Puolustusvoimat haluaa hyödyntää vapaaehtoista reserviä

Tää on kyllä tosi OT, mutta kyllä ne tytöt ja nuoret naiset vilkuilee meitä vanhoja sillä silmällä jo ihan tarpeeksi muutenkin. Monta kertaa pitänyt tarkistaa onko jäänyt Harald Hirmuinen kalsarit jalkaan tai jotain muuta vastaavaa joka selittäisi sen vilkuilun. En tiedä, enkä ymmärrä. Ehkä se saattaa herättää jonkunlaista kunnioitusta kun on ryhdikäs ja hoikka kroppa vaikka ikää on niin, että tukka on lähtenyt ja parta harmaantunut.

Oscar Tango jatkuu: Joo, mäkin huomasin ton saman. Sitten heräsin ja päästin kissan ulos ;)
Vaikka mistäs sitä tietää kuka mistäkin tykkää. Onhan se kiva kun nuoret tytöt tulee töissä välillä tekemään jostain tikusta asiaa ja setä pääsee neuvomaan.
 
Pari- kolmekymppisillä miehillä on vielä rauhan työ täydessä vauhdissa kotirintamalla. Me kypsempään ikään ehtineet soturit voimme ollan mielellämme poissa kotoa vaikka vähän pidempiäkin aikoja.
 
Tää on kyllä tosi OT, mutta kyllä ne tytöt ja nuoret naiset vilkuilee meitä vanhoja sillä silmällä jo ihan tarpeeksi muutenkin. Monta kertaa pitänyt tarkistaa onko jäänyt Harald Hirmuinen kalsarit jalkaan tai jotain muuta vastaavaa joka selittäisi sen vilkuilun. En tiedä, enkä ymmärrä. Ehkä se saattaa herättää jonkunlaista kunnioitusta kun on ryhdikäs ja hoikka kroppa vaikka ikää on niin, että tukka on lähtenyt ja parta harmaantunut.

Kun esittämäni kauhuskenaario kulkeutuu nuorten rintamaupseerien ajatuksiin, eiköhän 5-kymppisillekkin ala ainakin miinanpolkijan vakansseja löytymään:D
 
Sunnuntaina tuli kyllä pataan niin pahasti monelta papparaiselta ja mummoltakin, että huh huh!

Olen 22-vuotias cooper tuloksella 3140 ja tuli osallistuttua Pirkanhiihtoon. Hiihtelin rauhallista tahtia monen itseäni kolmekin kertaa vanhemman tahdissa (n. 10km/h) enkä lakannut hämmästelemästä miten hyvin heillä riitti voimia. Jotakin vanhemman sukupolven jaksamisesta kertoo myös se, että miesten perinteisen sarjassa (90km) 18-39-vuotiaita oli 207 ja yli 40-vuotiaita 556! Mukana oli myös omalla kuninkuusmatkallaan (50. kertaa) eräs 80-vuotias, joka joutui hiihtämään yhdellä kädellä aiemman olkapääleikkauksen vuoksi. Aivan älytöntä. Pirkan hiihdon vapaalla matkalla nopein oli myös 50-vuotias herrasmies, eikä kukaan nuorista osanottajista.

