Rajavartiolaitos

Ulkomailta on pari huonoa esimerkkiä siitä, kuinka kaikkien tilauksien kanavoiminen yhdelle telakalle välttämättä ei ole hyväksi koko meriklusterille. Ulkovartiolaivat taitavat olla vähän liian isoja Ukille, mutta Turkuun ne kyllä sopisivat varsinkin jos risteilijät lykkääntyvät. Samalla voisivat palata takaisin vanhaan hyvään aikaan, jossa telakka ei erikoistunut yksittäiseen laivatyyppiin vaan teki sitä mitä asiakas tarvitsi.
Uki teki ainakin Louhen joka on tietysti hiukan Turvaa pienempi. Ja silloinkin runko piti teettää ulkomailla. Eiköhän nämä uudet Suomessa hitsata ihan jo työllisyyssyistä.
 
Tässä tuoreessa kuvassa näyttäisi näkyvän rws-torni ja sen ympäri maalattu keltainen turvakaari. Kun vertaa aiempaan etusektorista otettuun kuvaan, näyttää siltä että styyrpuurin puolella on ITKK ja paapuurin puolella 40 mm KRKK. Tämä on hyvä uudistus ja lisää vartiolaivan uskottavuutta alueellisen koskemattomuuden turvaamisessa. RWS on myös provosoimattoman näköinen. Tavallinen buster-veneilijä tuskin erottaa kk-tornia tutkien ja antennien seasta.

Tämän kokoluokan valtionalus tarvitsee ainakin tämän tason kiinteän omasuoja-aseistuksen vaikkapa epätodennäköiseltä mutta seurauksiltaan vakavalta kamikaze-terrori-iskulta suojautumiseen. Kohde on symbolisesti merkittävä ja asejärjestelmän hinta halpa vakuutus yllättäviä uhkia vastaan.

Mahdollistaakohan laivan järjestelmät ilmavalvontatutkan käyttämisen ITKK:n tulenjohtoon droneja vastaan? Lavetin omat sensorit ja ammunnanhallintakaan eivät liene ihan huonot.

129691306_3101355253424677_7107231391437647722_o.jpg
 
Näyttäisi siltä, että on jätetty runsaasti tilaa mahdollisesti kriisitilanteessa kiinnitettäville asejärjestelmille. Itkoilla, syvyyspommeilla ja ehkä jopa torpedoilla saataisiin tuostakin melko kykenevä sota-alus.
 
Itkot nyt ei varmaan kovin kaukana ole realismista. Eikö niitä ole joissain Merivartioston aluksissa ollutkin?

Edit. Vaikka faktahan on tietysti se, että nuo ovat enemmän öljyntorjunta-aluksia kuin sotalaivoja.
 
Viimeksi muokattu:
Näyttäisi siltä, että on jätetty runsaasti tilaa mahdollisesti kriisitilanteessa kiinnitettäville asejärjestelmille. Itkoilla, syvyyspommeilla ja ehkä jopa torpedoilla saataisiin tuostakin melko kykenevä sota-alus.
Oletan, että yksi vartiolaivoille sopiva SA-tehtävä voisi olla sukellusveneiden etsintä ja torjunta Ahvenanmerellä. Pääuhka taitaa silloin tulla ilmasta, joten trpedoiden ohella tärkeintä sota-aseistusta voisi olla CIWS-tykkijärjestelmä. Sellaisia tuskin on tulossa, kun ei laivastollakaan ole, joten MASS-heittimet olisi seuraavaksi paras vaihtoehto ja helposti mahdutettavissa katolle. Saattaisin priorisoida nämä jopa torpedoiden edelle.
 
Voi olla näin. Yleensäkin erilaiset valvonta-, johto- ja tukitehtävät voisi olla niitä todennäköisempiä tehtäviä tämänkaltaisille aluksille. Pienet ITKK-tyyliset aseistukset ja omasuojajärjestelmät olisi varmasti plussaa, oli tehtävä mikä tahansa.
 
Onhan Mayer tehnyt Saksaan aluksia!
Varmasti onnistuisi heiltäkin. Mutta Rauman telakka on myös kokonaan suomalaisomistuksessa, joten kaiken järjen mukaan pitäisi valinta osua sinne, kun ovat vielä ensimmäisenkin paatin koonneet, joka on käsittääkseni vielä todella kehuttu alus.
 
