Puolustusvoimien uudistetun taistelutavan perusteet videolla

Jännä pätkä, PV on oppinut ainakin tekemään hyviä ja toiminnantäyteisiä opetusvideoita. Videolla käyvät ilmi taistelutavan peruselementit enkä ymmärrä miksei systeemi toimisi oletetun vihollisen perustaktiikkaa vastaan.

Nyt pitäisi vain alkaa kurssittamaan reserviä tuohon systeemiin. Jotain puhettahan oli Puheloisella, että taistelutavan itseopiskelu mahdollistettaisiin ja siitä myönnettäisiin kh-päiviä.
 
Jokainen sukupolvi on nähnyt seuraavat sukupolvet "heikompana" kuin omansa.
Jokaisella sukupolvella on tietenkin omat ongelmansa, mutta tilanne tuskin on niin synkkä kuin Kaukovittuilija antaa ymmärtää.

Viimeisin sukupolvi joka on antanut kunnollisia näyttöjä asian tiimoilta, miehittää nyt terveyskeskusten pitkäaikaisosastoja.

Ja aiheeseen, hyvä video josta ainakin jonkinlaisen kuvan asiasta.
 
akealik kirjoitti:
Nyt pitäisi vain alkaa kurssittamaan reserviä tuohon systeemiin. Jotain puhettahan oli Puheloisella, että taistelutavan itseopiskelu mahdollistettaisiin ja siitä myönnettäisiin kh-päiviä.

Sitä ei tule tapahtumaan. PR:n vuoksi pieniä määriä reserviläisiä voidaan toki kouluttaa, mutta muutoin reserviläisten rauhaa ei häiritä. Uusi taistelutapa leviää reserviin uusien reserviläisten myötä.
 
Sinällään uusi taistelutapa ei vaadi jokaisen kouluttamista vaan lähinnä sen portaan joka vastaa komppaniaa tai suuremman taisteluttamisesta. Normaali taistelija ei muutosta huomaa.
 
skärdis kirjoitti:

Kyynisempi henkilö voisi todeta, että neljättäsataatuhatta reserviläistä massavanheni kertaheitolla. Mutta minä en suostu sanomaan niin.
 
Maavoimat ottaa käyttöön uuden taistelutavan - oveluus korostuu
STT/IL Maanantai 18.2.2013 klo 20.01

Maavoimat on alkanut vuoden alusta kouluttaa varusmiehille uutta taistelutapaa.

Ensin koulutetaan varusmiesjohtajat, miehistön vuoro on kesällä.

Maavoimat esitteli tänään Helsingissä videon, joka havainnollistaa uudistettua taistelutapaa.

Perusajatuksena on entistä aktiivisempi taistelutapa, jossa korostuu oma-aloitteisuus ja oveluus. Pysyvien asemien sijaan joukoilla on useampi linnoitettu asema, joista he käyvät taisteluja. Tavoitteena on entistä liikkuvampi ja yllättävämpi taistelutapa, jonka edellytyksenä on hyvä maaston tunteminen.

Uusi tapa taistella nojaa vahvasti tekniikkaan. Johtajat voivat nähdä näytöltä omien ja vihollisjoukkojen toiminnan.

- Uusi taistelutapa vaatii johtajilta ja koulutukselta enemmän. Johtamisjärjestelmä mahdollistaa tilannekuvan ja käskytyksen ryhmätasolle asti, sanoo Maavoimien operaatiopäällikkö prikaatikenraali Petri Hulkko.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sissikoulutuksen saaneet reserviläiset ovat etulyöntiasemassa.

Huolto/Viesti/Pioneeri/Kuljetus -aselajien työmäärä kasvaa eksponentiaalisesti - saas nähdä kuinka pv kykenee homman kouluttamiseen...

