Puolustusvoimat hankkii käytettyjä telakuorma-autoja Norjasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tvälups
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
rehti kirjoitti:
Samalla valitettavasti minunkin mittani tuli täyteen. Kamelin selän katkaisi juuri Adam7:n bannaaminen. Adam7 on jaksanut kirjoittaa tänne loputtomasta hurrivihasta huolimatta ja yrittänyt aika monelle vatipäälle vakuuttaa, että ruotsia äidinkielenään puhuvat ovat hekin ihan oikeita ihmisiä-tosin aika huonolla menestyksellä.

Jos nyt vielä ennen lähtöäsi voisit valoittaa tätä "hurrivihaa"?

Edit. Jos vielä viitsisit vastata vaikka palaute lirpakkeeseen niin ei sotkea tätä enempää.
 
Hande kirjoitti:
SJ kirjoitti:
Hande kirjoitti:
Mikä sitten on tarkka summa, sen voi jokainen tykönään määritellä. Esim. ps-tekahankkeessa arviointivirhe oli luokkaa 600 miljoonaa Euroa. Eli sen mukaan, mitä kukin haluaa huomioida, voi summa heilahdella paljonkin.

Nyt pitää kysyä, että mitä tuossa ps-tekahankkeessa tapahtui, kun en ole kuullut asiasta sen enempää, kuin että joskus niitä haikailtiin. Nyt ilmenee, että hankkeelle oli rahaakin jaossa (siis sen lisäksi, että joku käyttää työtunteja asian tutkimiseen.)?

Ainakaan minä en ole nähnyt mitään mainintoja tuon hankkeen peruuntumisen syistä. Ehkä esiselvitykset osoittivat sen jostain syystä epäkelvoksi. Syythän ovat voineet olla teknisiä ja/tai taloudellisia?

Jos alkaa ynnäillä kaikki mahdolliset peruuntuneet hankkeet, kuten ps-tekat ja tst-hekot, niin päästään tietysti useiden milardien Eurojen virheeseen. Tämä on kuitenkin kohtuutonta, koska emme aina tiedä miksi hankkeet on peruttu ja mitä muuta on kaikessa hiljaisuudessa tullut tilalle. Miljardista vuosikymmenen aikana voidaan kuitenkin rauhallisin mielin puhua, se on ihan tilausvaltuuksista ja hankintojen toteumasta todennettavissa.

Mitä sana "hanke" käsittää? Onko se sitä että jotain asiaa tutkitaan vai se että sille myönnetään tilausvaltuus?

Tietääkseni ps-tekat tai tst-hekot eivät todellakaan edenneet tilausvaltuuksiin asti vaan jäivät tutkimus asteelle (tutkiminen ei käytännössä maksa mitään). En siis oikein ymmärrä miten näissä tapauksissa olisi tapahtunut joku maininnan arvoinen virhe/moka?

Mitä tulee tähän topicin aiheeseen, niin pistää oikein hymyilyttämään miten tämäkin hankinta saatiin tosiaan aika äkkiä käännettyä negatiiviseksi sitä kautta että hankintamäärien on nyt sitten pakko merkitä sitä että joukkojen määrät nyt ainakin supistuvat sitten kun se ja se hankintaerä vanhenee (vaikkemme todellakaan tiedä jäljelle jäävien tekojen määrää). Ja vähintään rivien välistä on luettavissa että kaiken takana on taas tietysti NATO salaliitto...

Laittakaapas hyvät herrat vaikka glökit tulille ja lopettakaa tuo ainainen negatiivisuus/synkistely :a-kiss:
 
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Tietääkseni ps-tekat tai tst-hekot eivät todellakaan edenneet tilausvaltuuksiin asti vaan jäivät tutkimus asteelle (tutkiminen ei käytännössä maksa mitään). En siis oikein ymmärrä miten näissä tapauksissa olisi tapahtunut joku maininnan arvoinen virhe/moka?

Onko joku väittänyt, että tuollainen tulkinta virheestä/mokasta teka- tai kopterihankkeessa olisi tehty?
 
