Reserviläiskirje

Reserviläiskirje


  • Äänestäjiä yhteensä
    271
Auttaa liikunta muutenkin voimaan elämässä hyvin, mutta maanpuolustus on yksi mainio argumentti lisää juoksulenkeille, vaelluksille ja uimiselle sun muulle luonnossa touhuamiselle.

Näinpä. En minäkään varsinaisesti tarvitsisi mitään erityistä syytä rymytä tuolla jontkassa pl. että tykkään ulkoilmaelämästä, mutta täytyy myöntää, että edelleen tulee säännöllisesti katteltua maastoa sillä silmällä, että josko siitä olisi hyvä vainolainen väijyttää. Ja lenkkipolulla tulee aina välillä mieleen, että vielä kai tässä jalka jollain tavalla nousisi vaikka olisi kivääri kädessä ja reppu selässä.

Onhan tää tosiaan tämmöistä järjen tuolla puolen olevaa touhua kuten veli JR49 asian totesi. Justiinsa tänään viimeksi tuli ohrapirtelön äärellä yritettyä selittää ulkomaaneläville näitä kuvioita; nostin loppujen lopuksi kädet pystyyn ja totesin vaan, että hulluja nuo suomalaiset.

Aini: Tervetuloa.
 
Ilmoitat vain jos esimerkiksi RJ näyttää itsellesi vieraan käsimerkin jonka muu ryhmä toistaa.

Tämä taitaa olla ainoa käsimerkki joka vielä muistuu mieleen :D

cxf0150o.jpg
 
Tämä taitaa olla ainoa käsimerkki joka vielä muistuu mieleen :D

cxf0150o.jpg

Ota huomioon, että nyt sentään Te nuorukaiset jo osaatte Nato-yhteensopivat käsimerkit. Mietihän, mikä hämminki syntyy, jos tällainen vanutuppo sotilaaksi alkaa esitellä käsimerkkejä muinaisuudesta? Kevyesti liikenteenohjauksessa saa ainakin kaksi panssaripataljoonaa sekaisin jo aamupäivän aikana ja jolleivät ne kokonaan katoa, niin ainakin niiden komentajat joutuvat hourulaan ylirasituksen vuoksi.
 
Julkisen keskustelun perusteella monelta varttuneemmalta reserviläiseltä on jäänyt ymmärtämättä, että näiden ensisijoitettujen jälkeen kutsutaan kyllä kaikkia palvelukseen tappioiden tullessa ja joukkojen lomakierrätyksessä. Koska tappioita on vaikea ennustaa, ei kannata kaikkia sijoittaa mihinkään tiettyyn tehtävään. Sitä paitsi on positiivista, että syvästä reservistä voi nousta vielä iskukykyistä porukkaa puolustamaan maata.

Tässä on juuri tämän reserviläiskirje-souvin yksi vaikutus, ainakin itselleni tuli jossain määrin iloisena yllätyksenä että sotavaltio ei ole hirttäytynyt siihen 230 tuhanteen urhoolliseen vaan sellainen nykypäivänä perin harvinainen kyky mobilisoitua vaikka ihan vanhanmalliseen "totaaliseen sotaan" löytyy edelleen kikkapussin kätköistä. Sekä ystävällismielisten että ei-niin-ystävällismielisten tahojen reaktioista päätellen tämä tuli yllätyksenä myös ulkomaaneläville.

230 tuhatta on hyvä taso, jota voi kertauttaa ja jonka varustamiseen hyvälle tasolle voi keskittyä. Iso osa porukasta tuossa on sen verran tuoretta että varusmiespalvelus on vielä kirkkaana mielessä vaikkei olisi yhtään kertausvuorokausia vielä. Tuosta sakista voi tarpeen vaatiessa mobilisoida sopivan kokoonpanon myös niihin uhkakuviin, joihin jopa Sadankomitean armeijamallikin riittää (http://www.sadankomitea.fi/sites/sa...an_malli_tulevaisuuden_maanpuolustuksesta.pdf) mutta myös suurempaan konventionaaliseen pumaskaan ja sitten syvästä reservistä voi vielä repiä miestä vaikka miten paljon siinä vaiheessa, jos karjavaunut alkavat tosissaan kolista kohti Leningradin sotilaspiiriä kaikkialta Siperiaa myöten. Tälle porukalle ei tietystikään riitä lähtökohtaisesti lisää raskasta kalustoa, mutta jotakin voidaan mahdollisesti vielä saada hankittua ja on se nykypäivän "malli Cajander" sentään vähän parempi kuin v. 1939. Vyön ja kokardin sijaan nyt voi olettaa varmaan saavansa ainakin pakasta vedetyn maastopuvun m/91, AK-variantin Kiinasta tai Harppi-Saksasta ja siihen lastin elohopeapatruunoita, ehjän tetsarin m-jotakin, ja jonkinlaisen kypärän mallia komposiitti taikka teräs. Ja kun painopiste lienee täydentämisessä ja tuuraamisessa eikä uusien joukkojen perustamisessa, niin oletettavasti raskasta kalustoa on vielä rankemman sodankäynninkin jälkeen vastaanottavissa yksiköissä vielä jäljellä.

