Ennemmin olisin nähnyt että kontioranta olisi saanut jatkaa toimintaansa.Siks teillä onkin torrakkaa tuvan seinällä.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Ennemmin olisin nähnyt että kontioranta olisi saanut jatkaa toimintaansa.Siks teillä onkin torrakkaa tuvan seinällä.
No varmaan näin. Ja siksi epäilemättä on näitä nopean toiminnan joukkoja. Tekin niihin kuulutte - suunta vain on toinen kuin maastopukuisilla.Ennemmin olisin nähnyt että kontioranta olisi saanut jatkaa toimintaansa.
Vatikaani raiskaisi ensin meidän pikkulapset ja sitten myisi muut eniten tarjoavalle.Eikö meidän kannattaisi mieluummin liittoutua Vatikaanin kanssa. Silloin hyökkäys Suomea vastaan olisi myös hyökkäys 1,3 miljardia katolista vastaan ja siitä seuraava ristiretki toimisi tehokkaampana pelotteena kuin kälmäinen Nato.
"No kun Saksassakin on amerikkalaisia."Miksi ihmeessä, meillähän on oma vahva puolustusvoima. Ei pidä vertailla Viroon jolla on heikohko oma ja sen takia ulkomaisia sotilaita Tapassa ns kompastuslankana ja ulkomaisia sotalentäjiä Ämarissa.
Eihän Nato jäsenyys mikään automaatti olisi. Sitä paitsi Saksassakin jenkkien tukikohtien vähentäminen on vaikuttanut paikallisesti taloutta pienentävästi.Toisaalta kumpi on miellyttävämpi, amerkkainen tukikohta vai venäläinen tukikohta?. Mielestäni ystäväsi on täysin järjissään.
NATO:n voima on se jota venäjä kunnioittaa. Nytkään eivät kiukuttele Virolle, koulukiusaajan uskallus ei riitä kuin uhittelemaan pienempiä.Jos mikään ei oikeasti muutu niin mikä siinä sitten olennaisesti parantaa Suomen asemaa?
Palatkaamme George Kennanin teeseihin: Venäläiset ovat kuuroja järjen äänelle, mutta kuuntelevat herkällä korvalla voiman ääntä. Kuten Baltian maat ovat huomanneet, jäsenyys ilman rautaa on yhtä tyhjän kanssa.
Unohtuiko jo nyt ne kemialliset aseet Englannissa? Ammusvaraston räjäytys Bulgariassa? Murha Saksassa? Ja mitäs näitä nyt olikaan.NATO:n voima on se jota venäjä kunnioittaa. Nytkään eivät kiukuttele Virolle, koulukiusaajan uskallus ei riitä kuin uhittelemaan pienempiä.
Vähän kulunut fraasihan tämä on .. mutta kun syötit niin hyvin lapaan; kuinka monta divisioonaa Paavilla olikaan ? (Josif Vissarionovitš Džugašvili)Eikö meidän kannattaisi mieluummin liittoutua Vatikaanin kanssa. Silloin hyökkäys Suomea vastaan olisi myös hyökkäys 1,3 miljardia katolista vastaan ja siitä seuraava ristiretki toimisi tehokkaampana pelotteena kuin kälmäinen Nato.
Ai niin. Unohtui sanoa.NATO:n voima on se jota venäjä kunnioittaa. Nytkään eivät kiukuttele Virolle, koulukiusaajan uskallus ei riitä kuin uhittelemaan pienempiä.
Luetteleppa ne Nato maat joihin Venäjä on hyökännyt.Unohtuiko jo nyt ne kemialliset aseet Englannissa? Ammusvaraston räjäytys Bulgariassa? Murha Saksassa? Ja mitäs näitä nyt olikaan.
NATO ei ole toiminut minkäänlaisena pidäkkeenä.
Tähän liittyen, olisiko odotettavissa yllättävä paperittomien elämysmatkailijoiden ilmestyminen itärajalle? Koepallohan on jo heitetty. Odottaako Putler NATO-mielisen Suomen hallituksen tulemista ja sitten...Hänen mukaansa eurooppalainen sota käydään ihmisten mielissä ja paine kohdistuu oikeasti poliittisiin järjestelmiin ja päättäjiin
Kerkiää kuolla vanhuuteen, ennenkuin noin tapahtuu.. Odottaako Putler NATO-mielisen Suomen hallituksen tulemista ja sitten...
Ei ole lainkaan selvää, että pitäisikö asiasta säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä. Se sen sijaan on suhteellisen kiistatonta, että perustuslakivaliokunnan kantaa tähän pitäisi kuitenkin kysyä, mutta se ei tarkoita edellistä.Muutenkin hallitus on NATO kysymyksessä aika aseeton. Pitää olla Nato myönteinen eduskunta 2/3 enemmistöllä kaksi kertaa peräkkäin. Tai jos kiireellisenä niin 5/6 enemmistöllä yhdellä eduskunnalla.
Juu, tämä on liian helppo piilopaikka.Poliitikoilta pitäisi kyetä sulkemaan kokonaan se piilopaikka, jonka ns. kansan enemmistö on tarjonnut. Sen taakse on näköjään siistiä mennä jemmaan.