Puolustusvoimissa on peitelty väärinkäytöksiä, esimiehiä suojelee "kummisetäjärjestelmä”, kertoo kommodori Pekka Varjonen

Tämä kyllä kuuluu tänne.
Porttikielto kittilään everstille, ja kellokortti käytöön
 
Siviilipuolella ohjataan kerrasta hoitoon ja kolmannella tietää että seuraavalla YT-kierroksella tuotannolliset ja taloudelliset syyt johtavat työsuhteen purkuun.
 
Tämä kyllä kuuluu tänne.

Kyllähän PV maanpuolustuksen lisäksi aikoinaan oli sisäistänyt alkkis-kollegoiden suojelun. Esimerkkejä löytyy allekirjoittaneen palvelusajalta 80-luvulta.
 
Eikä toi juopottelu, mutta nämä.
"Niin ikään oikeudessa kuultiin everstiluutnantin esimiestä, jonka määräyksellä everstiluutnantin oli määrä olla harjoituksessa. Pomon mukaan everstiluutnantti oli hoitanut leiriin kuuluvat tehtävänsä asianmukaisesti."
"Everstiluutnantin esimies kertoi oikeudessa, että hänen näkökulmastaan everstiluutnantti oli hoitanut tehtävänsä leirillä."
"Myös kaksi muuta todistajaa kertoivat kaiken menneen hienosti, ja ettei everstiluutnantti ollut aamuseltaan humalaisen oloinen. Hovioikeus kuitenkin huomautti, että kyse oli everstiluutnantin kavereista."
Siellä jos ois kersantti tai vääpeli heilunu samassa kunnossa, niin ei olisi edes krapula kerinny iskeä, kun olisi ollut jo irtisanomislappu kourassa.
 
Montakos kissaa sillä everstin esimiehellä on kauluksessa, meinaan vaan että jos juupasessa hoidetut tehtävät ovat asianmukaista toimintaa, niin miksei varusmiehille jaeta sitten päivittäistä rommi tai konjakkiannosta
 
Tätähän voi kokeilla seuraavassa kertauksessa. Ilmestyy paikalle sönkkösönkkö-kunnossa, kun se on esiupseeritasolla määritelty asialliseksi toiminnaksi.
 
Montakos kissaa sillä everstin esimiehellä on kauluksessa, meinaan vaan että jos juupasessa hoidetut tehtävät ovat asianmukaista toimintaa, niin miksei varusmiehille jaeta sitten päivittäistä rommi tai konjakkiannosta

Ranskassahan näin on ainakin toimittu.
 
Siellä jos ois kersantti tai vääpeli heilunu samassa kunnossa, niin ei olisi edes krapula kerinny iskeä, kun olisi ollut jo irtisanomislappu kourassa.
Tämä.
Rajalla useampikin tapaus, mutta yksi muistuu mieleen:
Täälläkin foorumilla vaikuttanut tvälläri sai tossua peruksiin, mutta komkapt ylennyksen.
Tapauksen taustat epärelevantteja. Samat "syytteet", mutta HIVENEN eri seuraukset.
 
Kyllä tällainen saa taas Puolustusvoimat näyttämään kehnosti johdetulta hyvävelikerholta, joka itse itseään valvoen tulkitsee lakeja niin kuin parhaaksi katsoo samalla vaieten ja maton alle lakaisten ikävät asiat.

"Suomalainen kapteeni taistelee tuulimyllyjä vastaan – rikosilmoitukset torpattiin Puolustusvoimissa​

Afganistanissa palvellut kapteeni ajaa itse rikossyytettä palvelustoveriaan vastaan. Puolustusvoimat viivytti tutkintapyyntöä yli vuoden Iltalehden yhteydenottoon asti."

Todella pitkä artikkeli, en lähtenyt tähän sitä kopioimaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ihmiset on ihmisiä näitä löytyy joka organisaatiosta, mutta mikä perkele siinä on että asiat pitää kierrättää MOT:n ja Iltalehden kautta ennekuin Pääesikunta tekee mitään?
 
Kapteeni väittää, että joku palvelustoveri on sanonut hänestä pahasti. Asiaan ei ole tarttunut operation johto, ei maavoimien johto, ei PE, ei poliisi.... niin herää kysymys, missähän se vika voisi olla...
 
"Hollantilainen esimies tukee Lahikaista

Asiaa selvittäessä kävi ilmi muun muassa, että komppanian hollantilainen päällikkö ei ollut pyytänyt toimistoupseeria laatimaan arviota, vaikka toimistoupseeri oli näin kertonut. Toimistoupseeri ei myöskään ollut edes keskustellut arviosta komppanian varapäällikön ja hollantilaisen operaatioupseerin kanssa, vaikka oli väittänyt tehneensä arvion yhdessä heidän kanssaan.

Lisäksi hollantilainen komppanianpäällikkö havaitsi, että toimistoupseerin teksti oli tutun näköistä, komppanianpäällikön omaa. Toimistoupseeri oli kopioinut tekstiä komppanianpäällikön eräälle toiselle alaiselleen tekemästä arviosta, jota toimistoupseerilla ei olisi pitänyt olla oikeutta edes nähdä."
 
Vaikenijat vaikenee taas niin pitkään, että koko firma saa mustan silmän. Liskin tähtäimeen ei VTV-kuvion jälkeen täysjärkinen hakeudu vätystelyllään toimenpiteden suhteen.
 
Kapteeni väittää, että joku palvelustoveri on sanonut hänestä pahasti. Asiaan ei ole tarttunut operation johto, ei maavoimien johto, ei PE, ei poliisi.... niin herää kysymys, missähän se vika voisi olla...
Kun ei ole tehty esitutkintaa vaikka edellytykset täyttyy niin vika on aika ilmiselvästi siinä. Jos se olisi tehty niin sitten voisi väittää, että asian esille nostanut on väärässä.
 
Useammalla avainroolia esittävällä saman malliset siivet rinnassa...PVKOM alkaen
Niin?
Oma veikkaus. Tapaus on loppuun käsitelty 4-5 vuoden päästä. Lahikainen on perseauki kun rahaa on mennyt 40-60tuhatta oikeuden käyntiin. Lopputulos, oikeus totetaa oishan ton voinut vähän paremmin ja nopeammin hoitaa, mutta ei rankaise ketään koska rikosta yms ei ole tapahtunut.
 
Back
Top