Rajavartiolaitos

Nopealla googlauksella en kuvaa löytänyt.
Lautta kytketään "kiinteästi" veneen perään.
Alla linkki twiittiin, jossa yhdessä kuva veneen peräpeilistä, jossa näkyy kolot johon lautta kytketään.

Ok. Eli kiinteä kytkentä kuitenkin. Työnnettävän ratkaisun perusteluna olikin se, ettei veneestä tulisi pelkkä vaikeasti hallittavan ”proomun” hinaaja.

Puominlasku veneen sivuitse olisi kuitenkin vaatinut varsin leveän lautan, mikä olisi taas tuonut omat murheensa. Kiltisti perässä seuraava ratkaisu on monella tapaa fiksumpi.

Suomenlahden merivartioston Facessa oli myös joitain kuvia

30688441_2268891820004362_2461154902152314880_n.jpg



30727889_2268891763337701_1901508272502865920_n.jpg
 

Elvytystoimiin lasketaan kotimaasta hankittava ulkovartiolaiva, joka maksaa yli 120 miljoonaa euroa.

Vain yksi?
IL muotoilee asian näin.

”Rajavartiolaitoksen ilma- ja vartioalusten hankintaan ehdotetaan 120 miljoonaa euroa ulkovartiolaivojen hankintaa varten.”

muok. ylläoleva lainaus on suoraan VN sivulta.


Vartioalushanke on saanut ensimmäisen 120m jo vuonna 2020 viimeisen lisätalousarvion yhteydessä ja nyt saatava toinen 120m sementoi alusmäärän kahteen (tilausvaltuutus 2020 oli 245m kahdelle alukselle).

Näin asian ymmärrän.
 
Viimeksi muokattu:
ulkovartiolaivojen
Se johtuu ilmeisesti siitä, että 120 naksahti jo 2020 puolella. Eli 240 tilausvaltuus, josta puolet rahoittamisesta tarvitsi enää käytännössä tehdä.
Hallitus neuvotteli vuoden 2020 seitsemännestä lisätalousarvioesityksestä perjantaina 23. lokakuuta. Hallitus esittää Rajavartiolaitokselle 240 milj. euron tilausvaltuutta ja 120 milj. euron määrärahaa kahden uuden ulkovartiolaivan hankinnan aloittamiseen jo tälle vuodelle.

Vai vieläkö oli epäselvä, vähän epäilyttää... :unsure:
 
Se johtuu ilmeisesti siitä, että 120 naksahti jo 2020 puolella. Eli 240 tilausvaltuus, josta puolet rahoittamisesta tarvitsi enää käytännössä tehdä.


Vai vieläkö oli epäselvä, vähän epäilyttää... :unsure:
No juuri näin, muokkasin/täydensin viestiä mutta ehdit jo vastata juuri samalla asialla.

Eli 2 laivaa on nyt tulossa.
 
Nyt siis viimein voidaan aloittaa hekumointi mitä 240 rahalla saa tänä päivänä jos ei hassaa siitä kovin paljoa. ;)

Vartiolaiva Turva kuljettaa mukanaan neljää venettä: partiovenettä, RIB-venettä, pelastusvenettä ja pääasiassa öljyntorjuntatehtävissä käytettävää Weedo-työvenettä.
Noista partiovene on testattu perinpohjaisesti (rip).

VARTIOLAIVA TURVAN ÖLJYNTORJUNTATEKNIIKKA (2015)

Rakennuksesta tulee kisa Rauman ja Turun välillä.
 
Viimeksi muokattu:
Rakennuksesta tulee kisa Rauman ja Turun välillä.

Riittääkö Raumalla kapasiteetti puhutussa aikataulussa ("Rajavartiolaitos suunnittelee kolmen vanhentuneen vartiolaivan korvaamista kahdella nykyaikaisella monitoimialuksella vuoteen 2025 mennessä") toimittaa kaksi ulkovartiolaivaa samaan aikaan kun pitäisi neljän Pohjanmaan toimitukset olla täydessä käynnissä?

Jos on ollut epäilyjä RMC kyvystä toimittaa 4 sotalaivaa, niin että haukkaisivat vielä 2 ulkovartiolaivaa samaan soppaan, niin melkeinpä pelkään, että menee säätämiseksi. Liian iso pala tarkoittaa kovin usein viiveitä, säätöä, laatuongelmia, rahan menoa ja lopulta paljon julkista selittelyä ja vakuuttelua niin toimittajan kuin tilaajankin puolelta.
 
Huolettaa kyllä sen osalta. Toisaalta ei Millogin vasta ostama Teijon korjaustelakka pienine lisäinvestoineenkaan kai kykene. Meyerillä pitää olla joku kisaaja kuiteskin.

Rauman etu on, että siellä tehtiin edellinen Turva.
 
Veikkaan ettei Mayeria kiinnosta pätkääkään rajan paattien rakentaminen. Kyllä ne Raumalle menee.
 
Jos on ollut epäilyjä RMC kyvystä toimittaa 4 sotalaivaa, niin että haukkaisivat vielä 2 ulkovartiolaivaa samaan soppaan, niin melkeinpä pelkään, että menee säätämiseksi. Liian iso pala tarkoittaa kovin usein viiveitä, säätöä, laatuongelmia, rahan menoa ja lopulta paljon julkista selittelyä ja vakuuttelua niin toimittajan kuin tilaajankin puolelta.
Enemmänhän tuosta on ollut puhetta, että onko siellä tarpeeksi muita tilauksia että telakan talous kantaa sotalaivaprojektin yli tai edes niiden rakentamisen alkamiseen asti. Siinä puolessa pari vartiolaivaa on vain avuksi. RMC ei kuitenkaan ole mikään tyhjästä nyhjäisty startup vaan vanhojen pienempien telakkayhtiöiden ja niiden tilojen ja resurssien päälle perustettu firma. Mutta tottahan sekin on että jonkin verran osaamista varmasti hävisi paremmille urille Rauman telakkateollisuuden vaikeimpina aikoina ennen RMC:n perustamista. Saa nähdä tuleeko Pohjanmaista Rauman telakat tuhkasta feeniksin lailla uuteen lentoon nostava liekki vai viimeinen kouristava ponnistus ennen vääjäämätöntä loppua...
 
TT-lineltä oli 550 miljoonaa kokonaisuudessaan 2x Tasmanian laivat. Pohjanmaat on 600 miljoonan luokkaa RMC:lle, 240 olisi vartiolaivat kokonaisuudessaan... vieläkö muuta 2025 aikavinkkelissä?

edit:
Rauma Marine Constructionsilla on tällä hetkellä runsaasti tilauksia.

Puolustusvoimien Laivue 2020 -hanke, Kvarken Linkin matkustaja-autolautta Vaasan ja Uumajan välin liikenteeseen ja Tallink-Siljan matkustaja-autolautta ovat nostamassa Rauman telakan uuteen kukoistukseen sitten 2000-luvun alun.

– Laivojen suunnittelutyö aloitetaan kuluvan vuoden syksyllä. Rakennustyöt aloitetaan vuoden 2021 alkupuolella ja niitä tehdään rinnan Puolustusvoimien monitoimikorvettien kanssa, RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa kertoo tiedotteessa.

Autolautta luovutetaan tänä kesänä, joten se poistuu ja TT-linet tulleet sitten tuon jutun.

Autolautta oli 155 M luokkaa, Tallink-lautta 250 M.

Ruotsi-Suomi jäänmurtajat tulee kai ajankohtaiseksi kilpailukohteeksi 2025 mennessä.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top