Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

HS:n jutusta:

"Ohisalon ulostulo lisäsi entisestään jännitteitä vihreiden ja keskustan välillä. Se herätti tyytymättömyyttä myös Sdp:ssä. Hallituskumppanit olisivat halunneet, että asiasta sovitaan ensin hallituksen piirissä.
Kun katsoo esim. ohisalon ja Haaviston tapaa toimia niin en ihmettele yhtään että muut tuskastuu.
No toisaalta ei tämä ainakaan itselleni tule yllätyksen
 
Virheillä on nyt joku power-trippi päällä, kun ovat arvokkaissa ministerinsalkuissa kiinni. Tekevät mitä huvittaa ja päättävät yksin asioista muilta kysymättä, laillisuuden rajoja hipoen ja välillä harmaalle alueellekin eksyen. Päätökset tehdään ideologia- ja tunnepohjalta, realiteeteista välittämättä.

Näiden röyhkeys ja piittaamattomuus tulee vain kasvamaan. Hallituskumppaneiden on jossain vaiheessa pakko painaa virheiden keulimiselle jarrua, niin kuin nyt on jo vähän esimerkkiä nähty.
 
NEUVOTTELUT pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa ovat venyneet iltaan.

On helmikuun ensimmäinen sunnuntai. Seuraavana päivänä hallituksen on määrä kokoontua Vuosaareen ilmastokokoukseensa, johon kohdistuu suuria odotuksia.

Erimielisyys kokouksessa julkistettavista toimista on kuitenkin iso. Huoneessa istuu hallituksen johtoviisikko avustajineen.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ja vihreiden Maria Ohisalo ottavat neuvottelujen viime metreillä yhteen. Ohisalo haluaa maankäyttösektorin ilmastonieluista tiukemman kirjauksen. Kyse on käytännössä siitä, miten paljon Suomen metsiä hakataan. Ohisalo saa tukea vasemmistoliiton puheenjohtajalta Li Anderssonilta.

Kulmuni asettuu vastaan. Hän saa tuekseen pääministeri Sanna Marinin (sd). Marinin mielestä asiasta jo saavutettu kompromissi saa kelvata.

Kello yhdeksän jälkeen illalla Ohisalo avustajineen yllättäen poistuu neuvotteluista sanomatta syytä.

Muiden puolueiden hämmästyneet neuvottelijat jäävät Kesärantaan. Hieman myöhemmin he saavat viestillä tiedon, että Ohisalo on lähtenyt vihreiden eduskuntaryhmän ylimääräiseen kokoukseen.

VIHREIDEN puolue-elimet ovat olleet koko viikonlopun hälytystilassa. Nyt eduskuntaryhmä on kutsuttu koolle. Kokouksessa on kriisitunnelma.

Tytöt, tytöt, nyt ei olla koulubileissä, nyt ollaan töissä!
2qtn7f.jpg
 
Tytöt, tytöt, nyt ei olla koulubileissä, nyt ollaan töissä!
Katso liite: 37449
Tämä on hauska tarina, valitettavasti se on myös osin Suomen kohtalon kysymys!

aikoinaan kun turpeesta päätettiin niin ainoastaan laskentatapa teki siitä saastuttavaa.

Ja nyt vihreät ajaa laskentatapaa jolla Suomen metsien hiilinielua tullaan pienentämään
 
Turve tai metsien hiilinielut ei ole Suomen kohtalonkysymys. Tässä täytyy antaa tuki vihreille.
 
Turve tai metsien hiilinielut ei ole Suomen kohtalonkysymys. Tässä täytyy antaa tuki vihreille.
Ei ollut kovin yllättävää sinulta.

Jos meillä laskettaisiin turve samoin kuin Ruotsissa niin jo sillä päästäisiin eteenpäin tässä psykoosin torjunnassa.
Ja Suomen metsien hiilinielun laskeminen on todellakin tärkeää Suomelle.
Toki ymmärrän että viherpiipertäjät yrittää vähätellä sen merkitystä.
 