Tiedän harjoituspeliskenaarioissa kuvitellun taisteluja, joissa kaatuu viitisen tuhatta suomalaista päivässä, joten väkeä tarvitaan.

Olen mielessäni pyöritellyt sitä, mikä olisi "hyväksyttävä" hinta sille että itänaapuri ei saisi merkittäviä osia Suomesta hallintaansa. Kun tarkkailee Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumia, niin olen päätynyt siihen että kyllä se hinta sinne kuusinumeroiseen tappiolukemaan päätyy. Kymmenen vuotta sitten olisin sanonut ehkä kolmas- tai viidesosan tuosta. Mutta ensinnäkin JOS sieltä sellaiseen operaatioon vaadituilla voimilla tuntemattomastakin syystä lähdettäisiin, niin mielessä ei voisi olla mitään hyvää. Lisäksi tässä pätee se "OZ - Kylmä rinki" henkinen periaate, että kertaalleen nöyryytetty on suuressa vaarassa joutua saman kohtelun kohteeksi myöhemminkin. Talvi- ja jatkosodan taistelut ovat suojanneet meitä yllättävänkin pitkään silloinkin kun turvallisuustilanteemme faktoihin katsottuna oli jotakin aivan toista kuin tänä päivänä. Jos jollakulla on "taistelevan" maine niin se voi ratkaista kaiken, vertailukohtaa voi hakea Irakin armeijasta joka on siihen kaadetun rahan valtavasta määrästä huolimatta lähes täysi nolla, joka jättää asemansa kevyesti varustettuja sekopäitä vastaan tuosta vain lähes taistelutta jättäen satojatuhansia siviilejä täysin näiden hullujen armoille.

Laajamittaiset tappiot olisivat kaamea asia, lapset ilman vanhempia ja vanhemmat ilman lapsia jne. Merkitystä on kuitenkin yhtä paljon sillä miten elää, kuin pelkästään sillä elääkö vai ei. Joskus yksilöiden vaarantaminen ja isotkin uhraukset voivat olla paras vaihtoehto kun ajatellaan pitkän tähtäimen kokonaisetua. Asia ei sinänsä ole muuttunut koskaan mihinkään. Kuinka erilaiselta maailma näyttäisi, jos 1939 olisi menty Baltian tielle ja valittu välttyminen välittömiltä uhrauksilta.

Toisaalta - jos ja kun tiedossa on että olisimme valmiit mihin tahansa elämäntapamme ja -laatumme puolustamiseksi, rajoittaa se kummasti pelivaraa niiden osalta jotka tätä oikeutta haluaisivat joskus haastaa.
 
Reserviläiskirjeen postitus on erittäin hyvä ALKU reserviläisten ja PV:n välisessä kommunikoinnissa. Nyt seuraavaksi voisi tulla tietoa siitä millaisia asioita kunnon kohottamiseksi reserviläisen kannattaa itsensä kanssa tehdä. Joku pikku setti suoritustasoja itselle tarkisteltavaksi. Siinä voisi kertoa että jos näistä suoriudut, niin pohditaan lisää sijoitus-asioita, mutta jos taasen herkut ja leviäminen kiinnostaa enemmän, niin ehkä sijoittaminen ei ole varmaa.
Me viiskymppiset ollaan just niin ulkokehällä tämän päivän taistelijakuvasta ja -tavasta, että ressut pitää saada myös katsomaan peiliinkin ja ymmärtämään että vanhalla osaamisella ei tee mitään. Uusiutuminen pitää tapahtua jos sen voi toteuttaa.
Kyllä sen voi mielestäni sanoa päin naamaakin.

