Katselin vanhoja viestiketjuja. Hakukoneella löysin aiheen nimellä Rannikkopuolustus.
Sen aloitti 15. syyskuuta 2017 nimimerkki Waba. Hänen kirjoituksensa on mielestäni niin hyvä, että lainaan sen tähän:
Rannikkopuolustus on laaja kokonaisuus, mutta ajattelin aloittaa keskustelun rannikkotykistöstä. Mikäli tarkastelemme lähihistoriassa tapahtunutta kehitystä rannikkopuolustuksen tykistöjärjestelmien osalta, niin kahdessa vuosikymmenessä on tapahtunut suurin suhteellinen stenaus. Rannikkotykistön ja laivaston yhteenliittymä kesällä 1998 pudotti kalustomäärän prosentteihin alle kahdessa vuosikymmenessä. Merivoimien alkumetreillä tärkeimpänä kalustona olivat kiinteästä kalustosta 152 mm, 130 mm ja 100 mm tornikanuunoilla varustetut patterit. Kiinteän kaluston lisäksi käytössä oli kymmenen moottorisoitua patteristoa 130 mm kalustolla. Päälle erilaista sekalaista kalustoa aina 88 mm ilmatorjuntatykeistä alkaen. Vanhimpien tykkien rooli oli tärkein rooli oli toki koulutusammunnoissa, mutta kyllä ne olisivat myös toimineet tarvittaessa myös monen torjuntapatterin varauskalustona. Volyymit olivat kokonaisuudessaan jäätäviä; pelkästään kiinteiden pattereiden määrä oli kymmeniä ja putkimäärä oli varmasti yli 400, ehkä enemmänkin.
Vehkeiden lopullisesta suorituskyvystä voi olla montaa mieltä, mutta se oli varmasti otettava huomioon maihinnousua tänne suunnitellessa. Neuvostoliiton romahtaminen poisti laajamittaisen maihinnousu-uhan ja muutenkin tekninen kehitys ajoi kiinteän rannikkotykistön ohi. Eikä järjestelmästä ole enää muuta jäljellä 130TK, joita on julkisten lähteiden mukaan kahdeksan patteria. Tämä tarkoittanee kolmenkymmenen jommalla kummalla puolella olevaa kokonaismäärää, eli vajaata kymmentä prosenttia vajaan 20 vuoden takaisesta määrästä. Vaikka monen asejärjestelmän määrät ovatkin pudonneet, niin en keksinyt toista esimerkkiä Puolustusvoimista, jossa desimointi olisi onnistunut.
Sitä seurasi noin 5 sivua pitkä viestiketju. Viimeisen tekstin siihen kirjoitti tulikomento 14. marraskuuta 2017 ja se koski lainausta Heikki Tiilikaisen kirjasta Kylmän sodan kujanjuoksu. Tiilikainen palveli tuolloin syksyllä 1968 Kirkonmaan linnakkeen päällikkönä.
!) meritorjuntaohjuksella mutta tuollainen tornikanuuna kykenee sylkäisemään tarkkaan pistemaaliin kranaattinsa myös saareen. Sen edullinen murkula on halpa laittaa hiihtämään sen sijaan. Se siis soveltuu hyvin myös muuhunkiin kuin horisontista häämöttävään raivaajien johtamaan maihinnousuarmadaan. Tästä syystä siihen ei kannata lisää investoida euroja uusien hankintojen suhteen mutta se on edelleen sellainen voimatekijä rannikolla jonka vihollinen joutuu vakavissaan ottamaan huomioon kauan ennen kuin luulee suorittavansa strategisen maihinnousunsa muka tarpeeksi pehmitettyyn puolustajaan.
