Puolustusvoimien liikunta

Niin... sitä sanotaan palvelusturvallisuudeksi.

En tiedä miten valtio korvaa jos sulla polvi esim tuhoutuu jossain intin koulutuksessa???

Jos olet kamppailuseurassa niin tod. näk sulla on vakuutus kunnossa edes, niin pääset (hyvään) yksityiseen hoitoon

Vammojen välttäminen - toisin sanottuna terveenä pysyminen- tiettyyn rajaan asti mahdollistaa muun koulutuksen tapahtumisen. Jos menee paskaksi kokoajan nivelia (polvi, nilkka yms), ja luita, niin siinä voi tippua palvelusluokitus jo A-->B luokkaan. Sitten voi miettiä, oliko maanpuolustuksellistä hyötyä tapahtunut tuollaisessa tilanteessa.

Täyskontakti treenia käsittääkseni tehdään kilpailumielessä jollain kypäräsysteemillä amatööritasolla (esim nyrkkeily, jalo wanha laji!)

Se kuuluu osa-alueena siis kokonaispalvelusturvallisuuteen näin järkeillen.

Pittää varoa ettei sormet räjähdä kranaattien sytytinten kanssa yms...

Musta tuntuu, että meillä oli tuon takia vaan "sotilas-sumopainia" eikä mitään kickboxingina tai nyrkkeilyä. Ei ollut siis täyskontakti niin ei oletettavasti mene ihan paskaksi ukot.
 
Niin... sitä sanotaan palvelusturvallisuudeksi.

En tiedä miten valtio korvaa jos sulla polvi esim tuhoutuu jossain intin koulutuksessa???

Jos olet kamppailuseurassa niin tod. näk sulla on vakuutus kunnossa edes, niin pääset (hyvään) yksityiseen hoitoon

Sotilaspainissa omana aikana yhdellä kaverilla meni polven kierrukka, hoidot järjestyi PV:n toimesta ja PV:n ajalla. PV:ssä on ainakin se hyvä puoli että palveluksen aikaiset tapaturmat menee varmasti hoitoon. Ongelma taitaa olla juuri siinä etät lähitaistelukoulutus kategorisesti on kielletty/musta maalattu, edes turvallinen toiminta kuten (turhien) nyrkkeilyjuttujen opettelu tai (hyödyllinen) pistimen käsittely kiväärissä tai ilman ei onnistu.

En tiedä miten siviilipuolellla kamppailulajeissa, luultavasti heillä on joku alkeiskurssivakuutus, harjoitteluvakuutus ja kisalisenssi+vakuutus, joka korvaa kilpailuissa ja seuran treeneissä valvoituissa oloissa tapahtuvat tapaturmat. Ei korvaa kulumisesta johtuvia vammoja, tämä voi sitten pitää sisällään ihan mitä vaan kun ikää on tarpeeksi. Näin ainakin oman lajin vakuutus toimii, tuskin tuossa isoa eroa on kamppailulajien vakuutuksiin. Oman lajin kannalta vakuutus on lähes tulkoon turha, mutta pakollinen kansallisiin kisoihin osallistuttaessa, jos ei laumasieluisena treenaa vain seuran treeneissä lajitreeniä 2-3 kertaa viikko, valmentajan läsnäollessa... Kehityskin on sitä mitä se on. :D Kamppailupuolella vakuutus on varmasti oleellinen ja hyödyllinen juttu, sparrit ja tekniikkatreeni muutenkin taitaa tapahtua aina valvoituissa oloissa.


Vammojen välttäminen - toisin sanottuna terveenä pysyminen- tiettyyn rajaan asti mahdollistaa muun koulutuksen tapahtumisen. Jos menee paskaksi kokoajan nivelia (polvi, nilkka yms), ja luita, niin siinä voi tippua palvelusluokitus jo A-->B luokkaan. Sitten voi miettiä, oliko maanpuolustuksellistä hyötyä tapahtunut tuollaisessa tilanteessa.

Täyskontakti treenia käsittääkseni tehdään kilpailumielessä jollain kypäräsysteemillä amatööritasolla (esim nyrkkeily, jalo wanha laji!)

Se kuuluu osa-alueena siis kokonaispalvelusturvallisuuteen näin järkeillen.

Pittää varoa ettei sormet räjähdä kranaattien sytytinten kanssa yms...

Musta tuntuu, että meillä oli tuon takia vaan "sotilas-sumopainia" eikä mitään kickboxingina tai nyrkkeilyä. Ei ollut siis täyskontakti niin ei oletettavasti mene ihan paskaksi ukot.

Nyrkkely on pirun turvallista, varmasti turvallisempi kamppailulaji kuin mikään muu. Muhammed Ali on toki ikoni, mutta jos vakuutusyhtiöltä kysytään niin 'kyseessä on kulumisesta johtuva vamma, ei korvata'. Ja oikeassahan he ovat, ei se tuhansien iskujen päähän ottaminen tervettä olekaan eikä vamma tule hetkessä. Harrastelija ja amatööritasolla homma on vähän toista ja suojavarustus kunnossa myös kisoissa. Painitekniikat on varmasti se missä menee etenkin kierrukkaa polvesta ja olkapäästä repeilee kiertäjäkalvosimet, mutta jos vammariski vaikuttaa liian isolle niin jättää nuo kouluttamatta, vähän kuitenkin epäilen että asiantunteva lähitasitelukoulutus ei eroa vamma-altiuden suhteen paini- ja judoseuroista.

Jalkapallo "tuhoaa" polvia, harva sitä vakuutettuna pelaa höntsä tasolla, seuroista en tiedä. Lainausmerkit siksi että luulen jotta 75-90% vammoista olisi hoidettavissa/ehkäistävissä voimaharjoittelulla (Kyykkyä PRKL!). Eli Kapiaisen pointti nähdäkseni oli juuri se että kun siviilipuolella vamma-alttius hyväksytään ja sitä pidetään yksilön omana valintana ja yksilötkin tietää että vakuutusyhtiöt kusettaa ja että tapaturmatilanteessa korvauksen saaminen on vähän siinä ja tässä. Ja silti homma on OK. PV:n puolella jopa vapaaehtoistoiminnassa kouluttaja on vastuussa. Tai siis koulutuksen järjestäminen tehty mahdottomaksi.

Mutta niinhän se on että jos elämässä haluaa elää turvallisesti tai siten että selusta on turvattu niin mitää ei uskalla tehdä. Urheilun voisi ottaa ylipäätään esimerkiksi koska siellä aina osa porukasta vammautuu fyysisesti, tiedostetaan että tuo kuuluu homman luonteeseen. Toki eipä tuo tarkoita sitä että vammoja ei pitäisi pyrkiä välittämään, mutta pitää hyväksyä se tosiasia että tietty riski on aina olemassa.
 
