Putin tulossa Suomeen ehkä heinäkuun alussa

Kansainväliseen politiikkaan ja etenkään suomalaiselle foorumille eivät kyllä yleisesti kuuluneet suunnitelmat salamurhata vieraan valtion päämies. :D Joten julkiset tiedot Putinin vierailusta tuskin ovat erikoisen salaisia. Kännipäissään sanotut jutut jotka voidaan ajatella uhkaukseksi foorumilla ovat sitten aivan toista. Mutta tuskin moista kukaan täällä edes ajattelee. :)

Viimeksi kun Putin kävi suomessa joutui suojelupoliisin edustaja töihin. Putinin vierailu oli saanut myös Tamperelaisia vieraita Natsi Seppo Lehdon toimesta. Supo joutui pyytämään kohteliaasti Seppoa ja kavereilta, että voisitteko lopettaa laulamisen Silmien väliin ryssää Putinin lähistöllä.
 
Suomella ei ole tarvetta ryhtyä konfliktiin

Liekö tuohon varaakaan tekovärkeissä? Siis oikeasti.

Kumpi aihe on loppujen lopuksi Suomen kannalta polttavampi: EUn tuleva kehitys vai se, ollaanko Nato-liitossa tahi ei?

Unioni vaikuttaa meihin tasan 24/7/365....ihan varmasti. Ja jos tämä ihana Onnenpursi HMS Unioni nostaa kölinsä taivasta kohti niin voi tulla muuta mietittävää kuin Nato.....
 
jos Suomi saisi järjestettyä Obaman viran loppuun huippukokouksen, niin se olisi taloudellinen lottovoitto Suomelle. Esimerkiksi turismi kasvaisi välittömästi. Vuonna 1997 Clinton vieraili Suomessa rullatuolissa istuen. Silloinkin Suomi hyötyi suuresti.
 
Suomella ei ole tarvetta ryhtyä konfliktiin Venäjän kanssa eikä lähteä Naton ja Yhdysvaltojen kelkkaan sapeleita kalistelemaan. Nyt vain täytyy pystyä pidättäytymään molempien klikkien ulkopuolella ja selvitä tilanteesta mahdollisimman kuivin jaloin. Sama selviytymisstrategia oli käytössä kylmän sodankin aikana ja kokemusten mukaan se oli toimiva ratkaisu.

Vieraiden konflikteihin ei kannata lähteä ottamaan aktiivista roolia, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on toiminut tässä asiassa viisaasti, kuten valtionpäämiehen kuuluukin.

Kylmän sodan ajan Suomi oli itäklikissä ja Moskovassa päätettiin ketkä tätä maata johtaa. Selviytymistäkin suurempaa on kansan vapaus, elo ilman vapautta ei ole elon arvoista.
 
Olen syntynyt -65 ja vietin omasta rajoittuneesta mielestäni hyvän lapsuuden ja nuoruuden tuossa murheenalhossa. Olihan se ihan saatanallista menoa tietysti: koulu oli hyvin järjestetty, ruoka oli hyvää, terveydenhuolto pelasi, urheiluseuroilla oli namiskuukkelia, jotta pennut saattoivat harrastaa, vanhemmilla oli aina työtä ja toimeentuloa....oivittu, oli se tosiaan ihan perseestä. Onneksi tällä saitilla valaistaan onnettomia tajuamaan, millaisessa lietteessä sitä on tallattu kätkyestä lähtien.

Vai on selviytymistä suurempaa kansan vapaus. Valitan, en allekirjoita tuota edes 3 promillen kännissä.
 
Epäilemättä luolamies oli aikanaan tyytyväinen luolan oloihin. Kun ensimmäinen keksi rakentaa talon, jäi luolaan vielä asumaan jääriä joiden mielestä siellä oli aina ollut ihan hyvä olla, mitä nyt välissä tippui kallion raosta vesi silmähän. Aikojen saatossa kaikki kuitenkin luolasta taloon muuttivat.

Onneksi on niitä jotka uhrasivat selviytymisensä kansan vapauden eteen. Itse olen heille ikuisesti kiitollinen enkä tarvitse siihen kolmea promillea. Uskon että nykyinen ja toivon että tulevatkin sukupolvet ovat valmiita tämän uhrin antamaan, jos taas kerran tulee näytön paikka.
 
Vertailu on mielestäni epäonnistunut. Kun verrataan suomalaista sosiaalidemokratiaa, amerikkalaista vapautta ja sosialistista neuvostotasavaltaa, niin suomalainen sosiaalidemokratia ja amerikkalainen vapaus ovat käytännössä sama asia.
 
