Putinin uudet ystävät Suomessa

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Nyt kun vuosi 2017 lähestyy ja sitä myöten Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla kannattaa kiinnittää erityistä huomiota maahamme kohdistuviin vaikutusyrityksiin ja Putinin "uusien ystävien" toimiin. Myös maahanmuuttokortti tulee olemaan ahkerassa käytössä. Äärivasemmisto on pelinsä jo menettänyt, heitä ei kukaan ota vakavasti vaikka kuinka pyytäisivät apua anarkisteita. Samaan marginaalin on lukittava myös äärioikeisto ja muut tahot, jotka pyrkivät horjuttamaan maamme yhtenäisyyttä. Tähän kategoriaan voi laskea lisäksi EU:n aivotomaan haukkumiseen osallistuvat henkilöt. Asiallinen ja rakentava kritiikki on sitten eri juttu, se ei palvele Venäjän päämääriä.

Täällä kovasti parjattu YLE näyttääkin nykyisin toimivan Venäjän ja Putinin kriitikkojen eturintamassa!

http://yle.fi/uutiset/entinen_natsi...ytyy_maaritella_nyt_elamani_uudestaan/8882095

Entinen natsijohtaja avoimena Ylen haastattelussa: ”Minun täytyy määritellä nyt elämäni uudestaan”

Lyhennettynä!

Esa Holappa oli perustamassa Suomen Vastarintaliikettä ja toimi sen virallisena johtajana neljän vuoden ajan. Todellinen valta oli kuitenkin hänen mukaansa muiden käsissä.

En pysähtynyt miettimään, mitä oikein olin tekemässä tai mikä minusta oli tulossa, koska uskoin löytäneeni kiihkoisänmaallisuudesta ja rasismista niiden "hyvät puolet".

Suomen Vastarintaliike työskentelee määrätietoisesti rakentaakseen alakulttuurin, joka sosiaalisen toiminnan kautta houkuttelisi uusia jäseniä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi esitelmäiltoja, kamppailu-urheiluharjoituksia ja metsävaelluksia.

Haluaa yhdistää koko äärioikeiston
Pakolaiskriisin vuoksi rasistisilla ja muukalaisvihamielisillä järjestöillä on Suomessa enemmän liikkumatilaa kuin aikoihin, ja niitä kohtaan tunnetaan mielenkiintoa.

Hyödyntääkseen tilannetta ja houkutellakseen uusia jäseniä SVL on pyrkinyt hieman pehmentämään kovaa natsi-imagoaan. Järjestön jäsenet kutsuvatkin itseään usein kansallismielisiksi ja isänmaallisiksi. Järjestön toiminnasta osaa pyöritetään Suomalaisapu-nimikkeen alla.

Koska Suomen Vastarintaliikkeellä on vain muutamia kymmeniä jäseniä, se ei viranomaisten mukaan varsinaisesti uhkaa yhteiskuntarauhaa tai demokratiaa.

Järjestö kuitenkin työskentelee määrätietoisesti yhdistääkseen Suomen äärioikeistolaiset, nationalistiset ja rasistiset ryhmittymät.

Viime aikoina Suomen Vastarintaliike ja Soldiers of Odin ovat avoimesti viitanneet toisiinsa.

Vastarintaliike kirjoittaa nettisivuillaan että Soldiers of Odin on isänmaallinen järjestö, ja Soldiers of Odin näyttää omassa PR-videossaan toistuvasti SVL:n tunnusta Tyr-riimua. Kytkös on ilmeinen.

Putinin Venäjä on ystävä

Pohjoismainen Vastarintaliike on viime vuosina suhtautunut yhä suopeammin Vladimir Putinin Venäjään.

Venäjä näyttäytyy natsijärjestölle ihannevaltiona, joka puolustaa perinteisiä arvoja, ja toimii rappeutuneena pidetyn Euroopan unionin vastapainona.

http://yle.fi/uutiset/tunnettu_puti...tehda_bisnesta_putinin_venajan_kanssa/8882094

Tunnettu Putin-kriitikko suomalaisille: On moraalisesti väärin tehdä bisnestä Putinin Venäjän kanssa
 
Viimeksi muokattu:
Esko Aho. Kuka muka ottaa uusnatsit vakavasti? Ja tarvitseeko jokaisesta uutisesta tehdä uuden aiheen, eikö muka tämä olisi mennyt lukuisiin hybridisotaa käsitteleviin aiheisiin?
 
Esko Aho. Kuka muka ottaa uusnatsit vakavasti? Ja tarvitseeko jokaisesta uutisesta tehdä uuden aiheen, eikö muka tämä olisi mennyt lukuisiin hybridisotaa käsitteleviin aiheisiin?