Jep - pointti oli nimenomaan se, mitä Second sanoi: Siviilipuolella kamppailulajeissa se hyväksytään että kun tehdään, niin vammojen mahdollisuus on olemassa. Kun puhutaan sotilaan taistelukoulutuksesta, erityisesti jalkaväessä..pitäisi muistaa että sen koulutuksen tavoite on valmentaa sotilas tasitelukentälle taisteluolosuhteisiin = tappamaan vihollisia ja pysymään itse hengissä. Ymmärrän palvelusturvallisuuden merkityksen - ei missään tapauksessa ole järkevää tai tarkoituksenmukaista rikkoa ja vammauttaa koulutuksessa olevia sotilaita tahallisesti. Sitä sen sijaan en ymmärrä, ettei hyväksytä sitä mahdollisuutta että vammojen syntyminen on mahdollista kun valmennetaan sotilaita taistelukentän olosuhteisiin tappamaan ja selviytymään itse hengissä.

Varusmiehen vakuutusturvasta vastaa Valtiokonttori - se, miten se korvaa mitäkin on samalla lailla "tuurissaan" kuin mitä on muidenkin vakuutusyhtiöiden kanssa..koskaan et voi tietää, mitä vakuutuslääkäri sanoo.. On olemassa aika monta, maallikon näkökulmasta aika kummallista tapausta niin varusmiesten kuin henkilökunnankin kohdalla jossa ei ole palveluksessa syntynyttä vammaa korvattu..ja sitten taas toisaalta on täysin käsittämättömiä juttuja korvattu varsin ruhtinaallisesti.
Omalla kohdalla on edelleen kesken korvauskiista palveluksessa, lähitaistelu-/kamppailutilanteessa harjoitusvastustajan toimesta syntynyt, suhteellisen vakava vamma, tähän saakka korvauksen eväämisen peruste on ollut "sellaista vammaa ei yleensä synny sellaisessa tilanteessa - ja sitten taas kollegalla korvattiin rikki ruokatunnille lähtiessä ulkoportailla rikki mennyt polvi - perusteena "portaat oli huonosti hiekoitettu".
Valitettavan harvoin vammat menee ongelmitta Valtiokonttorilla maksuun - jokin aika sitten oli tapaus, jossa varusmies hajotti polvensa suunnistuskoulutuksessa ylittäessään ojaa hyppäämällä ja ojan toisella puolella maa näytti kovalta ja pitävältä, mutta olikin epätasainen ja hyvin pehmeä, jolloin jalka upposi syvälle maahan ja polvi/nilkka (en muista kumpi) taittui. Valtiokonttori ei korvannut mitään - varusmies kävi kaikki valitusasteet läpi ja lopulta myönteinen päätös taisi syntyä vasta oikeusistuimessa.
 
Niin itsehän harrastan vain ja ainoastaan turvallisia urheilulajeja hehheh... En todellakaan mitään fudista tai kickboxingia. En enää pelaa salibandyakaan, siinä vasta ne polvet menevätkin paskaxi.

Turvalliset lajit = tyyliin ei-kontakti lajit (fudis on puolikontaktilaji ja salibadyssäkin jyrätään surutta ukot kulmiin , puolikontaktilaji)

Minulla on myös nykyisiin vakuutusmarkkinoihin verrattuna erityisen kattava ja edullinen terveysvakuutussopimus. Elikkä wanhalla sopimuksella ja paremmilla eduilla mennään toistaiseksi.

Etu tuossa vakuutussopimuksessa lienee se, että yksityistä yritystä vastaan voi sentään käydä oikeutta jos tulee kiista. Valtiota vastaan (suomen valtiota vastaan) häviät kuitenkin, tapahtui mitä tapahtui. Sen verran rapautunut lienee oikeusvaltion tila Suomessa.

Intissä pystyttäisiin, jos haluttaisiin, kouluttaa realistisemmin tai tehokkaammin ampumakoulutusta. Tämä olisi "ideaalitilanne" ja "tehokkainta koulutusta".

Puolustusvoimissa ampumakoulutus on lähinnä pelleilyä, rata-ammunta lötköttelyä. Meillä oli tyyliin jalkaväen tukevassa aselajissa pst, vain yksi kerta liikkuvaa ammuntaa, hyökkäysammunta kovilla. Turvasäädökset ja turvallisuus ovat ainakin kunnossa ammunnoissa, se on päivänselvä, nyky-intissä, eikä siinä ole mitään valittamista minulla. Mutta asiat tehdään loogisten perusteluiden pohjalta, myös ampumakoulutuksen suunnittelussa.


En tiedä sitten mitä vikaa turvallisuudessa tai "selustan turvaamisessa" on? kyllähan sodissa on kautta aikojen pyritty hyökkämään selustaan ja turvaamaan oma selusta hehheh... Jo muinaiset roomalaiset pyrkivät turvaamaan oman selustansa. Eivätkä he mitään ihan huonoja sotimisessa olleet.

Muinaisessa roomassa lähitaistelukoulutus oli nousujohteista, tietenkin. Aluksi ukot harjoittelivat käsivoimiaan ja tekniikoita puupöllejä vastaan. Kun homma oli hanskassa niin siirryttiin kevyeisiin sparreihin mallia miekka ja kilpi.

Sitten oli lopulta varmaan ihan "täys sparria" 1vs1 jossain vaiheessa. Käytettiin puumiekkoja mm. gladiaattorikoulutuksessa kun niitä areena-orjia koulutettiin. Legioonalaiset koulutettiin käyttämään normaalia painavampia miekkoja harjoituksissa, niin tositilanteessa olivat lihakset nopeampia ja sivallukset sutjakkaampia. Eikä hapottanut käsiä taisteluissa vaan jaksoi puukottaa ja sivaltaa barbaareja ja kartagolaisia.