Voin vain toivoa, että oma sukupolveni pystyy vastaaviin suorituksiin 50 vuoden päästä. Tai edes tässä 3-10 vuoden päästä kun sitä suorituskykyä ehkä tarvitaan :rolleyes:. Eikä haittaisi vaikka omassa ryhmässä olisi pari tuollaista vanhempaa hiihtäjää mukana...
Seuraavassa tuollaisessa kisassa voitaisiinkin laittaa kaikille 25kg:n reppu selkään ja verrata sitten nuorten ja eloonjääneiden vanhusten tuloksia. Myönnän silti että pistää miettimään miten sulle ja muillekin tuli pataan senioreilta. Erot hiihtotekniikoissa? Suksien voiteet? Oletko itse aktiivinen hiihtäjä? Nuo vanhukset ovat varmasti monesti konkarihiihtäjiä, eli heillä on oma henkilökohtainen hiihtotekniikka hioutunut täydellisyyden ohi vuosikymmenien saatossa. Voisin vain kuvitella että epäsopivilla tekniikoilla on helppo tuhlata voimansa huomaamatta. Vanhempi polvikin on saanut varmasti enemmän liikuntaa koko ikänsä ajan, ja se sitten näkyy vanhuuden kunnossa, mahdollisesti jopa dramaattisemmin kuin kukaan meistä on osannut epäilläkään. Nuorempia täytyy potkia liikkumaan, ennenvanhaan kaikki ikäluokat saivat liikuntaa itsestään tasapuolisesti. Tässä voi näkyä monen pikkutekijän summa. Itsehän en tiedä hiihtämisestä mitään. Jos minä olisin Hitler niin sukset olisivat juutalaisiani, eli suomeksi sanottuna vihaan suksia ja hiihtämistä. Kuolema Suksille 2016.
 
Seuraavassa tuollaisessa kisassa voitaisiinkin laittaa kaikille 25kg:n reppu selkään ja verrata sitten nuorten ja eloonjääneiden vanhusten tuloksia. Myönnän silti että pistää miettimään miten sulle ja muillekin tuli pataan senioreilta. Erot hiihtotekniikoissa? Suksien voiteet? Oletko itse aktiivinen hiihtäjä? Nuo vanhukset ovat varmasti monesti konkarihiihtäjiä, eli heillä on oma henkilökohtainen hiihtotekniikka hioutunut täydellisyyden ohi vuosikymmenien saatossa. Voisin vain kuvitella että epäsopivilla tekniikoilla on helppo tuhlata voimansa huomaamatta. Vanhempi polvikin on saanut varmasti enemmän liikuntaa koko ikänsä ajan, ja se sitten näkyy vanhuuden kunnossa, mahdollisesti jopa dramaattisemmin kuin kukaan meistä on osannut epäilläkään. Nuorempia täytyy potkia liikkumaan, ennenvanhaan kaikki ikäluokat saivat liikuntaa itsestään tasapuolisesti. Tässä voi näkyä monen pikkutekijän summa. Itsehän en tiedä hiihtämisestä mitään. Jos minä olisin Hitler niin sukset olisivat juutalaisiani, eli suomeksi sanottuna vihaan suksia ja hiihtämistä. Kuolema Suksille 2016.

Varmaan tuo tekniikkakysymys on ratkaisevassa roolissa ja vanhemmalla iällä tulee jonkinlaista käsittämätöntä sitkeyttä, esim maratoonaritkin taitavat olla parhaimmillaan vasta yli kolmikymppisinä? kestävyyssuorituskyky ei heikkene säännöllisesti treenatulla ihmisellä kovin nopeaa, iän karttuessa.
 
Varmaan tuo tekniikkakysymys on ratkaisevassa roolissa ja vanhemmalla iällä tulee jonkinlaista käsittämätöntä sitkeyttä, esim maratoonaritkin taitavat olla parhaimmillaan vasta yli kolmikymppisinä? kestävyyssuorituskyky ei heikkene säännöllisesti treenatulla ihmisellä kovin nopeaa, iän karttuessa.

Vanhemmalla iällä yli kolmekymppisenä. Et arvaakaan miten pahalle tuo kuulostaa :eek:
 
Vanhemmalla iällä yli kolmekymppisenä. Et arvaakaan miten pahalle tuo kuulostaa :eek:

Nojoo..tässä nyt ajattelin verrata huippu-urheilijoihin, eli parikymppisiin. Nuo ikänumerot ovat minunkin mielestä karmeaa ajateltavaa, mutta ne ovat vain numeroita. Pääasia, kun on terveys, hyvä fyysinen kunto ja liikunnan avulla saa myös mielen, kuin nuorella orilla ikään. :)
 
