Reserviläiskirje

[Herman30]

Nuorena miehenä parani krapula muutamassa tunnissa. Nyt se vaatii 2-3 vrk.

Et kuitenkaan ole tarpeeksi viisastunut. Minulla tullut sen veran järkeä päähän että en enää juo niin että krapula saapuu. Pari-kolme olutta ja that´s it, sitten kotiin.

 

[Rajajääkäri]

Et kuitenkaan ole tarpeeksi viisastunut. Minulla tullut sen veran järkeä päähän että en enää juo niin että krapula saapuu. Pari-kolme olutta ja that´s it, sitten kotiin.

Olen viisastunut. Varon visusti ottamasta liikaa, silloin kun otan. Mutta sen verran joskus sattunut vahinko, että tiedän, mistä puhun.

 

[Honcho]

Ketään nyt quottaamatta sen paremmin, niin IMHO: KAIKKIEN reserviläisten, oli sodan ajan tehtävänä sitten soppatykin lämmitys, hevosten hoito tai moottorikelkkojen korjaus, pitää osata ja hallita henkilökohtaisen ampuma-aseen käyttö ja sillä ampuminen ennen mitään muuta! Tästä ei pidä tinkimän.

Jep, ja tätä varten kaikki koulutetaankin P-kaudella siten että Talvisota-leffassakin käytetyn läpän mukaan voidaan heittää vaikka "tuulimyllyn pyörittäjätkin" tiukassa paikassa vitjaan. Uskoisin että jotain samansuuntaista on muidenkin maiden armeijoissa? Olisi turhan helppoa jonkun desanttiköörin vyöryttää koko patteristo kesken asemanvaihdon kun joukosta ainoastaan metsästystä harrastavat tietäisivät miten päin kivääriä pidetään. Nyt pehmeämmissäkin takalinjan kohteissa osataan ainakin mennä asemiin ja pistellä 7,62 elohopeakuulaa vastustajan suuntaan.

 

[Honcho]

Pohjanmaahehkutuksesta tulee kyllä monenlaista mieleen. Kokonaisen rykmentien kieltäytyminen vakoaurakomentajan johdolla ja päälle päätteeksi Munsalan soutukerho,

Munsalan soutuporukka on tuttu juttu, mutta onko tuosta ensinmainitusta jotain lisätietoja? Näin ihan historiallisten anekdoottien ystävänä

 

[pstsika]

Munsalan soutuporukka on tuttu juttu, mutta onko tuosta ensinmainitusta jotain lisätietoja? Näin ihan historiallisten anekdoottien ystävänä

Jääkärieversti Matti Laurila

Lapuan lumiaura

Kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin Karjalan armeija etenee heinäkuun lopulla kohti itää. Eletään vuotta 1941. Panssarieversti Ruben Lagus rymistelee pitkin Laatokan pohjoisrantaa ja on ylittänyt vanhan rajan. Eversti Antero Svenssonin divisioona hyökkää kohti Sortavalaa.

Mutta eversti Hannu Hannukselan pohjalaisdivisioona taistelee rajan pinnassa, joukot eivät pääse etenemään.
Eversti Matti Laurilan rykmentti saa käskyn vallata Kumurin kylä. Ensimmäinen hyökkäys epäonnistuu, monta miestä kaatuu puna-armeijan bunkkereiden eteen. Divisioonan komentaja Hannuksela käskee hyökkäämään uudestaan.
Legendaarinen eversti Laurila, talvisodan sankari Taipaleelta ja Vuosalmelta, kieltäytyy.

- En hyökkää, Laurila ilmoittaa Hannukselalle.
- Olemme joutuneet petoksen kohteeksi ja vaadin, että asia tutkitaan.

Laurilan mukaan häneltä on tahallisesti pimitetty tietoa, joiden puuttuminen maksoi monen taistelijan hengen. Nyt riitti.

Eversti Matti Laurilan Jalkaväkirykmentti 16 sai 27. päivänä heinäkuuta vuonna 1941 käskyn hyökätä rajan pinnassa olevaan Kumurin kylään. Laurila pyysi tiedustelutietoja ja ilmavalokuvia vihollisen asemista eversti Hannu Hannukselan 19. divisioonan esikunnasta. Sieltä ilmoitettiin, ettei Kumurissa ole varustettuja asemia.

Vastassa oli kuitenkin vahvasti linnoitettu linja. Puna-armeija ampui betonibunkkereistaan suoraan hyökkääjien riveihin. Tappiot olivat suuret ja hyökkäys juuttui. Laurila antoi vetäytymiskäskyn. Huonoa sotaonnea?

