Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Näin tuntemattomana nimimerkkinä voinen kertoa, mitä minun kirjeeni ensi riveillä luki.
Tehtävä: kuulut puolustusvoimien sodan ajan reserviin, jonka tehtävät tarkistetaan mahdollisessa valmiuden kohottamisessa.
Tuosta nyt ei saa muuta selvää kuin että asevelvollinen on vielä asevelvollinen ja tilanteen mukaan mennään. Määrättyä tehtävää ei ole. Mikäs siinä. Minä teen, mitä käsketään ja teen sen hyvin, oli kyse vaikka ojankaivuusta, jos tarve on.
Suosittelen veilä kaikkia varttuneempia mutta toimintakykynsä ja kuntonsa säilyttäneitä motivoituneita tarttumaan kaksin käsin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toimintaan.
Voisihan se sijoitus olla "67. TäydPr", sieltä voi täydentää ja perustaa.
Huolto tai "tuo mies pidetään nykyisessä työpaikassaan". Mutta mukava tunne siitä jäi. Siis vaikken ole tuon jälkeen kysellyt, mitä minusta nyt lukee.Ilmeisesti ammattisi on sen laatuista että saatat olla tarpeen huoltohommissa?
Voisin jatkaa vielä tästä, että erityisesti MPK:n kouluttajakoulutuksen käyneitä tarvitaan tosipaikan tullen varmasti. Siis henkilöitä joilla tiedetään olevan kyky kouluttaa ja tiedetään mahdollisesti hallitsevan vielä jonkun erikoisosaamisalueen riittävän hyvin. Tuon tehtävän täyttämiseen EI tarvita nuoren miehen fysiikkaa edes PV:n mielestä, vaan osaaminen ja halu olla mukana ratkaisee.Näin tuntemattomana nimimerkkinä voinen kertoa, mitä minun kirjeeni ensi riveillä luki.
Tehtävä: kuulut puolustusvoimien sodan ajan reserviin, jonka tehtävät tarkistetaan mahdollisessa valmiuden kohottamisessa.
Tuosta nyt ei saa muuta selvää kuin että asevelvollinen on vielä asevelvollinen ja tilanteen mukaan mennään. Määrättyä tehtävää ei ole. Mikäs siinä. Minä teen, mitä käsketään ja teen sen hyvin, oli kyse vaikka ojankaivuusta, jos tarve on.
Suosittelen vielä kaikkia varttuneempia mutta toimintakykynsä ja kuntonsa säilyttäneitä motivoituneita tarttumaan kaksin käsin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toimintaan.
Vai kenties "Turvasäiliö"? Sinne minä hänet sijoittaisin.Turvesäiliö, kotirintaman energiantuotantojoukot.
Kellään mitään ideaa minkälaista hommaa olisi mahdollisesti luvassa kertausharjoituksissa ja poikkeusoloissa, kun rajan sissit nyt ei ole kokoajan kenttäkeittimen äärellä syömässä? Muutenkin mietityttää että kun on sijoitettuna rajalle, niin kuuluuko esimerkiksi siihen ryhmään joka voidaan kutsua palvelukseen jo muunlaisissa poikkeusoloissa, jos esim tulee pakolaisvyöry rajan yli jne? Entäs saako pitää rajankarhua hihassa vai tuleeko oikeat rajanmiehet hirttämään?
Liekkö edes kertauttavat rajan huoltoa
Noh pitää sitten niitä perkeleen puuroja mennä sinne keittelemään jos kutsuvat riveihinsä niin ei tarvii rajaukkojen pelkkää näkkäriä mutustella. Liekkö edes kertauttavat rajan huoltoa, varmaan menee kaikki resurssit tiedustelijoiden ja sissien kertauttamiseen ja kantahenkilöstö hoitaa huoltotoimet. Ainoastaan tulee mieleen isommat sotaharjoitukset, joissa perustetaan ihka aito rajan huoltokomppania, niin sitten pääsisi mahd. kertailemaan, mutta muuten jotenkin tuntuu että aika turha jäädä kertauskutsuja odottelemaan ja kannattaa keskittyä jo ihan muihin juttuihin elämässä. Mutta haluan sanoa että sijoituksen takaisin saaminen kyllä oikeasti piristi mieltä ja paljon, ilman mitään sijoitusta oleminen kyllä tuntuisi siltä että armeija olisi tullut turhaan käytyä, niinkuin monilla(kuten itsellä) oli reserviläiskirjeestä hyvin negatiivisia reaktioita jos sijoitusta ei ollut.