Jätettiinkö amerikassa vaaleja pitämättä ja pidennettiin valtionpäämiehen valtakautta vuosikymmmeniin koska ulkomaa niin käski? Jätettiinkö poliitikkoja valitsematta ministeriksi koska ulkomaa niin käski? Saneliko joku ulkomaa johtavat virkamiehetkin Yhdysvalloissa? Asetettiinko jokin puolue ulkomaan toimesta kymmeniksi vuosiksi oppositioon? Oliko lehdistössä jonkin ulkomaan kritisointi kiellettyä? Oliko Yhdysvalloissa kokeiluja missä koulujen oppilaille jaettiin kirjoja missä valehdeltiin kansalaisiaan murhaava diktatuuri paratiisiksi?

Jos vastaus näihin on ei, niin sitten ei suomalainen sosialidemokratia ole eikä ole ollut samaa kuin länsimainen liberaalidemokraattinen vapaus.
 
Teloitettiinko Suomessa toisinajattelijoita? Saiko suomalainen yksityishenkilö omistaa ampuma-aseita liberaalilla sääntelyllä? Saiko suomalaisesta kaupasta ostaa mitä tarvitsi? Vastasivatko markkinat kysyntään?

En kiistä, etteikö Suomessa olisi tapahtunut mitään kyseenalaista vuosien 1945-1991 välisenä aikana. Keskivertokansalaisen elämä oli silti huomattavasti lähempänä amerikkalaista kuin neuvostoliittolaista unelmaa. Isovanhempanikin ajelivat amerikanraudalla, eikä sitä tarvinnut jonottaa... :)

Lisäys: Jos ulkopoliittisia saavutuksia ja vapauksiakin mietitään, niin Suomi sijoittuu kansainvälisessä vertailussa helvetin hyvin, jopa Kekkosen diktatuurin aikana: Olen meinaan käynyt tapaamassa Ruotsiin suurempien lihapatojen ääreen muuttanutta isotätiäni, ja isäni matkatessa aikanaan Euroopassa ei sveitsiläinen rajavartija edes viitsinyt avata Suomen passin kansia. Että ei tuota vapautta nyt ihan kybällä kustu, vaikka jälkiviisaasti monesta asiasta onkin helppo valittaa.
 
Viimeksi muokattu:
Olen syntynyt -65 ja vietin omasta rajoittuneesta mielestäni hyvän lapsuuden ja nuoruuden tuossa murheenalhossa. Olihan se ihan saatanallista menoa tietysti: koulu oli hyvin järjestetty, ruoka oli hyvää, terveydenhuolto pelasi, urheiluseuroilla oli namiskuukkelia, jotta pennut saattoivat harrastaa, vanhemmilla oli aina työtä ja toimeentuloa....oivittu, oli se tosiaan ihan perseestä. Onneksi tällä saitilla valaistaan onnettomia tajuamaan, millaisessa lietteessä sitä on tallattu kätkyestä lähtien.

Vai on selviytymistä suurempaa kansan vapaus. Valitan, en allekirjoita tuota edes 3 promillen kännissä.
Nyt ymmärrän kuinka et nuoren ikäsi johdosta oikein vielä ymmärrä Kekkoslovakiaa ;)
 
Jätettiinkö amerikassa vaaleja pitämättä ja pidennettiin valtionpäämiehen valtakautta vuosikymmmeniin koska ulkomaa niin käski? Jätettiinkö poliitikkoja valitsematta ministeriksi koska ulkomaa niin käski? Saneliko joku ulkomaa johtavat virkamiehetkin Yhdysvalloissa? Asetettiinko jokin puolue ulkomaan toimesta kymmeniksi vuosiksi oppositioon? Oliko lehdistössä jonkin ulkomaan kritisointi kiellettyä? Oliko Yhdysvalloissa kokeiluja missä koulujen oppilaille jaettiin kirjoja missä valehdeltiin kansalaisiaan murhaava diktatuuri paratiisiksi?

Jos vastaus näihin on ei, niin sitten ei suomalainen sosialidemokratia ole eikä ole ollut samaa kuin länsimainen liberaalidemokraattinen vapaus.

Ei jätetty amerikoissa vaaleja pitämättä. Mutta presidenttejä tai -ehdokkaita ammuttiin.....

Ja kannattaa varmaan kysyä amerikoista puheen ollen vaikka neekereiltä, latinoilta tai inkkareilta, miltä se amerikkalainen unelma on maistunut tuohon maailman aikaan. Tai ns. köyhiltä amerikkalaisilta valkoisilta. He vastaavat pääosin eri tavalla kuin hollywood-unelma kertoo.
 