Seuraavassa tuollaisessa kisassa voitaisiinkin laittaa kaikille 25kg:n reppu selkään ja verrata sitten nuorten ja eloonjääneiden vanhusten tuloksia. Myönnän silti että pistää miettimään miten sulle ja muillekin tuli pataan senioreilta. Erot hiihtotekniikoissa? Suksien voiteet? Oletko itse aktiivinen hiihtäjä? Nuo vanhukset ovat varmasti monesti konkarihiihtäjiä, eli heillä on oma henkilökohtainen hiihtotekniikka hioutunut täydellisyyden ohi vuosikymmenien saatossa. Voisin vain kuvitella että epäsopivilla tekniikoilla on helppo tuhlata voimansa huomaamatta. Vanhempi polvikin on saanut varmasti enemmän liikuntaa koko ikänsä ajan, ja se sitten näkyy vanhuuden kunnossa, mahdollisesti jopa dramaattisemmin kuin kukaan meistä on osannut epäilläkään. Nuorempia täytyy potkia liikkumaan, ennenvanhaan kaikki ikäluokat saivat liikuntaa itsestään tasapuolisesti. Tässä voi näkyä monen pikkutekijän summa. Itsehän en tiedä hiihtämisestä mitään. Jos minä olisin Hitler niin sukset olisivat juutalaisiani, eli suomeksi sanottuna vihaan suksia ja hiihtämistä. Kuolema Suksille 2016.

Suksien voitelu oli hoidettu kyllä amatööritasoksi viimeisen päälle. Siitä pidin huolta. Aktiivihiihtäjänä en itseäni pidä, kunhan käyn pyörähtämässä ladulla parinkympin lenkkejä silloin kun kerkeää, eli nykyään aika harvoin. Taisi Pirkan hiihto tuplata vuoden kilometrit...

Tekniikka olisi voinut olla parempi, perinteistä tullut hiihdeltyä vapaan ohella vasta pari vuotta. Taisi juurikin tuo hiomaton tekniikka ja lajiharjoittelun puute olla suurimmat syyt hitaaseen kulkuun. Varmasti olisin jollain kestävyysmarssilla 35kg rinkan ja täysvarustuksen kanssa pärjännyt verrattain paremmin, mutta ei se sitä tosi seikkaa poista, että Suomesta löytyy monta kovakuntoista 40-60-vuotiasta.

Itseni suhteen en niinkään ole huolissani, mutta keskimäärin ikäluokkani edustajat ikävä kyllä eivät millään pärjäisi osalle näistä hiihtäjistä talvisella taistelukentällä.

On se niin harmi miksi monet suomalaiset kokevat hiihdon yhtä ikäväksi kuin sinä. Monilla on varmaan traumoja lapsuuden kouluhiihdosta olemattomilla voiteilla, muuta selitystä en keksi. Kyseessä on kuitenkin yksi parhaista kuntoilulajeista mitä tiedän. Lisäksi elintärkeä liikkumiskeino sotilaalle. Jos yhtään on talvisessa metsässä liikkunut, niin tietää kyllä mihin sitä hiihtotaitoa tarvitaan. Riippuu tietenkin myös aselajista, että kuinka paljon suksien päällä kuljetaan.

Yski turhauttavimmista muistoistani löytyy kokelasajalta, kun uudet ups.oppilaat saivat sukset allen ensimmäisen kerran. Tiedusteluryhmän liike oli niin hidasta, että ehdin monta kertaa ihmetellä, miten koskaan ehtisimme käymään koulutuksen ohjelmistoa läpi. Tumpelot oppilaat kaatuilivat vuoron perään hankeen ja joka kerta kun joku kaatui täytyi ryhmän liike pysäyttää. Kaatunutta kaveria tuli sitten toinen auttamaan ylös ja pian makasivat kumpikin kantamuksineen kaikkinen rähmällään hangessa. Ainoa tapa päästä ylös oli ottaa sukset jalasta, rinkka selästä, nousta ylös, laitaa rinkka takaisin selkään ja sukset takaisin jalkaan. Ja joka kerta koko letka seisoi. Taisimme kulkea 3 ensimmäisen tunnin aikana sen 1,5km. Jäi sitten pojilta yö hieman lyhyemmäksi, kun tähypaikka oli kuitenkin illalla vielä pakko perustaa. Palauttetta tuli kyllä annettua hiihtotaidon puutteesta. Kokelasparin kanssa tuli todettua, että taitaa tuo hiihtotaito aika monella kehä III:n sisäpuolelta tulevalla olla aika vajavainen. Oppivat kuitenkin siinä talven edetessä paremmiksi.