Kersantti Väinö Kurunmäki sai ennen hyökkäystä divisioonan esikunnalta käskyn tiedustella Kumurin maastoa.
- Käskyssä ilmoitettiin, ettei siellä ole mitään, mutta käykää katsomassa, Kurunmäki kertoo.
Kurunmäen partio totesi, että edessä oli vahvasti varustetut asemat bunkkereineen ja kivipoteroineen, jotka hallitsivat koko maastoa.
- Kun ilmoitin tiedot esikuntaan, minua ei uskottu. Paikalle lähetettiin upseeripartio luutnantti Reino Hautalan johdolla, joka varmisti tulokset.

Epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen Laurila oli järjestämässä joukkojaan uuteen yritykseen. Paikalle saapui Erillisen järeän patterin päällikkö, luutnantti Åke Windt. Hänen kartallaan oli 24 vihollisen varustettua bunkkeria, joista pystyi tulittamaan Laurilan rykmentin hyökkäyskaistaa.

- Mistä nämä tiedot on saatu? Kysyjä oli luutnantti Kalervo Karvonen, rykmentin tiedustelu-upseeri.
- Divisioonan esikunnasta tavanomaista käytäntöä noudattaen, Windt vastasi.

Karvonen ei ollut saanut samoja tietoja. Laurila puolestaan sai tylyn vastauksen pyytäessään ennen hyökkäystä vahvan tykistön tulta Kumuriin.
- Ei siellä ole mitään vastusta, sinne voi mennä vaikka kalikat kädessä.

Myöhemmin kävi ilmi, että Kumurin asemat oli ilmakuvattu ja kuvissa bunkkerit näkyivät.

Laurila ilmoitti puhelimitse eversti Hannukselalle, että oli joutunut uskomattoman petoksen uhriksi. Laurila kieltäytyi jatkamasta hyökkäystä ja vaati virallista tutkimusta asiassa.

Tällainen kieltäytyminen johti yleensä sotaoikeuteen.
- Päätöstä voidaan pitää vastuuntuntoisen ja omasta edustaan piittaamattoman komentajan menettelynä, jonka saneli velvollisuudentunto johdettavaksi uskottuja alaisia kohtaan, sotahistorioitsija Sampo Ahto toteaa.
- Historia on liiankin täynnä verisiä taistelua kukkuloista, joiden omistus ei ole ollut missään suhteessa niistä maksettuun hintaan.

Laurilan päätös ei johtanut sotaoikeuteen, mutta tapausta ei myöskään virallisesti tutkittu.

******

Kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin Karjalan armeija hyökkäsi itään heinäkuun 10. päivänä. Eversti Hannukselan divisioona hyökkäsi Kiteeltä kohti Sortavalaa. Vastassa oli kenraaliluutnantti Filipp D. Gorolenkon 7. armeija.

Tuli Kumurin taistelu, jossa Laurilan rykmentiltä pimitettiin tiedustelutietoja.

Eteneminen kohti Laatokkaa jatkui. Laurilan rykmentti valmistautui hyökkäämään Kiteenjoen yli aamuyöllä 29. heinäkuuta. Vihollisen panssarikomppania ja jalkaväkipataljoona vyöryi yllättäen Koivikkomäellä suomalaisten edessä olevalle aukealle. Kaikki 11 panssarivaunua tuhottiin asemien eteen ja vihollinen lyötiin perusteellisesti.

- JR 16 oli vienyt aikakirjoihin erään sotahistoriamme hämmästyttävimmän panssarintorjuntamenestyksen, jolle ei vuonna 1941 löytynyt vertailukohteita rintamalla, Sampo Ahto sanoo.

Laurila ilmoitti torjuntavoitosta eversti Hannukselalle.
- Älä valehtele, Hannuksela karjui puhelimessa. - Ette te ole siellä muuta tehneet kuin maanneet ja haisseet. Älä koeta uskotella minulle, että sinun rykmenttisi pystyisi johonkin.

Myöhemmin Hannukselan oli kuitenkin pyörrettävä kantansa. Panssaritorjuntatykin ampuja, korpraali Olavi Mantere, tuhosi taistelussa seitsemän puna-armeijan panssarivaunua. Hän haavoittui taistelussa pahasti molempiin jalkoihinsa ja ylipäällikkö nimitti hänet Mannerheim-ristin ritariksi. Hannuksela oli puoltanut esitystä, Mantere oli Hannukselan divisioonan ainoa ritari vuonna 1941.