Roomalaiset vaativat minimitason osaamista miekkatappelussa. Jos ei mortti osannut kunnolla miekkailla, niin se sai vain huonolaatuista muonaa armeijassa, kunnes oppi kunnollisen tason miekkailussa. :D

Ei siis ihme että roomalaiset jyräsivät miekkailutaidoillaan ja lihaskunnolla/aerobisella, barbaarit ja mokomat etelän ihmetykset, perustaidot olivat kunnossa!;)
 
Jos palaan tuohon korvauskysymykseen vielä hiukan.. Varusmiesten ja muidenkin Puolustusvoimissa palvelevien vakuutusturvasta huolehtii siis Valtiokonttori. Kun olen nyt saanut painia korvauskysymysten kanssa omakohtaisesti, niin olen alkanut päätyä siihen ajatukseen että ongelma on siinä, että Valtiokonttori korvaa tapaturmia kutakuinkin samalla tavalla kuin muutkin vakuutusyhtiöt tapaturmavakuutuksistaan niitä korvaavat - jolloin muodostuu ongelma esimerkiksi juuri erilaisten kamppailulajien harjoittelussa syntyneet vammat. Niitähän ei lähtökohtaisesti tapaturmavakuutuksista korvata - ja koska Valtiokonttori tuntuu tapaturmia korvaavan suunnilleen samalla periaatteella, jäävät kamppailu- ja lähitaisteluharjoituksissa syntyneet vammat ilmeisen usein korvaamatta. Selvä puute ja tarkennuksen paikka - asiaa ei kuitenkaan pidä paikkoa sillä, että jätetään kamppailu- ja lähitaistelukoulutusta pois "koska jos sattuu tapaturmia niin niitä ei korvata..."
 
Niin itsehän harrastan vain ja ainoastaan turvallisia urheilulajeja hehheh... En todellakaan mitään fudista tai kickboxingia. En enää pelaa salibandyakaan, siinä vasta ne polvet menevätkin paskaxi.

Juu niin minäkin, mutta en vakuutusyhtiön mielestä. ;) Kisatoiminnan kattava vakuutus 150€ vuodessa tämmöiselle 30-vuotiaalle ukonraadolle, ja tosiaan se vakuutuksen arvo on aika pitkälle tasan nolla.

Intissä pystyttäisiin, jos haluttaisiin, kouluttaa realistisemmin tai tehokkaammin ampumakoulutusta. Tämä olisi "ideaalitilanne" ja "tehokkainta koulutusta".

Puolustusvoimissa ampumakoulutus on lähinnä pelleilyä, rata-ammunta lötköttelyä. Meillä oli tyyliin jalkaväen tukevassa aselajissa pst, vain yksi kerta liikkuvaa ammuntaa, hyökkäysammunta kovilla. Turvasäädökset ja turvallisuus ovat ainakin kunnossa ammunnoissa, se on päivänselvä, nyky-intissä, eikä siinä ole mitään valittamista minulla. Mutta asiat tehdään loogisten perusteluiden pohjalta, myös ampumakoulutuksen suunnittelussa.

Olitko sinä mustilla vai kertasingolla? Mustin tapauksessa tuon vielä jossakin määrin ymmärtää, mutta jos kertasinko koulutus osana jääkärijoukkuetta on ollut kyseessä niin aika heikolle kuulostaa. Mutta tämä on ehkä se yksi iso 5,5-6kk koulutksen ongelma, vain erityiskoulutusta vastaavat hommat voidaan kouluttaa kunnolla. Onneksi itse kävin AUK:in, muuten olisi jäänyt tosi paska maku suuhun intistä ja sen tarjoamasta koulutuksesta. Sama homma oli nimittäin omilla alaisillani, paitsi että heillä ei ollut alokaskauden taisteluparin ammunnan jälkeen yhtään hyökkäysammuntaa, yksi puolustusammunta osana loppusotaa, radalla käytiin tasan kaksi kertaa alokaskauden jälkeen. Toisaalta kaverit osasivat PST-ohjuksen käsittelyn kutakuinkin kuin omat taskunsa. Toki jälleen kerran kouluttajat päättää nämä jutut, ja niin kauan kun ryhmätaitotestit yms pitävät sisällään vain koulutushaarajuttuja niin tämä homma tuskin muuttuu.

Esim ameriikkalaiset pyrkivät tätä nykyä kouluttamaan ryhmätoiminnan tasolle kaikki sotilaat p-kauden aikana ennen erikoiskoulutusta, meillä jäädään tst-pari tasolle ja jatkossa varmaan partiotoiminnan tasolle, mutta mitkähän siitäkin tulee näillä koulutusajoilla, puhumattakaan ryhmätasosta... Toki kouluttajan oma valinta on se että käydäänkö esim ryhmän hyökkäystoimintaa läpi E-kaudella, mutta ymmärrän kyllä jos prioriteetit on omissa koulutushaarajutuissa. Eikä se oma ammattitaito välttämättä näihin juttuihin edes riitä, mikä on ikävä juttu myös.

Roomalaiset vaativat minimitason osaamista miekkatappelussa. Jos ei mortti osannut kunnolla miekkailla, niin se sai vain huonolaatuista muonaa armeijassa, kunnes oppi kunnollisen tason miekkailussa. :D
Ei siis ihme että roomalaiset jyräsivät miekkailutaidoillaan ja lihaskunnolla/aerobisella, barbaarit ja mokomat etelän ihmetykset, perustaidot olivat kunnossa!

Näinhän se menee että yksilötaidot jyrää, mutta minusta tuo roomalaisvertaus ei oikeiin sovi ja nyt kun on aikaa niin selvennänpä vähän: Roomalaiset on toki todella suosittu argumentti, jota etenkin ameriikkalaiset tykkää käyttää omissa tutkimuksissaan ja teeseissään sen mitä itse olen heikäläsiten tekstejä lukenut*.

Rooman Legioonan suurin etu oli kurin alaisen joukon hyvä liikkuvuus ja hyvä johdettavuus ja keisarikunnan aikana ammattiarmeija jossa etenkin aliupseeriston ja keksitason upseeriston taitotaso parani heidän vakinaistuttuaan. Ruohonjuuritasolla ei oletettavasti suurta muutosta ollut asevelvollisuusarmeijoihin (tasavalta), ainakaan minun lukemissa historian kirjoituksissa. Tappiot kyllä tippuivat merkittävästi, mutta nimenomaan upseeriston kehittymisen myötä. Korkea upseeristo sitten pysyi lähinnä puoli-ammattilaisina, joilla siis puolet urasta meni siviilihallintoon.