No aika painokkaastihan tässäkin topicissa on taas arvosteltu pv:n kyvyttömyyttä laskea numeroita yhteen. ps-tekojen mahdottomuus selvisi ilmeisesti hyvän aikaa ennen mitään "käytännön toimenpiteitä", joten en ymmärrä miten pv "kyvyttömyys" talousasioissa liittyy uutiseen jossa on kerrankin ostettu "mahdollisemman halvalla mahdollisemman paljon"!

Tämä foorumin touhu menee oikeasti jo reippaasti huvittavuuden puolelle kun jokainen aihe saa aina jotain kautta hyvin negatiivisen sävyn vaikka kyse olisi alunperin kuinka positiivisesta uutisesta tahansa.

Glökit tulille ja hymyä huuleen edes kerran vuodessa, UGH!:P
 
Taisit ehtiä parit lämmittävät ottaakin ennen kuin lähdit kirjoittelemaan? :a-grin:
 
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
(tutkiminen ei käytännössä maksa mitään).
:a-laugh::a-laugh::a-laugh: viikon paras
 
SJ kirjoitti:
noska kirjoitti:
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
(tutkiminen ei käytännössä maksa mitään).
:a-laugh::a-laugh::a-laugh: viikon paras

No, Ohjus-tiedustelijan puolustukseksi sanoisin, että on se silti aika halpaa. Etenkin kun sen tekee vaki henkilöstö virka-aikana.

Muistaakseni tämä tutkimus tilattiin Patrialta, eli se tehtiin pääosin muuna kuin virkatyönä. Tuskin se silti mitään merkittävää summaa kustansi. Siis merkittävää, jos sitä verrataan vaikka puolustusbudjetin loppusummaan, eikä esim. oman pankkitilin saldoon :a-grin:

Vaikea on myös kuvitella tilannetta, jossa Pv lopettaisi asioiden tutkimisen. Pitää vain toivoa, että pahimmat hölmöilyt pystyttäisiin noiden tutkimusten pohjalta välttämään.
 
Tvälups kirjoitti:
yle uutiset Kotimaa 21.11.2012 klo 16:45
Puolustusvoimat hankkii käytettyjä telakuorma-autoja Norjasta

Yli sadan käytetyn telakuorma-auton hinnaksi tulee noin 3,3 miljoonaa euroa. Hägglunds-ajoneuvot korvaavat nykyiset Sisut vuoteen 2017 mennessä.

Puolustusvoimat hankkii 123 käytettyä telakuorma-autoa Norjasta. Maavoimien Materiaalilaitoksen esikunta on allekirjoittanut sopimuksen käytetyistä Hägglunds BV206 D6N -telakuorma-autoista. Sopimukseen sisältyy myös lisähankintavaraus 150 telakuorma-autosta.

Yhden norjalaisen telakuorma-auton hinta on noin 27 000 euroa, eli nyt hankitut ajoneuvot maksavat yhteensä reilut 3,3 miljoonaa euroa. Norjalaiset ovat ehtineet ajaa telakuorma-autoilla keskimäärin 4 000 kilometriä. Puolustusvoimien mukaan ne ovat erinomaisessa kunnossa.

Ruotsi tilasi tämän vuoden alussa uusia BvS10 "panssaritekoja" 48kpl noin 100Milj.dollarilla... Karkealla laskutoimituksella kappale hinnaksi tulee siis n. 1,6milj/eur. Eli olisimme saaneet omalla "tilausvaltuudellamme" panssaritekoja siis huimat 2kpl:tta. Kysymys kuuluu onko uusien sotavarusteiden hinnoissa enää mitään järkeä?
 
Eipä ole järkeä, ei tosiaan. Mutku muuta vaihtoehtoa ei kuulemma ole, kuin mennä mukaan tuohon hulluuteen. Onneksi käytetyn tavaran kauppiaita on jonkin verran liikkeellä. Sehän ei ole hullu, joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Mitähän se Suomen KAIJPR:lle taannoin havittelema meille erikseen suunniteltu ja valmistettu erityisolosuhdeteka olisi lopulta tullut maksamaan, ei uskalla edes ajatella.
 