Elokuussa Laurilan pataljoonat alistettiin muille joukko-osastoille. Laurila sai tarpeekseen ja pyysi siirtoa toiseen joukko-osastoon.

VII armeijakunnan komentaja, kenraalimajuri Woldemar Hägglund puolsi Laurilan siirtoanomusta.

- Eversti Laurilan toiminta ei ole vastannut rykmentin komentajalle asetettavia vaatimuksia, Hägglund ilmoitti Hannukselalle. - Minulla ei ole mitään aihetta epäillä asianomaisen esimiesten arvostelukykyä, joten eversti Laurilan toivoma tutkiminen ei voi tulla kysymykseen.

Myöhemmin sotaväen rikoslakiin perehtyneet oikeusoppineet ovat ihmetelleet kenraali Hägglundin kantaa. Kumurin tapauksessa kyseessä oli mahdollinen sotapetos, josta seuraa kuolemanrangaistus tai kuritushuonetta.
Päämaja ei yhtynyt Hägglundin arvosteluun, vaan nimitti Laurilan Jalkaväkirykmentti 22:n komentajaksi kenraaliluutnantti Paavo Talvelan VI armeijakuntaan. Rykmentti kuului eversti Ilmari Karhun 5. divisioonaan.
Pohjalaiset puolestaan ihmettelivät sitä, että heiltä vietiin suosittu komentaja.

- Nyt ei ole enää mitään, mihin luottaa, miehet sanoivat.

Päämaja asetti tutkimusryhmän kenraali Wiljo Tuompon johdolla selvittämään Kumurin taistelua, mutta tutkimus vesitettiin. Itse asiassa tutkimus kutistui kahvitilaisuuteen, jossa ei edes kuultu eversti Laurilaa.

Mikä oli syy divisioonan komentaja Hannukselan nurjaan suhtautumiseen rykmentinkomentajaansa, eversti Laurilaan? Jopa niin nurjaan, että kymmeniä miehiä tapatettiin turhaan?

Sekä Hannuksela että Laurila olivat Saksan jääkäreitä. Hannuksela nimitettiin Etelä-Pohjanmaan sotilasläänin komentajaksi, vaikka paikka olisi “kuulunut” Laurilalle. Läänin esikuntapäälliköksi tuli majuri Otto Lilius, jonka Laurila oli talvisodassa siirrättänyt pois rykmentistään.

- Kyllä me ryssän kanssa jotenkuten pärjäämme, mutta Liliuksen kanssa ei millään, miehet sanoivat pataljoonankomentaja Liliuksesta talvisodassa.

Lilius oli vaikea mies, mutta rohkea hän oli. Hänet nähtiin usein etulinjassa johtamassa taisteluja pistooli kädessä.
Hannuksela oli hyökkäyshenkinen armeijan upseeri, Laurila suojeluskuntahengen “pehmittämä” komentaja, joka halusi säästää miehiään.

Mutta eversti Laurilalla oli kova maine, hän oli Lapuan lumiauran kolmas sakara, hän oli eteläpohjalaisineen menestynyt hyvin talvisodassa. Miehet pitivät hänestä, kunnioittivat häntä.

- Käymissäni sodissa olen mielestäni joten kuten pärjännyt vihollisen kanssa, sillä sodassa kumpikin pelaa omaan pussiinsa, Laurila sanoo.
- Mutta kun sodan raivotessa ryhdytään omassa leirissä juonittelemaan, on se mitä katalinta peliä. Sellaista jatkosodassa valitettavasti tapahtui.

Ajankohtainen syy heinäkuussa vuonna 1941 eversti Hannukselan käytökseen oli, että 19. divisioona ei päässyt valtaamaan takaisin menetettyä Karjalaa samassa vauhdissa kuin muiden divisioonien komentajat. Puna-armeija puolustautui sitkeimmin juuri eteläpohjalaisten kaistalla. Vahvasti linnoitetuissa asemissa oli vastassa eversti A.L. Bondarevin talvisodan mottitaisteluissa mainetta niittänyt 168. divisioona, eliittijoukko.

19. divisioonan tappiot olivat sen mukaiset, vuoden 1941 heinäkuun suurimmat. Laurilan rykmentti menetti etenemisvaiheessa 40 päivän aikana kaatuneina ja haavoittuneina noin 800 miestä, kolmasosan vahvuudestaan.

******
http://brantberg.fi/Sotaupseerit - Matti Laurila.htm

 

[Honcho]

Jääkärieversti Matti Laurila

Lapuan lumiaura

Kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin Karjalan armeija etenee heinäkuun lopulla kohti itää. Eletään vuotta 1941. Panssarieversti Ruben Lagus rymistelee pitkin Laatokan pohjoisrantaa ja on ylittänyt vanhan rajan. Eversti Antero Svenssonin divisioona hyökkää kohti Sortavalaa.

