Puolustusvoimien materiaali vanhenee vauhdilla

Kapiainen kirjoitti:
Iso-Mursu kirjoitti:
Mutta jotenkin on tullut vaan mieleen näin maallikkona että 2000-luvulla mokattiin PV:n SA-varusteiden hankinnassa.

Ei enää siirretty modernia kamaa alaspäin seuraavan tason joukoille. Valmiusprikaatit olisi pitänyt rakentaa kokonaan tyhjästä, laittaa määrävahvuuksiin jääkäriprikaatit ja jääkäriprikaatien vanhempaa kalustoa jalkaväkiporukoille..

Tai sitten jatkaa YYA-kauden hankinta linjaa Idästä ja Lännestä. Idän halvat kamat jalkaväkijoukoille ja osin jääkäriprikaateille, Lännen hankinnoilla sitten pitää yllä kolmea valmaria.

Tiedä sitten oliskos tältä massavanhenemiselta vältytty siltikään

Kyllä siellä kieltämättä sellaisia piirteitä on, että myös minun näkökulmastani joko hankinnoissa/ materiaalin poistamisessa ei ole onnistuttu optimaalisella tavalla. Sen olen kuitenkin oppinut tähän ikään, että en kovin helposti lähde rajuun kritiikkiin, koska tiedän etten todennäköisesti tiedä kuin murto-osan tehtyjen toimenpiteiden taustoista ja perusteista.
Saattaa olla, että olisi tuolloin tehty mitä tahansa, olisi "massavanheneminen" ollut edessä?! Ehkä tämä on esimerkki siitä, että aikanaan ei ihan osattu arvioida tulevaa oikein sitä 15-20 vuotta eteenpäin..mikä on ilman muuta olennaista näissä asioissa.
Näyttäisi kuitenkin siltä, että Puolustusvoimat tulee lähivuosina - ihan kuin mm. PV:n komentajakin on tainnut todeta - kokemaan niin suuria ja laaja-alaisia muutoksi, ettei yhtä suuria ole taidettu kokea kuin heti sotien jälkeen edellisen kerran!
Oma kysymyksensä on sitten tietysti myös se, meneenkö nuo uudistukset oikeaan suuntaan, eli onko niiden perustana olevat arviot tulevaisuudesta oikeita vaiko ei. Tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa. Arvio voi mennä pieleen tai se voi osua täysin kohdilleen..molemmat ovat mahdollisia vaihtoehtoja. Se on kuitenkin sanottava, että oikeastaan koko sotien jälkeisen ajan on noissa arvioissa onnistuttu hyvin tai erinomaisesti..jonka tietysti voi sitten nähdä niinkin, että "tilastollisen virhearvion" todennäköisyys kasvaa koko ajan?!
No, henk.koht uskon että suunta arvioineen on oikea.

Tietty massavanheneminenhan on ollut tietysti edessä jo sen vuoksi että Kylmän Sodan aikaisen reservin tarpeisiin on jemmattu tiettyjä tavaroita 800 000 miehelle ja reservillä on kohta kokoa se 300 000 miestä.

Julksiin lähteisiin perustuenhan tuo minunkin arvaukseni epäonnistumisesta on heitetty. Itse kun olisi omasta mielestään tehnyt jonkun kolmen portaan jako-ohjelman. Moderni, nykyaikainen, modernisoitu vanha pohjalta jakaisin sitten varusteita Luolastojen päällikkönä.. 1 panssariprikaati, 3 valmaria, 4-5 jääkäriä ja 6 jalkaväkeä tyyliin.. Erikoisjoukot ja muut päälle sitten tehtävän ja tarpeen mukaan.

Mutta nämä on näitä amatöörin mietteitä asiasta..
 
Omalta kohdaltani tietenkin katselen asiaa lähinnä akatemiisena termistönviilaajana ja kun ajatusmalliksi vaihdetaan Kapiaisen esittämä taistelutavan muutos onkin massavanheneminen terminä täysin väärä. Varusteet kun eivät vanhene vaan ovat ainoastaan sopimaton käyttötarkoitukseensa. Jos minä tänään ostan uuden kaksi paikkaisen ferrarin ja siihen kyytiin eksyy joku näyttävä blondi ja meitä onkin sitten ensivuonna neljä ja kaksosten rattaat, niin ei se ferrari ole mikään vanhentunut, vaan ainoastaan sopimaton perheautoksi.