En usko että yksilötasolla eroja oli niin paljoa kaikkiin opponentteihin mm Germaanit ja Gallialaiset olivat erittäin kyvykkäitä taistelijoita. Nimenomaan taistelijoita, ei sotilaita. Vaikkakin germaanit ajan myötä legioonassa palveltuaan oppivat nämäkin jutut ja oppivat muodostamaan tiivimpiä osastoja jotka pelasivat paremmin yhteen. Legioonalaisten ongelma oli se että alkukoulutuksen jälkeen legioonalaiset eivät välttämättä harjoitelleet juurikaan, eli se tyypillinen ongelma mitä vielä nykyäänkin on etenkin ammattiarmeijoissa, eli kun joukko on koulutettu niin sitä aletaan käyttämään kaikenlaisiin puhdetöihin. Lähinnä sitten joskus keväällä , tai milloin missäkin se aktiivinen sodan käyntiaika alkoi, aloitettiin taas koulutustoiminta aivan kuten monet muutkin tekivät. Helposti ajatellaan että mm germaanit ja gallialaiset olivat vain pesemättömiä barbaareita jotka juuri ja juuri osasivat tuottaa puhetta mutta yllättävän hyvin ne on Legioonalaisillekin pistäneet hantiin, suurin ero on ollut tuo kurinalainen joukko ja kyky aktiiviseen liikkuvaan taisteluun isoissakin joukkokokonaisuuksissa. Barbaarijoukot ovat olleet varmaan jonnekin kymmeniä miehiä käsittäviin joukkoihin asti lähes yhtä taitavia, mutta kunnon upseeriston puute esti isompien joukkokokonaisuuksien joustavan ja tehokkaan käskyttämisen.

Miekkailutaito on mielenkiintoinen kysymys. Legioonalaiset nojasivat kuitenkin pääasiassa heittokeihääseen, hyvään suojavarustukseen (josta iso kilpi oli tärkein), tiiviiseen jalkaväenmassaan ja pyrkimykseen häikäilemättömään lähitasiteluun. Varsinaisesta miekka-miekka vastana kamppailusta olisi vielä enemmänkin juttua jos miekkalun haluaa noin tiukkarajaisesti määritellä, mutta olkoot. Sanottakoon että cladius on aika köykäinen miekka semmoisenaan etenkin kun keskiaikaisiin ja renesanssin aikaisiin miekkoihin vertaa. Vasta osana legioonalaisen varustusta ja toimintatapoja se pääsee oikeuksiinsa ja voi hyvin olla että maailma ei parempaa miekkaa siitä roolia varten ole nähnyt, yleisen suunnittelunsa puolesta.

*joskus kuulee että kotimaista sotatutkimusta/upseerikoulutusta syytetään siitä että esimerkkejä haetaan vain moderneistä jutuista ja sotakouluissakaan ei taideta kouluttaa miten antiikin aikana toimittiin... Minusta tämä on sikäli aika paska väittämä koska noilta ajoilta meillä on vain hyvin epämääräisiä ja yksipuolisia kuvauksia, mitenkään ei voida tietää että menikö taistelut läheskään siten kuin ne meni, roomalaiset vastoin yleistä luuloa dokumentoivat aika vähän noita perustoimenpiteistä ja muista ruohonjuuritason asioista. Sotilaisen kirjoittamat kirjeet sekä patsaat/maalaukset ovat tarjonneet jotakin tietoa, lisäksi aika paljon päätelmiä tehdään nykyaikaiset roomalaisharrastajien kokemuksista, joka on toki parempi kuin ei mitään mutta... Jaa-a. Tulee mieleen rapamahaiset saunamajurit jotka kertoo totuuksia suomalaisesta sotilaskoulutuksesta ja varustuksesta oltuaan viimeksi kertaamassa vuonna -95, kuten allekirjoittanut :D:p:cool: (tosin en ole kerrannut ollenkaan ja palvelus päättyi vuosituhannen vaihteessa)

Minä voi käytännössä yrittää myödä vaikka sellaisen väittämän että jokaisen sotilaan on syötävä hatullinen/kypärällinen paskaa kerran kesässä ja varmasti löytyy antiikin aikaiset perusteet tällekin. :rolleyes:

Mutta no kauas aiheesta eksyttiin taas. Sanaakaan en liikuntakoulutuksesta ole maininnut.
 
Viimeksi muokattu:
Miekkailutaito on mielenkiintoinen kysymys. Legioonalaiset nojasivat kuitenkin pääasiassa heittokeihääseen, hyvään suojavarustukseen (josta iso kilpi oli tärkein), tiiviiseen jalkaväenmassaan ja pyrkimykseen häikäilemättömään lähitasiteluun. Varsinaisesta miekka-miekka vastana kamppailusta olisi vielä enemmänkin juttua jos miekkalun haluaa noin tiukkarajaisesti määritellä, mutta olkoot. Sanottakoon että cladius on aika köykäinen miekka semmoisenaan etenkin kun keskiaikaisiin ja renesanssin aikaisiin miekkoihin vertaa. Vasta osana legioonalaisen varustusta ja toimintatapoja se pääsee oikeuksiinsa ja voi hyvin olla että maailma ei parempaa miekkaa siitä roolia varten ole nähnyt, yleisen suunnittelunsa puolesta.

Nyt mennään jo todella kauas alkuperäisestä, mutta kaipa sitä hiukan voi lipsua..
Tuo on totta mitä tuossa sanot. Roomalainen taistelutaito pohjautui vanhempaan, Kreikkalaiseen taistelutaitoon. Homma tosiaankin perustui ennenkaikkea tiukkoihin falangeihin, yksittäisten sotilaiden hyvään suojavarustukseen joka teki falangeista eräänlaisia "ihmispanssarivaunuja". Pääase oli keihäs - Roomalaiset jalostivat keihään käyttöä Kreikkalaisiin verrattuna siten että sotilaalla oli useamman mittaisia/kokoisia keihäitä eri etäisyyksille tarkoitettuina välineinä. Osa puhtaasti heittoaseeksi, osa taas Kreikkalaiseen tapaan lähinnä "tökkimiseen" falangista.
Miekan osuus oli olla sotilaan "sivuase", jonka tarkoitus oli olla henk.koht itsepuolustusase siinä vaiheessa kun sotilas joutui eroon falangista ja/tai menetti keihäänsä. Niin Gladius kuin sen Kreikkalaiset esikuvatkin olivat lyhyitä - johtuen siitä että niillä jouduttiin useimmiten taistelemaan hyvin ahtaissa oloissa (falangissa/muuten äärimmäisen lyhyillä etäisyyksillä) Esimerkiksi Spartalaisen suosima Lakonia-tyypin miekka oli normaalia Kreikkalaista Xiphos-tyypin miekkaa vielä hiukan lyhyempi - ollen jo oikeastaan enemmän tikari kuin miekka - ollen kuitenkin erittäin tehokas falangissa taisteltaessa sotilaan menettäessä keihäänsä.

Eli: Roomalaisten homma perustui hyviin suojavarusteisiin, tiukkoihin ja kurinalaisiin falangeihin - aseistus oli sovitettu tähän taistelutekniikkaan, eikä välttämättä siis ole esim miekkojen osalta kovinkaan tehokasta aseistusta jossain toisenlaisessa taistelutekniikassa - kuten Second toi esiin: Gladiukset ja niiden Kreikkalaiset esikuvat olisivat esim keskiajan taisteluissa olleet pahasti alakynnessä silloisiin miekkoihin nähden.