Mutta eversti Hannu Hannukselan pohjalaisdivisioona taistelee rajan pinnassa, joukot eivät pääse etenemään.
Eversti Matti Laurilan rykmentti saa käskyn vallata Kumurin kylä. Ensimmäinen hyökkäys epäonnistuu, monta miestä kaatuu puna-armeijan bunkkereiden eteen. Divisioonan komentaja Hannuksela käskee hyökkäämään uudestaan.
Legendaarinen eversti Laurila, talvisodan sankari Taipaleelta ja Vuosalmelta, kieltäytyy.

- En hyökkää, Laurila ilmoittaa Hannukselalle.
- Olemme joutuneet petoksen kohteeksi ja vaadin, että asia tutkitaan.

Laurilan mukaan häneltä on tahallisesti pimitetty tietoa, joiden puuttuminen maksoi monen taistelijan hengen. Nyt riitti.

Eversti Matti Laurilan Jalkaväkirykmentti 16 sai 27. päivänä heinäkuuta vuonna 1941 käskyn hyökätä rajan pinnassa olevaan Kumurin kylään. Laurila pyysi tiedustelutietoja ja ilmavalokuvia vihollisen asemista eversti Hannu Hannukselan 19. divisioonan esikunnasta. Sieltä ilmoitettiin, ettei Kumurissa ole varustettuja asemia.

Vastassa oli kuitenkin vahvasti linnoitettu linja. Puna-armeija ampui betonibunkkereistaan suoraan hyökkääjien riveihin. Tappiot olivat suuret ja hyökkäys juuttui. Laurila antoi vetäytymiskäskyn. Huonoa sotaonnea?

Kersantti Väinö Kurunmäki sai ennen hyökkäystä divisioonan esikunnalta käskyn tiedustella Kumurin maastoa.
- Käskyssä ilmoitettiin, ettei siellä ole mitään, mutta käykää katsomassa, Kurunmäki kertoo.
Kurunmäen partio totesi, että edessä oli vahvasti varustetut asemat bunkkereineen ja kivipoteroineen, jotka hallitsivat koko maastoa.
- Kun ilmoitin tiedot esikuntaan, minua ei uskottu. Paikalle lähetettiin upseeripartio luutnantti Reino Hautalan johdolla, joka varmisti tulokset.

Epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen Laurila oli järjestämässä joukkojaan uuteen yritykseen. Paikalle saapui Erillisen järeän patterin päällikkö, luutnantti Åke Windt. Hänen kartallaan oli 24 vihollisen varustettua bunkkeria, joista pystyi tulittamaan Laurilan rykmentin hyökkäyskaistaa.

- Mistä nämä tiedot on saatu? Kysyjä oli luutnantti Kalervo Karvonen, rykmentin tiedustelu-upseeri.
- Divisioonan esikunnasta tavanomaista käytäntöä noudattaen, Windt vastasi.

Karvonen ei ollut saanut samoja tietoja. Laurila puolestaan sai tylyn vastauksen pyytäessään ennen hyökkäystä vahvan tykistön tulta Kumuriin.
- Ei siellä ole mitään vastusta, sinne voi mennä vaikka kalikat kädessä.

Myöhemmin kävi ilmi, että Kumurin asemat oli ilmakuvattu ja kuvissa bunkkerit näkyivät.

Laurila ilmoitti puhelimitse eversti Hannukselalle, että oli joutunut uskomattoman petoksen uhriksi. Laurila kieltäytyi jatkamasta hyökkäystä ja vaati virallista tutkimusta asiassa.

Tällainen kieltäytyminen johti yleensä sotaoikeuteen.
- Päätöstä voidaan pitää vastuuntuntoisen ja omasta edustaan piittaamattoman komentajan menettelynä, jonka saneli velvollisuudentunto johdettavaksi uskottuja alaisia kohtaan, sotahistorioitsija Sampo Ahto toteaa.
- Historia on liiankin täynnä verisiä taistelua kukkuloista, joiden omistus ei ole ollut missään suhteessa niistä maksettuun hintaan.

Laurilan päätös ei johtanut sotaoikeuteen, mutta tapausta ei myöskään virallisesti tutkittu.

******

Kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin Karjalan armeija hyökkäsi itään heinäkuun 10. päivänä. Eversti Hannukselan divisioona hyökkäsi Kiteeltä kohti Sortavalaa. Vastassa oli kenraaliluutnantti Filipp D. Gorolenkon 7. armeija.