Vanheneva keho tarvitsee enemmän harjoitusta. Määrää pitää olla suhteessa enemmän ennen tehokkaampia treenejä. Lihasvoima ja kestävyyskunto säilyvät harjoitellen hyvin, mutta maksimitehoissa joutuu antamaan periksi. Lisäksi palautumisen kanssa pitää olla huolellisempi, paino pitää saada nuoruuden tasolle ja ruokavalion oltava kunnossa. Tämän jälkeen voidaan sanoa että mies on taistelukuntoinen niin pitkään kuin hän pystyy juoksemaan vaivattomasti.

Mitä tulee taistelutapaan niin onhan se muuttunut. Edellinen verkosta löytyvä taistelijan opas on osin vanhentunut, muta tiedä häntä löytyykö reserviläiselle uudempaa itseopiskelumateriaalia. Voisin arvata että pääsy tiedon lähteille riippuu sijoituksesta ja osa koulutuksesta taistelutapaan annetaan vain kertauksissa ja moni asia vaatii vielä käytännön harjoitusta. Minähän en nyt oikeasti näistä mitään tiedä enkä tunnusta.
 
täytyy myöntää, että edelleen tulee säännöllisesti katteltua maastoa sillä silmällä, että josko siitä olisi hyvä vainolainen väijyttää.

Emännän ja karvaturriseuran kanssa kävelyllä ja minä jäin katselemaan mäen päällä ollutta suppaa. Kysymykseen, että mitä mietin vastasin: "Tässä olisi erinomainen paikka konekiväärille. Toisen voisi laittaa tuonne *käteni osoittamaan suuntaan * jolloin tuohon saisi ammuttua ristitulta."

Normijuttuja.
 
Secundäärinen. Keskeinen on ampumataidon ylläpito. IMHO. ;)

Kyllä. Ammunnan harrrastajia ja aktiivireserviläisiä löytyy.
Lisäksi metsästäjillä amputaidon ylläpito on peruskauraa. Vaikka ei olisi tullut paljon kertailtua, tämä porukka ei ole paukkuarkoja. Ja tätä populaa löytyy arviolta n. 300.000 aktiivia tästä maasta. He osaa liikkua maastossa luontevasti. Lisäksi uskoisin, että tällä porukalla ihmisen tappamisen kynnys sitä vaadittaessa on alempi kuin väestöllä keskimäärin.
Jos hirven saa puristettua rauhallisesti hiljaiseksi, (ei muuten onnistu sekään edes kaikilta hirvimiehiltä), jonkunlainen kynnys on ylitetty. Asia on tietenkin vielä toinen, kun tähtäimessä on ihminen, vaikka hän olisi vihollinen.
Lähes joka hirviseurueessa on jokin henkilö, joka on tunnettu siitä ettei ase ei laukea, vaikka hollilla oli. Eikä siinä mitään, harrastushan se.

Tätä problematiikkaa jossakin muussa ketjussa on täällä pohdittu. Sen porukan koko, joka ei kykene ampumaan ihmistä kohti edes sodassa, on yllättävän iso.

Minä en keksi paljonkaan virkaa sotilaalle, joka räiskii puunlatvoihin. No, kai sillä on vastustajan moraalia alentava vaikutus.
 
@STI_Tactical9mm, @Ikarus

No joo, olen samaa mieltä. Otin nyt vaan tällä kertaa tuollaisen kuntoilua koskevan näkökulman, koska lainattu kirjoittaja puhui samasta. Kysehän on myös siitä mitä teet silloin kun ET ole ampumassa, sen välin voi täyttää itse viritetyllä military-motivated kuntopiirillä :solthum:
 
Tuota nyt on siellätäällä, töissä, treeneissä ym paikoissa ollut puhetta tästä kähinää, kohinaa ja ärtymystäkin aiheuttaneesta ressuletteristä. Se on kummallista näissä sijoituksissa että kaverini poika 23v. joka on 2 vuotta sitten päässyt intistä ei saanut sijoitusta. Poitsu oli intissä alik. kouluttaja lentosotakoulussa, joka siis on lyöty säpäleiksi. Taitaapi olla tuo suuri este sitten sijoitukselle. Mulla on työkavereina about 10 samaan aikaan Vaasassa aikanaan palvellutta, ja kaikilla samanlainen kirje. Muutamat on ollut kertaamassa useasti, ja vielä hiljattain, mutta ei kuulemma sijoitusta.
 