Harkitsin, mutta yhteiskuntamme vastainen kirjoittelu eri muodoissaan näyttää siinä määrin levinneen myös näille sivuille, että katsoin uuden aloituksen aiheelliseksi. Toki tämän ketjun voi siirtää myös jonkin aiemman aiheen yhteyteen. Näitähän riittää!
 
Tässä anarkistien näkemys siitä ketkä ovat Putinin ystäviä Suomessa.

wiov2u.gif
 
Nyt kun vuosi 2017 lähestyy ja sitä myöten Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla kannattaa kiinnittää erityistä huomiota maahamme kohdistuviin vaikutusyrityksiin ja Putinin "uusien ystävien" toimiin. Myös maahanmuuttokortti tulee olemaan ahkerassa käytössä. Äärivasemmisto on pelinsä jo menettänyt, heitä ei kukaan ota vakavasti vaikka kuinka pyytäisivät apua anarkisteita. Samaan marginaalin on lukittava myös äärioikeisto ja muut tahot, jotka pyrkivät horjuttamaan maamme yhtenäisyyttä. Tähän kategoriaan voi laskea lisäksi EU:n aivotomaan haukkumiseen osallistuvat henkilöt. Asiallinen ja rakentava kritiikki on sitten eri juttu, se ei palvele Venäjän päämääriä.

Täällä kovasti parjattu YLE näyttääkin nykyisin toimivan Venäjän ja Putinin kriitikkojen eturintamassa!

http://yle.fi/uutiset/entinen_natsi...ytyy_maaritella_nyt_elamani_uudestaan/8882095

Entinen natsijohtaja avoimena Ylen haastattelussa: ”Minun täytyy määritellä nyt elämäni uudestaan”

Lyhennettynä!

Esa Holappa oli perustamassa Suomen Vastarintaliikettä ja toimi sen virallisena johtajana neljän vuoden ajan. Todellinen valta oli kuitenkin hänen mukaansa muiden käsissä.

En pysähtynyt miettimään, mitä oikein olin tekemässä tai mikä minusta oli tulossa, koska uskoin löytäneeni kiihkoisänmaallisuudesta ja rasismista niiden "hyvät puolet".

Suomen Vastarintaliike työskentelee määrätietoisesti rakentaakseen alakulttuurin, joka sosiaalisen toiminnan kautta houkuttelisi uusia jäseniä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi esitelmäiltoja, kamppailu-urheiluharjoituksia ja metsävaelluksia.

Haluaa yhdistää koko äärioikeiston
Pakolaiskriisin vuoksi rasistisilla ja muukalaisvihamielisillä järjestöillä on Suomessa enemmän liikkumatilaa kuin aikoihin, ja niitä kohtaan tunnetaan mielenkiintoa.

Hyödyntääkseen tilannetta ja houkutellakseen uusia jäseniä SVL on pyrkinyt hieman pehmentämään kovaa natsi-imagoaan. Järjestön jäsenet kutsuvatkin itseään usein kansallismielisiksi ja isänmaallisiksi. Järjestön toiminnasta osaa pyöritetään Suomalaisapu-nimikkeen alla.

Koska Suomen Vastarintaliikkeellä on vain muutamia kymmeniä jäseniä, se ei viranomaisten mukaan varsinaisesti uhkaa yhteiskuntarauhaa tai demokratiaa.

Järjestö kuitenkin työskentelee määrätietoisesti yhdistääkseen Suomen äärioikeistolaiset, nationalistiset ja rasistiset ryhmittymät.

Viime aikoina Suomen Vastarintaliike ja Soldiers of Odin ovat avoimesti viitanneet toisiinsa.

Vastarintaliike kirjoittaa nettisivuillaan että Soldiers of Odin on isänmaallinen järjestö, ja Soldiers of Odin näyttää omassa PR-videossaan toistuvasti SVL:n tunnusta Tyr-riimua. Kytkös on ilmeinen.

Putinin Venäjä on ystävä

Pohjoismainen Vastarintaliike on viime vuosina suhtautunut yhä suopeammin Vladimir Putinin Venäjään.

Venäjä näyttäytyy natsijärjestölle ihannevaltiona, joka puolustaa perinteisiä arvoja, ja toimii rappeutuneena pidetyn Euroopan unionin vastapainona.

http://yle.fi/uutiset/tunnettu_puti...tehda_bisnesta_putinin_venajan_kanssa/8882094

Tunnettu Putin-kriitikko suomalaisille: On moraalisesti väärin tehdä bisnestä Putinin Venäjän kanssa

Nyt on mennnyt puurot ja vellit sekaisin, Demokratiaan kuuluu arvostelu, päätösten kriitiikki ja kaikenlainen kyseenalaistaminen, eriliset mielipiteet ovat demokratiaa, tuo putinistiksi leimaminen mielipiteiden vuoksi on juuri sitä putinismia jota sina väität vastustavasi.