Kun katselee aikaa taapääin niin voi tehdä sellaisen havainnon, että aikanaan tehdyt säästöt hankinnoissa ovat johtaneet sitten määrättyinä aikoina suurina uudsituksina (esim 60-luvulla). Ongelmana sitten onkin että nämä kerralla hankitut suuret määrät kalustoa myös vanhenevat samaa tahtia ja taas tullaan eteen että pitää hankkia suuria eriä kerralla. Käytännössä tämä johtaa siihen, että ne pienet säästöt jotka on kerran saatu kertautuvat moninkertaisina kuluina seuraavina vuosikymmeninä eikä tasaista järkevää varustekiertoa saada aiakaiseksi.
 
noska kirjoitti:

Olen samaa mieltä kanssasi pääpiirteissään. Tosin musketti oli aikoinaan kallis hankinta, mutta tänä päivänä en sillä lähtisi taistelukentälle. Tai parempana esimerkkinä olkoon T-26 verrattuna Leopard 2:seen.

Juuri noiden massavanhenemisten estämiseksi luulisi olevan järkevää (ja liekkö jo siirryttykin) tehdä useita pieniä tilauksia eri vuosina. Hankitaan pieni erä uusimpia panssarintorjuntaohjuksia valmiuspriteille ja 10-15 vuoden päästä uusi erä jääkäriprikaateille ja näin edelleen...
 
baikal kirjoitti:
Kyllä oloissamme voidaan puhua massavanhenemisesta, kun jos muovitela-autot menevät tällä vuosikymmenellä luiskaan. Ne ovat nimenomaan käsittääkseni alueellisten joukkojen kulkupelejä ja miten ihmeessä nykymeiningein korvataan tuollainen ajokkimäärä??? Keuruun romppeet pääosin tulevat tiensä päähän ja on sitä muutakin.

Eli Kontiorannan, Kainuun ja Sodankylän muovivaunut ovat wanhenemassa...mitä pukkaa tilalle? Sisun kaksiakselisia on ihasteltu jo ainakin Kontiorannassa. Ne ovat ihania, mutta miten niillä korvataan muovivaunujen liikkuvuus???? Muutaman vuoden sisällä on edessä tilanne, että vain yhdistelemällä kolmen Prikaatin ajokit saadaan kalut yhdelle. Se on kyllä ohhoijjaa. Sodankylän ja Kontiorannan osalta voidaan todennäköisesti tuolloin sanoa: "perspektiivittömien varuskuntien likvidointi".

Alueellisille joukoille ""suunniteltu"" rahoitus ei tule taatusti riittämään entisenlaisen kalustomäärän hankintaan. Eli?

Eikö teka ole kuitenkin ollut sataprosenttisesti operatiivisten joukkojen menopeli. Sen poistuminenhan on jo huomioitu siten että myös jääkäriprikaatit poistetaan eikä ongelmaa enää ole. Kajaanissa voidaan kai vielä sinnitellä parhailla yksilöillä mutta mitä sen jälkeen. Nasun modernisoinnista ei ole näkynyt kaavailuja joten ehkä sitä ei voi tai kannata rempata isommalti. PV kuuluu kyllä etsivän mm. hyviä käytettyjä telakuorma-autoja joten KaiPr:lle kai sitten halutaan jatkossakin muuta kuin kuorma-autot. Panssaritekan uushankinnat on kaikesta päätellen unohdettu.

Uusin Ruotuväki, sivu 5

"Ulkomailta pyritään ostamaan korvaavaa, pitkään käyttökelpoista kalustoa, kuten MTLB-panssarivaunuja sekä telakuorma-autoja.– Maavoimat seuraa jatkuvasti, mitä käytettyä puolustusmateriaalia ulkomailla tulee myyntiin"

(Oli se vaan loistava peliike hävittää täysin kurantit ykkösbemarit ja yrittää nyt haalia maailmalta jotain tilalle.)
 
Mitä etsiiko suomi panssaroitua telakuorma autoja?
 
Hejsan kirjoitti:

Voi kun etsisikin, ainakin pohjoiselle valmiusyhtymälle ja muille tärkeimmille joukoille.
 
juhapar kirjoitti:

Ei taida olla panssaroituja käytettynä tarjolla ja mitään merkittäviä ajoneuvojen uushankintoja ei olla tekemässä tällä vuosikymmenellä. Kuttaperkkaa voi jostain maailmalta ehkä löytyäkin. Turha tavoitella kuuta taivaalta, hyvä jos saadaan Kajaaniin jatkossakin edes telat alle.
 