Tiivistyksenä haluan vain todeta, että heikolla hiihtotaidolla voi olla ainakin tiedusteluryhmän suorituskykyyn rampauttava vaikutus. Tärkeä taito siis edelleen.
 
Viimeksi muokattu:
Kuulun itsekin näihin, jotka lapsena lähinnä vihasivat hiihtoa, mutta varusmiespalveluksessa rupesi suksi luistamaan, muutenkin liikunnan liekin herätessä ensi kertaa ihan täysin itsestään. Kunhan jotain alkeellista koordinaatiota löytyy, niin rupeaa se ote hiihtoonkin löytymään hyvinkin nopeasti.

Näkisin, että olet lähellä totuutta osoitellessasi syyttävällä sormella kouluaikojen huonoja kokemuksia, sillä juuri sieltä, jos mistään useimpien kaupunkilaisnuorten hiihtoantipatiat nimenomaan kumpuavat. Koululiikunta on muutenkin yleensä järjestetty kehnosti, niin ajallisesti kuin laadullisestikin, eivätkä lähinnä kidutukselta tuntuvat, harvat hiihtotunnit yleensä jätä minkäänlaisia positiivisia mielikuvia lajista, saatika anna sykäystä puuhailla aiheen parissa omalla vapaa-ajallaan.

Nähdäkseni liikunta ja itsestään huolehtiminen tosin on noussut aikuisten ja nuortenkin sellaisten parissa uuteen arvoon viime vuosina, jopa sosiaalisesti erittäin suositeltavaksi. Tulokset eivät tietenkään näy varusmiehissä, kun herääminen asiaan tapahtuu yleensä vm-palveluksessa tai sen jälkeen.
 
Mp.netin keskustelut. Suomen hiihtoliitto suosittelee.

Vaikka olen aina ehtiessäni kovakin hiihtelijä, niin aina kun mainitaan "hiihtoliitto" niin verkkokalvoille ilmestyy aivan tietty henkilö ja tilanne...

maxresdefault.jpg
 
Nuorten miesten hommaahan se sota. Jaksavat rynniä ja valvoa, ottavat käskyt vastaan mukisematta/eivät kyseenalaista, kuten varttuneemmat.
Mutta näin 5-kymppisenä kauhulla mietin tilannetta kotirintaman työvelvollisena/siltavahtina, josta kaikki nuoret miehet ovat rintamalla viikkoja, kuukausia ja hehkeät, nuoret rouvat alkavat vilkuilla meitä 5-kymppisiä aivan toisella tavalla, kuin normaaliolosuhteissa. kauhuskenaariossa meitä vietäisiin kottikärryllä talosta taloon...Apua! päästäkää meidätkin rintamalle!

Dulce et decorum est pro patria mori. Sydänhän (tai lantio niinkus alla) siinä jossain vaiheessa pettää mutta mitäpä ei mies tekisi isänmaansa hyväksi.

A+malfunction+death+by+snu+snu+_a1331a7ef307f04681b924380c9437cf.jpg
 
Paavon englanninkielisen osuuden olis pitänyt voittaa vähintään Emma-palkinto ja mieluummin vielä Oscar. On niitä turhempaankin jaettu.
 
Kuulun itsekin näihin, jotka lapsena lähinnä vihasivat hiihtoa, mutta varusmiespalveluksessa rupesi suksi luistamaan, muutenkin liikunnan liekin herätessä ensi kertaa ihan täysin itsestään. Kunhan jotain alkeellista koordinaatiota löytyy, niin rupeaa se ote hiihtoonkin löytymään hyvinkin nopeasti.