Tuli Kumurin taistelu, jossa Laurilan rykmentiltä pimitettiin tiedustelutietoja.

Eteneminen kohti Laatokkaa jatkui. Laurilan rykmentti valmistautui hyökkäämään Kiteenjoen yli aamuyöllä 29. heinäkuuta. Vihollisen panssarikomppania ja jalkaväkipataljoona vyöryi yllättäen Koivikkomäellä suomalaisten edessä olevalle aukealle. Kaikki 11 panssarivaunua tuhottiin asemien eteen ja vihollinen lyötiin perusteellisesti.

- JR 16 oli vienyt aikakirjoihin erään sotahistoriamme hämmästyttävimmän panssarintorjuntamenestyksen, jolle ei vuonna 1941 löytynyt vertailukohteita rintamalla, Sampo Ahto sanoo.

Laurila ilmoitti torjuntavoitosta eversti Hannukselalle.
- Älä valehtele, Hannuksela karjui puhelimessa. - Ette te ole siellä muuta tehneet kuin maanneet ja haisseet. Älä koeta uskotella minulle, että sinun rykmenttisi pystyisi johonkin.

Myöhemmin Hannukselan oli kuitenkin pyörrettävä kantansa. Panssaritorjuntatykin ampuja, korpraali Olavi Mantere, tuhosi taistelussa seitsemän puna-armeijan panssarivaunua. Hän haavoittui taistelussa pahasti molempiin jalkoihinsa ja ylipäällikkö nimitti hänet Mannerheim-ristin ritariksi. Hannuksela oli puoltanut esitystä, Mantere oli Hannukselan divisioonan ainoa ritari vuonna 1941.

Elokuussa Laurilan pataljoonat alistettiin muille joukko-osastoille. Laurila sai tarpeekseen ja pyysi siirtoa toiseen joukko-osastoon.

VII armeijakunnan komentaja, kenraalimajuri Woldemar Hägglund puolsi Laurilan siirtoanomusta.

- Eversti Laurilan toiminta ei ole vastannut rykmentin komentajalle asetettavia vaatimuksia, Hägglund ilmoitti Hannukselalle. - Minulla ei ole mitään aihetta epäillä asianomaisen esimiesten arvostelukykyä, joten eversti Laurilan toivoma tutkiminen ei voi tulla kysymykseen.

Myöhemmin sotaväen rikoslakiin perehtyneet oikeusoppineet ovat ihmetelleet kenraali Hägglundin kantaa. Kumurin tapauksessa kyseessä oli mahdollinen sotapetos, josta seuraa kuolemanrangaistus tai kuritushuonetta.
Päämaja ei yhtynyt Hägglundin arvosteluun, vaan nimitti Laurilan Jalkaväkirykmentti 22:n komentajaksi kenraaliluutnantti Paavo Talvelan VI armeijakuntaan. Rykmentti kuului eversti Ilmari Karhun 5. divisioonaan.
Pohjalaiset puolestaan ihmettelivät sitä, että heiltä vietiin suosittu komentaja.

- Nyt ei ole enää mitään, mihin luottaa, miehet sanoivat.

Päämaja asetti tutkimusryhmän kenraali Wiljo Tuompon johdolla selvittämään Kumurin taistelua, mutta tutkimus vesitettiin. Itse asiassa tutkimus kutistui kahvitilaisuuteen, jossa ei edes kuultu eversti Laurilaa.

Mikä oli syy divisioonan komentaja Hannukselan nurjaan suhtautumiseen rykmentinkomentajaansa, eversti Laurilaan? Jopa niin nurjaan, että kymmeniä miehiä tapatettiin turhaan?

Sekä Hannuksela että Laurila olivat Saksan jääkäreitä. Hannuksela nimitettiin Etelä-Pohjanmaan sotilasläänin komentajaksi, vaikka paikka olisi “kuulunut” Laurilalle. Läänin esikuntapäälliköksi tuli majuri Otto Lilius, jonka Laurila oli talvisodassa siirrättänyt pois rykmentistään.

- Kyllä me ryssän kanssa jotenkuten pärjäämme, mutta Liliuksen kanssa ei millään, miehet sanoivat pataljoonankomentaja Liliuksesta talvisodassa.

Lilius oli vaikea mies, mutta rohkea hän oli. Hänet nähtiin usein etulinjassa johtamassa taisteluja pistooli kädessä.
Hannuksela oli hyökkäyshenkinen armeijan upseeri, Laurila suojeluskuntahengen “pehmittämä” komentaja, joka halusi säästää miehiään.

