RistoJ kirjoitti:
Einomies1 kirjoitti:
Luin eilen pitkästä aikaa kirjaani panssarisodankäynnistä jossa oli mielenkiintoinen toteamus historiasta. Siinä Egyptin panssarivoimien komentaja sanoi oman mielipiteensä miksi Egyptin ylivoimaiset panssarivoimat hyytyivät Yom Kippur sodassa, Siinaissa alkumenestyksen jälkeen. Hänen mukaansa "yhdenkään panssarivoimien toteutetun offensiivin menestystä ei voida täysin taata jos vastapuolena on valmistautunut jalkaväki jolla on aseistuksenaan riittävästi pst-ohjuksia ja lähi-pst aseita.
Tämä tuskin selittää yksin Epyktiläisten heikkoa menetystä, mutta antaa varmasti viiteitä siitä että mikään tae voitosta ei ole yksin vahvat panssarivoimat.
Egyptiläisiä vastassa oli mainitsemasi valmistautuneen jalkaväen lisäksi myös erittäin vahva panssariase. Suurin osa 105 mm tykeillä varustetuista M48A3, M60 ja M60A1 vaunuista oli Siinailla egyptiläisiä vastaan. Egyptiläiset pääsivät etenemään kohtalaisesti aina siihen asti kun israelilaiset saivat koottua panssarijoukkonsa alueelle vastahyökkäykseen ja sen jälkeen kyyti oli melko kylmää egyptiläisille. Tällöin israelilaiset olivat panssariaseen osalta lukumääräisesti vain vähän alakynnessä ja kalustollisesti samalla tasolla.
Ei pidä täysin paikkaansa. Egyptiläisten viimeisin hyökkäys Suezin itäpuolella tapahtui 14.lokakuuta 1973. Egyptiläisillä oli käytössään n. 2200 tst-panssarivaunua (T-55, T-62) joista 500 oli jätetty kanaalin länsipuolelle reserviin. Egyptin panssarivoimat hyökkäyksessä olivat siis n.1700 vaunua ja Israelin vastaava luku n. 500 (M48, M60, Centurion).
Isrealin päävoimat panssarienkin osalta taistelivat samaan aikaan viimeistä suurta kahakkaa pohjoisessa, Golanilla Syyrian, Jordanian ja Irakin joukkoja vastaan. Israelin suuri vastahyökkäys pohjoisessa oli alkanut kyllä 10. lokakuuta, mutta jo 12.lokakuuta sitä vastaan hyökkäsivät sivustasta Irakin ja Jordanian joukot yht. 300 tst psv:llä ja nuo taistelut kestivät 2 kokonaista päivää.
Tästä syystä Israelin päävoimat eivät ehtineet apuun etelään egyptin hyökätessä viimeisen kerran vaan Sharon ja kumppanit joutuivat taistelemaan omillaan.
Vaikka pääpointtini asiassa oli tuo tarkalleen Egyptin Esikuntapäällikön, kenraali Saad Shazlin päätelmä, pääsyyt egyptin epäonnistumiseen mielestäni olivat:
1. liian hidas reagointi alkuvoittoihin jotta taistelumenestys olisi voitu hyödyntää jatkamalla hyökkäystä nopeasti. Israelille annettiin aikaa vetäytyä ja valmistautua puolustukseen.
2. 14.lokakuuta suoritettu offensiivi tapahtui typerästi syöttämällä oletettuun murtokohtaan panssarijoukkoja vähitellen eikä suurella massalla. Israelin joukoilla oli helppo työ tuhota tankit ja jalkaväki sitä mukaa kun ne valuivat asemien eteen.
3. Israelilaisten joukkojen parempi koulutus- ja taitotaso sekä kyky ja joustavuus nopeasti muuttaa taktiikkaa. Tämä korostui varsinkin sen jälkeen kun Iipot olivat menettäneet puolet hätäisesti suunniteltuun vastahyökkäykseen lähettämistään 200 panssarista Egyptin pst-ohjus, lähi-pst- ja tankkien tulessa. Siitä eteenpäin Israelin joukot käyttivät vastataktiikkana pst-ohjuksille panssarien savutusta, jalkaväen ja tykistön häirintää ja sijoittivat panssarinsa tuliasemiin niin että Egyptin ATGM- ja rpg-ryhmiä voitiin tulittaa jo kaukaa.
4. Ilmeisesti pahasti puutteellinen tiedustelu ja valmistelu. Egyptiläiset ajoivat 6 panssarimuodostelmaansa suoraan hyvin Israelin suunnittelemille tappo-vyöhykkeille jossa odottivat naamioidut panssarit, jotka avasivat tulen paikoin vain 100 m. etäisyyksiltä. Egyptiläiset menettivät muutamassa tunnissa Siinain pohjoissektorilla 93 panssaria, Israelin 3 tuhottua (ATGM) vaunua kohden. Eteläsektorilla Gidin ja Mitlan solissa, Egypti menetti 90 panssaria + lukuisia muita panssaroituja ajoneuvoja. Hyökkäys pysähtyi ja moraali petti Egyptiläisillä kovien tappioiden takia.
Edes Egyptin tykistön tuki ei auttanut asiassa.