Toteuttamaan sitä ei kuitenkaan ole lähdetty kuin yksittäisten voimaloiden osalta.
 
Kaunis satu, mutta Fennovoima hylkäsi jo vuoden 2013 aikana, lopullisesti elo-syyskuun vaihteessa 2013 Toshiban ja Arevan tarjoukset. Kyllä jutut menivät temporaalisesti peräkkäin, eli Rosatom tuli paikaamaan myös rivistä karanneita rahoittajia.

No sitähän minä juuri sanoin?
Mutta saapa nyt nähdä miten loppurahoitus järjestyy. Siinä on vielä tekemistä. Rosatom tosin kuulosta luottavaiselta ja vakuuttivat etteivät aio lähteä järjestämään mitään proksyjä tai bulvaaneja, eli rahoittamaan suomalaisia sijoittajia. Vajaa kymmenen prosenttia puuttuu vielä ja se on tiukassa hankkia.
 
Hei hei ville niinistö ja k:nit. Ei tule ikävää.

Onko Kokoomus suomettunut? Onko kokomuksen riviin uinut kommonisti tai joku muu sydeemi....vai mistä moinen into rötveltää RosAtomin pussiin? Avaatteko hieman, kun mulle on tuo Kokoomuksen ideologia jäänyt hieman hämäräksi, alkiolaisen aatteen läpivalaisema ei oikein ymmärrä.
 
Juridinenkin puoli on ongelmallinen: "– Juridinen kysymys koskee alkuperäisen periaateluvan muuttamista, mikä ei ydinenergialain mukaan ole mahdollista edes ylintä lainsäädäntövaltaa käyttävälle eduskunnalle, yhdistys sanoo tiedotteessaan."
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2...tsee-fennovoima-kasittelyn-viemista-oikeuteen
 
Hei hei ville niinistö ja k:nit. Ei tule ikävää.

Onko Kokoomus suomettunut? Onko kokomuksen riviin uinut kommonisti tai joku muu sydeemi....vai mistä moinen into rötveltää RosAtomin pussiin? Avaatteko hieman, kun mulle on tuo Kokoomuksen ideologia jäänyt hieman hämäräksi, alkiolaisen aatteen läpivalaisema ei oikein ymmärrä.

Raha. Laitan (geopoliittisen) kuvan?

10603512_10152368657684103_3778645424256405739_n.jpg
 
Hei hei ville niinistö ja k:nit. Ei tule ikävää.

Onko Kokoomus suomettunut? Onko kokomuksen riviin uinut kommonisti tai joku muu sydeemi....vai mistä moinen into rötveltää RosAtomin pussiin? Avaatteko hieman, kun mulle on tuo Kokoomuksen ideologia jäänyt hieman hämäräksi, alkiolaisen aatteen läpivalaisema ei oikein ymmärrä.

Etkö ole kuullut, että rahan valta ei tunne valtioiden rajoja?

Edit. @Vonka tuossa kerkisikin jo ensiksi...
 
Onko Kokoomus suomettunut? Onko kokomuksen riviin uinut kommonisti tai joku muu sydeemi....vai mistä moinen into rötveltää RosAtomin pussiin? Avaatteko hieman, kun mulle on tuo Kokoomuksen ideologia jäänyt hieman hämäräksi, alkiolaisen aatteen läpivalaisema ei oikein ymmärrä.

Kokoomus on vahvasti ajanut kolmea lisäydinvoimalaa: eli Pyhäjoki, Loviisa 3, Olkiluoto 4. Muut puolueet ovat kuitenkin olleet nihkeitä näin monelle luvalle, joten siellä on päätetty ajaa ensisijaisesti kokonaan uutta voimalaprojektia pohjoiseen - tässä sitten kuvaan astuu aluepoliittiset jne linjaukset. Kokoomus on laskeskellut että kun tämä 'hankalin' projekti saadaan läpi, niin sitten olemassaolevien laitosten laajentaminen tulee olemaan poliittisesti helpompaa. Fortumillehan esimerkiksi nyt on liki pakko jossain vaiheessa myöntää uusi lupa koska Loviisan yksiköiden nykyiset luvat päättyvät n. 15 vuoden kuluessa.
Ei laitostoimittaja varmaan ole Stubbille & co se mieleisin, mutta muita vaihtoehtoja on huonosti ja ulospäin on pakko näyttää hymyä koska jos pääministeri alkaa myrtseilemään julkisuudessa, se varmasti karkoittaa loputkin sijoittajat pois.
 