Minä olen syntynyt -66 joten 70-luvulla olin pelkkä lapsi enkä paljon mistään politiikasta välittänyt ja lapsuus meni kaverien kanssa häärätessä enkä osannut vaatia mitään lännen ihanuuksia. Mutta nyt isompana olen nähnyt dokumentteja ja lukenut millaista oli punasuomi 70-luvulla ja on ollut tunne että kovin ankea paikka olisi ollut elää aikuisena sitä aikaa.
 
Olen syntynyt -65 ja vietin omasta rajoittuneesta mielestäni hyvän lapsuuden ja nuoruuden tuossa murheenalhossa. Olihan se ihan saatanallista menoa tietysti: koulu oli hyvin järjestetty, ruoka oli hyvää, terveydenhuolto pelasi, urheiluseuroilla oli namiskuukkelia, jotta pennut saattoivat harrastaa, vanhemmilla oli aina työtä ja toimeentuloa....oivittu, oli se tosiaan ihan perseestä. Onneksi tällä saitilla valaistaan onnettomia tajuamaan, millaisessa lietteessä sitä on tallattu kätkyestä lähtien.

Vai on selviytymistä suurempaa kansan vapaus. Valitan, en allekirjoita tuota edes 3 promillen kännissä.
Olen vain joitakin vuosia vanhempi joten aikalaismuistot täsmäävät noilta osin.

Autot olivat Lujaa Laatua, radiosta tuli Naapurineljännes ja jommalta kummalta TV-kanavalta Näin Naapurissa. Kouluneuvostoissa eräs laita koki olevansa niskan päällä ja käyttäytyi kyllä sen mukaisesti, keskitien kulkijoille ja kirjoituskäden puolelle pyrkiville kyllä kerrottiin maailman menosta se todellinen tilanne, mikä ilmansuunta on hyvä ja mikä ei.

Kouluterveydenhuolto taidettiin maksaa sellunkeitolla ja jos kaupaksi ei käynyt niin D-vitamiinikuurilla selvittiin. Bilateraalisesti saatiin kaikille töitä ja runsaasti sinkkiämpäreitä kansamme ehtymättömiin tarpeisiin. Lehdet tiesivät tarkalleen mistä kirjoittaa mitäkin eikä mitään kummallisuuksia tarvittu, kuten Kokoomusta hallitukseen - joutavia juttuja.

Nykypäivänä tuon ajan konstit eivät välttämättä toimisi ja luulen, että jos hyväksymme vastaavan määräysvallan itärajan yli tähän suuntaan, saatamme olla luu kourassa ja mietimme että miksi elintasokuilu rajalla pyrkii tasoittumaan.
 
Itärähmäilystä huolimatta me selvisimme ja se on pääasia. Nykykielelle käännettynä: ei kannata turhaa lähteä fronttailemaan isommille, jos hihassa ei ole riittävästi habaa. Eikä sekään aina riitä. Notkeuden aikakausi meni aikanaan ohi maailman muuttuessa. Mekin taisimme hieman muuttua sen mukana.

Olen 60-luvun lapsi, mutta en kaipaa poliittista tiedostamista enkä taistolaislauluja. Muistan hyvin, millaista oli elo silloin, "kun aika vaati niin" ja veteraaneja solvattiin. Lapsena ei tietenkään ollut vertailupohjaa asioiden käsittelylle eikä asioihin kyennyt ottamaan täysivaltaisesti kantaa, mutta kaikki tarttui kelanauhalle. Nykyihminen kuvittelee herkästi, että asiat olisivat olleet sittemmin jotenkin vähemmän ohjailtuja. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Virsi on sisällöltään vain toinen.

Ihan vain esimerkkinä: 90 -luvun taitteessa alettiin "markkinavoimien" toimesta kaupata meille tietynlaista elämäntapaa. Aika hyvin se muuten onnistui ja merkittävä osa ihmisistä ei ole joko huomannut mitään tai ei enää välitä (mikä oli tarkoituskin). Meillä on nykyään kaikenlaista tavaraa mutta moraalisesti ja henkisesti (ehkäpä myös tuon fyysisen puolen voisi lisätä tähän noin kokonaisuutta tarkasteltaessa) nousevat polvemme ovat enemmän heitteillä kuin milloinkaan elinaikanani. 18 000 lasta ja nuorta on sijoitettu asumaan kodin ulkopuolelle ja yli 80 000 on avohuollon tukitoimien piirissä. Kaikki on siis hyvin, eikö niin?

