Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Ehkä joskus 80-luvulla eivät olleet, mutta viime vuodet kyse on ollut kieltämisestä, rajoittamisesta ja julkisen vallan roolin kasvattamisessa. Yksilön oikeudet eivät ole seksiä ja huumeita lukuunottamatta juuri kiinnostaneet.
Niin siis joskus 80-luvulla perustettiin vihreä liitto joka sitten rekisteröityi puolueeksi vuonna 88.
Ja kyllä juurikin silloinkin olivat kieltämässä.
 
Jotkut laskee pilvenpolton vapauttamisen liberaaliksi toimeksi. Jos jotain tuolla suunnalla saavat puuhasteltua, niin sitten.
Pilvenpolton vapauttaminen olisi tietysti liberaalia politiikkaa. Ehkäpä Sanna laillistaa marin. Mutta varmaan aika ei vielä ole kypsä tälläiselle asialle. Joskus tulevaisuudessa se on kuitenkin vääjäämättömästi edessä. Kannabisfarmit voisivat hidastaa maaseudun autioitumista.
 
Kari on ajaton...

DH5FwgsWsAEA9WY.jpg
 
Työvoimapula...

Tähän työhön ei löydy varteenotettavia hakijoita, vaikka Suomessa on yli 160 000 työtöntä – ”Nuoria ei kiinnosta”

Jos luin oikein, niin tämä ammattihenkilö saisi palkkaa 1.8 k euroa kk bruttona.....onhan se kyllä ihan helvettiä, kun ei ammattiväkeä kiinnosta! En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Onkohan tämä se tapaus, josta eräs työkaverini viime viikolla puhui....eli hän haki netistä tietoa, missä tämä yritys on ilmoittanut näistä avoimista työpaikoista, ei kuulemma ihan nopealla haulla löytänyt ilmoitusta.....en ole tosin varma, olisko se ollut tämä`?

Kyllähän Suomessa pitää metallialan ammattilainen saada duuniin kympillä tunti. Tuollainen korkean teknologian a-tappien sorvaaminen tosin kilpailennee sarjassa, jossa kisa on kovaa.
 
Firman on pakko pitää tilipussin Kiinan metallialan palkkojen tasolla koska Talouskasvu(tm). Periaatteessa "yrittäjät" ovat ulisemassa joko että valtion pitäisi tehdä asialle jotain tai sitten se on duunarien vika kun eivät kykene "rehelliseen työhön" heidän "rehellisillä palkoilla". Tästä seurannee tilanne, että palkat eivät tule olemaan koskaan tarpeeksi alhaiset jotta talouskasvu ei pysähtyisi. Sitä voikin arvoisa baikal och kumpp. miettiä taskulaskimen äärellä, että milloin kamelin selkä katkeaa, missä on se kriittinen piste eli missä kohtaa talouskasvua työssäkäyvä populaatio ei kykene palkkatuloilla kuittaamaan valtion menoja kun Suomi Oy ei todellakaan ole lähelläkään globalistisen talouskasvun keskipistettä. Karsintaanko menoja loputtomiin eli valtio ulosmitataan vai laitetaanko populaatiota vihervasurin voimalla pakkotöihin kolhooseihin jos 1 juuro/tunti-palkka ei nappaa laiskuriduunaria?
 
Kannabisfarmit voisivat hidastaa maaseudun autioitumista.

Ne ovat tehneet sitä jo vuosia, jos saan huomauttaa täältä periferiasta. Kiinni ovat jääneet lähinnä siksi, että sähköyhtiöt ovat tainneet tehdä jetsoneille ilmoja rankasta sähkönkulutuksesta keskellä ei mitään....paras tapaus oli, kun uudisasukasyrittäjä osti autiotalon, jossa oli elossa oleva sähköliittymä. Laajennusosa ja porakaivo isolla rahalla. Ongelmaksi muodostui kertoman mukaan se, että keskellä ei mitään kului niin helvetisti sähköä.....ja niinhän se miekkapartio kahautti farmin pihaan. Tarinalle ei ole onnellista loppua niinkuin hollywoodin uudisraivaajaelokuvissa.

En ole läheskään niin varma, että nämä sudensuojeluun valjastetut miekkapartiot olisivat pelkästään -suden takia- liikenteessä. Syrjäteillä näkee, on nähnyt jo 20 vuotta, kaikenlaista vipeltäjää, kummallisia parkkisuorituksia autoille, kaupuntilaisvaatteisiin sonnustautuneita miehenköriläitä tienvarsilla odottamassa jotain....mitä ihmettä? Marjojen kypsymistä vai laskevat hirvien liikkeitä.....

Vahvensin tuossa. Harva-alueilla, missä ihmiset tuntevat toisensa tällaiset heput pistävät silmään kuin tulinen naula jossain etelä-Sotkamon tai Kaavin peräteillä.

Kasvattakaa vaan kaupuntilaiset kannabiksenne vaikka siirtolapuutarhoissa:cool:, pliis, ei täällä periferiassa tätä liiketoimintamuotoa kaivata.
 
Firman on pakko pitää tilipussin Kiinan metallialan palkkojen tasolla koska Talouskasvu(tm).

Tai sitten sitä toimintaa on kehitettävä siten, ettei se kiinalainen hikipaja pysty noin vaan samaan. Sitä varten kai tässä maassa on koulutettu väkeä. Ihan turha on kuvitella, että vaikka suomalaisprole vetäisi pipo likomärkänä 700 eurolla kk pyhät arjet kiinalaisia vastaan niin hinnalla pärjätään....ei tapahtu. Jos hintakisaan lähdetään, niin Kiina pistää kylmästi paremmaksi keinoilla, joita ei lännellä ole -vielä- käytössä.