Tst-tapa uudistuu hajautettuun tst-toimintaan, hassua kuinka varuskuntaverkko vastaavasti supistuu juuri päinvastaiseen suuntaan
 
Tvälups kirjoitti:
Tst-tapa uudistuu hajautettuun tst-toimintaan, hassua kuinka varuskuntaverkko vastaavasti supistuu juuri päinvastaiseen suuntaan

Sotaa ei käydä varuskunnista, ei uudessa eikä vanhassa taistelutavassa. Se vaan tuntuu kovin vaikealta hyväksyä suljettavissa varuskunnissa.
 
Mutta vihollisen taisteluhelikopteri taisi sentään tippua venäläisellä it-ohjuksella
 
akealik kirjoitti:
Jännä pätkä, PV on oppinut ainakin tekemään hyviä ja toiminnantäyteisiä opetusvideoita. Videolla käyvät ilmi taistelutavan peruselementit enkä ymmärrä miksei systeemi toimisi oletetun vihollisen perustaktiikkaa vastaan.

Tuossa videossa on merkillepantavaa myös se, että se on ainakin 80%:sesti varusmiesten tekemä. Voisi siis ajatella että tulevaisuudessa myös tuo PR(opaganda) hallitaan.

akealik kirjoitti:
Nyt pitäisi vain alkaa kurssittamaan reserviä tuohon systeemiin. Jotain puhettahan oli Puheloisella, että taistelutavan itseopiskelu mahdollistettaisiin ja siitä myönnettäisiin kh-päiviä.

Tuosta itseopiskelusta olen sen verran kuullut, että uuden tst-tavan oppaat tulevat jollakin aikataululla nettiin luettaviksi ja ne voisi siellä myös tenttiä (PV-moodlessa). Ne tenttitulokset ja esim. MPK:n tai reserviläisurheiluliiton järjestämien juoksu- ja lihaskuntotestien tulokset menisivät sitten aluetoimiston tietoon ja vapaaehtoisuudesta kiinnostuneet reserviläiset voisivat sitä kautta osoittaa sekä halukkuutta että osaamista ja paremmin saada sijoituksia esim. uutena perustettaviin paikallispataljooniin. Niiden suoritusten korvattavuutta KH-vuorokausina en uskalla kommentoida, sen näkee sitten.

Reserville aloitetaan asian kouluttaminen saman tien, todennäköisesti maakuntakomppanioista alkaen. Jos asia kiinnostaa niin puhelinsoittoa aluetoimistoon!
 
commando kirjoitti:
Sinällään uusi taistelutapa ei vaadi jokaisen kouluttamista vaan lähinnä sen portaan joka vastaa komppaniaa tai suuremman taisteluttamisesta. Normaali taistelija ei muutosta huomaa.

Voit joutua yllättymään, toivottavasti positiivisesti. Kyllä se joukkue- ja ryhmätasollakin tulee tuntuvasti muuttumaan nykyiseen verrattuna, alijohtajille tulee enemmän itsenäistä vastuuta ja tehtävätaktiikka korostuu joka tasolla. Toisin sanoen omalle ajattelulle tulee ihan siellä kolmen miehen partion tasollakin enemmän tilaa ja tarvetta.
 
Maavoimien uudistus uhkaa jäädä torsoksi - "Tämä täytyy hoitaa"
STT il Maanantai 18.2.2013 klo 22.04

Maavoimien uudistetulla taistelutavalla on edessään pitkä tie ennen kuin se voi toimia käytännössä.
Valtiotieteen tohtorin Pekka Visurin mukaan joko kertausharjoitusten määrää täytyy lisätä voimakkaasti tai sitten unohtaa taistelutavan uudistus.

Kovaa säästökuuria läpikäyvä Puolustusvoimat on aloittanut varusmiesten koulutuksen uuteen taistelutapaan, mutta takeita onnistuneesta lopputuloksesta ei ole. Kalliiden materiaalihankintojen lisäksi koko reservi pitäisi kouluttaa.

Valtiotieteen tohtori Pekka Visuri pitää ristiriitaisena tilannetta, jossa kertausharjoituksia ei tällä hetkellä juuri järjestetä, mutta taistelutapaa uudistetaan.

