PV säästökuurille

skärdis

Respected Leader
baikal kirjoitti:
Traktoreita hankitaan gamoon 100 kpl. Se on hitu kissan viiksessä, jos aletaan joukkoja ylöskutsua, traktoreita tarvitaan heti tuhansia. Enkä usko, että traktoritarvetta on pohdittu sitä kautta, että mahtaako kuka luovuttaa pelinsä sotavaltiolle, poikkeuslait antavat eväät OTTAA kaikki ne vehkeet, joita puolustus katsoo tarvitsevansa. Laki on hyvin yksioikoinen. Ja niin sen pitää puolustustilanteessa ollakin.
Olkoon laki millainen tahansa, niin tuollaisia nyt hankittavia koukkulaitteellisia vaihtolavavehkeitä ei isänniltä ole pakko-otettavissa. Tyhjästä ei voi nyhjäistä, sanotaan..

Uusien traktorijoukkojen ideana on näet peräkärryssä oleva vaihtolavavehjes, johon vedetään päälle normaali kuorma-auton vaihtolavakontti. Maantieautoilla kuljetetaan suuri määrä kontteja rintaman tuntumaan, josta traktorilla hoidetaan loppumatka maastoon. Siinä yksi päksterimies siirtää päivässä jo ihan jumalattoman määrän tavaraa metsän siimekseen.

Siviilistä otettujen traktoreiden perässä tulee perinteiset Velsat ja mitä niitä muita kärryjä onkaan. Niihin on koko kuorma ladjattava käsipelissä ja samoin purkaa metsään. Ukkoja tarvitaan kuin pipoa ja homma on siltikin tusaamista.

Edit: Pidän tätä ratkaisua juuri sellaisena, kuin vähäväkinen isänmaamme puolustus kipeästi kaipaa. Suhteellisen halpa ja tehokas toimenpide, joka keskittyy kotimaan puolustukseen. Tätä vaan pitäisi monistaa ja laajentaa muihinkin puolustustarvikkeisiin. Esimerkiksi maamiinat olisivat erinomainen apu puolustautumiseen.

Kuten sanottua, mediaseksikästä tämä ei ole ja traktorit on syytä pitää piilossa arvovieraiden aikana.
 
JOKO

Ylipäällikkö
BAN
Taitolaji kirjoitti:
Luin mielenkiinnolla läpi koko ketjun ja jouduin jälleen kerran pettymään. Jos Suomeen hyökätään alkaa toiminta strategisin iskuin ja täkeimpiin sotilas- ja siviilikohteisiin sekä sähkön jakeluun ja kansalliseen viestiverkkoon. Mahdolliset pommitukset ja maahanlaskut kohdistuvat ensisijassa kaupunkeihin, joista vallataan strategiset kohteet. Laajamittainen maahyökkäys on se viimeinen vaihtoehto ja todennäköisesti turha koska neuvottelut antautumisen ehdoista on käynnistetty jo huomattavasti aiemmin.

Tämä siis, jos olemme yksin. Liittoutuneena tilanne muuttuu täysin ja myös maajoukoille saattaa tulla käyttöä.
Merkittäviä sotilaskohteita ei ole hajautuksen takia ja siviilikohteisiin saa iskeä pidemmänkin kaavan mukaan. Minä voin käydä maalaamassa ruksin säätytalon katolle, jotta varmasti osuu. Todellinen ottelu alkaa, kun naapuri lykkää ekat ukot rajan yli tai kotikutoinen gestapo alkaa toimeenpanemaan vieraan vallan tahtoa.
 
koponen

Kenraali
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Valmarit on varmaan tuomittu kaikkialle muualle paitsi sinne johon mahdollinen vihollisen toiminta (muu kuin kaukoasevaikutus) suunnattaisiin. Eli hittojako sitä sitten traktoreita ostamaan, kun niillä ei voi kuljettaa materiaalia kohteen alueelle, vaan pelkästään perämehtään. Avainkohteiden suojaaminen ei luonnollisesti tarvitse muuta materiaalia kuin lippusiimaa ja puupamppuja.
 