No, se siitä - yhtymäkohta liikuntakoulutukseen on siinä, että niin Kreikassa kuin Roomassakin sotilaskoulutukseen kuului aikalailla paljon fyysistä harjoittelua. :)
 
Jos palaan tuohon korvauskysymykseen vielä hiukan.. Varusmiesten ja muidenkin Puolustusvoimissa palvelevien vakuutusturvasta huolehtii siis Valtiokonttori. Kun olen nyt saanut painia korvauskysymysten kanssa omakohtaisesti, niin olen alkanut päätyä siihen ajatukseen että ongelma on siinä, että Valtiokonttori korvaa tapaturmia kutakuinkin samalla tavalla kuin muutkin vakuutusyhtiöt tapaturmavakuutuksistaan niitä korvaavat - jolloin muodostuu ongelma esimerkiksi juuri erilaisten kamppailulajien harjoittelussa syntyneet vammat. Niitähän ei lähtökohtaisesti tapaturmavakuutuksista korvata - ja koska Valtiokonttori tuntuu tapaturmia korvaavan suunnilleen samalla periaatteella, jäävät kamppailu- ja lähitaisteluharjoituksissa syntyneet vammat ilmeisen usein korvaamatta. Selvä puute ja tarkennuksen paikka - asiaa ei kuitenkaan pidä paikkoa sillä, että jätetään kamppailu- ja lähitaistelukoulutusta pois "koska jos sattuu tapaturmia niin niitä ei korvata..."

Pitää jetsulleen paikkansa. Ja parin viime vuoden aikana VAKUUTUKSEN SAAMINEN on jo tuottanut tuskaa. Arvatkaapas, paljonko maksaa salibandyjoukkueen vakuutus, joukkue, joka pelaa sarjaa? Kun viimeksi selvittelin vakuutusasioita, niin salibandyyn yhtiöt suhtautuvat erittäin penseästi: vammat kalliita ja pitkäkestoisia. Ohittaa jääkiekon jo kevyesti, junioritasolla. Koettakaapas saada hlökoht. kamppailulajit kattava vakuutus, jos teillä on vielä "vakuutushistoriaa", niin neuvottelut ovat varsin haastavia.

Silti pojat kiivetkööt puuhun, huiskikoon urheilussa, rämpikööt maastossa, pelatkoot puolestani mitä tahansa laillista peliä....jos vahinkoja tulee, sitten tulee, pääasia on, että saavat kasvaa vähän multaa kynsien alla. Sama koskee tyttöjä. Sillä elämää tämä vaan on, liika turvallistaminen vie siitä maun tyystin ja ihmisen kehittymiseen kuuluu saada myös lohmoja silloin tällöin.
 
Totta tuo mitä baikal kirjoittelee.. Valtiokonttoria on kuitenkin pakko hiukan kritisoida vielä.. Varusmies on suorittamassa lakisääteistä asevelvollisuuttaan ja ammattisotilas tekee työtään, johon osalla kuuluu ammattitaidon kehittämiseen ja ylläpitoon tietynlaiset fyysiset suoritteet, usein esimiehen käskemänä palveluksena. Sitten kun esim. juuri kamppailu-/lähitaisteluharjoitustilanteessa sattuu vammoja, on kohtuutonta että Valtiokonttori käsittelee tapaturmaa samoin perustein kuin mitä muutkin vakuutusyhtiöt käsittelevät normaalia tapataturmavakuutuksen vakuutustapahtumaa - eli kehittää välittömästi ongelman siitä, että vamma on syntynyt kamppailutreenissä. Olisi ehkä syytä käsitellä näitä tapahtumia samoin kuin siviilipuolella sellaista vakuutustapahtumaa jonka korvaus tulee kamppailulajiin tarkoitetusta vakuutuksesta.
No, ikuisuusongelma - onhan tähän asiaan varmaan kaikki mahdolliset Puolustusvoimissa palvelevia edustavat liitotkin ottaneet kantaa - tähän mennessä tosin turhaan..
 
Laitanpa nyt lusikkani tähänkin soppaan.

On pelkästään käytännöllistä että lähitaistelukoulutus on karsittu muuten kuin SPol ja erikoismiesten osalta. Sen harjoitteluun pitäisi käyttää niin jesuksenmoinen määrä tunteja ennenkuin se tuottaa mitään sanottavaa etua. Toisekseen lähitaisteluun joudutaan vasta silloin kun ilmatuki, tykistötuki, kranaatinheittmiet, ryhmäaseet ja oma henkilökohtainen ase eivät enää riitä. Kumpi tuo käytetylle ajalle enemmän vastinetta, esim ryhmän tulitoiminnan harjoittelu vs. lähitaistelutunnit? Liikunnallinen arvo saadaan molemmille samaksi.

Itämaisista lajeista sen verran että ne ovat aikansa sotataitojen jatkeita siinä missä keihäänheitto, jousiammunta ja miekkailu ovat länsimisten sotataitojen jatkeita. Esim nykyaikainen karate on perustuu liikuntaan jota opetettiin Okinawalaisille peruskoululaisille. Kyllä ne tappotekniikat ovat vielä siellä ja ne saa kaivettua pienellä vaivalla esille, mutta niiden opettaminen esim junnuille ei ole tarkoituksenmukaista. Itse olen harjoitellut Shotokan Karatea 20 vuotta tiedän hyvin ottavani turpiin samalla lailla kuin kadunmieskin, mutta koska tiedän sen, ymmärrän välttää tilanteita joissa saan turpiini. Periaatteena on että jos asian puolesta ei kannata kuolla niin ei sen puolesta kannata tapellakaan.

Nykymuodinmukaista on hehkuttaa Mixed Martial Arts:ia kaikenkattavana lääkkeenä, mutta se on urheilu siinä missä muutkin, säännöillä tehty sellaseksi että ottelijat pääsevät kehään toisenkin kerran.

Tietysti olisi hyvä jos varusmiehellä olisi ilmainen mahdollisuus harjoitella esim judoa niin monena iltana viikossa kuin sielu sietää. Vaikka olen itse karateka niin suosittelen judoa koska kyseessä on niin pirun pedagoginen laji joka antaa hyvät pohjat muihin kamppailulajeihin.
 
Sen harjoitteluun pitäisi käyttää niin jesuksenmoinen määrä tunteja ennenkuin se tuottaa mitään sanottavaa etua.

