Putinin uudet ystävät Suomessa

Tuossa vasemmistovihassa on hyvä muistaa että niin vasemmiston kuin oikeiston politiikka vaatii onnistuakseen toisiansa. Yksinään niistä ei toimi kumpikaan. Se että köyhään yksinhuoltaja perheeseen syntynyt lapsi sai korkeakoulutuksen, sekä ilmaisen terveydenhoidon on yhtälailla molempien aikaansaannosta.
Pelkällä vasemmistolla kaikki olisi ollut köyhiä korkea koulutuksesta huolimatta. Pelkällä oikeistolla meidän ei tarvitsisi tuoda kerjäläisiä ulkomailta. Samoin itäsuomalaisten yleisin ammatti olisi sisäkkö.

Asiat eivät todellakaan ole näin mustavalkoisia..

Niin sanotun oikeistolaisen politiikan perustava ideologia lähtee siitä että yksilöillä itsellään on merkittävä vaikutus ja vastuu oman itsensä sekä lähipiirinsä elämään, hyvinvointiin, turvallisuuteen jne. Oikeistolaisuus korostaa yksityisten kansalaisten vapautta työn tekemiseen, yrittämiseen ja itsenäiseen elämään osana laajempaa yhteisöä. Talouden osalta oikeistolainen ajattelu lähtee vapaan markkinatalouden pohjalta. Eikä sekään millään tavoin hyödy köyhyydestä, vaan oikeastaan päin vastoin. Käytännössä toimivan markkinatalouden peruslähtökohtiin kuuluu tuotannon ja palveluiden kysyntä sekä ostovoima jne. Viha ei millään tavoin kuulu oikeistolaisuuteen vaikka sanonkin että sosialismi kaikissa muodoissaan on rikollisuutta kansalaisia ja yhteiskuntaa kohtaan.

En viitsi jatkaa tämän poliittisen eroavaisuuden selvittämistä pidemmälle...aihe on erinomaisen laaja ja topic väärä.
 
Hallitsemattomalle maahanmuutolle on toki laitettava stoppi ja pakolaisvirrat ehkäistävä jo niiden syntymaissa. Tämä on poliitikkojen velvollisuus ja viranomaisten tehtävä! Näitäkin satsauksia (rahaa kuluu) omat populistimme vastustavat
Säälittävää valehtelua. Nimenomaan "populistit" haluavat hallitsemattoman maahanmuuton kuriin. Taitaa kyse olla siitä että Taitolaji on äänestänyt jotain Astrid Thorsin (RKP) kaltaista suvakkia, ja nyt vituttaa kun populistit tiukentavat maahanmuuttopolitiikkaa eikä #unelmaa toteuteta?
 
Asiat eivät todellakaan ole näin mustavalkoisia..

Niin sanotun oikeistolaisen politiikan perustava ideologia lähtee siitä että yksilöillä itsellään on merkittävä vaikutus ja vastuu oman itsensä sekä lähipiirinsä elämään, hyvinvointiin, turvallisuuteen jne. Oikeistolaisuus korostaa yksityisten kansalaisten vapautta työn tekemiseen, yrittämiseen ja itsenäiseen elämään osana laajempaa yhteisöä. Talouden osalta oikeistolainen ajattelu lähtee vapaan markkinatalouden pohjalta. Eikä sekään millään tavoin hyödy köyhyydestä, vaan oikeastaan päin vastoin. Käytännössä toimivan markkinatalouden peruslähtökohtiin kuuluu tuotannon ja palveluiden kysyntä sekä ostovoima jne. Viha ei millään tavoin kuulu oikeistolaisuuteen vaikka sanonkin että sosialismi kaikissa muodoissaan on rikollisuutta kansalaisia ja yhteiskuntaa kohtaan.

En viitsi jatkaa tämän poliittisen eroavaisuuden selvittämistä pidemmälle...aihe on erinomaisen laaja ja topic väärä.

Just näin. Yksilöllä pitäisi olla isoin vastuu itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan. Puoli sosialistisessa Suomessa asiahan on aika päin vastoin. Suomessa ei uskalleta ottaa vastuuta ja täällä pelätään johtajuutta. Tämä näkyy hyvin esim. seuraavissa; pöhöttynyt byrokratia (kenenkään ei tarvi ottaa mistään vastuuta, kunhan pyöritetään pykäliä), Holhous (joka menee vähän samaan kastiin), poliittisesti kenelläkään ei ole valtaa (miksi presidentiltä riistettiin valtaoikeudet? pelkääkö kansanedustajat että olisi oikeasti vahva johtaja) ja todella passivoiva sosiaaliturva. Ja näitä nyt riittäisi enemmänkin..