commando

Kenraali
Periaatteessa se ei ole kuin muutama tunti rajalta tarpeeksi suurella lentueella ja valmiudessa olevat hornetit on tuhottu puhtaalla ylivoimalla sekä varastoissa olevat koneet tuhottu myös. Sen jälkeen kaikki muut ase- ja varustevarastot tuhotaan ilmasta maahan kyvyllä, jolloin ainakaan Etelä-Suomessa ei kenellekään jaeta mitään sotilasvarustetta. Jossain Länsi-Suomessa on jakaa RK62 ja viltti, jos nyt mitään liikkeellekannallepanoa ehditään tehdä ennen antautumista. :)
 
skärdis kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Traktoreita hankitaan gamoon 100 kpl. Se on hitu kissan viiksessä, jos aletaan joukkoja ylöskutsua, traktoreita tarvitaan heti tuhansia. Enkä usko, että traktoritarvetta on pohdittu sitä kautta, että mahtaako kuka luovuttaa pelinsä sotavaltiolle, poikkeuslait antavat eväät OTTAA kaikki ne vehkeet, joita puolustus katsoo tarvitsevansa. Laki on hyvin yksioikoinen. Ja niin sen pitää puolustustilanteessa ollakin.
Olkoon laki millainen tahansa, niin tuollaisia nyt hankittavia koukkulaitteellisia vaihtolavavehkeitä ei isänniltä ole pakko-otettavissa. Tyhjästä ei voi nyhjäistä, sanotaan..
Eiköhän nuo hankittavat traktorit mene pitkälti valmareiden huollolle = joukoille jotka on oltava kasattavissa kohtuu pitkälti ilman otto-toimintaa (tarve rajallinen). Mitään varsinaisia traktorijoukkoja ei olla luomassa vaan parannetaan olemassa olevien joukkojen huollon toimintakykyä.
EDIT: Tuolla hankinta uutisessahan mainitaan että nämä menevät alueellisten varustamiseen, sijoituspaikoista Parola ja Hamina ei oikein sovi kuvaan... Toki noissakin voidaan kouluttaa huollon porukoita muuhunkin kuin "omaan tarpeeseen".
Sisältääkö tilaus jokaisen valtran perään tuollaisen vaihtolava kärrin?

skärdis kirjoitti:
Uusien traktorijoukkojen ideana on näet peräkärryssä oleva vaihtolavavehjes, johon vedetään päälle normaali kuorma-auton vaihtolavakontti. Maantieautoilla kuljetetaan suuri määrä kontteja rintaman tuntumaan, josta traktorilla hoidetaan loppumatka maastoon. Siinä yksi päksterimies siirtää päivässä jo ihan jumalattoman määrän tavaraa metsän siimekseen.

Siviilistä otettujen traktoreiden perässä tulee perinteiset Velsat ja mitä niitä muita kärryjä onkaan. Niihin on koko kuorma ladjattava käsipelissä ja samoin purkaa metsään. Ukkoja tarvitaan kuin pipoa ja homma on siltikin tusaamista.
En tunne aihetta, mutta vähän epäilen että sisäsuomesta matkaan lähtevä kontillinen tavaraa etenisi ilman purkamista niin pitkälle että tarvittaisiin massiivisesti maastokelpoisia traktoreita hoitamaan ne jostain kenttävarikolta vielä aivan käyttävien käsien tuntumaan kontissa (epäsuora asia erikseen)... Jos kontti on täynnä RK kuulaa, kertasinkoja tai sissimuona pakkauksia, niin onhan se selvää että tavara jaetaan pienempii osiin huomattavasti aikaisemmin kuin sitä jaetaan käsipelissä sitä tarvitseville taistelijoille. Pointti on siis se että huollon kontit purkautuvat pienempiin osiin sellaisessa paikassa jonne kuorma-autoilla ei ole pienintäkään vaikeutta päästä maastollisesti, joten en oikein usko vaihtolavakykyisten traktoreiden massiiviseen tarpeeseen.