@STI_Tactical9mm, @Ikarus

No joo, olen samaa mieltä. Otin nyt vaan tällä kertaa tuollaisen kuntoilua koskevan näkökulman, koska lainattu kirjoittaja puhui samasta. Kysehän on myös siitä mitä teet silloin kun ET ole ampumassa, sen välin voi täyttää itse viritetyllä military-motivated kuntopiirillä :solthum:

Vaikka ampuminen kuuluu sotilaan perustaitoihin, ei valtaosa sotilaista tarvitse sitä todennäköisesti ensisijaisesti koskaan edes sodassa. Tällöin reservissä korostuu hyvän kunnon lisäksi muiden taitojen harjaannuttaminen, kaikkea mitä vain voi siviilissä tehdä (huolto, logistiikka, viestintä, tiedotus, lääkintä...), kuten erilaisia ammattipätevyyksiä ja oman ammatin hallinnan syventämistä.

Taistelevissa joukoissa vaikuttaminen tehdään käsittääkseni pääasiassa muilla aseilla ja keinoilla kuin henkilökohtaisella rynnäkkökiväärillä. Rynnäkkökivääri on lähinnä lähitaisteluase hätävarjeluun, jonka käyttö paljastaa joukon sijainnin, mutta koordinoitu ammunta vaikka vetäytymisessä voi lamauttaa ja tuhota päälle höökivän vainoojan hetkellisesti, ja siten mahdollistaa iskevän joukon elinkelpoisuuden. Kohteensuojauksessa ja vartiopaikalla kyllä tietysti on ampumataidosta hyötyä, mutta liikkuvassa hajautetussa taistelussa on parasta välttää ampumista ja käyttää esim. viuhkapanoksia, sinkoja ja epäsuoraa tulta viholliseen vaikuttamiseen, jotta itse säilyy hengissä ja kykenee jatkamaan osana joukkoa taistelua mahdollisimman pitkään.

En missään tapauksessa vähättele ampumataidon merkitystä, mutta haluan tällä parkaisulla muistuttaa sodanajan joukoissa olevien tehtävien kirjoista, joissa ammattilaisuus korostuu ampumataitoa enemmän, ja jopa taistelevissa osissa ampumataito on toissijaista, jotta pääsee vikkelästi piiloon iskupaikalta.
 
Joo, taas eilen tuli muistutus tuosta keloontumisesta. Peukalo muljahti treeneissä, nyt se on taas vähän aikaa pois pelistä. Ei olis sattunut samanlaista 30 vuotta sitten....

Joo, ikääntymisen huomaa kyllä siitäkin, kun satuttaa jonkin paikan, esim. olkapää, kyynärpää, parantumiseen voi mennä monta kuukautta. Nuorena miehenä parani viikossa, krapula muutamassa tunnissa. Nyt se vaatii 2-3 vrk.
 
Vaikka ampuminen kuuluu sotilaan perustaitoihin, ei valtaosa sotilaista tarvitse sitä todennäköisesti ensisijaisesti koskaan edes sodassa. Tällöin reservissä korostuu hyvän kunnon lisäksi muiden taitojen harjaannuttaminen, kaikkea mitä vain voi siviilissä tehdä (huolto, logistiikka, viestintä, tiedotus, lääkintä...), kuten erilaisia ammattipätevyyksiä ja oman ammatin hallinnan syventämistä.

Taistelevissa joukoissa vaikuttaminen tehdään käsittääkseni pääasiassa muilla aseilla ja keinoilla kuin henkilökohtaisella rynnäkkökiväärillä. Rynnäkkökivääri on lähinnä lähitaisteluase hätävarjeluun, jonka käyttö paljastaa joukon sijainnin, mutta koordinoitu ammunta vaikka vetäytymisessä voi lamauttaa ja tuhota päälle höökivän vainoojan hetkellisesti, ja siten mahdollistaa iskevän joukon elinkelpoisuuden. Kohteensuojauksessa ja vartiopaikalla kyllä tietysti on ampumataidosta hyötyä, mutta liikkuvassa hajautetussa taistelussa on parasta välttää ampumista ja käyttää esim. viuhkapanoksia, sinkoja ja epäsuoraa tulta viholliseen vaikuttamiseen, jotta itse säilyy hengissä ja kykenee jatkamaan osana joukkoa taistelua mahdollisimman pitkään.