Miksi vasemmisto on tehnyt Suomessa oikeisto sanasta lähinnä kirosanan? Se että kannattaa vapaita ja dynaamisia työmarkkinoita, pientä sääntelyä ja ihmisten vapautta valtion holhouksesta luulisi olevan joka ikisen tavoite, mutta ei niin ei.:D Suomalainen unelma taitaa olla se valtio hoitaa ja sossusta tulee rahaa. Itse ei tarvitse miettiä eikä tehdä mitään.
 
Mieleen tulee myös usein toistuvat "uhkaukset" @Maidan :in suuntaan siitä, miten hänen turvapaikanhaku/maahanmuuttokritiikkinsä kautta ukrainalaiset pakolaiset eivät sitten olisi tervetulleita Suomeen jos vaikka Venäjä rähtee siellä rynnistämään.
Vai että sellaista rasismia. Varmaan seuraavaksi ehdottaa että rakennetaan leirejä maassamme asuville itä-eurooppalaisille. On kieltämättä kumma ilmiö tämä miten jotkut ovat sitä mieltä että pitää täysin kritiikittömästi suhtautua tiettyihin, maahamme huonosti sopeutuviin, ryhmiin, mutta itä-eurooppalaisia kyllä pitää vihata täysin rinnoin.

Ukrainalaiset on tervetulleita Suomeen! ласкаво просимо!
 
Olen samaa ihmetellyt @Taitolaji ja muutaman muunkin kohdalla ihankuin yrittäisivät kiinittää lukijoiden huomiota johonkin kuten taikuri tekee kun tekee temppujaan.

@Taitolaji lla on erehtymätön lähde ja mediakritiikin lukutaito ja ymmärrys sekä "pyytetön" halu välittää virallista totuutta ja "parempaa informaatiota" niille joilla tätä kykyä ei ole ja samalla muistuttaa muita siitä miten "paremmin tiedostava" hän on....:rolleyes:

Ehkäpä putinismi onkin joidenkin mielestä ihan OK kun ajetaan suvaitsevaisuutta ja hallitsematonta maahanmuuttoa? Eihän tätä mikään muu selitä. Heidän mielestään siis putinismi on ihan hyväksyttävä asia kunhan sen varjolla saadaan tänne elintasopakolaisia. Hmm, ehkäpä siksi FSB ohjasi tänne pakolaisvirtoja joku aika sitten?
 
Mites Euroviisujen pro EU- piilovaikuttaminen ? En nyt tarkoita Ukrainan puolustamista joka on hyvä asia, vaan kaikkea muuta mitä/miten euroviisujen varjolla pyritään ihmisiin vaikuttamaan...?

Tällainen piilovaikuttaminen ei ole siis mitenkään tuomittavaa..? Ilmeisesti positiivissävytteinen "Pro-EU ja minulla on unelma" piilovaikuttamien on sitä "parempaa piilovakuttamista" joka on hyväksyttävää ja jota pitää edistää kanslaisten verovaroilla ect...?


http://professorinajatuksia.blogspo...=Feed:+blogspot/Ipsas+(Professorin+ajatuksia)

Euroviisut, politiikka ja sananvapaus

Tämän aamun Helsingin Sanomat johdatti minut Kainuun Sanomien sivuille. Siellä pohdiskeltiin äskettäin käytyjä Euroviisuja.

Itse kilpailun voitti Ukraina, jonka laulun sanoituksen on yleisesti arveltu vihjaavan Venäjän sekaantumiseen naapurinsa asioihin. Muodollisesti laulussa kuitenkin käsiteltiin Krimin tapahtumia toisen maailmansodan loppuvaiheissa.

Kyseessä oli siis eittämättä selvä kannanotto päivän politiikkaan. Ja kilpailevan euroviisumaan, jonka kilpailukappale tuli toiseksi, toiminnan arvostelu. Tästä Kainuun Sanomien pääkirjoitustoimittaja innostui toteamaan, että "politiikka ei kuulu Euroviisuihin. Tästä järjestäjien on huolehdittava ensi vuonna nykyistä ryhdikkäämmin".