No mitä sanotte jo vuosia paahdetusta väitteestäni, jonka mukaan suomettaja no 1 on fyrkka. Mani. Raha. Talouselämä. Kaiken perkeleenmoinen sisäänrakennettu symbioosi, kaikkine mausteine, jolle ei mahdeta mitään, eikä millään. Odotan korvat soikeana, miten esim. jäsen chigeena tämän esille tulleen aiheen vääntää Kekkosen ja yya:n syyksi. :rolleyes:
 
Kyllä kokkareilta nyt lipsahti väärään punttiin :( !

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/mepit energiahankkeet venajan kanssa pantava jaihin/201409699407?ext=rss
Mepit: Energiahankkeet Venäjän kanssa pantava jäihin
Torstai 18.09.2014 klo 14:43 (päivitetty to 14:45)

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/stubb ei muistanut, mihin ydinjate pitaisi varastoida/201409699409

Sorry, lipsahti! Ei munattomilla voi lipsahtaa kumpaankaan punttiin!

Porošenko kertoo Putinin myös varoittaneen Ukrainaa laskemasta liikaa EU:n tuen varaan. Venäjä kykenee kahdenvälisten yhteyksiensä kautta muodostamaan EU:n sisälle "puskurivähemmistön", joka estäisi Venäjälle haitalliset päätökset, Putin oli lehden mukaan sanonut.
http://yle.fi/uutiset/porosenko_putin_uhkasi_ita-euroopan_paakaupunkeja/7479162
 
Viimeksi muokattu:
Sähkön hinnasta. Jossain määrin tunnen energia-skeneä, ja homma on niin, että nuo alle 50 €/MWh hintaennusteet nauretaan siellä pääsääntöisesti pihalle. Noilla huudelluilla hinnoilla kun ei kannata rakentaa mitään voimaloita - ehkä vähän tuulivoimaa ja muutama kaukolämpölämmitin - mutta kun ne entiset pahalaiset murenevat käsiin jossain vaiheessa. Voi tulla jänskä pudotuspeli.

Sitten on vielä sekin, että iso trendi on kyllä selvästi pois fossiilisten ja ennen pitkää myös kaiken muun polttamisesta, ja päästömaksut kyllä kiristyvät jos ihan hassusti ei käy. Joku särötyskaasu- tai puunpolttovoimala v. 2025 ei enää välttis olekaan ihan hirmu kilpailukykyinen diili. Suomessahan ei saa puhua siitä, että puun poltto ei oikeasti ole päästöneutraalia nyt vaadittavilla aikaväleillä, ja sille luultavasti räpsähtää seuraavan 10 vuoden sisällä ihan "mukava" päästömaksu.

Analfabeetit sitten kattelevat jotain tosi pienellä volyymillä treidattavia 10 vuoden sähkö-forwardeja ja laskevat siitä sähkön hintaa vuodelle 2030. Näinhän se justiinsa kannattaa tehdä :rolleyes:. Jätän kotitehtäväksi miettiä, miksi, tai miksi ei.

En mä riemusta hihku jos Rosatom rakentaa atoomipytyn Suomeen, mutta enpä kyllä sitä kovin isona katastrofinakaan osaa pitää. Noita pyttyjä tarvitaan, ja diili näyttää vielä toistaiseksi meidän näkökulmasta aikasta hyvältä.

Korostan edelleen, että Ukraina tuottaa sähköstään puolet venäläisillä ydinvoimaloilla ja enimmäkseen venäläisellä ydinpolttoaineella. Ei ole ollut häiriöitä tuolla rintamalla.
 
Mutua: venäläisillä on priorisoitu korkealle ydinvoimalatuotannon kaupallistaminen. Suuren luokan yhteisviritykset luovat riippuvuuksia ja painetta politisointiin.

Yksi mahdollisuus on sekin, että aidosti ja oikeasti Venäjä pitää Suomea "menetettynä rajamaana", joka on kiinni lännessä niin monin sitein, että sen kanssa voi ryhtyä tekemään bisnestä ilman ylimääräisiä temppuja. Voisiko olla näin?
 
Back
Top