Viisi tuntia pistimen käsittelyä ja veitsen käsittelyä onkin jeesuksen paljon, sehän on melkein yksi kokonainen virastopäivä :rolleyes: Vastineeksi kaveri joka todennäköisesti ei selviä lähitaistelusta taitavampaa vihollista vstaan muuttuu kaveriksi joka kykenee poistamaan muonavahvuudesta itseään taitavamman veitsellä varustetun vihollisen. Toki poistuu itsekin, puukko on tasapäistävä väline. Jos vastustajalla ei ole puukkoa/veistä niin meidän kaveri todennäköisesti voittaa kamppailun ilman että vammautuu itse ainakaan vakavasti. Aika kova hyötysuhde, lisäksi teknisen valmiudet alkaa olemaan sellaiset että kaveri pystyy itsekin käymään läpi perustekniikoita pitääkseen niitä yllä tai kertaamaan unohdettua. Harvassa asiassa PV kouluttaa huippusuorittajia, ei riitä aika, en ymmärrä miksi lähitaistelun pitäisi olla jotenkin poikkeus. Parempi se on silti kuin että ei osaa mitään.

Mitä taas itämaisiin lajeihin tulee niin aika hyvin nekin on alkuperästään vieraantuneet, aivankuten nyrkkeily kun se iroittautui Catch-painista. Siinä missä moderni miekkailulla ei pärjättäisi varsinaisessa kaksintaistelussa... Tai siis pärjättäisiin sikäli että se painotta nopeutta, mutta siinä ei ole kaksoisosumaa, eli hyökkäyksen lopuksi molemmat saavat osuman, tämä on ollut miekkailutaidon yksi kulmakivi aikanaan. Samaa ongelmaa on kendossa.

Toki idässä on käsittääkseni edellen joitakin koulukuntia katanan käsittelyyn joita ei ole lähdetty modernisoimaan vaan hommat tehdään siten kun niitä on samuraiaikoinakin tehty. HEMA:n piiristä alkaa löytyä kohtuudella tietoa miten noita juttuja on oikeasti euroopassa aikanaan koulutettu ja harjoiteltu, mikä on ollut tärkeää ja mikä ei. Sen harrastajat kun nimeomaan harrastavat HISTORIALLISTA kamppailua, ei modernia urheilua (joka vääristää hommaa monessa mielessä).

Itse en niin hyvin kamppailulajeja tunne, mutta tämmöistä olen kuullut kun muutamien vaikuttajien juttuja kuuntelee. Judo on varmaan selkein poikkeus ja ylipäätään lukkopainiin pohjautuvat systeemit. Jos esim fioren tai talhoffen (keksiaika ja renesanssi) tikaritekniikoita katsoo niin aika "simppeliä" painia se on, käytännössä tekniikat on samoja kuin aseettomassa painissa.
 
Jo tokkiisa viidessä tunnissa näyttää lähitaistelun perusteen, pääsee jopa oppilas itse kokeilemaan tekniikoita. Kuinka paljon siitä muistuu mieleen viikon kuluttua? Entä kuukauden? Mitä muistuu mieleen sitten kun taitoa tarvitaan ja adrenaliini on sulkenut aivojen etulohkon. Kehon käyttö ja tekniikka pitäisi viedä tasolle joka on yhtä vaistomainen kuin käden poisveto kuumalta levyltä ja se onnistuu vain tuhansilla toistoilla.
 
No onnistuuko se aseen käyttäminen millä tasolla jos toistoja ei ole tarpeeksi? Tämä on reserviläisjärjestelmän heikkous, koska reserviä ei treenata. Kertausharjoituksetkaan eivät tätä pelasta vaikka ne palaisivat historian huipputreenikausiinkin. Miehistö käy 5,5 kk koulutusta ja on alle 10 vuotta reservissä käytännössä ilman kertausharjoituksia tai yksilöpohjaista treeniä. Joko voidaan luopua koko järjestelmästä tai hyväksyä se että kaikki taidot unohtuvat jos niitä ei treenata ja n. 99,5% reservistä ei treenaa. Jos ei voida opettaa lähitaistelua koska toistoja ei ole tule tarpeeksi niin kai se on sama lopettaa se asekoulutuskin? Tietysti tiettyihin asioihin vallitsevassa järjestelmässä pitää keskittyä enemmän jotta tarvittava toistomäärä saadaan aikaan ja mm. lähitaistelu on koettu sellaiseksi että siihen kiinnitetään vähemmän huomiota tai ei ollenkaan jotta tod. näk. taidoille saadaan enemmän aikaa ja kokonaishyöty maksimoitua. Tasajako ei ole taktiikkaa ja meillä on ja tulee olemaan aina eri tasoisia joukkoja, koska kaikkien lähtökohdat eivät ole samat, kaikille ei opeta samoja asioita (erikoistuminen) ja aika vähentää suoritustasoa. Pitäisikö sitten lähitaistelua opettaa kaikille tai jalkaväentaistelijoille? Tottakai pitäisi mutta vain sen verran kun aikaa ja resursseja saadaan irrotettua tärkeämmiltä asioilta. Erilaisten osa-alueiden painottamisesta ja hyödyistä voidaan kiistellä loputtomasti mutta se ei oikein johda mihinkään. Yhtä mieltä kaikki varmaan ovat siitä että varusmieskoulutuksen tasoa pitäisi nostaa. Yksi keino tähän on mistä olen aiemmin puhunut on eri taitoihin keskittyneet kouluttajat. Joukkueenkouluttaja varmasti osaa joukkueen kokonaiskoulutuksen hyvin mutta turha sellaista kaveria on laittaa opettamaan spesiaalijuttuja kuten aseenkäyttöä ja lähitaistelua, jotka vaativat vuosikymmenten kokemusta, koulutusta ja tekemistä ja usein ovat tiukasti nivoutuneet yhteen.
 
Jo tokkiisa viidessä tunnissa näyttää lähitaistelun perusteen, pääsee jopa oppilas itse kokeilemaan tekniikoita. Kuinka paljon siitä muistuu mieleen viikon kuluttua? Entä kuukauden? Mitä muistuu mieleen sitten kun taitoa tarvitaan ja adrenaliini on sulkenut aivojen etulohkon. Kehon käyttö ja tekniikka pitäisi viedä tasolle joka on yhtä vaistomainen kuin käden poisveto kuumalta levyltä ja se onnistuu vain tuhansilla toistoilla.

Niinkuin Commando sanoi niin tuolla ajattelumallilla on sama vetää valkoinen lippu salkoon heti kerrasta, koska meidän reservissä ei mikään taito pysy automaatiotasolla, tai edes lähellä sitä (paitsi housuun paskantaminen, minulla ainakin).