- Tämä on asia, joka täytyy hoitaa: joko jatketaan perinteisellä linjalla (vanha taistelutapa) tai lisätään voimakkaasti kertausharjoitusten määrää.

Puolustusministeri Carl Haglundin (r) mukaan vuonna 2015 kertausharjoituksia järjestetään 18 000 reserviläiselle, kun määrä tänä vuonna on 5 000.

Maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Petri Hulkko luottaa siihen, että reservin koulutus saadaan vuonna 2015 käyntiin.

- Kun vuonna 2015 palautetaan kertausharjoitusten taso - en sano jos, koska ne on pakko palauttaa - lähdetään joukkokohtaisesti tärkeysjärjestyksessä kertauttamaan tämän hetken reserviä.

Nykyraha ei riitä

Puolustusvoimat valmistautuu yhä teknisempään sodankäyntiin, mikä luonnollisesti maksaa. Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) pitää ongelmallisena, että Puolustusvoimat ei ole kyennyt hankkimaan suurinta osaa uuden taistelutavan mukaisista ase- ja johtamisjärjestelmistä.

- Olen huolissani sodan ajan joukkojen suorituskyvystä. Vastuun kantaa Kataisen hallitus, joka ajoitti mittavat puolustushallinnon budjettileikkaukset samaan aikaan puolustusvoimauudistuksen kanssa, Niinistö kommentoi sähköpostitse.

Puolustusministeri Haglund on eri mieltä.

- Tämä hallitus uskalsi toteuttaa epäsuositun puolustusvoimauudistuksen, mikä on vähentänyt kustannuspainetta seuraaville vuosille.

Haglundin mukaan Puolustusvoimat ostaa uutta materiaalia noin 500 miljoonalla eurolla vuosittain. Tulevaisuudessa tämä ei kuitenkaan riitä tehtävien toteuttamiseen.

- Vuosikymmenen loppuun mennessä määrän pitäisi olla 150 miljoonaa enemmän indeksikorotuksineen. Reilun 50 miljardin euron valtionbudjetissa se ei ole astronominen luku. Näin voidaan toteuttaa, että 230 000 sotilasta on kohtuullisesti varustettu.

Riittääkö fysiikka?

Vuoteen 2015 mennessä sota-ajan vahvuus putoaa 350 000 sotilaasta 230 000:een. Pienemmällä miesmäärällä pitää siis puolustaa yhä suurempia alueita. Liikkuvampi taistelutapa nostaa väistämättä esille kysymyksen, onko sotilaista sen toteuttajiksi.

Suomalaisnuorten lisääntynyt paino ja heikentynyt kunto on ollut jatkuva puheenaihe. Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Jani Vaara viittaa Sotilasaikakauslehdessä julkaistuun viimeisimpään, vuonna 2009 tehtyyn reserviläistutkimukseen, jonka mukaan vain 15 prosenttia koejoukosta täytti kestävyyskunnoltaan liikkuvan taistelun ja hyökkäyksen vaatimukset.

Kenraali Hulkon mielestä uudistetun taistelutavan toteuttaja ei tarvitse supersotilaan kuntoa.

- Tämä on tehty keskivertosotilaalle. Kaikki, jotka pystyvät läpäisemään varusmiespalveluksen, pystyvät uudistettuun taistelutavan koulutukseen. Reserviläisellä ei ole sen huonompi kunto kuin varusmiehilläkään.
 
Hyvin valmisttellut asemat, tutut maastot, oikeat välineet ja huom. oikein valittu ja kehitetty
tiastelutapa....en löydä moitittavaa lainkaan. Vaikka rahoituskehys kusisi tulevaisuudessa todella
pahoin, meillä on nyt edes joku tapa millä torppailla maahantunkeutujaa. Tämä uusittu paketti
varmistaa sen, että hampaattomaksi ei jäädä, vaikka rahatt menee nirkoisiksi. Eikös vain?