Näkisin, että olet lähellä totuutta osoitellessasi syyttävällä sormella kouluaikojen huonoja kokemuksia, sillä juuri sieltä, jos mistään useimpien kaupunkilaisnuorten hiihtoantipatiat nimenomaan kumpuavat. Koululiikunta on muutenkin yleensä järjestetty kehnosti, niin ajallisesti kuin laadullisestikin, eivätkä lähinnä kidutukselta tuntuvat, harvat hiihtotunnit yleensä jätä minkäänlaisia positiivisia mielikuvia lajista, saatika anna sykäystä puuhailla aiheen parissa omalla vapaa-ajallaan.

Nähdäkseni liikunta ja itsestään huolehtiminen tosin on noussut aikuisten ja nuortenkin sellaisten parissa uuteen arvoon viime vuosina, jopa sosiaalisesti erittäin suositeltavaksi. Tulokset eivät tietenkään näy varusmiehissä, kun herääminen asiaan tapahtuu yleensä vm-palveluksessa tai sen jälkeen.

Olen tehnyt samoja huomioita.

Vasta VM-palveluksen jälkeen aidosti kiinnostutaan siitä omasta fyysisestä hyvinvoinnista ja ruvetaan käymään salilla ja lenkillä. Toisaalta yhtälöä tasapainottaa ainakin omassa koulussani rankka dokaamiskulttuuri. Tästä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutten jaksa avautua. En tiedä löytyisikö aiheesta jotakin tutkimusmateriaalia, mutta yhtenä ikävänä huomiona olen tehnyt sen miten koulutustaso vaikuttaa myös fyysisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Korkeasti koulutetut tuppavaat liikkumaan enemmän ja syömään terveellisemmin.

Peruskoulusta ja sen liikkunasta voisin tuoda esille vielä pari huomiota. En tiedä kuinka moni teistä tietää mikä on suomalaisen koulujärjestelmän menestyksen salaisuus, mutta itse uskon sen olevan seuraava: kilpailutuksen puute. Meillä, verrattuna moneen länsimaiseen koulutusjärjestelmään, joissa pyritään motivoimaan oppilaita kilpailulla, pyritään kouluttamaan jokainen oppilas parhaaseen mahdolliseen tasoon suhteutettuna OMAAN potentiaaliinsa, eikä muiden. Kilpailuttavissa koulutusjärjestelmissä menestyjät menestyy, eli pieni osa joka onnistuu erottumaan massasta ja muut masentuvat huomatessaan, etteivät pysty mihinkään.

Sama ilmiö syntyy koululiikunnassa. Osa vihaa sitä ja osa rakastaa. Vihaajat yleensä koostuvat niistä, jotka eivät koe pärjäävänsä suhteesa muihin. Tämä tietenkin tapahtuu väkisin, sillä useimmiten urheilulajit perustuvat kilpailuun, voittajiin ja häviäjiin. Itse pidin hiihtämisestä, koska pärjäsin siinä. Minulla oli aina isän laittamat hyvät sukset alla, kun muilla koulun omat voitelemattomat raakileet. Jos joku vihaa hiihtoa tästä syystä, niin ainakaan minä en häntä siitä syytä. Tästä syystä parhaita lajeja koululiikunnassa ovat ne, joissa on hankalin verrata itseään muihin.

Joukkuelajit ovat heti parempia innostamaan nuoria liikkumaan kuin yksilölajit. Yksilölajeihin voisi vaikka kehittää järjestelmän, jossa jokaisen oppilaan tuloksia verrataan aina oppilaan omiin aikaisempiin suoritteisiin. Kilpailtaisiin siis vain itseään eikä muita vastaan eli kasvatetaan oppilaan suorituskykyä oman potentiaalinsa rajoihin perustuen.