Mutta eversti Laurilalla oli kova maine, hän oli Lapuan lumiauran kolmas sakara, hän oli eteläpohjalaisineen menestynyt hyvin talvisodassa. Miehet pitivät hänestä, kunnioittivat häntä.

- Käymissäni sodissa olen mielestäni joten kuten pärjännyt vihollisen kanssa, sillä sodassa kumpikin pelaa omaan pussiinsa, Laurila sanoo.
- Mutta kun sodan raivotessa ryhdytään omassa leirissä juonittelemaan, on se mitä katalinta peliä. Sellaista jatkosodassa valitettavasti tapahtui.

Ajankohtainen syy heinäkuussa vuonna 1941 eversti Hannukselan käytökseen oli, että 19. divisioona ei päässyt valtaamaan takaisin menetettyä Karjalaa samassa vauhdissa kuin muiden divisioonien komentajat. Puna-armeija puolustautui sitkeimmin juuri eteläpohjalaisten kaistalla. Vahvasti linnoitetuissa asemissa oli vastassa eversti A.L. Bondarevin talvisodan mottitaisteluissa mainetta niittänyt 168. divisioona, eliittijoukko.

19. divisioonan tappiot olivat sen mukaiset, vuoden 1941 heinäkuun suurimmat. Laurilan rykmentti menetti etenemisvaiheessa 40 päivän aikana kaatuneina ja haavoittuneina noin 800 miestä, kolmasosan vahvuudestaan.

******
http://brantberg.fi/Sotaupseerit - Matti Laurila.htm

Kiitos. Näiden kuvausten perusteella sympatiat menee itselläni väkisin Laurilan puolelle, käskyjä toki pitää noudattaa mutta aivottomasti niiden noudattaminen jäi onneksi enemmän vastustajalle sekä natsi-Saksan joillekin joukoille.

Edit: Soutajien osalta sitten taas ihan toisin, maanpetturuutta jos jokin...

 

[Herman30]

Suorataan rikollista mielestäni pimittää komentajalta tiedustelussa saatuja tietoja. Ja vielä valehdella etä ei sillä ketään ole vastassa vaikka tiedettiin betonibunkkereista.

 

[Honcho]

Suorataan rikollista mielestäni pimittää komentajalta tiedustelussa saatuja tietoja. Ja vielä valehdella etä ei sillä ketään ole vastassa vaikka tiedettiin betonibunkkereista.

Isot egot kun paukkaa yhteen niin siinä jää miesten henki ja isänmaakin toissijaiseksi...

 

[Herman30]

Laurila oli rohkea mies kun asetti miehistön etusijalle ja oman henkensä uhalla kieltäytyi hyökkäämästä. Olisihan ollut mahdollista joutua teloituskomppanian eteen, kai?

 

[Honcho]

Olisihan ollut mahdollista joutua teloituskomppanian eteen, kai?

Äärimmillään, mutta vähintään oli riskinä että joutuu jonkinlaiseen epäluotettavan ja pelkurimaisen sotilasjohtajan maineeseen. Saattaa tuntua näissä oloissa pieneltä asialta verrattuna ihmishenkiin, muttei mikään pikkujuttu ihmiselle joka on itse asiassa nuoresta pitäen pistänyt henkensä "all-in" isänmaan eteen...

 

[baikal]

Joukon kieltäytyminen tarkoittaa sitä, että jossain tapauksessa toinen joukko suorittaa tehtävää...ja saa tappiot osakseen. Sittenkö on hyvä?

 

[YliKoo]

Joukon kieltäytyminen tarkoittaa sitä, että jossain tapauksessa toinen joukko suorittaa tehtävää...ja saa tappiot osakseen. Sittenkö on hyvä?

Vänkäpäiväkö.

Ei kai kieltäytymisiä sotaväessä kukaan hyvällä katso ja sen vuoksi kuolemanrangaistuskin oli käytössä. Jos tästä casesta jotain ymmärsin niin sitä pidetään hyvänä, että ei tarkoituksella ja tahallaan vääriä tietoja antaen tapatettu miehistöä. Jos nuo asemat olisi ollut pakko ottaa, niin siinä tilanteessa paras saatavilla oleva tulivalmistelu ensin ja joukoille paras käytettävissä oleva tieto vihollisen asemista. Jos sitten olisi kieltäydytty niin se on kokonaan toinen juttu, sotaoikeuteen vaan.