Epäilisin että mahdollinen traktorin kontin kuljetuskyky liittyy esim. kenttävarikon perustamiseen/toimintaan jossa kontit täytyy vielä niiden maantiekuorkista alaslaskun jälkeen hajauttaa lähimaastoon naamiotavaksi jne. Ja tähän tarvitaan mahdollista kontinkantokykyä traktorin muodossa? Joitain viestikeskuksia yms:han on myös konttimuodossa, mutta niitä varten lienee olemassa ihan omat maastokuorkit.

Epäsuoran osalta (jossa siirreltävät massat ovat suurimpia) olen käsittänyt asian niin että ammuslasti(kontti?) tuodaan suoraan kohtuu lähelle ampuvia aseita jonnekkin takamaastoon josta patterin oma traktori esim. etukuormaimen piikkien avulla jakaa murkulat kuormalavoilla suoraan ampuvien aseiden viereen. Isompien miinoitteiden rakentamisessa saattaa olla viisasta toimia samalla periaatteella. Molempiin ympäristöihin päästään ilman traktoriakin. Muun tväl tai muonitus materiaalin uskoisin purkautuvat konteista ulos jo aikaisemmin ja se jaetaan joukoille sitten kevyemmällä kalustolla koska tavara on sekalaista ja tarve/massat pienempiä.

Korjatkaa toki jos olen missannut jonkun uuden hienon huollon taktiikan...
 
SJ

Greatest Leader
Lahjoittaja
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Korjatkaa toki jos olen missannut jonkun uuden hienon huollon taktiikan...
Sellainen tilanne saattaa tulla, että kontti pitää saada etulinjaan ja sinne ei ole kunnollista tietä, vaan jokin väylä joka on tasoitettu metsään pioneerien toimesta. Tällöin tuskin kannattaa laittaa KA:ta metsään, oli se miten maastokykyinen tahansa, vaan vedetään se kontti traktorilla perille. Tällöin KA vapautuu muihin hommiin nopeammin ja ei ole myöskään vaaraa, että KA jää johonkin kiinni.
 
Tvälups

Ylipäällikkö
Mitä enemmän pv "uudistuu" (lakkauttaa ja ulkoistaa toimintojaan) sitä suuremmaksi vaje tuntuu kasvavan. Ydintoiminnot turvataan (koko maan puolustus ei niihin tosin kuulu).
 
Laamanator

Eversti
Eiköhän nuo hankittavat traktorit mene pitkälti valmareiden huollolle = joukoille jotka on oltava kasattavissa kohtuu pitkälti ilman otto-toimintaa (tarve rajallinen). Mitään varsinaisia traktorijoukkoja ei olla luomassa vaan parannetaan olemassa olevien joukkojen huollon toimintakykyä.
Arvatkaa kolme ajankohtaista avainsanaa, joihin hankinta perustuu.

Tämä on oikeasti aika helppo.:a-rolleyes:
 
skärdis

Respected Leader
Laamanator kirjoitti:
Eiköhän nuo hankittavat traktorit mene pitkälti valmareiden huollolle = joukoille jotka on oltava kasattavissa kohtuu pitkälti ilman otto-toimintaa (tarve rajallinen). Mitään varsinaisia traktorijoukkoja ei olla luomassa vaan parannetaan olemassa olevien joukkojen huollon toimintakykyä.
Arvatkaa kolme ajankohtaista avainsanaa, joihin hankinta perustuu.

Tämä on oikeasti aika helppo.:a-rolleyes:
Säästö, säästö, säästö.

Nyt ostetun reilun 100 Vallun hinnalla ei nimittäin kovin montaa panssaroitua kuljetusvaunua irtoaisi.
 