Itse kohdistaisin suurimman kritiikin urheiluseuroihin. Pikkuveljeni lopetti jalkapallon 16-vuotiaana, saman ikäisenä kuin itsekin. Miksi? Koska harjoittelu perustui enää vain siihen, että pyrittiin luomaan kansallisen tason huippuyksilöitä, eikä itse liikunnan tarjoamiseen nuorille ja kansanterveyden parantamiseen. Vaihtoehtoja ei edes Tampereen kokoisesta kaupungista löytynyt. Joko harjoittelen väh. 5 kertaa viikossa täysillä tai lopetat pelaamisen. Tämä ongelma ilmenee lähes kaikissa uhreilulajeissa läpi Suomen. Sen luonnetta eivät aikuiset yleensä edes ymmärrä, koska aikuinen pystyy itse luomaan tähänkin ongelmaan ratkaisun, mihin taas lapsi/nuori ei kykene.

Paras tilanne olisi se, että koululiikuntaa tehtäisiin yhteistoiminassa urheiluseurojen kanssa. Kynnys aloittaa jokin lajiurheilu olisi tällöin mahdollisimman matala. Pystyttäisiin myös tavoittamaan ne nuoret, jotka eivät muuten koskaan jonkin lajin piiriin eksyisi. Harrastaminen tulisi tehdä mahdollisimman edulliseksi, jotta se olisi kaikille mahdollista sen sijaan, että pyritään luomaan huippuyksilöitä mahdollisimman laadukkaassa valmennuksessa, joka tietysti maksaa myös huikeita summia.

En tiedä milloin tähän oikeasti päättäjätasolla herätään kunnolla, mutta toivottavasti pian.
 
Viimeksi muokattu:
Erittäin hyviä pointteja taas Lepukki!

Nähdäkseni koululiikuntaan suhtaudutaan myös järjestävän tahon (pl. useimmat päätoimiset liikunnanopettajat!!!) puolelta eräänlaisena pakollisena pahana, eikä sitä edes yritetä innovatiivisesti kehittää tuloksellisemmaksi. Sikin sokin pitkin koulupäivää heitellyt tunnit tai kahdet, jossa käydään asiat läpi (huom! EI siis opeteta tai kouluteta) lähinnä niiden paperilla lueteltujen askelmerkkien mukaisesti, usein ilman järjellistä peseytymismahdollisuutta toiminnan jälkeen ovat näin jälkikäteen tarkasteltuna jopa katastrofaalisen huonosti toteutettuja.

Tietynlainen muutos siihen suuntaan, että tarkoituksellisesti yritetään herättää liikunnan ilo mahdollisimman monessa oppilaassa, johonkin henkilölle vastenmieliseen pakottamisen sijaan lienee paikallaan.
En tarkoita yksilöllistä päänpaijaamista, vaan positiivista motivointia lapsuusiän traumojen tuottamisen sijaan :D
 
Kyllähän se keskimääräinen kuntotaso massamme on pudonnut vuosien varrella. Kaikki siitä puhuvat, mutta tuntuu siltä, ettei kukaan tee mitään asian hyväksi. Mun kouluaikanani omassa koulussani toimi oma "urheiluseura", joka antoi mahdollisuuden erilaisten lajien harrastamiseen koulun jälkeen koulun tiloissa. Voimistelusta alkaen pallopeleihin, yleisurheilua unohtamatta. Oikeastaan ainoa, mikä jäi vähemmälle, oli hiihto. Siihen kun ei Stadin keskustassa oikein ollut mahdollisuuksia.
Varsinkin pallopeleissä tuo drop-out on tänä päivänä liiankin tuttu ilmiö... Kuitenkin esim jalkapallo on laji, missä hyvinkin voi pitää harrastejoukkueita yllä... Niitä ylläpitäviä seurojakin on, mutta niitä on liian vähän. Jääkiekossa ja sisäpeleissä voi vaikeutena olla harjoitustilojen saanti... Yleisurheilua ja hiihtoa en juurikaaan tunne, jotta voisin niistä mitään sanoa...
Omassa lajissani kilpailijat ja muut harrastajat treenaavat pitkälti yhdessä, tosin hiukan eri ohjelmilla. Kilpailijoilla yritetään sitten järjestää niitä ylimääräisiä treenitapahtumia.
Koululiikunta on se kaiken perusta ja nimenomaan ala-asteella, missä eri lajeja pitäisi kokeilla monipuolisesti, jolloin mahdollisimman moni voisi sen oman lajinsa löytää... Jos koulujen omat resurssit eivät riitä, niin sitten yhteistoiminnassa urheiluseurojen kanssa. Toinen asia on urheiluseurojen yhteistoiminta. usein ne näkevät muut seurat ( ja varsinkin muut lajit ) vain kilpailijoina, eivät mahdollisina kumppaneina... Seurojen rsurssit voisivat kasvaa luokkaa 1+1=3, mikäli aktiivisesti pyrkisivät ja teekisivät yhteistyötä yli lajirajojen...
 
