PV säästökuurille

miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#1
Valtioneuvoston viestintäosasto
29.8.2013 20.10
Hallitus päätti kasvua ja työllisyyttä tukevista budjettiesityksistä
.
.
.
Valtiontalouden tervehdyttämistä jatketaan

Vuoden 2014 talousarvioesityksen määrärahoiksi ehdotetaan 53,9 mrd. euroa, mikä on yli miljardi euroa vähemmän kuin vuodelle 2013 on budjetoitu (ml. lisätalousarvioesitykset). Hintatason nousu ja talousarvioesityksen rakennemuutokset huomioiden hallinnonalojen määrärahat alenevat reaalisesti noin 3,8 % vuodelle 2013 budjetoidusta.

Hallituksen päätökset valtiontalouden sopeuttamiseksi alentavat valtion menoja vuonna 2014 nettomääräisesti yli 600 milj. eurolla vuoteen 2013 verrattuna. Säästöjä kohdistuu aiempien päätösten mukaisesti kuntien peruspalveluiden valtionosuuden lisäksi mm. puolustusvoimien toimintamenoihin ja materiaalihankintoihin (noin -50 milj. euroa vuoden 2013 säästöihin verrattuna) sekä kehitysyhteistyömenoihin (noin -45 milj. euroa vuoden 2013 säästöihin verrattuna, jolloin määrärahat säilyvät euromääräisesti ennallaan). Valtiontalouden määrärahatason alenemiseen vaikuttaa myös mm. viennin jälleenrahoituksen ja alusluototuksen siirtyminen budjettitaloudesta Finnveran kautta toteutettavaksi.
http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=392871
 
miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#2
Puolustusvoimien kurittaminen jatkuu
29.8.2013 22:25
http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/148223-puolustusvoimien-kurittaminen-jatkuu
 
#3
Kivulias leikkaus, muttei onneksi niin paha pudotus kuin ennalta pelkäsin.
 
Hande

Kenraali
Lahjoittaja
#4
Tätä herkkua on tulossa vielä lisää ja useammankin kerran. Ans kattoo milloin joku lausuu tosimielessä julki yhteen prikaatiin nojaavan puolustusratkaisun.
 
miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#5
Punainen mattokaan ei paljoa maksaisi.
 
Tvälups

Ylipäällikkö
#6
ei onneksi kosketa ylisuureksi paisunutta hallintoa (upseereiden määrä), huonoja sopimuksia (esim tulostuspalvelut), kansainvälisiä tehtäviä vaan kohdistuu nimenomaisesti puolustuskykyyn.
Se niistä olaltalaukaistavista ITO:ista sitten ja näinköhän alueellisia joukkoja varustetaan vieläkään, kertauksia niille ei ainakaan järjestetä.
 
Iso-Mursu

Ylipäällikkö
#7
Onneksi ei sentään niin paljon kuin pelättävissä oli.

Mutta eipä tyhjästä paljoa voi ottaa
 
Iso-Mursu

Ylipäällikkö
#8
Tvälups kirjoitti:
ei onneksi kosketa ylisuureksi paisunutta hallintoa (upseereiden määrä), huonoja sopimuksia (esim tulostuspalvelut), kansainvälisiä tehtäviä vaan kohdistuu nimenomaisesti puolustuskykyyn.
Se niistä olaltalaukaistavista ITO:ista sitten ja näinköhän alueellisia joukkoja varustetaan vieläkään, kertauksia niille ei ainakaan järjestetä.
Sodan ajaksi tarvitaan paljon päteviä upseereita armeijakunnan esikuntaan.
 
Tvälups

Ylipäällikkö
#9
Viisi varuskuntaa lakkautukseen. Eikös siinä synny väitetysti 5x10milj€ "säästöt"?
 
#10
Puolustusbudjetti on siltikin luokkaa 2,4mrd €, jos sillä ei saada mitään suorituskykyä niin on se prkleen kumma. Täytyy muistaa, että valtionbudjetti on näidenkin leikkausten jälkeen 6,7mrd € alijäämäinen. Se on puhdasta haaveilua, että PV selviäisi näistä leikkauksista joka kerta voittajana.

Kyllähän henkilöstörakenne on yläpainoinen, mutta olisihan se lastenleikkiä muutoin ryssälle tappaa jokanen majurista korkeampi, jos koko poppoo mahtuisi yhteen tilataksiin :D.
 
