PV:n virka-apu 80-luvulla

pstsika kirjoitti:
noska kirjoitti:
pstsika kirjoitti:
Miksi pitäisi poikkeuksetta ampua varoituslaukaus jos se aiheuttaa enemmän vaaraa/haittaa kuin sen ampumattomuus?
Ei tarvikaan. Voimassa on vähimmän vaadittavan voiman käytön -periaate. Jos saat pysäytettyä kohteen ilman ampumista, niin hyvä. Jos ammut kohti ilman varoituslaukausta, on sinun kyettävä todistamaan, ettei kohde olisi pysähtynyt varoituslaukauksen ampumiseen tai että varoituslaukaus olisi aiheuttanut riittävän suurella todennäköisyydellä vaaraa tai että kohde aiheutti niin suuren uhkan, että sen eliminoimiseen ei olisi ollut aikaa varoituslaukauksen kanssa.
Tuollaisia tapauksia käsitellän aina silloin tällöin oikeudessa, kun poliisi käyttä ampuma-asetta.

Tuo oli tarkoitettu retoriseksi kysymykseksi, mutta hyvä vastaus. Juuri sellainen, kuin hainkin. :)

Se, että intti ei ole aikanaan osannut käyttää maalaisjärkeä noita ohjeita ja sääntöjä laatiessaan ei tarkoita, etteikö niin voitaisi tehdä 2000- luvulla.

SEIS
SEIS
SEIS
VAROITUSLAUKAUS
"PYSÄYTTÄVÄ ALARAAJALAUKAUS"

"Tämä ohje astuu voimaan 16.5.1918 ja sen noudattamista on ankarasti valvottava."

VMP.

Airo taisi aikanaan sanoa jotain sen suuntaista, että "Ohjesäännöt ovat idiootteja varten. Ne, joilla on aivot voivat käyttää niitä."


Vahvensin lievästi. Taisi tuossa vaiheessa alaraajalaukaukset jäädä vähiin. Tai sitten käskyn valvominen jäi hieman huteralle pohjalle.
 
baikal kirjoitti:
pstsika kirjoitti:
"Tämä ohje astuu voimaan 16.5.1918 ja sen noudattamista on ankarasti valvottava."

Vahvensin lievästi. Taisi tuossa vaiheessa alaraajalaukaukset jäädä vähiin. Tai sitten käskyn valvominen jäi hieman huteralle pohjalle.
Kouluttamaton väki ampui ihan osaamattomuuttan liian ylös ja rinnan korkeudelle. Unohtui usein toi SEIS huutokin.
 
Tilanteessa, jossa Suomessa toimeenpantiin perustuslaittomasti kuolemantuomiota, jossa hävinneen osapuolen antautuneista sotilaista kuoli teloituksiin, nälkään ja sairauksiin 1/4, ilmeisesti se, miten paljon vartijat ampuivat virheellisesti, ei ollut kovin suurta yleistä merkitystä, koska oikeuskoneisto oli voittajan käsissä.

Suomen 1918 leiritappiot ovat kuin Neuvostoliiton tai Saksan vankitappiot tai kuin Suomen vankitappiot 1941-1942. Noihin aikoihinen jokainen kuollut vanki oli hyvä entinen vihollinen.

Täytyy sanoa, että 16.5.1918 kehitettiin kyllä yleispätevä vartio-ohjesääntö, jonka vasta ihmisoikeudet, Euroopan neuvosto ja Euroopan unionin jäsenyys mitätöivät.

En usko, että Suomessa olisi ollut mahdollista korvata palkkarahalla suojeluskuntalaisten ammattitaidoton ja asevelvollinen vartiointi ammattisotilaiden ja vartiointiliikkeiden ammattilaisilla. Suomen ainoat ammattilaisethan olivat vuoden 1917 venäläiset santarmit, jotka hekin irtisanoutuivat esivaltansa palveluksesta ja suomalaiset tappoivat tai kööräsivät takaisin Venäjälle.
 
Seis, seis, seis, varoituslaukaus ja laukaus

noska kirjoitti:
Kouluttamaton väki ampui ihan osaamattomuuttan liian ylös ja rinnan korkeudelle. Unohtui usein toi SEIS huutokin.

Tämä johtuu vain siitä, että ei oltu sotilasopetettu karkaavan vangin ampumista oikein.

Itsekin mietin sitä, että kun ei opetettu ampumaa karkaavaa pidätettyä oikein, muodostui juuri se ongelma, että vilistävään nilkkaan ei osu eikä pohkeeseenkaan, mutta että kovin paljon polven yläpuolelle ampuminen aiheuttaa kuolemantuomion, joka ei ollut tarkoitus.

No ainakin joissain varuskunnissa opetettiin vartioimaan oikein. Tuskin missään on opetettu ampumaan ihmisiä oikein. Vihollista saa ampua melko vapaamuotoisesti kuin taitelija, kunhan ei tuhlaa veromaksajien rahoja harha-ammuntaan, mutta tuo pidätetyn ampuminen oikein on kyllä ollut sellaista oheistoimintaa, että missään ei ole erityisenä tieteenharjoittamisen aiheena ollut alaraajan turmeleminen oikein tuliaseella.

Oikeusvaltiossa jokaisella on oikeus tulla oikein ammutuksi tai hirtetyksi reilun länsimaisen näytösoikeudenkäynnin tuloksena. Minusta ystäväämme ja rakennusurakoidemme tilaajaa Muammar Gaddafia kohdeltiin väärin. Hänen olisi pitänyt saada edes epäreilu oikeudenkäynti ja hirttotuomio niin kuin toisen hyvän rakennusalan asiakkaamme, Saddam Husseinin.

Muammar Gaddafi pitäisi herättää henkiin, jotta hänet voitaisiin julkisessa, avoimessa ja epärehellisessä oikeudenkäynnissä tuomita hirtettäväksi länsimaiseen tapaan.

Lisäksi hirttäjiltä pitäisi edellyttää ammattitutkintoa ja koulutusta, koska nyt esimerkiksi kurdikämmärit ilmeisesti hirttivät Husseinin liian lyhyellä pudotuksella ja liian lyhyellä köydellä, jolloin hän saattoi tukehtua. Länsimaista laatua ei ollut tässäkään.

Lisäksi hirttäjät loukkasivat puheillaan Saddam Husseinia joutuen epäillyksi törkeästä kunnianloukkauksesta hirtettävää kohtaan sättimällä.
 
RE: Seis, seis, seis, varoituslaukaus ja laukaus

jokiranta kirjoitti:
Tämä johtuu vain siitä, että ei oltu sotilasopetettu karkaavan vangin ampumista oikein.
Eikä useimmiten sitäkään, että mikä on karkaavan vangin määritelmä. Kovin moni vanki seisoi joko kuopan pohjalla tai sen reunalla paikallaan "karatessaan".
 
Back
Top