Mistä helvetistä tuollaisessa bulkkituotteessa kuin panssaroitu teka tuo hinta koostuu.
Kuulostaa järjettömältä tuo 1.6milj/kappale hinta.
 
crane kirjoitti:

Eipä tuollaisessa bulkkituotteessa ole oikein mitään bulkkia: kaiken pitää olla MIL-speksattua, kaikki pitää testata etukäteen, tuotannossa ja jälkikäteen, mikä kaikki maksaa aivan saatanasti; mitäpä luulisitte vaikkapa VW Passatin maksavan, jos se olisi panssaroitu, sotilaskäyttöön sopivaksi verfioitu ja kokonaisvalmistumäärä olisi enintään muutama sata:a-rolleyes:
 
veeteetee kirjoitti:

Mitä luulet onko Passatti mennyt läpi saman testausrundin kuin bulkkituotettu teka? Ja kun kaiken pitää olla mil-speksissä, niin miten määritellään esim mutteri, johto, ruuvi tai jokin muu sellainen? Ja miten paljon uuden passatin suunnittelu eroaa tekasta, kun kummatkin käy helvetinmoisen rundin virtuaalimaailmassa ennen kuin yhtään teräs- taikka alumiinilevyä on asetettu leikkurin alle.
 
Eiköhän käytetty MTLB ole edullisempi vaihtoehto kuin psteka.
 
Tvälups kirjoitti:
Eiköhän käytetty MTLB ole edullisempi vaihtoehto kuin psteka.

Ja varmaan uusikin MTLBv, joka taitaisi olla sopivimmasta päästä pohjoisen yhtymille.
 
Ällitälli Ruotsista, 18400 eur/kpl
Bankku Norjasta, 26800 eur/kpl
Marder 1A3 Saksasta, ehkä 40-50000 eur/kpl

Alunperin olisin hankkinut Leo 2-kaupan mukana vaikkapa 300-400 Marderia. Tuolla määrällä saa jo paljousalennuksen. Nykytilanteessa fiksuinta lienee ruinata Ruotsia myymään loputkin MT-LB:nsä. Ruotsi myy saletisti, koska "I den nya insatsorganisationen 2014 (IO 14) blir fordonen övertaliga.". Tämä sillä olettamuksella, että ylipäätään halutaan lisää kuljetuskalustoa.
 
veeteetee kirjoitti:
crane kirjoitti:
Mistä helvetistä tuollaisessa bulkkituotteessa kuin panssaroitu teka tuo hinta koostuu.
Kuulostaa järjettömältä tuo 1.6milj/kappale hinta.

Eipä tuollaisessa bulkkituotteessa ole oikein mitään bulkkia: kaiken pitää olla MIL-speksattua, kaikki pitää testata etukäteen, tuotannossa ja jälkikäteen, mikä kaikki maksaa aivan saatanasti; mitäpä luulisitte vaikkapa VW Passatin maksavan, jos se olisi panssaroitu, sotilaskäyttöön sopivaksi verfioitu ja kokonaisvalmistumäärä olisi enintään muutama sata:a-rolleyes:

"mil-spec" ei ole käytännössä muuta ko leima lapuissa.
Siviiliajoneuvoja testataan takuulla yhtä paljon,kuin puolustusteollisuuden ajoneuvoja.
Eikä se pelkkä panssarointi selitä hintaa vaikka kpl määrät on pieniä.
 
Korsumajuri kirjoitti:
Ällitälli Ruotsista, 18400 eur/kpl
Bankku Norjasta, 26800 eur/kpl
Marder 1A3 Saksasta, ehkä 40-50000 eur/kpl

Alunperin olisin hankkinut Leo 2-kaupan mukana vaikkapa 300-400 Marderia. Tuolla määrällä saa jo paljousalennuksen. Nykytilanteessa fiksuinta lienee ruinata Ruotsia myymään loputkin MT-LB:nsä. Ruotsi myy saletisti, koska "I den nya insatsorganisationen 2014 (IO 14) blir fordonen övertaliga.". Tämä sillä olettamuksella, että ylipäätään halutaan lisää kuljetuskalustoa.

Tuo marder(kin) olisi ollut hyvä ostos.
 
Back
Top