Rautatiet sotilaskäytössä ja huoltovarmuudessa

Johan teillä on siellä rata mitä kulkee paikallisjuna sekä moottoritie. Täysin Kokoomus tarpeeseen oleva hanke, jolle ei ole mitään taloudellisia perusteita.

Ihan järkevä piirre Tunnin junassa olisi se, että saataisiin lähijunayhteys Helsingistä Lohjalle. Mutta sellaisen voisi yhteyden toteuttaa paljon halvemmallakin, esimerkiksi tekemällä hitaamman yksiraiteisen radan Espoo–Lohja eikä suurnopeusrataa Espoo–Turku.
 
Lähijuna kehänä voisi olla fiksumpi, varsinkin kun nekin kulkee parhaimmillaan 160 km/h.
 
Eihän nyt kulje Turku-Salo lähijuniakaan, toki ne olisi jotenkin mahdollisia nykyiselläkin radalla.

Muistetaan, että sen vanhan radankin alla on huonoa maata kun vanhaa merenpohjaa oliko 70km matkalta. Kallista on sellaisenkin remontointi. Ja kohtauspaikkoja on vähän ja aamun yksi myöhästyminen saattaa kertaantua päivän mittaan toisiin juniin kun ne kohtauspaikat on siellä missä ne on. Saati että, jos VR:lle sattuisi ilmaantumaan henkilöliikenteen kilpailija samalle pätkälle niin nyt voi olla vähän haasteellista saada ratakapasiteettia toiselle.

Ymmärrän kritiikin Turun radan suhteen, mutta katsoo kuinka muualla Suomessa tuetaan joka vuosi raideliikennettä. Kotkassa junat pysähtyy useammin kuin koko Varsinais-Suomessa yhteensä kun sinne maksellaan ostoliikenteestä junilla. Tampereellakin monet vuorot ostoliikennettä, (Porin liikenne, Keuruun/Jyväskylän kiskobussit, lähijunat Helsingin-Nokian välillä ja yöjunat.) Turussa maksellaan valtion kukkarosta vain yöjunan jatke Turkuun. Ja sekin, että Itä-Suomessa raiteet muodostaa verkoston, missä aikalailla henkilöjunat kulkee vieläkin pienemmille paikoille, noh sentään Raumalle suunnitellaan henkilöjunia uudelleen vihdoin, mutta Varsinais-Suomen henkilöliikenteen lisäämisestä ei mitään uutta (Turun lähijunat, Uusikaupunki tms) Toki kun olisi Rauma-Uusikaupunki yhteys edes niin nuo Varsinais-Suomen ja Satakunnan erilliset radanpätkät yhdessä ja tilanne rahdin ja henkilöjunien kanssa olisi vähän eri.
 
Ihan järkevä piirre Tunnin junassa olisi se, että saataisiin lähijunayhteys Helsingistä Lohjalle. Mutta sellaisen voisi yhteyden toteuttaa paljon halvemmallakin, esimerkiksi tekemällä hitaamman yksiraiteisen radan Espoo–Lohja eikä suurnopeusrataa Espoo–Turku.
Tosin ns. tunnin junalla saataisiin nuo molemmat eli Nummela-Lohja-Veikkola alue yhdistettyä raiteilla Helsinkiin sekä lyhennettyä matka-aikaa Turkuun.

Onhan nykyinen Turun rata melko mutka meren rantaa noudatellen. Se rakennettiin alunperinkin palvelemaan Venäjän strategisten puolustussuunnitelmien mukaisesti huoltamaan rannikon puolustusta.
 
Muistaakseni Persut ovat ko. rataa vastaan ja ei kansanedustajat/ministerit junalla kulje.
PS tuntuu kokonaisuutena olevan "raideliikennekriittinen" puolue. Tampereelle paikallinen PS-väki vastusti raitiotietä loppuun asti. Turussa kuntavaaleissa tänä keväänä joillakin PS-ehdokkailla oli vaaliteemana raitiotien vastustaminen.
 
Tosin ns. tunnin junalla saataisiin nuo molemmat eli Nummela-Lohja-Veikkola alue yhdistettyä raiteilla Helsinkiin sekä lyhennettyä matka-aikaa Turkuun.

Onhan nykyinen Turun rata melko mutka meren rantaa noudatellen. Se rakennettiin alunperinkin palvelemaan Venäjän strategisten puolustussuunnitelmien mukaisesti huoltamaan rannikon puolustusta.

Ei Tunnin juna sinänsä huono olisi olemassa. Ongelma on vaan, että se on aivan poskettoman hintainen suhteessa tuottamiinsa hyötyihin. Matka-aika lyhenee hyvin vähän suhteessa 3 miljardin investointikustannukseen. Sama raha jos laitettaisiin Rantaradan ja muiden ratojen parannuksiin ja pienempiin oikaisuihin, niin matka-aikoja saataisiin lyhennettyä paljon enemmän.
 
Back
Top