Iso-Mursu

Ylipäällikkö
#11
kelaasitä kirjoitti:

Veikkaisin että monia valtion ja kuntien lakisääteisiä tehtäviä voisi karsia turhina ja näin vähentää menoja
 
Hande

Kenraali
Lahjoittaja
#12
Tvälups kirjoitti:
ei onneksi kosketa ylisuureksi paisunutta hallintoa (upseereiden määrä), huonoja sopimuksia (esim tulostuspalvelut), kansainvälisiä tehtäviä vaan kohdistuu nimenomaisesti puolustuskykyyn.
Se niistä olaltalaukaistavista ITO:ista sitten ja näinköhän alueellisia joukkoja varustetaan vieläkään, kertauksia niille ei ainakaan järjestetä.
Äläs nyt, niin monta kertaa on julkisesti toistettu mantraa siitä, että asiat tehdään jatkossa kokonaan uudella tavalla. Tämän voi todentaa mm. siitä, että esikuntaupseerien viroista säilyi myllytyksessä vain 100%, vaikka firma muuten kuihtuu silmissä.

Toiminnalla on oltava painopiste, kuuluu opetus ja nyt tuo painopiste totta tosiaan on olemassa. Ensisijaisesti pyritään säilyttämään kadiskavereiden virat ja hyvänä kakkosena tulevat neliväritulosteet.

Itse uskon, että alueelliset joukot tulevat toteutumaan vähintäänkin kohtuullisesti.Näin siksi, ettei meillä ole jatkossa varaa ylläpitää operatiivisia joukkoja...
 
Hande

Kenraali
Lahjoittaja
#13
Iso-Mursu kirjoitti:
Veikkaisin että monia valtion ja kuntien lakisääteisiä tehtäviä voisi karsia turhina ja näin vähentää menoja
Tuolla polulla voisi edetä ainoastaan kaikki olevat rakenteet purkamalla. Kaikille kenkää siis ja puhtaalta pöydältä liikkeelle. Väkimäärä vähenisi hyvinkin puolella.

Nykymallissa tarvitaan kuusi byrokraattia, jotta seitsemäs saa annettua vanhainkodissa mummolle soppaa. Jos väkeä lähdetään karsimaan organisaation omin toimenpitein, niin arvatkaa kuka noista seitsemästä saa ensimmäisenä lähdöt?
 
Creidiki

Kenraali
Lahjoittaja
#14
Eräs foorumimme näkijöistä kirjoitti jo kaksi vuotta sitten:

Jos jätämme valtion ja kuntien osuuden BKT:stä laskematta ja pidämme 2% ylärajana on puolustusbudjetti 1.8 - 2.0 miljardia euroa.
Päivitettynä arvio on 2.0-2.2 miljardia euroa. Tuon päälle laitettavat eurot ovat joko velkaa tai hitaampaa talouskasvua, koska tuo raha ei ole käytettävissä investointeihin.

2,45 miljardia euroa on nykyisellä talousrakenteella ehdoton maksimi jonka voimme käyttää puolustukseen. Älkää haikailko korotuksia, Suomen puolustus on hoidettava näillä varoilla ja näillä ukoilla. Kaikkein kamalinta mitä nyt voidaan tehdä on hankintamenojen syöminen siinä uskossa että budjettia korotetaan tulevaisuudessa.

Olemme nyt siinä tilanteessa että pitäisi tehdä ihan oikeita säästöjä. JOs esikunta lakkautetaan, mutta yhtään virkaa ei vähennetä ja tyhjistä rakennuksista maksetaan yhä vuokraa Senaatti-kiinteistöille niin se ei säästä yhtään. Eli lakkautetulle esikuntaportaalle kenkää. Vuokrasopimuksien irtisanominen ja hokkuspokkus toiminta ja palkkamenot pienenevät.

Palkankorotukset jäihin kahdeksi vuodeksi, asteen tai kahden alennus palkkatasoon jos ei miellytä niin siviilipuolelle vain.

Hankintamenot korvamerkitään ohjelmiin eikä sieltä enää lainailla toimintamomentille.

Päättymättömät kehitysprojektit jäihin.

20 kpl Hornetteja koipussiin. Jos lentäjälle ei löydy konetta alle niin siviiliin mars. Lentolisiin raju leikkaus.

Asevelvollisten ylläpidosta tai kertauksista ei voi nää leikata ei ole mistä ottaa.
 
Hande

Kenraali
Lahjoittaja
#15
Pitkän aikavälin suunnittelu pitäisi tosiaan tehdä sillä olettamalla, että budjetissa on rahaa 2,0 miljardia, tai jopa vähemmän. Tuo on realistinen taso tulevalle kymmenvuotisjaksolle. Sitten vaan kunnon rähinä päälle ja kylmän viileästi piiluttamaan pöhöttynyt järjestelmä rahoitusta vastaavalle tasolle.