Ne valtiot jotka ovat sallineet keskustelun ovat edelleen voimissaan mutta ne jotka ovat sortuneet sensuuriin tai muuhun hölmöyteen ovat hävinneet.

Muuten miten kirjoituksesi eroaa menneisyyden neuvostovastaisuus ja ulkopolitiisesti arveluttavien mielipiteiden vainosta?
 
Mutta eihän se @Taitolaji n kaltaisia Eu-federalisteja haittaa...? :rolleyes:

Kaikki yhteiskunnallinen ja viranomaistoimintaan kohdistuva arvostelu ja kritiikki on kiellettävä keinoja kaihtamatta ja heidän vastustajat on merkittävä inhottavilla/demonisoivilla stigmoilla, joilla pyritään viemään kriitikkojen uskottavuus ja samalla muuttaa kritiikki poliitisesti epäkorrektikseksi, joka on kiellettävä, koska se vaarantaa heidän totalitaarisen yhteiskuntajärjestelmän rakentamispyrkimyksiään ja tavoitteitaan....

Nämä uskonsa sokaisemat ihmiset ovat suurin uhka demokratialle ja kansalaisten vapaudelle kuin mikään tai kukaan muu eli ... Eu -uskonnon politrukit..

Näillä Eu uskon julistajilla on kova kaipuu N-liiton kommunistien Stalinistiseen / Hitlerin natsi- Saksan kansallissosialistisentyöväenpuolueen kaltaisiin yhteiskuntajärjestelmiin ja/tai nykyisen Venäjän "Putler valtakunnan" missä kansalaisten turvat pidettiin ja pidetään visusti tukossa keinoja kaihtamatta...
 
Viimeksi muokattu:
http://tiinawiik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216904-monikultturismi-on-taman-paivan-stalinismi

Monikultturismi on tämän päivän stalinismi
14.5.2016 22:48 Tiina Wiik
51 kommenttia

Joka sukupolvella on uusi, mullistava ideologia, jonka uskotaan tuovan ennennäkemätöntä onnea ja rikkautta. 1800-luvulta lähtien sen ideologian roolia ovat näytelleet mm. sosialismi, marxismi, kansallissosialismi, stalinismi, radikaalifeminismi, hippi- ja jippiaatteet ja viimeisimpänä monikultturismi.

Kaikki nuo ideologiat nostavat vetensä samasta kaivosta: utopistisista kuvitelmista siitä, miten tasa-arvoa, vaurautta tai kehitystä saavutetaan keinoilla, joilla kukaan ei koskaan ole onnistunut niitä saavuttamaan. Kun yksi sukupolvi aikuistuu ja luopuu epäonnistuneeksi todetusta ideologiastaan, astuu uusi nuorten sukupolvi kehiin täysin vakuuttuneena siitä, että heidän versiointinsa epäonnistuneesta ideologiasta on jotain ennennäkemätöntä, uniikkia ja mullistavaa. Ja eihän se koskaan ole.

Monikulttuuriaatteessa näkyvät kaikki samat epäonnistuneen ideologian merkit kuin sen edeltäjissäkin.

1. Sokean uskon vaatiminen

Monikulttuurisuus hyvin erilaisten kulttuurien välillä ei ole koskaan toiminut missään. Itse asiassa kaikki historian tarjoama kokemus ja tutkimustieto viittaa vahvasti siihen, että yhdenmuotoisuus tukee sosiaalista koheesiota, joka on kehittyvälle yhteiskunnalle välttämättömyys. Kaikkialta maailmasta kantautuu valituksia epäonnistuneesta integraatiosta. Monikultturismi kuitenkin vaatii kannattajiltaan sokeaa uskoa siihen, että me piskuisessa Suomessa voisimme jollain taikuudella onnistua siinä, missä kukaan muu ei koskaan ole onnistunut.

2. Syntipukit, suojakilvet ja skottilaiset

Tosiuskovat eivät suin surminkaan tunnusta ideologian virheellisyyttä, joten sen epäonnistumisille tarvitaan syntipukki ja sen kauheille teoille suojakilpi oikeutukseksi. Kun ideologia ei toimi, vedetään esille syntipukki. Sosialistien syntipukki olivat taantumukselliset kapitalistit, natsien ahneet juutalaiset ja monikultturistien muutosta pelkäävät rasistit.