Samaan hengenvetoon pääkirjoittaja tuli kuitenkin muotoilleeksi seuraavat lauseet: "musiikkitapahtumassa on korostettu rauhaa ja rakkautta sekä eurooppalaista yhtenäisyyttä. Tilaa on annettu sujuvasti erilaisille kulttuureille ja uskonnoille, syyllistämättä muita." Sekä "Euroviisut on ottanut hyvällä tavalla kantaa myös vaikeisiin aiheisiin, kuten seksuaaliseen tasa-arvoon. Tapahtuma on hyvinkin voinut lisätä suvaitsevaisuutta aiemmin kiellettyihin asioihin".

Mitä muuta nämä pääkirjoittajan mainitsemat rauhan, rakkauden, eurooppalaisen yhtenäisyyden, seksuaalisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden korostamiset ovat kuin politiikan tekoa? Siis tietynlaisen poliittisen agendan ajamista laulukilpailun avulla.

Tästä ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen, ettei hän todellisuudessa vastusta politiikan ajamista Euroviisujen kautta sinänsä. Sen sijaan hän haluaa laulukilpailussa olevan näytillä vain oikeanlaista politiikkaa - siis sellaista, joka tukee hänen omaa maailmankatsomustaan.

Summa summarum: pääkirjoittaja osoittaa siis intoa oman poliittisen agendansa ajamisessa. Valitettavasti hän tulee samalla osoittaneeksi ylenkatsetta myös lehteänsä lukevaa asiakasta kohtaan. Mutta tokihan hänellä on siihen oikeus, sillä Suomessa vallitseee edelleen perustuslaillinen sananvapaus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Förbom - puolueeton asiantuntija vai aktiivinen poliittinen toimija?
Miksi media vaikenee tieteen menestyjistä?
Älyllisesti epärehellistä kirjoittelua
 
Säälittävää valehtelua. Nimenomaan "populistit" haluavat hallitsemattoman maahanmuuton kuriin. Taitaa kyse olla siitä että Taitolaji on äänestänyt jotain Astrid Thorsin (RKP) kaltaista suvakkia, ja nyt vituttaa kun populistit tiukentavat maahanmuuttopolitiikkaa eikä #unelmaa toteuteta?

Vedit välistä,

populistit vastustavat kehityapumäärärahoja, rahojen satsaamista pakolaisleirin rakentamiseen ja ylläpitämiseen lähtömaissa, rauhanturvaajien lähettimseen niihin jne. jne. Kaikkea näitä tarvittaisiin, jotta pakolaisvirrat saataisiin kuriin. Ei ole mikään ratkaisu huutaa naama punaisena "Rajat kiinni", hukkukoon vaikka Välimereen tai ammutaan sitten rajoille. Ratkaisun on oltava paljon kokonaisvaltaisempi. Edessä olevan ilmastonmuutoksen ja sitä seuraavien levottomuuksien myötä Eurooppaan saattaa pyrkiä kymmeniä miljoonia sotaa ja nälkää pakenevia kanssaihmisiä. Tämä edellyttää Euroopan laajuista yhtenäisyyttä ja yhteistyötä, ei repivää sisäpolitiikkaa. En minäkään toivo lisää pakolaisia, mutta ei siitäkään mitään tule, että ensin vastustetaan heidän tuloaan Suomeen, sitten kotouttamista, sitten koulutusta, päiväkoteja, päiväretkiä ja lopuksi kai tikkukaramellejäkin. Suomen osalta tämä palvelee ainoastaan sisäisiä ja ulkoisia "vihollisia".

Samaa pätee EU:n innokkaaseen vastustamiseen. Mikä lienee populistien ihanneyhteiskunta: 30-luvun Suomi, 50-luvun köyhä Suomi, 60 - 70 -lukujen YYA-suomi vai EU:ta edeltänyt taloudellisen katastrofin partaalla ollut Suomi. EU:ssa on paljon parantamisen varaa, mutta enemmän kuitenkin myönteisiä puolia. Otetaan tarvittaessa askel taakse päin, analysoidaan ja edetään jälleen yhdessä, ei jäädä yksin Venäjän kainaloon.