Kun sa-vahvuudesta on muutamassa vuodessa hävinnyt luokkaa 60%, niin henkilökunnan määrää pitää myös reippaalla kädellä leikata. Kadettiupseerien määrää pitäisi hyvin nopealla aikataululla vähentää n. 40% ja lisätä samalla jonkin verran miehitystä organisaation alapäähän. Nythän näyttää olevan tekeillä pelkkä tilastokikkailu, jossa kouluttajien määrää per joukkue lisätään kokoamalla vähemmän, mutta suurempia alokasjoukkueita. Tuolla voi olla jopa koulutuksen laatua heikentävä vaikutus.

Se on nyt nähty, että Pv ei itse pysty tuollaista muutosta tekemään, ei edes aloittamaan, joten apuihin tarvitaan ulkopuolinen konsulttiryhmä. Teollisuuden puolelta löytyy tämän alan osaamista. Raakaa peliähän tuo olisi, mutta kaiken tulee lähteä tosiasioiden tunnustamisesta. Mitä nopeammin tähän päästään, sitä parempi.
 
baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#16
Hande kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
ei onneksi kosketa ylisuureksi paisunutta hallintoa (upseereiden määrä), huonoja sopimuksia (esim tulostuspalvelut), kansainvälisiä tehtäviä vaan kohdistuu nimenomaisesti puolustuskykyyn.
Se niistä olaltalaukaistavista ITO:ista sitten ja näinköhän alueellisia joukkoja varustetaan vieläkään, kertauksia niille ei ainakaan järjestetä.
Äläs nyt, niin monta kertaa on julkisesti toistettu mantraa siitä, että asiat tehdään jatkossa kokonaan uudella tavalla. Tämän voi todentaa mm. siitä, että esikuntaupseerien viroista säilyi myllytyksessä vain 100%, vaikka firma muuten kuihtuu silmissä.

Toiminnalla on oltava painopiste, kuuluu opetus ja nyt tuo painopiste totta tosiaan on olemassa. Ensisijaisesti pyritään säilyttämään kadiskavereiden virat ja hyvänä kakkosena tulevat neliväritulosteet.

Itse uskon, että alueelliset joukot tulevat toteutumaan vähintäänkin kohtuullisesti.Näin siksi, ettei meillä ole jatkossa varaa ylläpitää operatiivisia joukkoja...
Kuten olen koilottanut pari vuotta: muutaman vuoden kuluttua on vaikea erottaa sitä, mikä on alueellista tai operatiivista suorituskykyä.

Puolustusvoimien ydintoiminnot turvataan. Reserviläinen hahmottaa niin kovasti eri tavoin ydintoiminnot. Ymmärryksen puutehan se tietysti rajoittaa. Organisaatio olisi tarvinnut jo vuosia sitten hoplahoota. Ei tapahtu.
 
Hande

Kenraali
Lahjoittaja
#17
baikal kirjoitti:

Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu esim. vanhan panssarikaluston madukselle. Leot pitäisi saada edes kevyesti paranneltua ainakin Vekaralla, joten taitaa olla niin, että ainakin kakkosbemarit voi hiljalleen rekisteröidä Stenalle.

Niin se taitaa olla, että tulevaisuudessa meillä on alueellisia tst-osastoja vaihtelevin kevyin ajoneuvoin ja kärkenä yksi mekanisoitu prikaati. Tuo olisi kahden miljardin rahoituksella vielä mahdollista.
 
Creidiki

Kenraali
Lahjoittaja
#18
Hande kirjoitti:
Niin se taitaa olla, että tulevaisuudessa meillä on alueellisia tst-osastoja vaihtelevin kevyin ajoneuvoin ja kärkenä yksi mekanisoitu prikaati. Tuo olisi kahden miljardin rahoituksella vielä mahdollista.
Vahvat maavoimat ovat mahdolliset reippaan kahden miljardin rahoituksella jos karsitaan turhakkeet ilma- ja merivoimista, panostetaan resujen koulutukseen, ostetaan kamppeet valmiina hyllystä NATO-yhteensopivuus unohtaen ja leikataan KV-hörhöily pois tai ainakin rahoitetaan se muualta kuin puolustusbudjetista.

Vai miltä kuulostaa: Vahvat maavoimat jota muut aselajit tukevat, perustuen koulutettuun reserviin aina komppanianpäälikön tasolle asti.
 