Hande kirjoitti:

Juu, ei käytettynä löydy varmasti ps-tekaa, mutta Ruåtsista voisi löytyä valmiusvarastoutua Bankkua. Niin, uutta kaipailen. Tosin yksi vaihtoehto olis MT-LBv.
 
Niin, tekojen tarve alueellisilla joukoilla "määräytynee" sen perusteella minkälainen liikkuvuus niille jatkossa halutaan (teka tason liikkuvuuttahan niillä ei ikinä ole ollutkaan) ja sillä paljon niitä ajatellaan sijoitettavaksi käytettäväksi vähätiestöisessä osassa Suomea. Jos tiestöä on paljon = liikkumistarve kestopäällysteellä suuri ja matkat pidempiä, muoviteloista lienee enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tekoja ei liene käytössä laajemmin kuin Norjalla ja Ruotsilla, liekö Ruotsin poistolistoilla paljonkin/järkevän kuntoisia Bankkuja... Norjastahan jo ostettiin muistaakseni 2000-luvun alussa joitain kymmeniä Bankkuja varaosiksi...

BMP-1 perään ei kannata itkeä, Ruotsin MtLb saatiin NIIN halvalla varaosineen päivineen (kait niitä olisi enemmänkin saatu halutessamme?) ja se soveltuu paljon paremmin kuljetusvaunuksi kuin bemari. Toisekseen vanhimmilla BMP-1:llä oli jo täysremontti edessä.
 
On niilä BV-308 (BV-206S), se on panssaroitu

LAND_BvS10_Viking_UK_Trials_lg.jpg

Eri malleja

S-BV206S.png

http://www.betasom.it/forum/lofiversion/index.php?t33186.html
 
Iso-morsu kirjoitti
Tai sitten jatkaa YYA-kauden hankinta linjaa Idästä ja Lännestä. Idän halvat kamat jalkaväkijoukoille ja osin jääkäriprikaateille, Lännen hankinnoilla sitten pitää yllä kolmea valmaria.

Joo hyvä idea.

voikko ne bmp-1 sulatta takaisin ajokuntoon? :p

esim voi sulatta alas...sulatta ylös....
 
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Niin, tekojen tarve alueellisilla joukoilla "määräytynee" sen perusteella minkälainen liikkuvuus niille jatkossa halutaan (teka tason liikkuvuuttahan niillä ei ikinä ole ollutkaan) ja sillä paljon niitä ajatellaan sijoitettavaksi käytettäväksi vähätiestöisessä osassa Suomea. Jos tiestöä on paljon = liikkumistarve kestopäällysteellä suuri ja matkat pidempiä, muoviteloista lienee enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tekoja ei liene käytössä laajemmin kuin Norjalla ja Ruotsilla, liekö Ruotsin poistolistoilla paljonkin/järkevän kuntoisia Bankkuja... Norjastahan jo ostettiin muistaakseni 2000-luvun alussa joitain kymmeniä Bankkuja varaosiksi...

BMP-1 perään ei kannata itkeä, Ruotsin MtLb saatiin NIIN halvalla varaosineen päivineen (kait niitä olisi enemmänkin saatu halutessamme?) ja se soveltuu paljon paremmin kuljetusvaunuksi kuin bemari. Toisekseen vanhimmilla BMP-1:llä oli jo täysremontti edessä.

Vanhimman erän Bemareita oli hyvin vähän ja moni niistä on käsittääkseni edelleen käytössä TJ-alustoina joten se siitä pikaisesta remonttitarpeesta. Poistetut vaunut olisivat siis olleet edelleen täysin käyttökuntoisia. Samaa hölmöilyjen sarjaa edustaa mielestäni taannoin tehty 60 Pasin hävittäminen, meillä ei vain olisi varaa tuollaiseen lyhytjänteisyyteen. Yritätkö tosiaan esittää, että Pv suunnitteli Ruotsin kauppaa jo silloin kun pata pantiin porisemaan vuoden 2005 vaiheilla? Jokaista päätöstä tulee tietenkin tarkastella omassa ajassaan vaikka virhe sittemmin olisikin sattumalta saatu korjattua. Lopputulema on tietysti hyvä ja se on pääasia. Toivottavasti svenskeiltä irtoaa vielä muutakin tavaraa maavoimien pelastukseksi.

