Protolab PMPV 6x6 miehistönkuljetusajoneuvo (Misu)

Traktoriprikaat on kauan sitten kuopattu. Ne uudet traktorit on varustettu koukkulavavaunuilla ja niillä hinataan kontteja pöpelikköön.

Koukkovaihtolavavaunut on tarkoitettu ALTSTOS huollolle. Ne maataloustraktorit ja perävaunut kuuluvat edelleen kokoonpanoihin (ALJO). Nimenomaan joukkojen kuljetuksessa.
 
Eihän tuolta näe mitään ulospäin. Konepellin kulma on niin loiva, ettei näkyvyyttä ole, eikö sitä olisi voitu vähän jyrkentää? Kameroita voi olla juu, mutta eivät ne ole sama asia kuin lasista ulos katsominen. Juu, ei kiitos.

Ja hienoimmatkin kamerahimmelit voi mennä epäkuntoon, tai näyttää heikosti kuvaa kun linssin edessä on saavillinen rapaa. Toi nokka on tosiaan tuollasenaan kelvoton. Ajaja viettäisi puolet ajasta vähintään metrin sivuikkunan ulkopuolella.
 
Koukkovaihtolavavaunut on tarkoitettu ALTSTOS huollolle. Ne maataloustraktorit ja perävaunut kuuluvat edelleen kokoonpanoihin (ALJO). Nimenomaan joukkojen kuljetuksessa.

Eikö näistä pääosa kuorittu pois jo reservin leikkauksessa vuodenvaihteessa?
 
Ja hienoimmatkin kamerahimmelit voi mennä epäkuntoon, tai näyttää heikosti kuvaa kun linssin edessä on saavillinen rapaa. Toi nokka on tosiaan tuollasenaan kelvoton. Ajaja viettäisi puolet ajasta vähintään metrin sivuikkunan ulkopuolella.

Nykyään on kaikki siis huonommin. Et näe esim. ällitällistä, CV:stä, tai T-55 alustasta ajajana sen paremmin ulos. Tai et itseasiassa tuonkaan vertaa. Silti niillä ajettuasi muualla kuin ajokoulutuksessa voit ajaa muitta mutkitta ahtaissakin rakosissa ilman johtajan apuja. "Perstuntumakin" on ko. Ajoneuvossa varmaan mennyt vaimennettujen penkkien mukana :oops:
 
No jos olisi tilanne että saisin päättää kumman vaunun ottaa, lämppärillä varustetun vai ilman sitä niin ei tarvi kahtakertaa miettiä että kyllä se lämppärillä varustettu vaunu on valinta.
Joskus tulee tunne että jos täällä osa saisi päättää suomen asevalikoiman niin se olisi mallia jatkosota koska kaikki uusi on huono passhaa..
Ainahan electroniikka voi mennä rikki, mutta niin se electroniikka myös pelastaa monta vaunua mm nuo uudet leot on kovanluokan vastuksia, niitä ei enää lähdetä vain "mehästää" tuntuu että ne jo haistavatkin sinut
Tämä ei nyt tarkoittanut ketään henkilökohtaisesti vaan yleisluonteisesti aina kun tulee uutta niin "electroniikka on haitaksi kommentit nousee esiin" :D
 
Itä-Ukrainassa Ukrainan joukot kärsivät raskaita tappioita jo maanteillä siirtojen aikana. Vuosi sitten näimme useammankin kuvasarjan letkaan tuhotuista ajoneuvoista ja panssarikalustosta.

Mielestäni liike pitää osin hajauttaa maastoon vaikka teitä olisi käytettävissä. Tieverkon vauriot ja miinoitteet saattavat siihen myös pakottaa. Vihollisen epäsuoran kantamalla ei auta luoda ruuhkia tai edes liiaksi liikennettä harvoille käytettävissä oleville teille. Ei vaadita kovinkaan kummoista sotilaallista neroutta pitää muutama harva tie epäsuoran tulen alla, jos tiedetään toisen osapuolen olevan tieverkkoon sidottu.

No, ne maastossa olevat uratkin on helppo tiedustella nykyisillä lennokeilla. Puhumattakaan, että jopa niillä traktoreilla etenemisnopeus on maastossa toivottaman hidas.
Tietenkin sodassa tulee tappioita, panssarointi kuitenkin suojelee ainakin jollain tavalla niiltä. Samoin vauhti jolla keskityksen alta voidaan ajaa. Tarktorilla ei ole kumpaakaan, se voi vain olla piilossa, mutta riittääkö se, en usko.
Etelä-Suomessa tieverkko on kuitenkin hyvin tiheä, joten ihan helposti ei sokkona ala vihollinen ampumaan teitä. Jossain Lapissa, tai Kainuussa tilanne on toinen, mutta aika paljon saa varata a-tarviketta, että voi pitää tien jatkuvasti tulen alla.
 