Suojakilpi taas on se eturyhmä, jonka nimissä kauheuksia tehdään. Suojakilven avulla julmat, ryhmään A kohdistuvat teot esitetään hyveellisenä ryhmän B suojeluna. Siinä missä sosialistit olivat ajavinaan proletariaatin etuja, ovat monikultturistit ajavinaan vähemmistöjen etuja. Sen suojakilven varjolla voidaan jättää huomiotta kaikki muille ryhmille aiheutettu vahinko.

Epäonnistuneiden ideologioiden kannattajat selittelevät epäonnistumista usein No true Scotsman -väittelyvirheellä, eli sanovat, että ideologia epäonnistui, koska sen kannattajat eivät toteuttaneet sitä oikein. Monikulttuuriin uskovat sanovat kaikkien muiden maiden vain tehneen virheitä: he eivät tunnusta vian olevan lähtökohtaisessa ideologiassa. Kuitenkaan he eivät osaa selittää, mitä he tekisivät toisin, ja se paljastaa skottilaisväitteen epärehellisyyden.

3. Käytäntö ja teoria etenevät vastakkaisiin suuntiin

Sosialistien noustua valtaan Neuvostoliitossa annettiin lupauksia kehityksestä, vauraudesta ja tasa-arvosta. Sanottiin, että nyt saadaan liikkeelle se kehitys, joka vie meidät täydelliseen yhteiskuntaan. Käytännön kehitys ei kuitenkaan edennyt samaan suuntaan: teoriassa mentiin kohti sosialismin paratiisia, käytännön tilanne meni koko ajan kurjemmaksi.

Sama ristiriita näkyy myös monikultturismissa: sen mukaan tilanne on teoriassa nyt parempi kuin vaikkapa 1980-luvulla, koska Suomi on matkalla monikulttuuriin. Käytännössä monikulttuurin sijasta olemmekin saaneet vähemmistöt, joita ei saada integroitua ja jotka loistavat rikostilastoissa. Työllisyys humanitäärisen maahanmuuton tulijoilla on 10-20% luokkaa, ja tulijat mieluusti eristäytyvät valtaväestöstä niissä paikoissa, missä vähemmistöyhteisö on tarpeeksi suuri sen tekemiseen.

4. Se, mikä on mukavaa vastaan se, mikä on totta

Itsepetoksella ei pitkälle pötkitä yhteiskunnan rakentamisessa. Kuten sosialismi kiisti tietyt taloudelliset tosiasiat, monikultturismi kiistää monia ihmisluonnon ja yhteiskunnan ominaisuuksia. Ihminen on ohjelmoitu suosimaan itsensä kaltaisia: se on vain ryhmävalintaa, keino edistää omien geenien jatkumista. Monikultturismi vaatii, että länsimaisten on asetettava se vaisto syrjään ja lakattava ajamasta oman ryhmänsä etua.

Jos haluamme nähdä, miten vaistojen kieltäminen toimii käytännössä, ei meidän tarvitse katsoa pidättäytymiseen perustuvaa seksivalistusta kauemmas. Yhdysvalloissa niillä alueilla, joissa pelkkää pidättäytymistä opetetaan, on teiniraskauksia ja sukupuolitauteja paljon muita alueita enemmän. Biologiaa ei käy kiistäminen.

Monikultturistien näkyvin itsepetos on siinä, että he leikkivät kaikkien muidenkin olevan monikultturisteja. He kiistävät tutkimustulokset siitä, mitä vaikkapa irakilaiset tai somalialaiset maahantulijat ajattelevat monikulttuurista, tasa-arvosta tai vapauksista.

Vaikka 91% irakilaisista sanoo Pew Researchin tutkimuksessa kannattavansa shariaa maan viralliseksi laiksi ja joka neljäs uskoo, että naisilla tulisi olla oikeus avioeroon tai päättää itse asioistaan, leikkivät monikultturistit tänne saapuvien irakilaisten olevan suvaitsevaisia ja moderneja monikultturisteja. Tällainen itsepetos kostautuu takuulla. Monikulttuuri ei voi toimia edes teoriassa, elleivät kaikki siinä asuvat halua monikulttuuria.

5. Kollektivismi

Kaikkia alussa mainitsemiani ideologioita yhdistää kollektivismi. Ne käsittelevät ihmisiä kasvottomina massoina, kategorioina. Yksilön etu on toissijaista "suuremman hyvän" edessä. Kollektivistiset ideologiat eivät koskaan toimi, ja ne päätyvät aina olemaan sortavia. Monikultturisti ei näe kansakuntaa aidosti yksilöinä, joilla on oikeuksia, vaan massana, jonka pitää yhdessä operoida monikulttuurisuuden ehdoilla.