Omasta suuntautumisestani sen verran, että rapiat 40 vuotta sitten Ylioppilaslehti leimasi minut julkisesti fasisti .......:ksi kun ilkesin vastustaa eräitä lehden ja ylioppilaskunnan "demokraattisia" tavoitteita (olin sillä kertaa ainoa). Kosto oli suloinen, tavoitteet eivät koskaan toteutuneet!
 
Vedit välistä,

populistit vastustavat kehityapumäärärahoja, rahojen satsaamista pakolaisleirin rakentamiseen ja ylläpitämiseen lähtömaissa, rauhanturvaajien lähettimseen niihin jne. jne. Kaikkea näitä tarvittaisiin, jotta pakolaisvirrat saataisiin kuriin. Ei ole mikään ratkaisu huutaa naama punaisena "Rajat kiinni", hukkukoon vaikka Välimereen tai ammutaan sitten rajoille. Ratkaisun on oltava paljon kokonaisvaltaisempi.

Ja näitä suuremmalla äänellä "populistien vastustajat" lykkäävät myös asiallista ja paremman vaihtoehdon tarjoavaa kritiikkiä samaan laariin tämän kategorisen "ei" -porukan kanssa. Siihenkin kun sattuu kuulumaan ajatus, että rajat laitetaan "kiinni" (selektiivisesti).

Itse olen 100% samaa mieltä tämän herran kanssa. Kehitysapuleikkaukset hyväksyn, jos ne tehdään kuten niitä päätettäessä väitettiin - otetaan pois selkeästi "tyhmät" jutut kuten toivoakseni suorat tuet eräiden valtioiden budjetteihin.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1433480590053
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1433480569352
 
Vedit välistä,

populistit vastustavat kehityapumäärärahoja, rahojen satsaamista pakolaisleirin rakentamiseen ja ylläpitämiseen lähtömaissa, rauhanturvaajien lähettimseen niihin jne. jne. Kaikkea näitä tarvittaisiin, jotta pakolaisvirrat saataisiin kuriin. Ei ole mikään ratkaisu huutaa naama punaisena "Rajat kiinni", hukkukoon vaikka Välimereen tai ammutaan sitten rajoille.
Ilman populisteja täällä ei edes nähtäisi ongelmana sitä että tänne tulee massottain pakolaisia. Täällä puhuttaisiin vain mikä rikkaus ne ja suorastaan houkuteltaisiin heitä enemmän. Kehitysapumäärärahoihin taidat suhtautua sinisilmäisesti luullen että kunhan sinne heitetään rahaa niin tapahtuu hyviä asioita. Katsoppa mitä mieltä esimerkiksi Jussi Halla-aho on ollut pakolaisleireistä. Miksi sinä olkinukkeilet? Ymmärrän että epätoivo on suuri kun thorslaiset (RKP) näkemykset eivät maahanmuuton suhteen ole kaikkein suosituimpia, mutta ehkä se suosion puute johtuu huonoista perusteluista?

Keskustelutapasi on se, että hoet "kyllä asiallinen kriitikki ok, mutta jos olette eri mieltä kanssani olette putinisteja". Sitten leimaat kaiken kritiikin asiattomaksi. Ei ne tulijat lopu sillä että tänne otetaan lisää ja lisää väkeä. Miksi leimaat kaiken kritiikin "repiväksi sisäpolitiikaksi"? Miksi leimaat kaiken kritiikin asiattomaksi? Vapaaseen yhteiskuntaan kuuluu poliittinen keskustelu. Ei se ratkaisu ole myöskään huutaa naama punaisena "rasisti!!! putinisti!!! fascisti!!".


Australia tarjoaa Euroopalle tylyä mallia: Älkää päästäkö ihmisiä maihin


Omasta suuntautumisestani sen verran, että rapiat 40 vuotta sitten Ylioppilaslehti leimasi minut julkisesti fasisti .......:ksi kun ilkesin vastustaa eräitä lehden ja ylioppilaskunnan "demokraattisia" tavoitteita (olin sillä kertaa ainoa). Kosto oli suloinen, tavoitteet eivät koskaan toteutuneet!
Joo, ja nyt sinä olet ottanut ylioppilaslehden roolin.
 
Asiat eivät todellakaan ole näin mustavalkoisia..