Jos taas yritystason osaaminen ja prolen kouluttaminen onkin tyhjän kanssa, niin sitten ollaan tulossa joka tapauksessa Toden äärelle.
 
Ne ovat tehneet sitä jo vuosia, jos saan huomauttaa täältä periferiasta.
Varmasti on kaikkien tiedossa, että myös maaseudulla kannabis kasvaa ja kukoistaa. Tässä kohti täytyy kuitenkin mainita, että lainaamasi kohta oli huumoria. Kukaan tuskin vakavissaan kuvittelee, että kannabiksen kasvatus voisi pysäyttää kaupungistumisen. Jokin hyvin, hyvin pieni vaikutus sillä voisi olla.

Noin puoli vuotta sitten joku keskustalainen kyllä ehdotti kannabista ratkaisuksi maaseudun kuihtumiseen. :D Idea ei saanut kannatusta puoluetovereilta.
 
Tai sitten sitä toimintaa on kehitettävä siten, ettei se kiinalainen hikipaja pysty noin vaan samaan. Sitä varten kai tässä maassa on koulutettu väkeä. Ihan turha on kuvitella, että vaikka suomalaisprole vetäisi pipo likomärkänä 700 eurolla kk pyhät arjet kiinalaisia vastaan niin hinnalla pärjätään....ei tapahtu. Jos hintakisaan lähdetään, niin Kiina pistää kylmästi paremmaksi keinoilla, joita ei lännellä ole -vielä- käytössä.

Jos taas yritystason osaaminen ja prolen kouluttaminen onkin tyhjän kanssa, niin sitten ollaan tulossa joka tapauksessa Toden äärelle.

Kyllähän sitä metallipajan toimintaa kehitetään koko ajan: laitetaan lisää työtehtäviä saman palkkakuitin vastineeksi. Monasti tämä tulee uuden tekniikan varjolla eli kohta sorvin ääreen ei sovellu kohta kuin väh. 15 vuoden työkokemuksen omaavat tekniikan tohtorit tuota 1,8 donan palkkaa vasten.

Kiinassa ei mitään TESsejä ja yms. skeidaa harjoiteta vaan jos sulattomassa joku muotintekijä vahingossa kompastuu masuuniin niin tuosta ei tule mitään sanktioita tahi muita kuluja vaan voi sanoa duunarin lähimmäisille että tämä oli duunarin oma vika, vattuuko tuli meille töihin... ja sitten vaan uutta duunaria kehiin ja näitähän riittää maaseudulta jonoksi asti. Miten Suomi Oy kilpailee tuollaiselle markkinalle? Voiko Kiinan meininkiä jotenkin edes pistää paremmaksi jos Suomi Oy:n johto haluaisi näyttää närhen munat Kiinan kommarijohdolle? haha
 
Työvoimapula...

Tähän työhön ei löydy varteenotettavia hakijoita, vaikka Suomessa on yli 160 000 työtöntä – ”Nuoria ei kiinnosta”
Koneistamo Vehviläinen Oy:n toimitusjohtaja Petri Vehviläinen sanoo, että alan vetovoima on hiipunut nuorten keskuudessa.

Koneistamo Vehviläinen Oy:n toimitusjohtaja Petri Vehviläinen sanoo, että alan vetovoima on hiipunut nuorten keskuudessa.
Kuva: Roni Lehti / Lehtikuva

Jaa
Julkaistu: 9:20

Koulutus ei ratkaise hallituksen työllisyystavoitetta, koska se vaikuttaa hitaasti.

Loimaalainen Koneistamo Vehviläinen etsii riveihinsä koneistajaa, mutta varteenotettavia hakijoita ei ole ilmaantunut.

– Koneistajista on pulaa koko tällä seudulla, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Petri Vehviläinen STT:lle puhelimessa.

Työ- ja elinkeinotoimistojen ammattibarometri osoittaa havainnon oikeaksi. Pulaa koneistajista on lähes koko maassa.

– Nuoria ei metalliala kiinnosta. Alan vetovoima on vuosi vuodelta hiipunut, alaa perheyrityksessä jo pidemmän aikaa seurannut Vehviläinen tulkitsee.
...
Koneistamo Vehviläisen toimitusjohtaja toivoo, että päättäjät muistaisivat, että Suomessa teollisuus on suuri työllistäjä.

– Jos kouluilta leikataan määrärahoja, se ei ainakaan paranna tilannetta, Vehviläinen sanoo.

Vehviläisen mukaan myös pinttyneitä vanhoja mielikuvia metallihommien raskaudesta ja likaisuudesta ja pimeistä pajoista pitäisi päivittää.

Ehkä näillä keinoin saataisiin koneistaja houkuteltua töihin.

Vehviläisen mukaan metallityöntekijälle Varsinais-Suomessa on tavattu maksaa 1 800 eurosta ylöspäin, mutta kokeneemmille pitää maksaa huomattavasti enemmän.

Korjattu aiempaa uutista kello

14.11: Jutusta saattoi saada sen virheellisen käsityksen, että koneistamo Vehviläinen olisi hakenut työntekijää 1 800 euron palkalla. Hakemuksessa ei oltu rajattu, kuinka kokenutta haettiin.

Ensin kauhea itku, kun ei oo hakijoita ja sitten palkka 1800 euroa. Siinä oli saman tien vastaus, miksi ei oo hakijoita. Kun se yhdelle ihmiselle sopiva vuokra-asunto maksaa pienessä kaupungissakin (esim Pori, Hämeenlinna) sen 600 euroa kuussa, niin tuskin ainakaan työn perässä muuttajia tuolla houkutellaan
 
Entäs sitten kun ikää on tarpeeksi ja voimat loppu eikä pysty enää pitämään itsestään huolta. Kuula kalloon vai kirkonkylään hoitolaitokseen?
 
Back
Top