Kekkosesta voidaan olla montaa mieltä. "Minä olen valtio" -ajattelutapa sai hänessä vallan. Mennyt on mennyttä mutta otetaan siitä se oppi, mikä siitä on otettavissa.

Amerikkalainen demokratia on ollut jo kauan jotain muuta kuin oikeaa ja aitoa demokratiaa. Idässä sellaista ei olla koskaan nähtykään.

Aiheestakin vähän: Pulteri vierailee Suomessa. Siihen liittyy epäilemättä propagandatemppuja ja vedätystä niin Venäjän ulko- kuin sisäpolitiikan kipeisiin kohtiin liittyen. Jos oivallus on kohdallaan, meilläkin voidaan hyödyntää vierailua, vedättää ja propagoida, mutta tehdään se hienovaraisemmalla tavalla kuin naapurimaassa on tapana. Sovittelijan viitta sopii meille paremmin kuin kiukuttelevan kakaran ja itävaltiossa toivotaan salaa, että meiltä löytyisi ratkaisu heidän ja muiden aiheuttamaan ongelmaan joka hiertää kengässä. Rakon puhkeamista kukaan ei toivo, vähiten varmaan me ja sen vuoksi meitä tunnustellaan.

Meillä on ollut aivan äskettäin enemmän kahdenvälistä harjoitustoimintaa USA:n kanssa kuin milloinkaan aiemmin (hienoja harjoituksia) ja tämä on pantu varmasti merkille naapurissa. Ei sielläkään ihan sokeita olla.
 
Viimeksi muokattu:
Uskoisin, että pököpäämpikin kasakka alkaa ymmärtää, että löysät on otettu pois. Agressiivinen ja opportunistinen voimapolitiikka alkaa olla tiensä päässä.
 
Olen vain joitakin vuosia vanhempi joten aikalaismuistot täsmäävät noilta osin.

Autot olivat Lujaa Laatua, radiosta tuli Naapurineljännes ja jommalta kummalta TV-kanavalta Näin Naapurissa. Kouluneuvostoissa eräs laita koki olevansa niskan päällä ja käyttäytyi kyllä sen mukaisesti, keskitien kulkijoille ja kirjoituskäden puolelle pyrkiville kyllä kerrottiin maailman menosta se todellinen tilanne, mikä ilmansuunta on hyvä ja mikä ei.

Kouluterveydenhuolto taidettiin maksaa sellunkeitolla ja jos kaupaksi ei käynyt niin D-vitamiinikuurilla selvittiin. Bilateraalisesti saatiin kaikille töitä ja runsaasti sinkkiämpäreitä kansamme ehtymättömiin tarpeisiin. Lehdet tiesivät tarkalleen mistä kirjoittaa mitäkin eikä mitään kummallisuuksia tarvittu, kuten Kokoomusta hallitukseen - joutavia juttuja.

Nykypäivänä tuon ajan konstit eivät välttämättä toimisi ja luulen, että jos hyväksymme vastaavan määräysvallan itärajan yli tähän suuntaan, saatamme olla luu kourassa ja mietimme että miksi elintasokuilu rajalla pyrkii tasoittumaan.

Meillä oli englantilaisia autoja, telkkaria ei paljon katsottu, kun aika kului urheilussa. Kouluneuvostoon eivät vanhemmat kuuluneet enkä minä pioneereihin. Hennalassa oli kiva käydä katsomassa sotakaluja ja Itsenäisyyspäivänä juhlittiin Suomea. Sellua keitettiin, kun ei paljon muutakaan vissiin osattu maailmanmarkkinoille tehdä.

Tottakai politiikassa tehtiin raakaa sisäistä valtapolitiikkaa, kokomus ei ollut salonkikelpoinen....paitsi hieman myöhemmin, kun kyynärpäitä myöten ravassa ryöminyt remonttiryhmä sai pään auki.....nuolenta oli syvää ja kieli tavoitti Tehtaankadun komissaarien aunusnappulan juuretkin.