Niin sanotun oikeistolaisen politiikan perustava ideologia lähtee siitä että yksilöillä itsellään on merkittävä vaikutus ja vastuu oman itsensä sekä lähipiirinsä elämään, hyvinvointiin, turvallisuuteen jne. Oikeistolaisuus korostaa yksityisten kansalaisten vapautta työn tekemiseen, yrittämiseen ja itsenäiseen elämään osana laajempaa yhteisöä. Talouden osalta oikeistolainen ajattelu lähtee vapaan markkinatalouden pohjalta. Eikä sekään millään tavoin hyödy köyhyydestä, vaan oikeastaan päin vastoin. Käytännössä toimivan markkinatalouden peruslähtökohtiin kuuluu tuotannon ja palveluiden kysyntä sekä ostovoima jne. Viha ei millään tavoin kuulu oikeistolaisuuteen vaikka sanonkin että sosialismi kaikissa muodoissaan on rikollisuutta kansalaisia ja yhteiskuntaa kohtaan.

En viitsi jatkaa tämän poliittisen eroavaisuuden selvittämistä pidemmälle...aihe on erinomaisen laaja ja topic väärä.

Ideologiselle propagandalle ei olekaan vielä omaa puuta.
 
Nyt kun vuosi 2017 lähestyy ja sitä myöten Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla kannattaa kiinnittää erityistä huomiota maahamme kohdistuviin vaikutusyrityksiin ja Putinin "uusien ystävien" toimiin. Myös maahanmuuttokortti tulee olemaan ahkerassa käytössä. Äärivasemmisto on pelinsä jo menettänyt, heitä ei kukaan ota vakavasti vaikka kuinka pyytäisivät apua anarkisteita. Samaan marginaalin on lukittava myös äärioikeisto ja muut tahot, jotka pyrkivät horjuttamaan maamme yhtenäisyyttä. Tähän kategoriaan voi laskea lisäksi EU:n aivotomaan haukkumiseen osallistuvat henkilöt. Asiallinen ja rakentava kritiikki on sitten eri juttu, se ei palvele Venäjän päämääriä.

Täällä kovasti parjattu YLE näyttääkin nykyisin toimivan Venäjän ja Putinin kriitikkojen eturintamassa!



http://yle.fi/uutiset/entinen_natsi...ytyy_maaritella_nyt_elamani_uudestaan/8882095

Entinen natsijohtaja avoimena Ylen haastattelussa: ”Minun täytyy määritellä nyt elämäni uudestaan”

Lyhennettynä!

Esa Holappa oli perustamassa Suomen Vastarintaliikettä ja toimi sen virallisena johtajana neljän vuoden ajan. Todellinen valta oli kuitenkin hänen mukaansa muiden käsissä.

En pysähtynyt miettimään, mitä oikein olin tekemässä tai mikä minusta oli tulossa, koska uskoin löytäneeni kiihkoisänmaallisuudesta ja rasismista niiden "hyvät puolet".

Suomen Vastarintaliike työskentelee määrätietoisesti rakentaakseen alakulttuurin, joka sosiaalisen toiminnan kautta houkuttelisi uusia jäseniä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi esitelmäiltoja, kamppailu-urheiluharjoituksia ja metsävaelluksia.

Haluaa yhdistää koko äärioikeiston
Pakolaiskriisin vuoksi rasistisilla ja muukalaisvihamielisillä järjestöillä on Suomessa enemmän liikkumatilaa kuin aikoihin, ja niitä kohtaan tunnetaan mielenkiintoa.

Hyödyntääkseen tilannetta ja houkutellakseen uusia jäseniä SVL on pyrkinyt hieman pehmentämään kovaa natsi-imagoaan. Järjestön jäsenet kutsuvatkin itseään usein kansallismielisiksi ja isänmaallisiksi. Järjestön toiminnasta osaa pyöritetään Suomalaisapu-nimikkeen alla.

Koska Suomen Vastarintaliikkeellä on vain muutamia kymmeniä jäseniä, se ei viranomaisten mukaan varsinaisesti uhkaa yhteiskuntarauhaa tai demokratiaa.

Järjestö kuitenkin työskentelee määrätietoisesti yhdistääkseen Suomen äärioikeistolaiset, nationalistiset ja rasistiset ryhmittymät.

Viime aikoina Suomen Vastarintaliike ja Soldiers of Odin ovat avoimesti viitanneet toisiinsa.