Tst-tapa on "kuin tehty" hyödyntämään maastojamme, se huomioi vesistökapeikot, peitteisyydenn
jne.jne. Ilmatorjunnan olkapääohjustimet kun saadaan peliin niin paketti alkaa olla jo vähintään
hyvällä mallilla. Toki pimeätoimintakykyä on edelleen kehitettävä, mutta luotan siihen, että siinä
asiassa otetaan vielä askelia. VV kiväärien päälle ei ole enää mikään megaluokan hankinta....
lähinnä kyseessä on hankinta mallia halpaa kuin Pirkka-nakit. Jos saan lainata Kapiaisen vertausta.

Taktiikka puree taatusti, kun valmisteluaika on käytetty oikein ja ne valmistelut on myös tehty
kaikilla mausteilla. Reilu kolmannes taistelevan nuorison ikäluokista on tarpeeksi hyvässä fyysi-
sessä vedpssa ollakseen kuranttia sotamateriaalia ko. tst-tapaan nähden. Toivon totisesti, että
ko. uudistus ajetaan läpi ja siihen tarvittaessa annetaan lisäeurojakin. Ei tässä puhuta mistään
miljardeista vaan PAHIMMILLAANKIN joku pari sataa miljoonaa pitää vielä löytää.
 
baikal kirjoitti:

Itse olen samaan mieltä että tuo on pienelle armeijalle oikea tie ja kaiken lisäksi kustannustehokas joskaan ei ilmainen. Tuo VAATII lisä panostusta määrärahoihin eli ihan oikeita euroja jotka täytyy osoittaa tuohon tehtävään.

Strategia on oikea eli pieniä joukkoja jotka kykenevät rajoitettuun itsenäiseen taisteluun. Pienuus tuo kuitenkin myös haasteita jotka sitä rahaa nielevät. Eli reservi pienenee joka on myrkkyä taistelusta toipumiselle, tuo taistelumalli vaatii käsittämättömän hyvän tilanne tietoisuuden (joka tulee hyvin esille videolta) eli viesti välineet täytyy viedä ryhmä tasolle ja mieluiten vielä taistelupari, yksilötasolle. Se vaatii että tiedustelu on hereillä ja että sillä on välineet hoitaa homma kotiin eli lisää lennokkeja pienistä, suhteellisen raskaaseen jolla saadaan syvyyttä tiedusteluun. Lennokkien lisäksi täytyisi olla passiivisia sensoreita. Tuossa mallissa täytyy tietää missä vihollinen on. Joukkojen on oltava oikeassa paikassa, oikeaa aikaan ja joukkoja on oltava alueella riittävästi, lisäksi asemien ja etenemis reittien täytyy olla valmistellut.

Voisin väittää että meillä ei tällä hetkellä ole tuollaiseen tarkoitukseen tarpeeksi a) viesti välineitä b) taistelijan joka sään toiminta kykyä c) tiedustelua / tilanne tietoisuutta d) tuon vaatimaa reagointi kykyä.

Aktiivinen puolustus on sellainen johon on pyrittävä mutta se vaatii lisäeuroja, ei välttämättä miljardeja mutta satoja miljoonia kuitenkin ja itse näen tuon video hyvin tehtynä demona, "ostoslistana" joka on tarkoitettu kertomaan päättäjille että "näin pärjätään" mutta näitä välineitä ei vielä ole tai niitä on liian vähän eli näitä tarvitaan. Hinta on ?
 
baikal kirjoitti:
Reilu kolmannes taistelevan nuorison ikäluokista on tarpeeksi hyvässä fyysi-
sessä vedpssa ollakseen kuranttia sotamateriaalia ko. tst-tapaan nähden.

Ja huonokuntoisempia mitenkään väheksymättä, koska heistä on kuitenkin hyötyä muissa tehtävissä. Jo yksikin huonompikuntoinen korvaa rekan ratista sen hyväkuntoisen ja vaikka tämä hyväkuntoinen saattaisikin jaksaa pitempään ratissa, kuin huonokuntoinen, niin kaksi sohvaperunaa vuorottelee rekan ratissa pitkälti loputtomiin.
 
baikal kirjoitti:
Hyvin valmisttellut asemat, tutut maastot, oikeat välineet ja huom. oikein valittu ja kehitetty taistelutapa....en löydä moitittavaa lainkaan. Vaikka rahoituskehys kusisi tulevaisuudessa todella pahoin, meillä on nyt edes joku tapa millä torppailla maahantunkeutujaa. Tämä uusittu paketti varmistaa sen, että hampaattomaksi ei jäädä, vaikka rahatt menee nirkoisiksi. Eikös vain?