Erittäin hyviä pointteja taas Lepukki!

Nähdäkseni koululiikuntaan suhtaudutaan myös järjestävän tahon (pl. useimmat päätoimiset liikunnanopettajat!!!) puolelta eräänlaisena pakollisena pahana, eikä sitä edes yritetä innovatiivisesti kehittää tuloksellisemmaksi. Sikin sokin pitkin koulupäivää heitellyt tunnit tai kahdet, jossa käydään asiat läpi (huom! EI siis opeteta tai kouluteta) lähinnä niiden paperilla lueteltujen askelmerkkien mukaisesti, usein ilman järjellistä peseytymismahdollisuutta toiminnan jälkeen ovat näin jälkikäteen tarkasteltuna jopa katastrofaalisen huonosti toteutettuja.

Tietynlainen muutos siihen suuntaan, että tarkoituksellisesti yritetään herättää liikunnan ilo mahdollisimman monessa oppilaassa, johonkin henkilölle vastenmieliseen pakottamisen sijaan lienee paikallaan.
En tarkoita yksilöllistä päänpaijaamista, vaan positiivista motivointia lapsuusiän traumojen tuottamisen sijaan :D

Toivotaan, että uudistuva OPS 2016 imeytyy liikuntaa opettavien opettajien otsaluun alle, siinä pääpaino siirtyy kysymyksestä mitä kysymykseen miten. Liikuntaa on myös uudessa tuntijaossa aivan liian vähän kun otetaan huomioon lasten muutoin liikuntaan käyttämä aika viikoittain myös koulun ulkopuolella. Ei ole ihme, että kansa umbroutuu pullamössöksi kun se aloitetaan jo ennen kouluikää.

Liikunnan opetus tarvitsisi virtaa erityisesti siihen, että lapsia saataisiin innostumaan ja kiinnostumaan kestävästi liikunnasta. Joissakin kouluissa ja ryhmissä näin onkin, mutta kokonaisuutena tilanne ei ole kovin hyvä. Aikuisen rooli ja mahdollisuus toimia innoittajana on erittäin suuri etenkin alakouluiässä, jossa asenteiden ja harrastuneisuuden pohja voidaan rakentaa.

Tästä aiheesta voisin kirjoittaa ketjuun paljon enemmän, mutta jääköön tähän tällä kertaa. Tabletti ehkäisee hyvin kirjoitushaluja.
 
Liikuntaa muuten ei lapsille tarvitse edes opettaa. Kun tarjoaa edes jonkinlaiset puitteet, aikaa, seuraa, innostaa.....homma toimii ilman opettajia ja valmentajia. Lapsille liikkuminen on myötäsyntyinen asia, jollain konstilla se onnistutaan usein nujertamaan.

Suomessa pitää päästä joskus siihen, että ymmärretään jetsulleen se asia, että kaikista ei tarvi tulla Teemu Selännettä tai Greta Garboa. Urheilu ja liikunta ovat mainiota hommaa ilman kihu-tavoitteitakin. Moni jättää osallistumatta, kun törmää hyvin tavoitteelliseen toimintaan. Nämä kaksi asiaa pitäisi saada paremmin kulkemaan rinnakkain. Yhteensovittaminen on vaikeaa, mutta rinnakkain riittäisi. Norjalaisilla olisi paljon opetettavaa ulkoilusta, liikunnan harrastamisesta jne. monille. Myös meille.
 
Back
Top