Samses

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Traktoreita hankitaan gamoon 100 kpl. Se on hitu kissan viiksessä, jos aletaan joukkoja ylöskutsua, traktoreita tarvitaan heti tuhansia. Enkä usko, että traktoritarvetta on pohdittu sitä kautta, että mahtaako kuka luovuttaa pelinsä sotavaltiolle, poikkeuslait antavat eväät OTTAA kaikki ne vehkeet, joita puolustus katsoo tarvitsevansa. Laki on hyvin yksioikoinen. Ja niin sen pitää puolustustilanteessa ollakin.
Olkoon laki millainen tahansa, niin tuollaisia nyt hankittavia koukkulaitteellisia vaihtolavavehkeitä ei isänniltä ole pakko-otettavissa. Tyhjästä ei voi nyhjäistä, sanotaan..
Eiköhän nuo hankittavat traktorit mene pitkälti valmareiden huollolle = joukoille jotka on oltava kasattavissa kohtuu pitkälti ilman otto-toimintaa (tarve rajallinen). Mitään varsinaisia traktorijoukkoja ei olla luomassa vaan parannetaan olemassa olevien joukkojen huollon toimintakykyä.
EDIT: Tuolla hankinta uutisessahan mainitaan että nämä menevät alueellisten varustamiseen, sijoituspaikoista Parola ja Hamina ei oikein sovi kuvaan... Toki noissakin voidaan kouluttaa huollon porukoita muuhunkin kuin "omaan tarpeeseen".
Sisältääkö tilaus jokaisen valtran perään tuollaisen vaihtolava kärrin?

skärdis kirjoitti:
Uusien traktorijoukkojen ideana on näet peräkärryssä oleva vaihtolavavehjes, johon vedetään päälle normaali kuorma-auton vaihtolavakontti. Maantieautoilla kuljetetaan suuri määrä kontteja rintaman tuntumaan, josta traktorilla hoidetaan loppumatka maastoon. Siinä yksi päksterimies siirtää päivässä jo ihan jumalattoman määrän tavaraa metsän siimekseen.

Siviilistä otettujen traktoreiden perässä tulee perinteiset Velsat ja mitä niitä muita kärryjä onkaan. Niihin on koko kuorma ladjattava käsipelissä ja samoin purkaa metsään. Ukkoja tarvitaan kuin pipoa ja homma on siltikin tusaamista.
En tunne aihetta, mutta vähän epäilen että sisäsuomesta matkaan lähtevä kontillinen tavaraa etenisi ilman purkamista niin pitkälle että tarvittaisiin massiivisesti maastokelpoisia traktoreita hoitamaan ne jostain kenttävarikolta vielä aivan käyttävien käsien tuntumaan kontissa (epäsuora asia erikseen)... Jos kontti on täynnä RK kuulaa, kertasinkoja tai sissimuona pakkauksia, niin onhan se selvää että tavara jaetaan pienempii osiin huomattavasti aikaisemmin kuin sitä jaetaan käsipelissä sitä tarvitseville taistelijoille. Pointti on siis se että huollon kontit purkautuvat pienempiin osiin sellaisessa paikassa jonne kuorma-autoilla ei ole pienintäkään vaikeutta päästä maastollisesti, joten en oikein usko vaihtolavakykyisten traktoreiden massiiviseen tarpeeseen.

Epäilisin että mahdollinen traktorin kontin kuljetuskyky liittyy esim. kenttävarikon perustamiseen/toimintaan jossa kontit täytyy vielä niiden maantiekuorkista alaslaskun jälkeen hajauttaa lähimaastoon naamiotavaksi jne. Ja tähän tarvitaan mahdollista kontinkantokykyä traktorin muodossa? Joitain viestikeskuksia yms:han on myös konttimuodossa, mutta niitä varten lienee olemassa ihan omat maastokuorkit.

Epäsuoran osalta (jossa siirreltävät massat ovat suurimpia) olen käsittänyt asian niin että ammuslasti(kontti?) tuodaan suoraan kohtuu lähelle ampuvia aseita jonnekkin takamaastoon josta patterin oma traktori esim. etukuormaimen piikkien avulla jakaa murkulat kuormalavoilla suoraan ampuvien aseiden viereen. Isompien miinoitteiden rakentamisessa saattaa olla viisasta toimia samalla periaatteella. Molempiin ympäristöihin päästään ilman traktoriakin. Muun tväl tai muonitus materiaalin uskoisin purkautuvat konteista ulos jo aikaisemmin ja se jaetaan joukoille sitten kevyemmällä kalustolla koska tavara on sekalaista ja tarve/massat pienempiä.