Yksilönvapaudelle ei jää sijaa, ja monikultturismi usein polkeekin armotta yksilön oikeuksia. KKO:kin sallii pienten lasten sukuelimien silvonnan kulttuurillisista syistä. Koska lapseen ei suhtauduta oikeuksia omaavana yksilönä vaan osana kulttuuria, jota hän ei koskaan ole valinnut, hänen oikeuksiaan voidaan hyvillä mielin viedä pois.

Yhdenvertaisuudesta ei monikultturismin kulttuurirelativistisessa maailmassa ole puhettakaan, koska kulttuurin nimissä on oikeus sortaa. Tytöksi syntyvällä on oikeus olla tulematta silvotuksi, pojaksi syntyvällä ei. Jos vanhempasi ovat ateisteja, ja he silpovat sinua, he joutuvat vankilaan. Jos he ovat muslimeja tai juutalaisia ja tekevät saman, ei seurauksia tule.

Kollektivistiset aatteet kuulostavat aina ihanalta paperilla: kommunismissa on kyse vain yhteisöllisyydestä ja tasa-arvosta, radikaalifeminismissä naisten oikeuksista, monikultturismissa moniarvoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Kollektivismi jo yksin tuomitsee ne sortaviksi, ja muut ominaisuudet sinetöivät kohtalon.

Monikultturismissa ei ole mitään uutta: se on vanhaa utopiaa uudessa paketissa.

Se on kuitenkin tuhovoimaisempi kuin stalinismi. Hallituksemme ei muodostunut stalinismin utopiaan uskovista, mutta monikultturismin uskonnon nimeen vannovilla on paljon valtaa.

Kaikki kuplat puhkeavat joskus.

Monikultturismi voidaan puhkaista hellästi sanallisella argumentoinnilla, tai me voimme odottaa siihen saakka, että järjestelmä romahtaa, kuten Neuvostoliitto teki sosialisminsa kanssa. Ymmärrän täysin, että ei ole mukavaa joutua romuttamaan mukavia illuusioita. Se on kuitenkin tehtävä, tai seurauksia maksavat useat sukupolvet meidän jälkeemmekin.

Lievä epämukavuus huonon ideologian lyttäämisestä on pieni hinta siitä, että jälkipolvien ei tarvitse ihmetellä, miksi me olimme poliittisen korrektiuden vuoksi valmiita tuhoamaan maan, jota kansa oli kovalla työllä sata vuotta rakentanut.

Mutta eihän se @Taitolaji n kaltaisia Eu-federalisteja haittaa...? :rolleyes:

Kaikki yhteiskunnallinen ja viranomaistoimintaan kohdistuva arvostelu ja kritiikki on kiellettävä keinoja kaihtamatta ja heidän vastustajat on merkittävä inhottavilla/demonisoivilla stigmoilla, joilla pyritään viemään kriitikkojen uskottavuus ja samalla muuttaa kritiikki poliitisesti epäkorrektikseksi, joka on kiellettävä, koska se vaarantaa heidän totalitaarisen yhteiskuntajärjestelmän rakentamispyrkimyksiään ja tavoitteitaan....

Nämä uskonsa sokaisemat ihmiset ovat suurin uhka demokratialle ja kansalaisten vapaudelle kuin mikää tai kukaan muu eli ... Eu -uskonnon politrukit..

Näillä Eu uskon julistajilla on kova kaipuu N-liiton kommunistien Stalinistiseen / Hitlerin natsi- Saksan kansallissosialistisentyöväenpuolueen kaltaisiin yhteiskuntajärjestelmiin ja/tai nykyisen Venäjän "Putler valtakunnan" missä kansalaisten turvat pidettiin ja pidetään visusti tukossa keinoja kaihtamatta...

No tulihan se sieltä ja melkein pyytämättä!

En ole vaatinut minkään suunnan kirjoitusten kieltämistä tai edes sensuuria, mutta kritisoin niiden sisältöä ja viestiä ja varoittelen tavoitteista. Täällä esiintyvät kirjoitukset ovat toki paljon viattomampia verrattuna siihen piilovaikuttamiseen joka on meneillään muualla somessa. Kuin huomaamatta ääriajatteluun kytkeytyvät hyödynnettäväksi monet pakolais- ja esimerkiksi EU-kielteiset tahot, jotka eivät sellaisenaan halua samaistua esimerkiksi äärioikeistoon. Ovat siis hyödyllisiä ja käyttökelpoisia "idiootteja". Määrätyissä tilanteissa ja vaikka sitten Venäjän tukemana saattaa yhteiskunnan toimivuuden kannalta vaarallinen "kriittinen massa" ylittyä.

Ohessa vielä pari lainausta YLE:n jutusta:

"Emil Hagberg, joka on Ruotsin Vastarintaliikkeen johtajaneuvoston jäsen, sanoi liikkeen nettiradiolähetyksessä, että hän mieluummin näkisi Ruotsin venäläisten valtaamana kuin nykyjohdon alaisuudessa.