Jos olen jo alkuun pahassa rahapulassa mutta revin silti tänään ainoan sataseni ja satun löytämään huomenna kadulta uudemman ja sileämmän niin toiminko alunperin fiksusti ja rationaalisesti?
 
Hejsan kirjoitti:
On niilä BV-308 (BV-206S), se on panssaroitu

Nyt oli kaiketi puhe siitä että noita on turha haaveilla saavansa edusllisesti käytettynä? Hankintamäärät kaikissa käyttäjämaissa ovat hyvin pieniä.
 
Hande

Tietääkö sinä kuka ihminen/ihmiset teki sen loppullinen päätös että bmp-1 ja t-72 sulataan?
 
Hande kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
On niilä BV-308 (BV-206S), se on panssaroitu

Nyt oli kaiketi puhe siitä että noita on turha haaveilla saavansa edusllisesti käytettynä? Hankintamäärät kaikissa käyttäjämaissa ovat hyvin pieniä.

No ruotsi tilaa patrian amv suomelta niin niitä voisi ostaa vastakauppassa??
 
Hejsan kirjoitti:
Iso-morsu kirjoitti
Tai sitten jatkaa YYA-kauden hankinta linjaa Idästä ja Lännestä. Idän halvat kamat jalkaväkijoukoille ja osin jääkäriprikaateille, Lännen hankinnoilla sitten pitää yllä kolmea valmaria.

Joo hyvä idea.

voikko ne bmp-1 sulatta takaisin ajokuntoon? :p

esim voi sulatta alas...sulatta ylös....

Ajattelin enemmän bmp-1 sijaan uusia it-ohjuksia, pst-ohjuksia, ällitällejä jne.. Ehkä jopa pimeänäkövehkeitä..

Ja miksei bmp-3 vaunujakin olis voitu hankkia CV-90 hankinnan hinnalla kolme kertaa enemmän.. Jos Suomen sotilaan väite pitää paikkaansa.. Olisi Karjalan prikaatilla joka pataljoona rynnäkkövaunuilla. Ja mekanisoiduilta taisteluosastoilta olisi voitu antaa bmp-2:t alueellisille joukoille. Silti rahaa olisi jäänyt vielä hankkia lisää Leopardeja Karjalan prikaatin tarpeisiin..
 
BMP-3 on helvetin huono peli kuljetushommiin koska se vetää vain puoliryhmän ja senkin tuskaisesti. BMP-2 on parempi ajoneuvo panssarijääkärien käyttöön. Tulivoima olisi kannattanut hankkia Leopardien muodossa eikä kolmosbemarin kaltaisissa sekasikiöissä jotka eivät sovi oikein mihinkään tehtävään. Niin ja Vekaran prikaatilla on nytkin rynnäkkövaunut joka pataljoonalle. En usko meillä olevan millään laskumallilla ruutia ylläpitää paljoakaan nykyistä enempää mekanisoituja joukkoja. Jos olisi lähdetty päivittämään vanhoja kokoonpanoja uushankinnoilla (Leo-2&CV90) niin kaksi panssaripirkaatia olisi varmasti pystytty säilyttämään ja niiden lisäksi joitain erillistapaljoonia T-72/BMP-1-kalustolla.
 
Pitää uskoa jos kerran Bemarin kakkonen on parempi.

Jostain syystä muistelin että Karjalan Prikaatilla ei ollut rynnäkkövaunuja kaikille pataljoonilleen. Vai sotkinkohan Porin Prikaatin AMW-juttuihin.. Mene ja tiedä, selittäähän ne politikotkin.

Tuo mekanisointi juttuhan on sinäänsä hankala asia. Missä menee järkevän raja taloudellisesti ja mahdollisen käytön järkevyys siinä pahimmassa paikassa. Täällä Kainuun korvessa vielä toistaiseksi mennään Nasuilla, mutta kun on katellut niitä etelä-suomalaisten peltoja ja muita aukeita niin tuskin siellä kauheasti jalankaan voisi siirtyä. No tämä menee nyt niin ajatuksen virraksi että olkoon
 
Hande kirjoitti:
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Niin, tekojen tarve alueellisilla joukoilla "määräytynee" sen perusteella minkälainen liikkuvuus niille jatkossa halutaan (teka tason liikkuvuuttahan niillä ei ikinä ole ollutkaan) ja sillä paljon niitä ajatellaan sijoitettavaksi käytettäväksi vähätiestöisessä osassa Suomea. Jos tiestöä on paljon = liikkumistarve kestopäällysteellä suuri ja matkat pidempiä, muoviteloista lienee enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tekoja ei liene käytössä laajemmin kuin Norjalla ja Ruotsilla, liekö Ruotsin poistolistoilla paljonkin/järkevän kuntoisia Bankkuja... Norjastahan jo ostettiin muistaakseni 2000-luvun alussa joitain kymmeniä Bankkuja varaosiksi...