Korjatkaa toki jos olen missannut jonkun uuden hienon huollon taktiikan...
Nämä traktorit ovat alueellisten joukkojen huoltoa varten, ei valmareille. Hymyilkää kundit, alueellisille on oikeasti ostettu jotain kalustoa! Tietysti perin vähän, mutta risti seinään: alueellisten kalustoa on hankittu! Ja oleellinen kuljetettava asia on alueellisten epäsuoran a-tarvikkeet, joka vedetään traktorilla suoraan ampuvan aseen luo. Tämä on myös selitetty seikkaperäisesti Sotilasaikakauslehden uudistettua taistelutapaa koskevassa juttusarjassa, siinä osassa joka käsittelee huoltoa.
 
Samses kirjoitti:
Ja oleellinen kuljetettava asia on alueellisten epäsuoran a-tarvikkeet, joka vedetään traktorilla suoraan ampuvan aseen luo. Tämä on myös selitetty seikkaperäisesti Sotilasaikakauslehden uudistettua taistelutapaa koskevassa juttusarjassa, siinä osassa joka käsittelee huoltoa.
Kyllä tuo on käyty ainakin jonkun nettiversion kautta läpi... Tuntuu hieman epätodelliselta että jokaisen aseen luo hinattaisiin vaihtolavakontillinen A-tarvikkeita!?

Epäsuora toimii hajautetusti, realistisempi kuljetuyksikkö yhdellä kertaa jokaisen aseen luo on kuormalavallinen tai pari jotka oman mielikuvituksen mukaan siirtyy sinne fiksuiten patteriin sijoitettavan etunostimella varustetun maastotraktorin piikeissä. Kokonainen kontillinen A-tarvikkeita kannattaisi mieluummin tiputtaa sopivaan paikkaan tiensivuun ampuvien aseiden keskelle/takamaastoon (josta ne noudetaan ampuville aseille) jonne ei pitäisi olla mitään ongelmaa päästä siviiliautollakaan -> eihän niitä tykkejäkään mihinkään tiettömään korpeen rahdata, korkeintaan muutama sata metriä tiestöltä ulos jos vetokalustossa vaan riittää kyvyt.
 
Tvälups

Ylipäällikkö
Rauhanajan kenttätykistöammunnat eivät anna realistista kuvaa a-tarvikkeiden kulutuksesta kovassa tilanteessa.
Siinä kun RA-ammunnoissa kuormalavallinen murkulaa riittää koko päivän ammunntoihin per tykki ja useasti jää ylikin, niin SA-ammunnoissa kulutus on tuo vaihtolavakontillinen per tykki.

Vaikka tykit hajasijoitetaan niin linnoittamisen tärkeys ei suinkaan ole vähentynyt vaan päinvastoin kasvanut.
 
Tvälups kirjoitti:

Tuollainen kontti on aika iso kapistus maastouttaa sen tykin lisäksi käsinkantomatkan päähän toisistaan ja muodostaa aikamoisen riskin jos se ottaa sirpaleen kyljestään sisään vastatykistötoiminnassa... Eikö?

En ole epäsuoran miehiä todellakaan, mutta tuntuu melko riskaapelilta/oudolta että tuollainen määrä murkulaa ajettaisiin kerrallaan tykin viereen???
Muutamalle kuormalavalle sentään kyetään vielä varmaan kaivamaan suht helposti naamioitavat suojapoterot jonne pystyy kävelemään yhdeltä sivulta sisään, mutta kokonaiselle kontille?
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
En tiedä, mutta ne vähätkin rahat pitäisi käyttää viisaasti.