Vastarintaliike kirjoittaa nettisivuillaan että Soldiers of Odin on isänmaallinen järjestö, ja Soldiers of Odin näyttää omassa PR-videossaan toistuvasti SVL:n tunnusta Tyr-riimua. Kytkös on ilmeinen.

Putinin Venäjä on ystävä

Pohjoismainen Vastarintaliike on viime vuosina suhtautunut yhä suopeammin Vladimir Putinin Venäjään.

Venäjä näyttäytyy natsijärjestölle ihannevaltiona, joka puolustaa perinteisiä arvoja, ja toimii rappeutuneena pidetyn Euroopan unionin vastapainona.



http://yle.fi/uutiset/tunnettu_puti...tehda_bisnesta_putinin_venajan_kanssa/8882094

Tunnettu Putin-kriitikko suomalaisille: On moraalisesti väärin tehdä bisnestä Putinin Venäjän kanssa


Erinomainen ulostulo Holapalta. Kannattaa lukea tarkasti ja kokonaan.
 
Ideologiselle propagandalle ei olekaan vielä omaa puuta.

Toisaalta tässä tulee puitua se, että onko Putinilla uusia ystäviä jossain ideologisessa lahkossa? Ja toisaalta ovatko nämä ystävät jotain muutakin kuin ideologia-lippujen alla olevia yksittäisiä ihmisiä? Kannattaa peilata esim. sitä, että Putin ei suinkaan ole mikään kummajainen tai kauhistus esim. amerikkalaiselle teekutsuliikkeelle ja siinähän eivät tunnetusti kommarit juuri juhli.

Ei kannata jumittua tarkastelussa mihinkään vasemmisto-oikeisto-tarkasteluun, se on lopulta hitu siinä. Yksittäiset ihmiset kannattaa huomioida, sanokaa sanoneen, muuten jää paljon näkemättä ja ymmärtämättä. Olen melko varma, että Venäjä aloitti vipuvartensa kasvattamisen vs. Suomi jo aikoja sitten ja nimenomaan kääri yksittäisiä ihmisiä ns. nippuun. Ja nuo ihmiset vaikuttavilla paikoilla ovat taatusti SE juttu. Ei tätä änkerökansaa millään puolivillaisella propagandalla käännetä Kremlille suosiolliseksi kyhnyttäjäksi ja sen venäläiset tasan tietävät. Siksi valittiin varmempi linja. Metian tehtävä olisi availla näitä asioita, mutta mitä sitä tyhjää.

Toinen on tuo energiasektori. Kyllä ydinvoimahankkeen kulku oli kouluesimerkki venäläisen vaikutusvallan määrästä ja laadusta sillä sektorilla, vai oletteko eri mieltä? Siinä mentiin litskuun niin että losahti. Olen suhtautunut aiemmin hyvin pragmaattisesti öljy-kaasu-linjoihin Itämerellä, en suhtaudu enää. Ne eivät ole tuubeina poliittisia, mutta Venäjä tekee niistä poliittisia. Ja kun tuubin toinen pää makaa saksalaisessa terminaalissa, niin pahapa on ryhtyä ryppyilemään suomalaistenkaan.....

Eli monikaan asia ei ole poliittinen sinänsä, mutta Venäjä tekee niistä sellaisia. On se sellainen Naapuri. Melkoista kykyä ja laatua pitää löytyä Suomen päättäjistä, jotta pursi luotsataan seuraavat parikymmentä vuotta ilman suuria onnettomuuksia.....ja siltikään kaikki ei ole meidän kädessä, koska muilla toimijoilla on oma tahtonsa.
 
, Olen melko varma, että Venäjä aloitti vipuvartensa kasvattamisen vs. Suomi jo aikoja sitten ja nimenomaan kääri yksittäisiä ihmisiä ns. nippuun. Ja nuo ihmiset vaikuttavilla paikoilla ovat taatusti SE juttu. Ei tätä änkerökansaa millään puolivillaisella propagandalla käännetä Kremlille suosiolliseksi kyhnyttäjäksi ja sen venäläiset tasan tietävät. Siksi valittiin varmempi linja. Metian tehtävä olisi availla näitä asioita, mutta mitä sitä tyhjää.
.

Tässäpä pointti.
Mistä nämä Helleviqit,Liskolat,Putkoset ja Backmanit yhtäkkiä tulivat? Aikajana on mennyt ohitse, mutta mielikuva on että aika samaan aikaan alkoivat olemaan esillä.
Pystyisiköhän vaikkapa Backmanin taustaa selvittämään nettihistoriaa selaamalla.
 