En missään tapauksessa vähättele ampumataidon merkitystä, mutta haluan tällä parkaisulla muistuttaa sodanajan joukoissa olevien tehtävien kirjoista, joissa ammattilaisuus korostuu ampumataitoa enemmän, ja jopa taistelevissa osissa ampumataito on toissijaista, jotta pääsee vikkelästi piiloon iskupaikalta.

On varmastikin totta, että henkilökohtaisen aseen merkitys on vähentynyt paljon sitten maailmanpalojen. Siinä missä useimmat aseet ovat jo jotakin aivan muuta kuin tuolloin, kivääri on periaatteessa edelleen putki jolla voi lennättää metallinpaloja vastustajaa kohti.

Silti väittäisin, että meidän erityisolosuhteissamme (heheh) on rynnäkkökiväärillä isompi merkitys kun vaikka Ukrainan laajoilla aroilla jossa tykistö on taistelukentän kuningas ja jalkaväki kärjistetysti ilmaistuna vain tähystää sille maaleja. Meillä näköetäisyydet ovat harvoin päälle rynkynkantamaa ja peitteinen maasto antaa mahdollisuuden loputtomiin väijytyksiin.

Ukrainan suhteeseen epäsuoran ja suoran tulen aiheuttamien tappioiden välillä (ampumahaavoja karkeasti 10%:lla haavoittuneista, loput lähinnä epäreilulla tulella) vaikuttanee myös konfliktin luonne matalan intensiteetin sotana, molemmat osapuolet noudattavat yleensä varovaisuutta. Tahdon sanoa sitä, että vaikka mulla ei ole asiasta faktatietoa niin oletan että jos vaikka suomalainen MEKSTOS hyökkäisi vihollisen kärkeä vastaan kohtaamistaistelussa, se ei olisi luonteeltaan mitään varovaista etenemistä vaan nuoret, vihaiset panssarijääkärimiehet painaisivat apinan raivolla kiinni vastustajaan ja ottaisivat ne menetykset mitä pitää kunnes pääsevät tehokkaalle ampumaetäisyydelle. Eli väitän että taistelutapojen intensiteetti myös lisää henkilökohtaisten aseiden merkitystä tappioiden tuottamisessa. Epäsuoralla voi iskeä "vapareita" mutta 100 metrin ampumaetäisyys tarkoittaa aina sitä että samanpituinen se on vihollisellakin.

Se on totta että kun puhutaan muista kuin etulinjan joukoista niin merkitystä lienee lähinnä erikoistilanteissa. Mutta onhan hävittäjissäkin edelleen tykki :)
 
On varmastikin totta, että henkilökohtaisen aseen merkitys on vähentynyt paljon sitten maailmanpalojen. Siinä missä useimmat aseet ovat jo jotakin aivan muuta kuin tuolloin, kivääri on periaatteessa edelleen putki jolla voi lennättää metallinpaloja vastustajaa kohti.

Silti väittäisin, että meidän erityisolosuhteissamme (heheh) on rynnäkkökiväärillä isompi merkitys kun vaikka Ukrainan laajoilla aroilla jossa tykistö on taistelukentän kuningas ja jalkaväki kärjistetysti ilmaistuna vain tähystää sille maaleja. Meillä näköetäisyydet ovat harvoin päälle rynkynkantamaa ja peitteinen maasto antaa mahdollisuuden loputtomiin väijytyksiin.