Minun kokemuksen mukaan tuo noin 5 tuntia on sellainen että valmiudet kertaamiseen jää aika pitkäksi aikaa. Jos lähdetään ajatuksesta että sodan alla tajutaan että lähitaistelutaidot onkin tärkeitä niin nyt meillä ei ole ketään kuka niitä oikein osaisi kouluttaa. Tästä syystä se 5 tuntiakin voi tarjota valtavan eron koska ainakin kaverit tietää mitä pitää kouluttaa. Vetisen kohdalla josta itselläni on kokemusta niin sitä ei voida verrata perinteisiin kamppailulajeihin koska teknisesti sen vaativuus on todella matala, kuten yhdessä aiemmassa viestissäni sanoin niin opin oikeastaan kaikki veitsellä pistämisen perustekniikat siinä ajassa minkä oikean koukun hierominen hyvälle tasolle kesti. On melkoinen etu kun liike lähtee pelkästään kyynär ja/tai olkavarresta eikä se tarvitse voimaa juuri ollenkaan, verrattuna tehokkaan koukun lyömiseen. Sama juttu välittyy stressinsietotasoon saakka luonnollisesti.

Tälläkin hetkellä jossakin määrin harjaantuneena harrastajana mm isku kombot nyrkkeilyssä voi levitä väärän jalan asennon vuoksi tai kropan liiallisen kiertymisen vuoksi, kädet alkaa tekemään jotakin muuta kuin aivot ajatteli tai muuta sellaista. Lopputuloksena lyönti on kuin pienen lapsen läpsäisy ja koko loppukombo aivan surkea, veitsellä se terä uppoaa edeleen aika syvälle vaikkei isku teknisesti täydellinen olekaan ja tekniikassa on todella vähän pieleen meneviä juttuja koska liike lähtee olkavarresta tai kyynärvarresta, ei koko kehosta. Ja noita iskuja tekee sen 2-4 sekunnissa. Käytännössä kai tuota voisi verrata tekniseltä vaatimukselta johonkin lyönnin torjumiseen, ehkä.
 
No onnistuuko se aseen käyttäminen millä tasolla jos toistoja ei ole tarpeeksi? .

Niinkuin Commando sanoi niin tuolla ajattelumallilla on sama vetää valkoinen lippu salkoon heti kerrasta, koska meidän reservissä ei mikään taito pysy automaatiotasolla, tai edes lähellä sitä (paitsi housuun paskantaminen, minulla ainakin).

Puhumme kahdesta eri asiasta. Se että taistelija kykenee käyttämään asettaan osana joukkoa vaatii erilaisen taitotason kuin että taistelija kykenee käsikähmään veitsellä/pistimellä/lapiolla/Toyotan tunkilla.

Palatakseni roomalaisten legioonien esimerkkiin, ei niiden paremmuus siihen perustunut että legioonalainen oli parempi keihään heittäjä tai miekan käyttäjä kuin vastineensa vaan siihen että komennosta koko kohortti liikkui, heitti keihäänsä, nosti kilpensä tai veti miekkansa.
 
Tuota noin... roomalaisilla legioonalaisilla oli parhaimmillaan joka päivä asekoulutusta, oli se sitten miekkailua tai muuta toimintaa esim keihään käyttöä ja heittämistä. Tämä tapahtui silloin kun siirryttiin palkka-armeijaan.

Ei se pelkkää puhdetyötä ja teiden rakentamista kylläkään ollut silloin aikanaan. :D
 
On sitä asekoulutusta parhaimmillaan muillakin hyvin säännöllisesti, keksimäärin sitä ei kuitenkaan kaikilla ole koko aikaa olipa kyse legioonalaisesta tai germaani barbaarista, tai vaikka lähi-idän alueen ihmisistä. Kun kesä on alkanut koittaa ja ryöstöretki/sotaretki aika on alkanut niin ei ne germaanit niin tyhmiä ole olleet että ne eivät olisi ymmärtäneet miten taistelussa pärjää, aivan vastaavanlainen "kertausharjoittelu" on aloitettu myös asevelvollisilla roomalaisilla. Sekä ihan varmasti ammattilaisetkin on aloittaneet intisiivisemmät kertuasharjoittelut kesän edellä... Tai milloin missäkin se aktiivinen sodan käynnin kausi oikein oli.

Noita kirjeitä joissa on valitettu koulutuksen puutetta ja pelkien partiotehtävien ja muiden työtehtävien paljoutta aika monissa kirjeissä, samoin kuin ravinnon heikkoutta on valitettu myös. Paikoin homma on varmasti ollut paremmilla kantimilla, mutta kyllä se tuntuu melko vallitseva käsitys olevan. Aivan samoin kuin meillä asemasodan aikana koulutus vaan jäi hoitamatta kaikkien muiden asioiden tieltä sekä ravinnon puutteen vuoksi. Ei se jatkuva koulutus mikään itsestäänselvyys ole.

EDIT: Niin ja palvelusaikatauluja mitä on löydetty etenkin lähi-idästä ja Afrikasta niin aika harvinaista se koulutustoiminta on ollut, en väitä että kaikkialla olisi näin mutta antamaan vähän perspektiiviä siihen ammattiarmeijan kykyyn harjoittaa taitojaan ympäri vuoden vuoden jokaisena päivänä.

Lisäksi korruptio on vaivannut siinä muodossa että palveluksesta vapautumista varten on voitu maksaa jotakin. Tosin pääasiassa tuota on käytetty ikävien juttujen kuten kenttäkäymäliden tyhjenyyksestä vapautumiseen, tuskin taistelukoulutusesta on haettu vapautuksia.

No olkoot minun puolestani tässä. käytännössä me ei tiedetä hevon vittua mistään mitä tuona aika tapahtui.

http://www.amazon.com/The-Complete-Roman-Army-Series/dp/0500288992

Tuossa on yksi hyvä kirja joka käsittelee tätä asiaa ja johon minun mielipiteet pohjaa, kirja tekee myös aika selväksi sen miten vähään todistusaineistoon etenkin tuo ruohonjuuritason tietämys pohjautuu. Roomalaista historiakirjoitusta ei paljoa karjalauma kiinnostanut, kuten se toki ole kiinnostanut länsimaistakaan sotahistoriaa.
 