Tst-tapa on "kuin tehty" hyödyntämään maastojamme, se huomioi vesistökapeikot, peitteisyydenn jne.jne. Ilmatorjunnan olkapääohjustimet kun saadaan peliin niin paketti alkaa olla jo vähintään hyvällä mallilla. Toki pimeätoimintakykyä on edelleen kehitettävä, mutta luotan siihen, että siinä asiassa otetaan vielä askelia. VV kiväärien päälle ei ole enää mikään megaluokan hankinta....
lähinnä kyseessä on hankinta mallia halpaa kuin Pirkka-nakit. Jos saan lainata Kapiaisen vertausta.

Taktiikka puree taatusti, kun valmisteluaika on käytetty oikein ja ne valmistelut on myös tehty kaikilla mausteilla. Reilu kolmannes taistelevan nuorison ikäluokista on tarpeeksi hyvässä fyysisessä vedpssa ollakseen kuranttia sotamateriaalia ko. tst-tapaan nähden. Toivon totisesti, että ko. uudistus ajetaan läpi ja siihen tarvittaessa annetaan lisäeurojakin. Ei tässä puhuta mistään miljardeista vaan PAHIMMILLAANKIN joku pari sataa miljoonaa pitää vielä löytää.
NÄIN ON!
Ressujen kuntokin saadaan kuntoon kun jokainen saadaan katsomaan (KATSOTAAN!) peiliin.

Nuorempia reserviläisiä on turha syyllistää "pullamössöisyydestä". Omat kokemukseni (sissi ja tied) osoittavat päinvastaista. Viimeisen 5v:n aikana sissi- ja tiedustelureeneihin osallistuneiden keski-ikä on tippunut n.25v paikkeille ja osallistujamäärät tuplaantuneet. Turha itkeä (ainakaan "aktiivireserviläisten") kovien KH-vuorokausien perään.. VEH-harjoitukset ovat jopa lisääntyneet. Alueelliset erot koulutus-/harjoitustarjonnassa on ongelma, mutta onneksi VEH:iin sisältyy litterat pidempimatkalaisillekkin.

Se mitä me aktiiviressut ja kouluttajakoulutuksen saaneet voimme tehdä, on SISSI&TIEDUSTELU&TJ&VIESTI&HUOLTO --- "uuden, epäsymmetrisesti parveilevan taistelutavan" koulutuksen ja harjoitusten tuplaaminen nykyisestä.

Aluksi kaikille MAAKK:lle ja siitä laajennettava muille reserveille.

Eivät ole PV:n taholta turhaan suunnanneet "aselajikouluttajien" koulutusta sissi- ja tied.koulutuksen saaneille :) Aiemmin sitä hieman hämmästelin, miksi sisseille koulutetaan jv-juttujen koulutusta vaikka kutsuttiin erityisesti sissejä "oman aselajin aselajikoulutukseen". EN YHTÄÄN IHMETTELE ENÄÄ :D (sori kun ei löytyny riittävän leveää hymyä) Muutama tuhat ressua on kouliinnutettu sissitoimintaan kuluneen kahdentoista vuodenkin aikana, mitä itse olen ollut aktiivisesti mukana touhussa. Jopa muutama vuosi sitten kotiutuneet autokuskit (ja töpinämiehet) osallistuvat sissikoulutukseen, kun ovat kertomansa mukaan saaneet kipinän toimiessaan varusmiehinä ressusissien maaliosastossa. MAHTAVAA!!!
 