Telakkayhtiön nimi on, perkele, Meyer. Yrittäkää nyt saada nämä ihmisten, yritysten ja alusten nimet oikein.

...kun ovat vielä ensimmäisenkin paatin koonneet...
Telakka on toki fyysisesti sama, mutta Turvan rakentanut telakkayhtiö toimii nykyään Turussa toisella nimellä. Tämä ei toki tarkoita, etteikö RMC kykenisi uutta ulkovartiolaivaa rakentamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Eikö sinne sopisi Kuivasaaren torni kahdella 305mm Obuhovilla?
Eiköhän sen sinne saisi mahtumaan. Vähän voisi olla etupainoinen, mutta ei kai se niin justiinsa ole, kun vaan pinnalla pysyy. Takakannelle voi vielä lisätä Buk-ohjukset vastapainoksi ja muutaman Sergein. Varmasti ollaan jo tällaista käyttöä mietitty Merivartioston aluksille, kun ovat sotasuunnitelmia tehneet.
 
Sergei on foorumilla estolistalla. Siitä ei saa puhua. Jos kuitenkin tarvetta, niin voit yrittää kiertää vaikkapa puhumalla varmatoimisesta kevyestä ilmatorjuntakanuunasta. 23mm on myös harmaalla alueella.
 
Entäs jos Obuhof sovitettaisiin Saimaan jäänmurtaja lentotukialukselle ja modataan putkia hiukkasen jotta voidaan linkaista karttaruutupommit suoraan Viipuriin ja Petroskoihin? Hommataan Kuivasaareen jotain jämäkämpää tilalle?

Ilmapuolustukseen sopii Sergein ohella vanha saksalainen insinööritaidon helmi. Noita löytynee jokunen museoista, joista olisi varmaan kohtuu vaivalla otettavissa käyttöön.

8%2C8-cm-Flugabwehrkanone_37.8.8_cm_anti-aircraft_cannon_37.JPG
 
Sergei on foorumilla estolistalla. Siitä ei saa puhua. Jos kuitenkin tarvetta, niin voit yrittää kiertää vaikkapa puhumalla varmatoimisesta kevyestä ilmatorjuntakanuunasta. 23mm on myös harmaalla alueella.
Jaahas, hyvä tietää tämäkin! Jos ei kerran saa täällä puhua, niin kuunnellaan sitten muualta kun asiantuntija puhuu:

Siinä muistutuksena hieman ammusilmatorjunnan tärkeydestä ohjus-uskovaisille. "Varmatoimisesta kevyestä ilmatorjuntakanuunasta" ja muista noin kohdasta 9:05 eteenpäin.
 
Ilmapuolustukseen sopii Sergein ohella vanha saksalainen insinööritaidon helmi. Noita löytynee jokunen museoista, joista olisi varmaan kohtuu vaivalla otettavissa käyttöön.

8%2C8-cm-Flugabwehrkanone_37.8.8_cm_anti-aircraft_cannon_37.JPG
Ehdottomasti käyttökelpoista kalustoa. Hyvä muistaa myös Helsingin puolustuksen suunnittelussa, että Suomenlinna on edelleen vahvasti linnoitettu ja aseistettu raskaalla tykkikalustolla:
 
Liitteet

  • Viaporin tykit.JPG
    Viaporin tykit.JPG
    210.5 KB · Luettu: 10
Ilmapuolustukseen sopii Sergein ohella vanha saksalainen insinööritaidon helmi. Noita löytynee jokunen museoista, joista olisi varmaan kohtuu vaivalla otettavissa käyttöön.

8%2C8-cm-Flugabwehrkanone_37.8.8_cm_anti-aircraft_cannon_37.JPG
Totta, tuo on piilevä voimavara, joka esim Siljan autolauttojen takaluukusta voi päräyttää hetkellä millä tahansa, jos vihollinen ilmaantuu taivaanrantaan! Sergein toverina olisi pistämätön puolustusvoimien Saimaan alueella!
 
Back
Top