Viimeksi muokattu:
On sitä asekoulutusta parhaimmillaan muillakin hyvin säännöllisesti, keksimäärin sitä ei kuitenkaan kaikilla ole koko aikaa olipa kyse legioonalaisesta tai germaani barbaarista, tai vaikka lähi-idän alueen ihmisistä. Kun kesä on alkanut koittaa ja ryöstöretki/sotaretki aika on alkanut niin ei ne germaanit niin tyhmiä ole olleet että ne eivät olisi ymmärtäneet miten taistelussa pärjää, aivan vastaavanlainen "kertausharjoittelu" on aloitettu myös asevelvollisilla roomalaisilla. Sekä ihan varmasti ammattilaisetkin on aloittaneet intisiivisemmät kertuasharjoittelut kesän edellä... Tai milloin missäkin se aktiivinen sodan käynnin kausi oikein oli.

Noita kirjeitä joissa on valitettu koulutuksen puutetta ja pelkien partiotehtävien ja muiden työtehtävien paljoutta aika monissa kirjeissä, samoin kuin ravinnon heikkoutta on valitettu myös. Paikoin homma on varmasti ollut paremmilla kantimilla, mutta kyllä se tuntuu melko vallitseva käsitys olevan. Aivan samoin kuin meillä asemasodan aikana koulutus vaan jäi hoitamatta kaikkien muiden asioiden tieltä sekä ravinnon puutteen vuoksi. Ei se jatkuva koulutus mikään itsestäänselvyys ole.

EDIT: Niin ja palvelusaikatauluja mitä on löydetty etenkin lähi-idästä ja Afrikasta niin aika harvinaista se koulutustoiminta on ollut, en väitä että kaikkialla olisi näin mutta antamaan vähän perspektiiviä siihen ammattiarmeijan kykyyn harjoittaa taitojaan ympäri vuoden vuoden jokaisena päivänä.

Lisäksi korruptio on vaivannut siinä muodossa että palveluksesta vapautumista varten on voitu maksaa jotakin. Tosin pääasiassa tuota on käytetty ikävien juttujen kuten kenttäkäymäliden tyhjenyyksestä vapautumiseen, tuskin taistelukoulutusesta on haettu vapautuksia.

No olkoot minun puolestani tässä. käytännössä me ei tiedetä hevon vittua mistään mitä tuona aika tapahtui.

http://www.amazon.com/The-Complete-Roman-Army-Series/dp/0500288992

Tuossa on yksi hyvä kirja joka käsittelee tätä asiaa ja johon minun mielipiteet pohjaa, kirja tekee myös aika selväksi sen miten vähään todistusaineistoon etenkin tuo ruohonjuuritason tietämys pohjautuu. Roomalaista historiakirjoitusta ei paljoa karjalauma kiinnostanut, kuten se toki ole kiinnostanut länsimaistakaan sotahistoriaa.


Sen verran vielä pitää lisätä että tätä ei sitten pidä sotkea peruskoulutukseen. Sen legioonat ovat hoitaneet mitä ilmeisemmin hyvin aina asevelvollisuusajoista. Joilloin alokaskoulutuksesta selviämättömät potkittiin kylmästi pihalle, eiköhän sama jatkunut ammattilaisaikoina vaikkakin uskoisin että nykypäivästä tutut rekritointiongelmat ovat seulaa heikentäneet ainakin loppu aikoina. Tässä on yksi iso ero vastustajiin joilla taistelukoulutus on tullut isältä pojalle tai heimon/kylän sisäisesti, eli taistelukoulutus ei ole ollut niin yhtenäistä ja laadussa on ollut varmasti isompaa vaihtelua.
 
Pakko pistää tänne lyhyt kommentti noista kamppailulajeista, kun olette niitä täällä sivunneet. Niitähän on tänä päivänä aikamoinen kirjo. On "vanhoja, perinteisiä" lajeja ja sitten aikamoinen joukko uudempia, myöhemmin syntyneitä. Aika monesta lajista ns. suuri yleisöä tietää vain sen, mitä esim. telkkarista tulee tai sitten jonkun alkeiskurssin käyneen kaverin jutuista. Kilpailulajeissa on yleensä kaksi puolta, kilpailemiseen keskittyvä ja sitten voisiko sanoa "perinteisempi" puoli. Jos katsotte esim. Taekwondo-ottelua, on se käytännössä pelkkää potkimista ( nopean liikkumisen ohella ). Otteluissa pyritään tekniiikoihin, joita "katutappelussa" tms. ei kannata käyttää. Miksi näin...? Ottelusäännöt suosivat vaikeita tekniikoita, niistä saa enemmän pisteitä. Toki kilpataekwondokakin voi hyvin pärjätä kadulla, jos vaan osaa pitää etäisyyden. Taaekwondo on täyskontaktilaji, eli tekniikat viedään ottelussa perille, joten sitäkään ei erikseen tarvitse opetella. Ja kyllä ne ottelijat osaavat niitä yksinkertaisiakin potkuja... Taekwondossa ei potkita ns. yli vaan jalka palautetaaan valmiikis seuraavaa tekniikkaa ( tai väistöä ) varten
mahdollisimman nopeasti. Kiertävät potkut ovat piiskan sivalluksen omaisia. Sitten tietty on myös suoraviivaisia potkuja, joita käytetään paljon puolustuspotkuina ( otteluissa ).
Toisaalta taas se perinteisempi harjoittelu on monipuolisempaa, sisältäen erityyppisiä tekniikoita ( muutakin kuin potkimista ), jotka toimivat myös kadulla. Ne vaan vaativat harjoittelua. Harjoittelua ja taas harjoittelua... Jotkut oppivat nopeammin, jotkut hitaammin, mutta toistojen määrä on se, mikä tekee tekniikasta toimivan. Toki perusasia on se, että sen tekniikan oppii alun alkaen oikein. Muuten olet helposti itse solmussa... Jossain vaiheessa, yksilöstä riippuen, oppiminen alkaa olla helpompaa. Uudet tekniikkavariaatiot toimivat helpommin/nopeammin. Perusliikeradat ovat hyvin pitkälle samanlaisia ja kun ne on sisäistänyt oikein, voi tekniikoita varioida melkein loputtomiin. Perusliikeradat ovat lihasmuistissa. Jokainen sitten löytää ne itselleen parhaiten toimivat variaatiot, itselleen "luonnolliset" liikkeet. Itse asiassa pitempään harjoitellessa liikkeistä tulee nopeampia, ne ovat suoraviivaisempia. Usein monimutkaiset itsepuolustustekniikat ovat näytöksiä varten.
 
Pakko vähän tarkentaa, ettei tule väärinkäsitysä. Paras keino toki kadulla on välttää tilanteita, missä voi turpiinsa saada. Ja kuka tahansa voi saada turpiinsa, vaikka olisi millainen mestari... PV:n liikuntana kamppailulajit eivät olisi huono vaihtoehto, jos vaan on päteviä opettajia. Ja miksi ei olisi...
 
Back
Top