Liikkeen entinen johtaja Klas Lund oli samoilla linjoilla. Hän piti Venäjästä luotua uhkakuvaa pötypuheena ja sanoi, että todellinen uhka tulee etelästä ja lännestä.

Esa Holapan mukaan jokainen liikkeen jäsen joka suhtautuu kriittisesti Putiniin ja Venäjään, tai asettuu tukemaan Ukrainaa maiden välisessä aseellisessa konfliktissa leimataan juutalaiseksi tai sionistiksi. Näin johto vaientaa liikkeen toisinajattelijat."

En osaa arvioida, missä määrin Venäjän uhka on todellinen ja missä määrin Venäjän nykyjohto vain hyödyntää sitä siirtäessään maan varallisuutta omiin nimiinsä ja ulkomaille. Ukrainassa ja Georgiassa eletään kuitenkin erästä "uhan" realiteettia.

PS. Tiina Wiik näyttäisi olevn MVlehden vakiokolumnisteja!
 
Millaiseksi vaikuttajaksi luokittelisit itsesi?
 
Suomi ei ole mikään yhden totuuden Venäjä tai Pohjois-Korea, vaan täällä on sananvapaus ja täällä saa esittää erilaisia mielipiteitä. Ilmeisesti joidenkin toiveissa on, että Suomi olisi yhden totuuden maa, jossa erilaiset mielipiteet tulkitaan "yhteiskunnan vastaisiksi provokaatioksi"? Itse en ainakaan sellaista kannata.

Ymmärrän tietysti että voi olla vaikea osoittaa mikä toisten mielipiteissä on pielessä. Sen sijaan keskitytään huutelemaan kuinka he ovat rölliköitä, "provokaattoreita", "agentteja", yms. Tälläistähän tapahtuu tuolla itärajan takana myös. Sinä @Taitolaji ihan itse horjutat "maamme yhtenäisyyttä" kun pyrit määrittelemään mikä on oikea tapa ajatella ja pyrit leimaamaan kanssasi eri mieltä olevat rölliköiksi.

Tiina Wiik näyttää olevan ateisti, rationalisti, liberaali ja järkiperäisen maahanmuuttopolitiikan kannattaja. Pakko sanoa että älykkyys on seksikästä.
 
Virallinen propaganda kärjistyy ja kovenee sitä myöten kuin Suomen ja EUrostoliiton syöksykierre syvenee. Taitaa myös seuraava JYTKY olla jo aivan nurkan takana, mutta kenen lukuun se mahtaakaan mennä kun persutkin pettivät suuret odotukset heti hallitukseen päästyään.

Kun tästä Suomen joidenkin piirien intohimoista Venäjän kanssa kaveeraamiseen niin kovasti puhutaan, niin olisi ihan kiinnostavaa jos kerrankin objektiivisesti käsiteltäisiin ja tehtäisiin sen vaikutusarviot sekä vertailtaisiin niitä Suomen nykyiseen asemaan EUrostoliiton syrjäisenä vasallivaltiona. Entä jos jopa vanhan ajan YYA-sopimus osoittautuisi tavallisen kansan kannalta paremmaksi ratkaisuksi? Herra paratkoon!

Nimimerkki @Taitolajin retoriikka "yhteiskunnan vastaisesta kirjoittelusta" kielii kaverin aika totalitaarisesta ajatusmaailmasta, johon mahtuu tyypillisesti vain yksi virallinen totuus kerrallaan ja kaikki eriävät näkemykset sekä kritiikki pyritään vaientamaan, koska ne koetaan uhkana omalle hegemonialle. Maailma ei kuitenkaan pitkän päälle toimi sillä tavalla. Yhteiskunnassa kuitenkin vain muutos on pysyvää ja yhteiskunnan muodostavat ihmiset, joiden tukahduttaminen ei ainakaan edistä yhtään mitään.

Näillä pelimerkeillä opportunistiset EU-federalistit tulevat häviämään pelinsä ja räpistely tämän vääjäämättömän tappion edessä tulee olemaan myötähäpeän tunteita herättävä spektaakkeli.
 
En ymmärrä miksi natseista tai fasisteista puhuaan oikeistona tai jopa äärioikeistona? Oikeistohan lähtee filosofiassaan yksilön vapaudesta ja vastuusta, fasismi taas on silkkaa totalitarismia jossa yksilöllä on arvoa ainoastaan kollektiivin osana, yksilönä ihminen taas on arvoton.

Libertarismi on oikeistolaisuutta eikä mikään voisi olla yhtä kaukana fasismista tai natsismista. Oikeistolaisuus on yksilön vapauden ja vastuun korostamista, fasismi taas sulkee pois molemmat.
 