#20
Vaikka PV:n toimintamenoissa säästetään, niin ei kadettiveli toisen silmää noki eikä työpaikkaa vaaranna. Tämä lienee kaikille arvon lukijoille selvää. :a-cool:

Nimimerkki Handen taivaanrantaan maalailema mahdollinen merkittävä muutos ei missään olosuhteissa tule Puolustusvoimien sisältä, vaan ulkoa. Velvoitteet tulevat poliittisen päätöksenteon tasolta. On suuresti mahdollista, että nykyisen kehityksen trendin vallitessa edessä ovat vielä suuret rakenteelliset muutokset, missä Puolustusvoimat pöyhitään perustuksiaan myöten ja todennäköisesti uusiksi.

Tähän otin itsekin eräässä taannoisessa kommentissani kantaa, jossa viittasin "sveitsinmalli" tyyppiseen ratkaisuun, jossa PV:n toimintaa ulkoistettaisiin nykyistä enemmän reserviläisille. Samalla myös sotakoulujen (mpkk, EUK, YEK, TLO jne.) ovet avattaisiin PV:n mahdollisuuksista kiinnostuneille reserviläisille.

Lopputulemana Puolustusvoimat integroituisivat enemmän yhteiskuntaan, reserviläiset sitoutettaisiin nykyistä tehokkaammin, he toisivat moderneja vaikutteita ja osaamista ulkopuolelta ja lisäksi sotilaseläkejärjestelmästä voitaisiin luopua, koska palveluksen jälkeen työura jatkuisi normaalisti PV:n ulkopuolella yksilön hankkiman muun koulutuksen avulla. Lähtökohtaisesti sotilas ei tekisi koko työuraansa pelkästään Puolustusvoimissa, vaan hankkisi myös muun koulutuksen ja tekisi töitä myös muualla, esimerkiksi jossain teollisuuden yrityksessä.

Tämä on vain tällaista karkeaa maalailua, mutta myös yksi mahdollinen vaihtoehto maanpuolustuksen järjestämiseksi tulevaisuudessa. Otan mielelläni vastaan kommentteja ja näkemyksiä.

Tiedän, että tällainen esitys olisi Puolustusvoimissa kitkerää myrkkyä, koska se ravistelisi koko järjestelmää perustuksiaan myöten ja YE-kurssin kymmenen kärki saattaisikin jatkossa muodostua ihmisistä, jotka ovat tehneet PV:n lisäksi suuren osan työurastaan globaalisti toimivissa teollisuuden yrityksissä tai vaikka rahoitusalalla. Kilpailu kovenisi ja kenttäarmeijan upseeriston taso nousisi huomattavasti. Enää ei pääsisi mikään kauppatieteilijä tekemään väitöskirjaa akateemisesta keskinkertaisuudesta. On kuitenkin maanpuolustuksen etu saada koulutettua sotilastehtäviin kansakunnan lahjakkain kärki, mikä useinmiten ei valitettavasti tässäkään maassa hakeudu sotilasalalle.

Reserviläinen hahmottaa niin kovasti eri tavoin ydintoiminnot. Ymmärryksen puutehan se tietysti rajoittaa.
Tämä kommentti osui naulan kantaan. Reserviläisen asiantuntemus, näkemys ja kokemus Puolustusvoimien toiminnasta sekä Puolustusvoimista organisaationa ja toimintaympäristönä on äärettömän ohut ja vähäinen. Siitä yksinkertaisesta syystä, että asevelvollisella eli varusmiehellä tai reserviläisellä ei ole mahdollisuutta niin sanotusti päästä sisälle organisaatioon. Sen vuoksi monet asiat ja tehdyt päätökset saattavat asevelvollisesta tuntua toisinaan hieman oudoilta ja vaikeasti ymmärrettäviltä. En tätä ihan lämpimikseni sano, vaan sen vuoksi, että näin on marjat.

Mitä ovat PV:n ydintoiminnot? Ne ovat Puolustusvoimille asetetut lakisääteiset tehtävät. Mitä ne sisältävät ja mistä eri osa-alueista niiden kokonaisuus muodostuu? Kas siinäpä onkin jo tyhjentävä vastaus alkuperäiseen kysymykseen. Kun ymmärtää lakisääteiset tehtävät ja niiden muodostaman kokonaisuuden, moni Puolustusvoimien tekemä asia ja tehtävien priorisointi muuttuu jo lähes ymmärrettäväksi paketiksi.
 
Top