BMP-1 perään ei kannata itkeä, Ruotsin MtLb saatiin NIIN halvalla varaosineen päivineen (kait niitä olisi enemmänkin saatu halutessamme?) ja se soveltuu paljon paremmin kuljetusvaunuksi kuin bemari. Toisekseen vanhimmilla BMP-1:llä oli jo täysremontti edessä.

Vanhimman erän Bemareita oli hyvin vähän ja moni niistä on käsittääkseni edelleen käytössä TJ-alustoina joten se siitä pikaisesta remonttitarpeesta. Poistetut vaunut olisivat siis olleet edelleen täysin käyttökuntoisia.

NL -82 hankittuja vaunuja oli 85kpl, tj käyttöön modatut lienee remontoitu muutosten yhteydessä sillä mm. ps-museoon päätyneellä NL alkuperää olevalla BMP-1K vaunulla oli ajettu muistaakseni 12 000km ja sillä olisi ollut edessä jonkin sortin täysremontti.

Hande kirjoitti:
Samaa hölmöilyjen sarjaa edustaa mielestäni taannoin tehty 60 Pasin hävittäminen, meillä ei vain olisi varaa tuollaiseen lyhytjänteisyyteen. Yritätkö tosiaan esittää, että Pv suunnitteli Ruotsin kauppaa jo silloin kun pata pantiin porisemaan vuoden 2005 vaiheilla? Jokaista päätöstä tulee tietenkin tarkastella omassa ajassaan vaikka virhe sittemmin olisikin sattumalta saatu korjattua. Lopputulema on tietysti hyvä ja se on pääasia. Toivottavasti svenskeiltä irtoaa vielä muutakin tavaraa maavoimien pelastukseksi.

Jos olen jo alkuun pahassa rahapulassa mutta revin silti tänään ainoan sataseni ja satun löytämään huomenna kadulta uudemman ja sileämmän niin toiminko alunperin fiksusti ja rationaalisesti?

Ei harmainta hajuakaan mitä on suunniteltu ja milloinkin, onko sinulla? :dodgy:
 
Iso-Mursu kirjoitti:
Tuo mekanisointi juttuhan on sinäänsä hankala asia. Missä menee järkevän raja taloudellisesti ja mahdollisen käytön järkevyys siinä pahimmassa paikassa. Täällä Kainuun korvessa vielä toistaiseksi mennään Nasuilla, mutta kun on katellut niitä etelä-suomalaisten peltoja ja muita aukeita niin tuskin siellä kauheasti jalankaan voisi siirtyä. No tämä menee nyt niin ajatuksen virraksi että olkoon

Telakapistusten hankintahinta ei ole monestikkaan välttämättä se ongelma, vaan niiden käytöstä ja ylläpitämisestä aiheutuvat kustannukset. Ymmärtääkseni esim. Pasin ja itäisen rynnäkkövaunun jonkin sortin täysrempparajat km:ssä ovat vähintään viisinkertaiset Pasin hyväksi, läntisen maastokurkin tapauksessa ero hypännee helposti kymmenen kertaiseksi jne. Lisäksi telvehkeet vaativat huomattavasti useammin perushuoltoa joka tarkoittaa isompaa organisaatiota = enemmän käsiä/palkattua henkilöstöä = enemmän kustannuksia.

Telavehkeet vaativat myös vähääkään pidemmille siirtymille aina jonkun lavetin alleen joka sekin maksaa aina jotain. Pienistä puroista syntyy suuri virta ja jos kyseisten ajoneuvojen määrät hyppäävät tuhatluvulle, niin homma lävähtää kustannusten osalta käsiin.

ps. ei täällä etelässäkään minkään poppoon tarvi peltoja pitkin kolmirivissä marssia, kyllä jokaiselle porukalle vähintään traktori alle saadaan :a-grin:
 
Back
Top