SJ kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Reilu kolmannes taistelevan nuorison ikäluokista on tarpeeksi hyvässä fyysi-
sessä vedpssa ollakseen kuranttia sotamateriaalia ko. tst-tapaan nähden.

Ja huonokuntoisempia mitenkään väheksymättä, koska heistä on kuitenkin hyötyä muissa tehtävissä. Jo yksikin huonompikuntoinen korvaa rekan ratista sen hyväkuntoisen ja vaikka tämä hyväkuntoinen saattaisikin jaksaa pitempään ratissa, kuin huonokuntoinen, niin kaksi sohvaperunaa vuorottelee rekan ratissa pitkälti loputtomiin.

Näinkin on. Ja jos rj hoksaa, että kolme taistelijaa on ryytynyt pahemman kerran niin eipä siinä auta kuin kuormittaa verskimpää porukkaa. JJ kait on jo siinä asemassa, että
hänen tulee kyetä palikoimaan asioita tilanteen mukaan, unohtaen kategoriset ratkaisumallit ja kokoonpanot. Ja tähän kuulunee käytössä olevan hlöstön jakaminen
tehtäviin, joihin he TOSIASIASSA pystyvät. Tämä on sotataitoa ja oivallista johtamista.
 
Mitä teille tulee mieleen siitä, että oveluutta peräänkuulutetaan? Minun korvissani se on oikeasti
mannaa. Eikä vain siksi, että olisin erityisen kiero ihminen, vaan siksi, että tuon mies-ryhmä-
joukkuekohtaisen oveluuden korostaminen voi kieliä myös siitä, että aidosti halutaan tukea ke-
hitystä, jossa enenevästi pannaan oikeasti painoa yksilöiden erikoiskyvyille----tehoa tulee lisää,
jos kohta riskejäkin. Mutta mitään uutta ei synny silläkään, että luetaan Preussin armeijan oh-
jesääntöä kuin piru raamattua. Tässä on monia elementtejä, joissa näkyy käsittääkseni kohtu
syvä amerikkalaisvaikutus, sanokaa sanoneen.
 
baikal kirjoitti:
Mitä teille tulee mieleen siitä, että oveluutta peräänkuulutetaan? Minun korvissani se on oikeasti
mannaa. Eikä vain siksi, että olisin erityisen kiero ihminen, vaan siksi, että tuon mies-ryhmä-joukkuekohtaisen oveluuden korostaminen voi kieliä myös siitä, että aidosti halutaan tukea kehitystä, jossa enenevästi pannaan oikeasti painoa yksilöiden erikoiskyvyille----tehoa tulee lisää, jos kohta riskejäkin. Mutta mitään uutta ei synny silläkään, että luetaan Preussin armeijan ohjesääntöä kuin piru raamattua. Tässä on monia elementtejä, joissa näkyy käsittääkseni kohtu syvä amerikkalaisvaikutus, sanokaa sanoneen.
JJ RJ PJ Vastuuta ja vaikutusvaltaa korostetaan tuolla "oveluudelle".
On lupa käyttää luovia aivosoluja ja poikamaista kujeiluutta ;) Sissillä kun on sisin luonto ja 12v pojankossin mielikuvitus "mitä pirullisiimpiin ja yllättävämpiin ratkaisuihin". Kun toiminta ei ole kaavamaista, saadaan helpolla vastapuolen palikat sekaisin. Se on sitä SISSEYTTÄ jota peräänkuulutetaan. Toki "perustaistelumenetelmiä" tarvitaan, mutta niitäkin saa soveltaa luovasti kunhan ei tapata miehiään. Sissikoulutuksen saaneita ei tarvitse tuohon yllyttää mutta muillekin (huom. jääkärit ja muut huutokäskyillä toimivat nurmiporat, kiinnittäkäähän jo havut hihaan) annetaan lupa jekkuilla. Toki amerikkalaisetkin kehittävät epäsymmetriaa, etenkin hyödyntämällä uusinta tekniikkaa, mutta meille suomalaisille tuo sisseys on toinen luonto ..on ainakin historian saatossa ollut.
 
Back
Top