 

[Myrskyhiiri]

Ketään nyt quottaamatta sen paremmin, niin IMHO: KAIKKIEN reserviläisten, oli sodan ajan tehtävänä sitten soppatykin lämmitys, hevosten hoito tai moottorikelkkojen korjaus, pitää osata ja hallita henkilökohtaisen ampuma-aseen käyttö ja sillä ampuminen ennen mitään muuta! Tästä ei pidä tinkimän.

Jos ajatus maanpuolustuksesta alkaa mennä tasolle, "vain vihollisen kohtaavat, etulinjassa terävimpänä kärkenä olevat ""eliittisotilaat"" tarvitsevat henkilökohtaisen aseen", on Isänmaan puolustus tooooosi heikossa kantimissa.

Se että "tarvitseeko" joku sotilas "koskaan" asettaan, on toissijainen olettama. Ensisijainen on, että koko reservistö on sota-aikana aseistettu riippumatta käytön tarpeesta.

Soppatykin Yli-Keittäjä korpikuusen alla, voip olla aikas vittuuntunut katsellessaan vihollisen sissiryhmää silmästä silmään pelkkä kauha kädessä, jos häneltä on maanpuolustusaseistus riisuttu sen takia että "ei tarvi".



ps. maata ei puolusteta niin, että vihollisen kohdattuaan lähdetään juoksemaan karkuun eikä ammuta koska "olinpaikka paljastuu", vaan niin että kohdattu vihollinen tuhotaan. Voin toki olla väärässä, mutta näin olen Isänmaan puolustamisen ajatellut.

Maavoimien uuden tst-tavan yksi keskeinen ajatus on käsittääkseni liikahtaa pois ketterästi alta, ennen kuin vihollisen sanken voimakas tykistö lasauttaa iskun kohdalle. Siis väistetään aina kun siihen on mahdollisuus. Siinä mielessä tuo perusidea on osittain muuttunut, mutta rynkky on edelleen joka jampalle tarpeen. Paikallisjoukot tosin (ainakaan pääsääntöisesti) eivät uutta tst-tapaa omaksu ja hyvä niin.

Mitä olette muuten mieltä, asiasta kolmanteentoista, rk:n perinteisestä tähtäimestä noin niinkuin vastavuoroisessa paukuttelussa suomalaisessa metsämaastossa vihulaisen kanssa. Itse kun olin tässä äskettäin nokikkain harjoituksissa keltaisen osapuolen tiedustelijoitten kanssa, vaihdoin heti ja automaattisesti yötähtäimien puolelle, koska omassa ressupyssyssä on myös "avotähtäimet" venäläiseen tyyliin, eikä pienen pientä rinkulaa josta tihrustaa läpi.

Nyt avotähtäimillä tähdättyjä laukauksia kumpareen suojasta sissien kylkeen läiskiessä tuntui niin kotoisalta ja kipakat kolmen yksittäislaukauksen yhdistelmät lähtivät sormesta tuttuun BF4-tyyliin.

 

[baikal]

Maavoimien uuden tst-tavan yksi keskeinen ajatus on käsittääkseni liikahtaa pois ketterästi alta, ennen kuin vihollisen sanken voimakas tykistö lasauttaa iskun kohdalle. Siis väistetään aina kun siihen on mahdollisuus. Siinä mielessä tuo perusidea on osittain muuttunut, mutta rynkky on edelleen joka jampalle tarpeen. Paikallisjoukot tosin (ainakaan pääsäntöisesti) eivät uutta tst-tapaa omaksu ja hyvä niin.

Mitä olette muuten mieltä, asiasta kolmanteentoista, rk:n perinteisestä tähtäimestä noin niinkuin vastavuoroisessa paukuttelussa suomalaisessa metsämaastossa vihulaisen kanssa. Itse kun olin tässä äskettäin nokikkain harjoituksissa keltaisen osapuolen tiedustelijoitten kanssa, vaihdoin heti ja automaattisesti yötähtäimien puolelle, koska omassa ressupyssyssä on myös "avotähtäimet" venäläiseen tyyliin, eikä pienen pientä rinkulaa josta tihrustaa läpi.

Nyt avotähtäimillä tähdättyjä laukauksia kumpareen suojasta sissien kylkeen läiskiessä tuntui niin kotoisalta ja kipakat kolmen yksittäislaukauksen yhdistelmät lähtivät sormesta tuttuun BF4-tyyliin.