Ukrainan suhteeseen epäsuoran ja suoran tulen aiheuttamien tappioiden välillä (ampumahaavoja karkeasti 10%:lla haavoittuneista, loput lähinnä epäreilulla tulella) vaikuttanee myös konfliktin luonne matalan intensiteetin sotana, molemmat osapuolet noudattavat yleensä varovaisuutta. Tahdon sanoa sitä, että vaikka mulla ei ole asiasta faktatietoa niin oletan että jos vaikka suomalainen MEKSTOS hyökkäisi vihollisen kärkeä vastaan kohtaamistaistelussa, se ei olisi luonteeltaan mitään varovaista etenemistä vaan nuoret, vihaiset panssarijääkärimiehet painaisivat apinan raivolla kiinni vastustajaan ja ottaisivat ne menetykset mitä pitää kunnes pääsevät tehokkaalle ampumaetäisyydelle. Eli väitän että taistelutapojen intensiteetti myös lisää henkilökohtaisten aseiden merkitystä tappioiden tuottamisessa. Epäsuoralla voi iskeä "vapareita" mutta 100 metrin ampumaetäisyys tarkoittaa aina sitä että samanpituinen se on vihollisellakin.

Se on totta että kun puhutaan muista kuin etulinjan joukoista niin merkitystä lienee lähinnä erikoistilanteissa. Mutta onhan hävittäjissäkin edelleen tykki :)
Kyllä. Ja mielestäni Donetskin lentokentän taistelussa oli merkitystä ihan Jakke Jääkärilläkin.
Nuoret, vihaiset panssarijääkärimiehet... kunhan @pstsika huomaa tuon...:).
 
Ketään nyt quottaamatta sen paremmin, niin IMHO: KAIKKIEN reserviläisten, oli sodan ajan tehtävänä sitten soppatykin lämmitys, hevosten hoito tai moottorikelkkojen korjaus, pitää osata ja hallita henkilökohtaisen ampuma-aseen käyttö ja sillä ampuminen ennen mitään muuta! Tästä ei pidä tinkimän.

Jos ajatus maanpuolustuksesta alkaa mennä tasolle, "vain vihollisen kohtaavat, etulinjassa terävimpänä kärkenä olevat ""eliittisotilaat"" tarvitsevat henkilökohtaisen aseen", on Isänmaan puolustus tooooosi heikossa kantimissa.

Se että "tarvitseeko" joku sotilas "koskaan" asettaan, on toissijainen olettama. Ensisijainen on, että koko reservistö on sota-aikana aseistettu riippumatta käytön tarpeesta.

Soppatykin Yli-Keittäjä korpikuusen alla, voip olla aikas vittuuntunut katsellessaan vihollisen sissiryhmää silmästä silmään pelkkä kauha kädessä, jos häneltä on maanpuolustusaseistus riisuttu sen takia että "ei tarvi".



ps. maata ei puolusteta niin, että vihollisen kohdattuaan lähdetään juoksemaan karkuun eikä ammuta koska "olinpaikka paljastuu", vaan niin että kohdattu vihollinen tuhotaan. Voin toki olla väärässä, mutta näin olen Isänmaan puolustamisen ajatellut.
 
Vihollinen tuhotaan, kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen. Rynnäkkökiväärillä, epäsuoralla tulelle, kenttälapiolla, keklu keuhkossa hidastaa sekin kummasti. Toisessa maailmansodassa Pohjanmaan pojat oli tässä hyviä. Hyvät perintötekijät ja Vaasan veri ei vapise.

Tosi on, että krh-,huolto tai tykkimiehen todennäköisyys joutua henkilökohtaista asetta käyttämään on pienempi kuin jääkärin, mutta ei oman aseen käyttö poissuljettu mahdollisuus ole sekään.

Joka miehellä tulee olla riittävä taito sekä tahto henkilökohtaista asetta tarvittaessa tehokkaasti käyttämään.
 
Vihollinen tuhotaan, kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen. Rynnäkkökiväärillä, epäsuoralla tulelle, kenttälapiolla, keklu keuhkossa hidastaa sekin kummasti. Toisessa maailmansodassa Pohjanmaan pojat oli tässä hyviä. Hyvät perintötekijät ja Vaasan veri ei vapise.

Tosi on, että krh-,huolto tai tykkimiehen todennäköisyys joutua henkilökohtaista asetta käyttämään on pienempi kuin jääkärin, mutta ei oman aseen käyttö poissuljettu mahdollisuus ole sekään.

Joka miehellä tulee olla riittävä taito sekä tahto henkilökohtaista asetta tarvittaessa tehokkaasti käyttämään.

Pohjanmaahehkutuksesta tulee kyllä monenlaista mieleen. Kokonaisen rykmentien kieltäytyminen vakoaurakomentajan johdolla ja päälle päätteeksi Munsalan soutukerho,:rolleyes:
 
Back
Top