No jos olisi tilanne että saisin päättää kumman vaunun ottaa, lämppärillä varustetun vai ilman sitä niin ei tarvi kahtakertaa miettiä että kyllä se lämppärillä varustettu vaunu on valinta.
Joskus tulee tunne että jos täällä osa saisi päättää suomen asevalikoiman niin se olisi mallia jatkosota koska kaikki uusi on huono passhaa..
Ainahan electroniikka voi mennä rikki, mutta niin se electroniikka myös pelastaa monta vaunua mm nuo uudet leot on kovanluokan vastuksia, niitä ei enää lähdetä vain "mehästää" tuntuu että ne jo haistavatkin sinut
Tämä ei nyt tarkoittanut ketään henkilökohtaisesti vaan yleisluonteisesti aina kun tulee uutta niin "electroniikka on haitaksi kommentit nousee esiin" :D

Elektroniikka ei ole haitaksi mutta en ymmärrä miksi suunniteltu konepeitto jonka kanssa on pakko olla elektroniikkaa että näkee onko nokan edessä komppania piilossa ;)

Monessa muussa vastaavassa ajoneuvossa konepeitto luiska sekä kiilamainen. Kyllä tuonne nokalle moottori edelleen mahtuisi vaikka tekisi hieman kaventavan "nenäleikkauksen".
 
Kiinnostavaa ja punnittua keskustelua miehistön kuljetuksesta - jatkakaa. Mutta ehdotan että miehistönkuljetuksen yleisiä valintoja ja kehityslinjoja koskeva keskustelu käydään miehistönkuljetusketjussa http://maanpuolustus.net/threads/miehistön-kuljetus.762/ niin ei synny kahta kilpailevaa, samaa aihepiiriä käsittelevää ketjua.
 
Traktoriprikaat on kauan sitten kuopattu. Ne uudet traktorit on varustettu koukkulavavaunuilla ja niillä hinataan kontteja pöpelikköön.

Puheet jokapyörävetoisen kuorma-auton vaikeuksista metsäautotiellä (jossa siis 60-tonninen 8x4 tukkirekka etenee vaikeuksitta) ja perävaunua vetävän traktorin ylivoimaisuudesta metsässä kertovat lähinnä maastoajokokemuksen puutteesta.
Asutuskeskusten läheisyydessä muuten on vaikea löytää paikkaa, josta olisi yli kilometri lähimmälle tielle, saati sitten ajokelpoiselle uralle.

Vehkeen suurin puute maastossa vaikuttaisi olevan onneton näkyvyys, ja kokeilematta on vaikea arvata, minkä verran kamerat tässä auttavat. Se kääntyvä taka-akseli voi olla yksi siunaus puiden välistä pujotellessa.

Maastoajokokemuksesta minulla varmasti on puutetta. Maamassojen siirrosta kokemusta löytyy jo vähän enemmän. Kokemuksen perusteella voin sanoa kuorma-autoilla tai pyöräpanssareilla tehtävät siirrot täydeksi haihatteluksi suurimman osan vuodesta. Ovat varsinaiselle tieverkolle sidottua kalustoa. Metsätiet ovat suuremman osan vuodesta käyttökelvottomia, jos muutamaa ajoneuvoa enempää aiotaan ajaa saman uran läpi. Tieltä ei voi poiketa edes hyvissä oloissa. Normaalit intin harjoitusmaastot antavat täysin väärän kuvan pyörillä kulkevien ajoneuvojen liikkuvuudesta.

Mitä suurimpiin asutuskeskuksiin tulee, niin niiden lähellä ei pidä taistella. Jokainen sota loppuu aikanaan. On täysin mieletöntä tapella suurimmat taajamat raunioiksi, kun siitä ei ole mitään hyötä meidän kannalta sodan ratkaisua ajatellen.
 
Vihollinen on siinä asemassa, että se voi valita monessa paikassa omat hyökkäysuransa. Me voimme valita tasan missä alamme pysäyttää maahantunkeutujan. Jotenkin en usko, että vihollinen on kiinnostunut korpimetsistä.
Jossain määrin kyse on tietysti myös käsityksestä jolla määritellään tuo ura ja metsätiet. Sinne korpiin on erittäin haastavaa huoltaa joukot, jos edes maastokuorma-auto ei sinne pääse.
 