Pusikkojahdissa reikätähtäin on reikätähtäin. Avo toimii paremmin ja suoraan piippulinjoilta lähtee nopeimmin "tarpeeksi tarkoin" lyhyiltä etäisyyksiltä. Kun olette noissa harjoituksissa, niin painakaa mielenne päähän asti ne ametit, joilla pelataan. Suomalaisessa puskassa ne ovat LYHYITÄ. Pellot ja suonlaidat sitten erikseen.

 

[baikal]

Vänkäpäiväkö.

Ei kai kieltäytymisiä sotaväessä kukaan hyvällä katso ja sen vuoksi kuolemanrangaistuskin oli käytössä. Jos tästä casesta jotain ymmärsin niin sitä pidetään hyvänä, että ei tarkoituksella ja tahallaan vääriä tietoja antaen tapatettu miehistöä. Jos nuo asemat olisi ollut pakko ottaa, niin siinä tilanteessa paras saatavilla oleva tulivalmistelu ensin ja joukoille paras käytettävissä oleva tieto vihollisen asemista. Jos sitten olisi kieltäydytty niin se on kokonaan toinen juttu, sotaoikeuteen vaan.

Kenet sinne sotaoikeuteen olisi pitänyt laittaa? Kieltäytyjät vai ne, jotka olivat valmiita "uhraamaan" Pyhän asian puolesta pari pataljoonaa lähettämällä ilman tulivalmistelua ja väärin tiedoin joukon liikkeelle? Olisiko sitten Laurilan mieli ollut hyvä, jos tuohon läpeen olisi pantu pari keski-suomalaista pataljoonaa?

 

[Erkki]

Pohjanmaahehkutuksesta tulee kyllä monenlaista mieleen. Kokonaisen rykmentien kieltäytyminen vakoaurakomentajan johdolla ja päälle päätteeksi Munsalan soutukerho,

Moderateur hoi! Tämä tapaus Laurila ja muut 1941 johtajuussekoilut omaksi vitjakseen historiaosastolle, koska ko. aihe liittynee varsin heikohkosti reserviläiskirjeeseen. Parranpäristyksen aihetta näissä hyökkäysvaiheen tapahtumissa kyllä riittää.

 

[YliKoo]

Moderateur hoi! Tämä tapaus Laurila ja muut 1941 johtajuussekoilut omaksi vitjakseen historiaosastolle, koska ko. aihe liittynee varsin heikohkosti reserviläiskirjeeseen. Parranpäristyksen aihetta näissä hyökkäysvaiheen tapahtumissa kyllä riittää.

Ylik kuittaa huomautuksen aiheellisena

 

[salmol]

Reserviläiskirjeessä oli vain tieto mihin tehtävään on sijoitettu ja sotilasarvo. Sijoituksista päättävillä on myös muuta tietoa sopivuudesta ja todennäköisesti sinulla on sopivuutena HEIM.

Reserviläiskirjeessä on tehtävä ja sijoitus, mutta sopivuus selviää kun tilaat aluetoimistosta otteen reserviläiskortistasi. Jostain syystä nämä eivät ole samalla lapulla, eli reserviläiskortin otteessa ei ole tarkkaa sijoitusta mutta ensisijainen ja toissijainen sopivuus on.

 

[Deeiii]

Mitä olette muuten mieltä, asiasta kolmanteentoista, rk:n perinteisestä tähtäimestä noin niinkuin vastavuoroisessa paukuttelussa suomalaisessa metsämaastossa vihulaisen kanssa. Itse kun olin tässä äskettäin nokikkain harjoituksissa keltaisen osapuolen tiedustelijoitten kanssa, vaihdoin heti ja automaattisesti yötähtäimien puolelle, koska omassa ressupyssyssä on myös "avotähtäimet" venäläiseen tyyliin, eikä pienen pientä rinkulaa josta tihrustaa läpi.

Nyt avotähtäimillä tähdättyjä laukauksia kumpareen suojasta sissien kylkeen läiskiessä tuntui niin kotoisalta ja kipakat kolmen yksittäislaukauksen yhdistelmät lähtivät sormesta tuttuun BF4-tyyliin.

Menee OOTEEksi mutta tuolla vitjassa "Uusi taistelijan ase" tuli joku aika takaperin ihan ohjeet siihen, kuinka rynkyn takatähtäimestä tehdään sopivalla avarrusterällä (tai vaikka poranterällä) huomattavasti käyttökelpoisempi. Tai sit voi käyttää yötähtäimiä.

 

[Römppäinen]

Vielä kerran siitä vuoden 15-vuoden puhutuimmasta asiasta .

http://yle.fi/uutiset/reservilaiskirje_sai_suomalaiset_soittamaan_puolustusvoimille/8038318