Ei kannata jumittua tarkastelussa mihinkään vasemmisto-oikeisto-tarkasteluun, se on lopulta hitu siinä. Yksittäiset ihmiset kannattaa huomioida, sanokaa sanoneen, muuten jää paljon näkemättä ja ymmärtämättä. Olen melko varma, että Venäjä aloitti vipuvartensa kasvattamisen vs. Suomi jo aikoja sitten ja nimenomaan kääri yksittäisiä ihmisiä ns. nippuun. Ja nuo ihmiset vaikuttavilla paikoilla ovat taatusti SE juttu. Ei tätä änkerökansaa millään puolivillaisella propagandalla käännetä Kremlille suosiolliseksi kyhnyttäjäksi ja sen venäläiset tasan tietävät. Siksi valittiin varmempi linja. Metian tehtävä olisi availla näitä asioita, mutta mitä sitä tyhjää.

Kyllä. Vahvensin fantsulla värillä sen kohdan, minkä vuoksi ei kannata ajatella tämän "laillisuuslinjan" toteuttamista siltä kantilta, että jättää aina kaiken virkamiesten ja poliitikkojen huoleksi. Kyse kun ei ole mistään monoliittisen homogeenisestä väestä, vaan sieltä lihapatojen ääreltä löytyy näitä Putinin vanhoja ja uusiakin ystäviä ihan riittämiin. Joka puolueestakin, ja muista viiteryhmistä (vaikkapa professorikunnasta).

Miettikääpä: Jos tämä NATO-asia on Venäjälle se peikko n:o 1, ja suomalaisista valtaosa on ko. asiassa juurikin "Eiköhän jätetä tämä asia päättäjiemme hoitoon, eiks vaan?" -linjalla eli ovat valmiita menemään sinne jos päättäjät lopettavat nykyisen "ei ole tämän hetken juttu" -linjansa ja sanovat, että aika onkin NYT.

Onkohan tehokkain linja vaikuttaa suuriin kansanjoukkoihin:
1) Suomen Vastarintaliike
2) NATO-vastaiset ja Venäjä-myönteiset hölinät maahanmuuttovastaisuuden ohella MV-lehdessä
3) Vahvasti "sitoutetut" Esko Aho / Matti Vanhanen / Eero Heinäluoma / Paavo Lipponen / jne...jne...ad infinitum, ad nauseatum.

Jos ei saa kilauttaa kaverille, niin minä valitsen vaihtoehdon 3. Lukitaan.

Edit: Surullista on mielestäni se, että media ei oikein tätä vallan vahtikoiran rooliaan kunnolla täytä, kun on taisteltava klikkauksista ja pienen kielialueen köyhän kansan vähistä pennosista, että saisi toimittajakin halpuutettuja leikkeleitä Reissumiehensä päälle ja trendikuppilan mokka-latten. Helpompi tehdä juttuja Kim Kardashianin peppukuvista. Suostuttelisivat edes sen Kaisa Mäkäräisen bikinikuviin niin annan osittain anteeksi. Tämä kirottu ja paheksuttu SOME on sitten ottanut vallan vahtikoiran roolia, mikä on mielestäni etupäässä hyvä asia ja nykypäivää, vaikka siihen sisältyykin myös varjopuolia.
 
Kyllä. Vahvensin fantsulla värillä sen kohdan, minkä vuoksi ei kannata ajatella tämän "laillisuuslinjan" toteuttamista siltä kantilta, että jättää aina kaiken virkamiesten ja poliitikkojen huoleksi. Kyse kun ei ole mistään monoliittisen homogeenisestä väestä, vaan sieltä lihapatojen ääreltä löytyy näitä Putinin vanhoja ja uusiakin ystäviä ihan riittämiin. Joka puolueestakin, ja muista viiteryhmistä (vaikkapa professorikunnasta).

Miettikääpä: Jos tämä NATO-asia on Venäjälle se peikko n:o 1, ja suomalaisista valtaosa on ko. asiassa juurikin "Eiköhän jätetä tämä asia päättäjiemme hoitoon, eiks vaan?" -linjalla eli ovat valmiita menemään sinne jos päättäjät lopettavat nykyisen "ei ole tämän hetken juttu" -linjansa ja sanovat, että aika onkin NYT.