Vihollinen valitsee uransa, mutta on logistisista syistä käytännössä pakotettu suurimmille väylille ja näiden välittömään läheisyyteen. Meidän kannalta on mielekästä kyetä tarvittaessa liikuttamaan joukkojen suurta massaa ja huoltoa pääväylien ulkopuolella. Silloin me pystymme sitomaan vihollisen taisteluun syvälle alueella ja lyömään sen oman ylivoimaisen liikkeen turvin.
 
Monessa muussa vastaavassa ajoneuvossa konepeitto luiska sekä kiilamainen.

Toisaalta, jos ajattelee autoa ampuvan näkökulmasta niin vähänlaisesti on kohtitullessa ammuntakulmia missä tuohon pääsisi ampumaan muuten kuin, että keulalevy vaan kilisee, aika helposti jää ikkunat kuolleeseen kulmaan... Ja kessillä jos täräytät niin höyryt vaan nousee koneesta ja kuski hyppää paskat housussa ojaan :) Toki pysähtyyhän se, mutta erikoiskoulutettu aseveli säästyi. Pasissa ei säästy.
 
Olisi tuossa uutukaisessa varmaankin pientä potentiaalia CBRN ajoneuvoksi kyllä, tietysti riippuu siitä, että kuinka hyvin sisätilossa saisi takanurkan ilmatiiviiksi tutkimuskoppia varten ja miten helppo komentajan olisi määritellä sijaintia sekä suuntia....
LayOut vaihtoehdot olisi hyvä nähdä....
Nopea, mobiili, hiukan suojattu ja jos on tosiaan ilmatiivis, niin vois toimia...
 
Olisi tuossa uutukaisessa varmaankin pientä potentiaalia CBRN ajoneuvoksi kyllä, tietysti riippuu siitä, että kuinka hyvin sisätilossa saisi takanurkan ilmatiiviiksi tutkimuskoppia varten ja miten helppo komentajan olisi määritellä sijaintia sekä suuntia....

Eikö AMV sopisi tähän käyttöön ihan yhtä hyvin tai jopa paremmin? Pieni määrä montaa eri ajoneuvoalustaa tuskin helpottaa huollon työtä.
 
Ei siellä suojelujoukoissa mitään AMV ole.

?

AMV on nyt kuitenkin huomattavasti laajemmalle levinnyt kuin Protolabin prototyypit, vaikka AMV-alusta onkin vain kahden sodan ajan prikaatin käytössä. Puolustusvoimilla on jo huolto- ja logistiikkajärjestelmät AMV:lle, joten jos tarvitaan pieni määrä jotakin suojeluajoneuvoja, niin eikö ne kannattaisi ostaa mieluummin AMV-alustaisina kuin Protolabin alustalla? Täytyyhän sen uuden ajoneuvoalustan huolto- ja logistiikkajärjestelmän luomisen jotakin maksaa, eikö?
 
Missannu täysin, mutta missä hintaluokassa tämä ajoneuvo pyörii?

Hinta liikkunee puolesta miljoonasta miljoonaan euroon. Mitään tarkkaa eurosummaa ei ole julkaistu, mutta viimeisten Pasien hintoja ja MRAP-tyyppisten ajoneuvojen hintoja vertaillessa on aika helppo päätyä tuohon arvioon. Ketjun aloitusviestissä kerrotaan näin:

Ajoneuvo on suunniteltu globaaleille markkinoille soveltuvaksi suomalaiseksi vientituotteeksi. Kemppaisen mukaan vastaavaa, valmistushinnaltaan yhtä edullista, mutta käyttöominaisuuksilta näin monipuolista ja tehokkaasti suojattua tuotetta ei ole tarjolla.

P.S. Et ole missannut tätä juttua ihan täysin:

Ikävä kyllä n. 10 vuotta myöhässä. 10 vuotta sitten tolle olisi voinut olla kysyntää, mutta kun A-maa ja Irak on jo ohi. Ja liian iso Libanoniin, kun RG32 on liian iso sinne.
 
Jos PMPV on merkittävästi halvempi kuin AMV, on järkevää käytää halvempaa ajoneuvoa tukitehtävissä joissa AMV:n ominaisuudet eivät ole välttämättömiä.
 
Back
Top