Eräs poika kertoi parin vuoden takaisesta loppusodastaan, jossa kaikki meni muuten hyvin, mutta välillä tilanne oli jollain tapaa "seis", koska paikalle lennätettiin kaupunkijääkäreitä NH90-helikopterilla. mediaa oli kutsuttu seuraamaan ja mitään ymmärtämätön katsomo taputti karvaisia käsiään.

Sissejä nauratti. Joka ukko olisi pudonnut kuin koppelo oksalta.
 
baikal

Supreme Leader
Lahjoittaja
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
Rauhanajan kenttätykistöammunnat eivät anna realistista kuvaa a-tarvikkeiden kulutuksesta kovassa tilanteessa.
Siinä kun RA-ammunnoissa kuormalavallinen murkulaa riittää koko päivän ammunntoihin per tykki ja useasti jää ylikin, niin SA-ammunnoissa kulutus on tuo vaihtolavakontillinen per tykki.

Vaikka tykit hajasijoitetaan niin linnoittamisen tärkeys ei suinkaan ole vähentynyt vaan päinvastoin kasvanut.
Tuollainen kontti on aika iso kapistus maastouttaa sen tykin lisäksi käsinkantomatkan päähän toisistaan ja muodostaa aikamoisen riskin jos se ottaa sirpaleen kyljestään sisään vastatykistötoiminnassa... Eikö?

En ole epäsuoran miehiä todellakaan, mutta tuntuu melko riskaapelilta/oudolta että tuollainen määrä murkulaa ajettaisiin kerrallaan tykin viereen???
Muutamalle kuormalavalle sentään kyetään vielä varmaan kaivamaan suht helposti naamioitavat suojapoterot jonne pystyy kävelemään yhdeltä sivulta sisään, mutta kokonaiselle kontille?

Vahvensin. Niin, sota voi olla vaarallista puuhaa. Siinä voi kuolla monella tavalla. Ammuskontin räjähdykseen tai auto-onnettomuuteen. Tai assyyrialaisen pistimeen.
 
No en ole kyllä ikuna nähnyt sellaista kuvaa tahi muutakaan todistetta niin rauhan kuin sodan ajaltakaan mistään päin maailmaa että tykin viereen varastoitaisiin missään muodossaan siirtolavakontillinen A-tarvikkeita.
Järjen käyttö riskien minimoinnin muodossa lienee kuitenkin suotavaa?
 
baikal

Supreme Leader
Lahjoittaja
Juu, viedään kontti 200 metrin päähän turvaan....eikä tarvita kuin joukkueellinen vemppamiehiä kantamaan ammuksia tykille, kun aletaan soittamaan. Noh, tokko tätäkään systeemiä kovassa paikassa tarvii alkaa testaamaan, eiköhän perspektiivinä ollene alle 10 vuotta. Tahmotaan jotain täytettä julkisuuteen, eiköhän 122:n elinkaari alkane olla tiukasti ehtoopuolella? Ja sitä mukaa kätevästi hautautuu erilaiset tietokonein suunnitellut immelmannitkin.

Tykistöryhmän ruletti on varmasti jotain hirmuista. Näinköhän se salassa pysyy tänä päivänä?
 
KTR:n ruletti on jotain aivan uskomatonta, mutta pientä nyhertämistä verrattuna jokapäiväiseen rulettiin jota maassamme tapahtuu. Tällä tarkoitan ruokakauppojen tavaraketjuja ja logistiikkaa kuljetuksineen. Toivottavasti "kovassa tilanteessa" huolto- ja kuljetuspäälliköt saavat aisaparikseen reservin logistiikkaväkeä.
 
Tätä sopii todella toivoa. Toivonkipinää pitää yllä se, että mm. tuossa jo mainitussa artikkelissa erikseen mainittiin rauhanajan logistiikkaketjujen ja niihin liittyvän osaamisen hyödyntäminen, eli ainakin jossain on lamppu syttynyt.

EDIT: Tässä vielä linkki ko. artikkelin lyhennelmään intin nettisivuilla: http://tinyurl.com/avwypz6
 
Top