Onkohan tehokkain linja vaikuttaa suuriin kansanjoukkoihin:
1) Suomen Vastarintaliike
2) NATO-vastaiset ja Venäjä-myönteiset hölinät maahanmuuttovastaisuuden ohella MV-lehdessä
3) Vahvasti "sitoutetut" Esko Aho / Matti Vanhanen / Eero Heinäluoma / Paavo Lipponen / jne...jne...ad infinitum, ad nauseatum.

Jos ei saa kilauttaa kaverille, niin minä valitsen vaihtoehdon 3. Lukitaan.

Just näin. Ja vahvasti "sitoutuneita tai sitoutettuja" löytyy aivan varmasti kaikista puolueista ja todennäköistä varmemmin myös korkeilta hallintopaikoilta.

Propaganda ei tähtää suomalaisten käännyttämiseen vaan siihen, ettei asiallista ja kehittyvää keskustelua pääsisi syntymään lainkaan, jolloin näiden "sitoutuneiden" tehtävä tulee mahdolliseksi ja ainakin helpommaksi. Suomalainen yhteiskuntakeskustelu tuskin aivan sattumalta on muuttunut melko sanotaan erilaiseksi kuin mihin on totuttu. Syinä ovat ulkoa vaikuttaminen ja ihan kotimainen tonttuilu ja todelliset kritiikin aiheet. Jumaliste, että juuri nyt on roikuttava kiinni silti sananvapaudessa jne. muuten tässä piru korjaa potin.
 
http://yle.fi/uutiset/professori_kr...ole_kansainvalisen_oikeuden_vastainen/7134493
http://yle.fi/uutiset/professori_pakotteista_todella_vaikea_paasta_eroon/7475278

...kyseessä siis sama Martti Koskenniemi, joka on villisti puolustanut sitä ettei Suomi saa tehdä yhtään mitään turvapaikanhakijaryntäykselle. Ja joka on siitä huolimatta päässyt positiivisessa sävyssä esille MV-lehdessä (google-haku "Martti Koskenniemi TTIP").

Mielestäni se argumentti että "venäjämieliset" olisivat jotenkin yhdellä puolella tässä "maahanmuuttokriittisyydessä", kuten epätarkkuudessaan puoli maailmankaikkeutta yhdistävä kökkötermi kuuluu, on täydellisesti kuollut ja kuopattu vaikka jotkut jaksavatkin kouristuksenomaisesti siihen takertua. Elämme todella mielenkiintoisia aikoja, kuka tietää miten maailma ja Suomi makaa viiden vuoden päästä. Toivottavasti jälkimmäinen ei sentään kuolinvuoteellaan.
 
Edelliseen kommenttiini lisäten:

Kaikki Holapan kertoma on ajoittain ollut komeasti nähtävissä tälläkin saitilla.

Lisää ajatuksia herättävää Holoppaa päivän YLE-sivuilla!

http://yle.fi/uutiset/ex-natsipomo_...svln_kytkoksista_ja_somekiihotuksesta/8886207

Ex-natsipomo haluaa tukea muitakin irtautumaan natsismista – kertoo lisää salattuja tietoja SVL:n kytköksistä ja somekiihotuksesta


Lyhyt lainaus:

Ketkä ovat SVL:n hengenheimolaisia tai yhteistyökumppaneita netissä ja somessa?

Niihin aikoihin kun olin itse vielä mukana, suomalaisista pystyisi sanomaan Poliittisen korrektiuden parhaat PKP* -blogin ja Facebook-sivun, Yle Watch** -blogin, MV-lehden, Patriootti.comin, ruotsalaiset ja pohjoismaisen vastarintaliikkeen sivut.

*Poliittisen korrektiuden parhaat -blogissa ja sen FB-sivulla sivulla jaetaan mm. kauniiden valkoisten naisten ja perheiden kuvien lisäksi esimerkiksi Racism is love -meemejä, salaliittoteorioita, Rajat kiinni -ryhmän sekä MV-lehden juttuja ja muuta rasistista materiaalia.

** Yle Watch -blogissa julkaistaan rasistista propagandaa, lietsotaan salaliittoteorioita mm. Yleä ja yksittäisiä toimittajia kohtaan sekä loataan nimellä mainiten ulkomaalaisia ja ulkomaalaistaustaisia ihmisiä.
 
Back
Top