Huolto on taisteluhuoltoa. Ilman huoltoa ja logistiikkaa ei ole taistelua.Huolto on elintärkeä juttu. tarvitaan huollon osaamista,
Rajan joukkoihin sijoitettu on samalla tavalla rajamies kuin rajalla varusmiehenä palvelleet. Rajavalvontaa ja muuta alaan/tehtäviin kuuluvaa koulutetaan kertauksissa. Toiminta poikkeusoloissa (esim. "tehostettu rajavalvonta") ja muu siihen liittyvä kerrotaan myös, kunhan joukko kutsutaan koolle. Siihenkin on ollut aiempina vuosina oma koulutuksensa. Rajalla on paljon muutakin väkeä kuin rajalla varusmiehinä palvelleita, etenkin johtajina ja erikoistehtävissä. Näin on aina ollut ja tulee olemaan entistä enemmän kun varusmiehiä siellä koulutetaan vain rajallinen määrä. Ei vain soppatykkiryhmän, hajautetussa toiminnassa myös "kätkövääpelin" ja logistiikkaryhmänsä tehtävä on elintärkeä joukon toimintaedellytysten ja taistelukeston kannalta.Reserviläiskirjettä odottelin sillon pari vuotta sarvi tahmeana, juoksin innossani postiluukusta hakemaan ja pettymys oli sanoin kuvaamaton kun mitään sijoituksia ei enää ollutkaan, vaikka armeijasta ei ollut vielä kovin montaa vuotta edes kulunut. Noh en antanut periksi vaan kävin tämän vuoden alussa vielä aluetoimistolla huvikseni kysymässä jos olisivat armosta jonkun sijoituksen antaneet. Yllätys oli suuri kun sijoitus olikin takaisin annettu ryhmänjohtajana, mutta isompi yllätys oli että tämä olikin PVn organisaation sijaan Rajavartiostossa. Olen siis Pvssä koulutettu huoltopalvelu AU(lue superspade). Kellään mitään ideaa minkälaista hommaa olisi mahdollisesti luvassa kertausharjoituksissa ja poikkeusoloissa, kun rajan sissit nyt ei ole kokoajan kenttäkeittimen äärellä syömässä? Muutenkin mietityttää että kun on sijoitettuna rajalle, niin kuuluuko esimerkiksi siihen ryhmään joka voidaan kutsua palvelukseen jo muunlaisissa poikkeusoloissa, jos esim tulee pakolaisvyöry rajan yli jne? Entäs saako pitää rajankarhua hihassa vai tuleeko oikeat rajanmiehet hirttämään?
Reserviläiskirjettä odottelin sillon pari vuotta sarvi tahmeana, juoksin innossani postiluukusta hakemaan ja pettymys oli sanoin kuvaamaton kun mitään sijoituksia ei enää ollutkaan, vaikka armeijasta ei ollut vielä kovin montaa vuotta edes kulunut. Noh en antanut periksi vaan kävin tämän vuoden alussa vielä aluetoimistolla huvikseni kysymässä jos olisivat armosta jonkun sijoituksen antaneet. Yllätys oli suuri kun sijoitus olikin takaisin annettu ryhmänjohtajana, mutta isompi yllätys oli että tämä olikin PVn organisaation sijaan Rajavartiostossa. Olen siis Pvssä koulutettu huoltopalvelu AU(lue superspade). Kellään mitään ideaa minkälaista hommaa olisi mahdollisesti luvassa kertausharjoituksissa ja poikkeusoloissa, kun rajan sissit nyt ei ole kokoajan kenttäkeittimen äärellä syömässä? Muutenkin mietityttää että kun on sijoitettuna rajalle, niin kuuluuko esimerkiksi siihen ryhmään joka voidaan kutsua palvelukseen jo muunlaisissa poikkeusoloissa, jos esim tulee pakolaisvyöry rajan yli jne? Entäs saako pitää rajankarhua hihassa vai tuleeko oikeat rajanmiehet hirttämään?