Näillä pelimerkeillä opportunistiset EU-federalistit tulevat häviämään pelinsä ja räpistely tämän vääjäämättömän tappion edessä tulee olemaan myötähäpeän tunteita herättävä spektaakkeli

Jep. Nimenomaan "näillä" pelimerkeillä.

Myötähäpeää on joutunut jo kokemaan, onhan jo melko moni eurooppalainen valtio päättäjineen ottanut hajurakoa federalismiin ja jopa julkisesti paaluttanut sitä, että "tässä on nyt tarkoitus hoitaa oma pesä ekaks", toki lauseet käärittyinä diplomaattiseen marenkiin. Esimerkkejä: Itävalta, Slovakia, Puola, Ranska, Italia jne.jne.

Britannian mahdollinen ero Unionista polttelee selvästi uskovaisten nivusia kuin punamuurahaiset. Ja kuta mahdollisemmalta se alkaa näyttää, sitä lujempaa tuskaa syntyy ja sitä puretaan koroittamalla Putikka regimeineen astraalitason vaikuttajaksi, joka tappaa taloissa ja puutarhoissa.

Tultiin maailmanaikaan, jossa aivot vähitellen valaistuvat ja saavutettiin joku tietty saranakohta. Intelligentsiana itseään pitävissä piireissä tämä aiheuttaa vieroitusoireita, joita on helppo huomata ym. avauksessakin.

Mulle ei esim. avaudu, millä tavoin muutama kymmenen eri tavoin toimintaansa linjannutta henkilöä voisi olla joku esimerkki tästä ym. Putikan regimen astraalitason vaikuttamisesta, esimerkki siitä kuinka saatanallisen tehokasta tämä vaikuttaminen onkaan.....höpöhöpö.

"väärien mielipiteiden" halveksiminen, niiden osoittaminen joksikin viidennen kolonnan tuntomerkeiksi......voi pojat, millä tiellä tässä ollaan. Mutta pitäkää pintanne, kyllä aivot valaistuvat, se ottaa vaan vähän aikaa ja kunhan pettymyksen kyyneleet on nielty, samat itkijät pystyvät kääntämään puseronsa vaikka sinivalkoisesta ruskeaksi...
 
Millaiseksi vaikuttajaksi luokittelisit itsesi?

Olen vanhan liiton laillisuutta korostava pitkän linjan virkamies. Kritisoin pakolaisiin, mediaan, virkamiehiin ja esimerkiksi EU:hun liittyvää repivää ja usein ala-arvoista rääpimistä, mutta tarpeen tullen myös itse heidän toimiaan. Asian voi hoitaa myös toisin ja kritiikin myötä etsiä ratkaisuvaihtoehtoja. Pelkkä yhteiskunnan rakenteiden nakertaminen hyödytää ainoastaan ääriaineksi ja maamme vihollisia. Nyt voi tietysti kysyä, miksi vaivaudun kommentoimaan kaiken maailman väitteitä jos kerran olen eri mieltä niistä? No, näillä sivuilla esiintyy usein myös asiallisia ja tietorikkaita kirjoituksia, joita arvostan, vaikka olisinkin eri mieltä. Olen myös muuttanut (tai ainakin reivannut) käsityksiäni monesta asiasta, maahanmuutto on yksi niistä, mutta tätäkään ongelmaa ei ratkaista hyppimällä joka suunnasta omien päättäjiemme tai vaikka YLE:n niskaan.

Tiina Wiikiä en tunne, mutta kuvan perusteella vetävän näköinen neitokainen, joka kirjoittaa sujuvasti vaikka nyt sitten monikulturismistä. Lopetin kuitenkin erään hänen tekstinsä lukemisen kohtaan, jossa hän paheksui jyrkästi mahdollisuutta joutua uimahallissa uimaan maahanmuuttajien ruumiinesteissä. Vaikka "Tiina Wiik näyttäisikin olevan ateisti, rationalisti, liberaali ja järkiperäisen maahanmuuttopolitiikan kannattaja", en kutsuisi kaikkea kirjoittelua kovinkaan älykkääksi saati seksikkääksi, vaikka niistä löytyy toki myös hyviä pointteja (Tämä oli vastaus Tetralle).

PS. Ei nyt kuitenkaan taas kerran vajota henkilökohtaisuuksiin!
 
@Taitolaji onko tässä kuvassa esiintyvä henkilö äärioikeistolainen maamme yhtenäisyyden horjuttaja? Itse siis en pidä kuvassa esiintyvää henkilöä sellaisena, vaan arvostettavana kansanedustajana, mutta haluan kuulla mielipiteesi.