En minä halaja aikoja entisiä, en todellakaan. Olen mielestäni hyvinkin ajassa kiinni ja nyt on elämä VIELÄ parempaa kuin silloin. Eikä Suomi ilman rötväkkäästi hävittyä sotaa entisenlaiseen syväkyykkyyn enää mene, ei se vaan samalla tavoin enää onneksi onnistu. Poliitikkojen kriittinen tarkastelu on ilman muuta tarpeellista AINA ja pitäkää kukin osaltanne rautahousuja jalassanne, jos sellaiset olette onnistuneet hankkimaan. Tässä tullaan juuri siihen "kansan vastustuskykyyn", viidenteen valtiomahtiin, josta ei haluta vahingossakaan puhua mitään, koska olisi suorastaan vaarallista valtaapitävien mielestä osoittaa arvonantoa tavalliselle vänkyräkansalle. Onnistumiset kuuluvat harvoille ja epäonnistumiset kansallistetaan, näin se vaan menee.

Mitään aitoa aihetta syväkyykkyyn ei ole. Mutta kun aikansa tätä kansaa pelotellaan rysanderilla, pahalla tsaarilla ja Nato-liiton puutteella, niin johan on perhana, jos sitä syväkyykkyä ei saada aikaiseksi. Pelon kautta hallitsemisella on pitkät juuret ja historia pursuaa tätä teemaa.

-70-80-luvun nuorisomusiikista muuten löytyi helposti silloisen systeemin kritisointia. Oli Kekkonen hiihtää Kekkonen kalastaa, Poliisi pamputtaa jne. ja Sleepy Sleepers vetikin jo huolella krokotiilia. Juicekaan ei jättänyt systeemiä huomioimatta, puhumattakaan sitten esim. Veikko Huovisesta, jonka Sos.Demi - vastaisuus näkyy 90ssä prosentissa tuotantoa. Ja monet muut. Missä mahtaa tällä hetkellä olla tällainen toimeliaisuus????? Toinen toistaan hintimmän näköiset sluibarit vinkuvat musiikin tahdissa asioista, joista eivät mitään ymmärrä ja naisartismin taso mitataan vaatteiden määrän minimoinnilla. Pah. Suurvaltpolitiikkaa käsittelevistä lauluista tulee mieleen mm.

Jimmy kumpa oisit rehti nyt, vaikka pommisuojaan ootkin ehtinyt
ja Leonid kuinka ihmeessä kehtaat tuhota sähkökitaratehtaat
 
Tavalliselle kansallehan (itse 1967 syntynyt) kekkoslandia oli ihan kiva kokemus. Mutta varmasti poliitikoille, tutkijoille ja esim. lehtimiehille ahdistava kokemus. Jos menit sanomaan jotakin poikkipuolista, niin saattoi herkästi tipahtaa "myllykirje". Ja kyllähän kekkosen aika vaikutti suomalaisten henkiseen katsantoon aika rajulla tavalla. Muistan, että ihan vakavissaan 1979 Kiinan ja Vietnamin rajasodan aikana keskusteltiin siitä, joutuuko Suomi mukaan kahinaan YYA-sopimuksen takia...

Omiin ajatuksiin vaikutti suuresti lukion historianopettaja, joka oli "wanhan koulun jäärä" joka ei pahemmin itäblokin ajatusrakennelmaa arvostanut tai vasemmistoa kumarrellut. Oli lähellä eläkeikää oleva ja sodat käynyt mies.
 
Lapsena lähetin Kekkoselle synttäri onnitellut, (en muista kuinka vanha olin) ja sain muten Kiitos vastauksenkin takaisin, kun Kekkonen oli kova kalamies ja kalasteli Turun saaristossa lähellä sitä saarta minne itse pääsin kalareissuja tekemään.

Minulla on vieläkin tallessa Kekkosen hopeinen 10 markan juhlaraha...:rolleyes:
 
Epäilemättä luolamies oli aikanaan tyytyväinen luolan oloihin. Kun ensimmäinen keksi rakentaa talon, jäi luolaan vielä asumaan jääriä joiden mielestä siellä oli aina ollut ihan hyvä olla, mitä nyt välissä tippui kallion raosta vesi silmähän. Aikojen saatossa kaikki kuitenkin luolasta taloon muuttivat.

Onneksi on niitä jotka uhrasivat selviytymisensä kansan vapauden eteen. Itse olen heille ikuisesti kiitollinen enkä tarvitse siihen kolmea promillea. Uskon että nykyinen ja toivon että tulevatkin sukupolvet ovat valmiita tämän uhrin antamaan, jos taas kerran tulee näytön paikka.

Ymmärrän pointin, mutta kukaan ei ole pystynyt vakuuttamaan että 60-luvulla olisimme olleet vähemmän vapaita kuin nyt. Kahleiden muoto vain muuttunut. Ennen oli selvempää. Pystyi myös taistelemaan ja vastustamaan selkeämpää vihollista joka ei ole näkymätön kuten nyt.
 
Back
Top