LKS%2025.11.2014%20Ben%20Zyskowicz
 
Viimeksi muokattu:
Voi esimerkiksi kysyä Venäjän toimista Ukrainassa jos henkilö epäilyttää.
Putinin agetaattorit pysyvät tietyssä linjassa vaikka eivät voisi perustella miksi.
Ja ei EU:n peli ole vielä pelattu. Oikeiston saadessa järjestelmän valvojan oikeudet niin taloudelliset intressit unionin tiettyjen toimintojen säilyttämiseksi ja korjaamiseksi tulevat painamaan.
 
Tähään väliin istuu kuin virkistävänä nostalgisena suihkuna Laamanatorin kirjoittamana ja baikalin "tykkäämänä" : "Virallinen propaganda kärjistyy ja kovenee sitä myöten kuin Suomen ja EUrostoliiton syöksykierre syvenee. Entä jos jopa vanhan ajan YYA-sopimus osoittautuisi tavallisen kansan kannalta paremmaksi ratkaisuksi?"

Nii-i, entäs? Uusi YYA-sopimus ja EU:n hylkääminen, siinäkö Suomen tie EU:n vasallista autuuteen. Voi pojat :eek:

Emil Hagberg, joka on Ruotsin Vastarintaliikkeen johtajaneuvoston jäsen, sanoi liikkeen nettiradiolähetyksessä, että hän mieluummin näkisi Ruotsin venäläisten valtaamana kuin nykyjohdon alaisuudessa.

Liikkeen entinen johtaja Klas Lund oli samoilla linjoilla. Hän piti Venäjästä luotua uhkakuvaa pötypuheena ja sanoi, että todellinen uhka tulee etelästä ja lännestä.

Mutta miten tähän istuu se, että valtionjohtomme, ylimmät virkamiehemme ja jopa YLE ovat aivan viime aikoina nähneet Venäjän tilanteen muuttuvan yhä pahempaan suuntaan. Kollektiivista vainoharhaisuuttako, jonka tämän saitin valveutuneet veljet rientävät yhdessä voimin tyrmäämään :cool: ?
 
Benistä on sanottava että hänellä myös "oma lehmä ojassa" eikä pyyteetttömästi pelkästään maan etu mielessä. Koska juutalaiset tulevat olemaan tikkuna silmässä muslimeille kun he ovat tarpeeksi suureksi massaksi kasvanut täällä ja rupeavat riehumaan kuten Englannissa tai Ruotsissa. Tämä on minun mielipide.
 
Niin. Mutta ilmeisesti @Taitolaji n mukaan kyseessä on maamme yhtenäisyyttä horjuttava vihollinen. Hän kun on esittänyt maahanmuuttokriittisiä kommentteja ja vieläpä aika usein itseasiassa.
 
Olen vanhan liiton laillisuutta korostava pitkän linjan virkamies. Kritisoin pakolaisiin, mediaan, virkamiehiin ja esimerkiksi EU:hun liittyvää repivää ja usein ala-arvoista rääpimistä, mutta tarpeen tullen myös itse heidän toimiaan. Asian voi hoitaa myös toisin ja kritiikin myötä etsiä ratkaisuvaihtoehtoja. Pelkkä yhteiskunnan rakenteiden nakertaminen hyödytää ainoastaan ääriaineksi ja maamme vihollisia. Nyt voi tietysti kysyä, miksi vaivaudun kommentoimaan kaiken maailman väitteitä jos kerran olen eri mieltä niistä? No, näillä sivuilla esiintyy usein myös asiallisia ja tietorikkaita kirjoituksia, joita arvostan, vaikka olisinkin eri mieltä. Olen myös muuttanut (tai ainakin reivannut) käsityksiäni monesta asiasta, maahanmuutto on yksi niistä, mutta tätäkään ongelmaa ei ratkaista hyppimällä joka suunnasta omien päättäjiemme tai vaikka YLE:n niskaan.

Olen vanhanliiton laillisuus mies ja elänyt suurimman osan elämästäni demokraattisessa oikeusvaltiossa mutta joutunut toimimaan niin oikeisto kuin kommunistisissa valtioissa ja pidän kirjoituksiasi demokratian vastaisena ja mielipiteitä rajoittavina, laillisuuteen kuuluu mielestäni myöskin sananvapaus ja oikeus ilmaista mielipiteitä.

Kun kerroit olevasi pitkänlinjan virkamies niin tuo demokratian opiskelu on jäänyt vähemmälle virkavaltaisuutta suojellessa.

Tässä on ero minun ja sinun välillä @Taitolaji ja se ero on Demokratiaan ja laillisuuteen pohjaavan hallintomuodon kannattamisessa.
 
Back
Top