Vihreää maailmanparannushurmosta.Suomi olisi turpeen luokitellut hitaasti uusutuvaksi mutta EU vihreiden avustuksella torppasi sen.Suomesta 30 prosenttia on suota josta nostetaan 0,5 prosentilta. Enempi energiaa kokonaismääränä kuin pohjanmeren öljyssä.Norja varmaankin näyttää esimerkkiä ja lopeuttaa öljyn porauksen."Turpeen polttoainekäytöstä ja sen luokittelusta on erimielisyyttä. Euroopan unioni ja Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC luokittelevat turpeen fossiiliseksi polttoaineeksi.[18] EU-parlamentin ympäristövaliokunta torjui Suomen yritykset sisällyttää turve uusiutuvien energialähteiden listalle heinäkuun 2008 alussa.[19] Suomen poliitikot luokittelevat turpeen hitaasti uusiutuvaksi biomassapolttoaineeksi.[20] Tähän määritelmään päätyi Kauppa- ja teollisuusministeriön vuonna 2000 julkaisema selvitys Turpeen asema Suomen kasvihuonekaasutaseissa.[21] KTM:n julkaisun ovat laatineet KTM:n tilauksesta Patrick Crill (USA), Ken Hargreaves (UK) ja Atte Korhola (Helsingin yliopisto). Selvityksen johtopäätös oli, että turve tulisi luokitella hitaasti uusiutuvaksi biopolttoaineeksi.
 
Ei ollut kovin yllättävää sinulta.

Jos meillä laskettaisiin turve samoin kuin Ruotsissa niin jo sillä päästäisiin eteenpäin tässä psykoosin torjunnassa.
Ja Suomen metsien hiilinielun laskeminen on todellakin tärkeää Suomelle.
Toki ymmärrän että viherpiipertäjät yrittää vähätellä sen merkitystä.
Turpeen energiakäyttö aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin koko henkilöautoliikenne. Kyseessä on hyvin merkittävä asia, josta onneksi voidaan ja tullaan luopumaan.
 
Turpeen energiakäyttö aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin koko henkilöautoliikenne. Kyseessä on hyvin merkittävä asia, josta onneksi voidaan ja tullaan luopumaan.
Paskaa puhut.
 
Toki jos turpeesta ei haluta luopua, niin vaihtoehtoisesti suomalaiset voi luopua esimerkiksi henkilöautoliikenteestä. Tosin turpeen energiakäyttö aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin henkilöautoliikenne, joten henkilöautoliikenteen lisäksi tulee luopua jostain muustakin.
 
Turpeen energiakäyttö aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin koko henkilöautoliikenne. Kyseessä on hyvin merkittävä asia, josta onneksi voidaan ja tullaan luopumaan.
Ja taas vihreiden kommentti joka ei pidä paikkaansa. Jo pelkästään kivihiilen polton lopettaminen ja korvaaminen turpeella vähentäisi meidän päästöjä. Ja jos laskettaisiin samalla lailla kuin tuossa naapurissa "Ruotsissa " niin huomattavasti. Ja saattaisin jopa kaikki rahat jäämään Suomeen.!
 
Virheillä on nyt joku power-trippi päällä, kun ovat arvokkaissa ministerinsalkuissa kiinni. Tekevät mitä huvittaa ja päättävät yksin asioista muilta kysymättä, laillisuuden rajoja hipoen ja välillä harmaalle alueellekin eksyen. Päätökset tehdään ideologia- ja tunnepohjalta, realiteeteista välittämättä.

Näiden röyhkeys ja piittaamattomuus tulee vain kasvamaan. Hallituskumppaneiden on jossain vaiheessa pakko painaa virheiden keulimiselle jarrua, niin kuin nyt on jo vähän esimerkkiä nähty.

Vihreät on nykypäivän Lapuan Liike. Uskossaan vilpittömiä ja ehdottomia kuten nuo edeltäjänsäkin. Vihreitä voi luonnehtia oikein hyvin Uuno Hannulan sanoin: "Me teemme mitä tahdomme."
 
Ja taas vihreiden kommentti joka ei pidä paikkaansa. Jo pelkästään kivihiilen polton lopettaminen ja korvaaminen turpeella vähentäisi meidän päästöjä. Ja jos laskettaisiin samalla lailla kuin tuossa naapurissa "Ruotsissa " niin huomattavasti. Ja saattaisin jopa kaikki rahat jäämään Suomeen.!
Kivihiilen energiakäyttö tulee loppumaan, aivan kuten turpeenkin.

Toki jos turpeesta ei haluta luopua, niin vaihtoehtoisesti suomalaiset voi luopua esimerkiksi henkilöautoliikenteestä. Tosin turpeen energiakäyttö aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin henkilöautoliikenne, joten henkilöautoliikenteen lisäksi tulee luopua jostain muustakin.
Pistätkö faktaa missä osoitetaan että turve aiheuttaa enemmän päästöjä kuin henkilöauto liikenne.

Minä olen täysin valmis luopumaan turpeesta sitten kun on keksitty tekniikat että öljyä ei enään käytetä,
Sitä ennemmin ainoan kotimaisen enerkian käytöstä luopuminen on vain TYPERÄÄ
 
Pistätkö faktaa missä osoitetaan että turve aiheuttaa enemmän päästöjä kuin henkilöauto liikenne.
Laajasti uutisoitu asia, mutta täältä voit hankkia lisätietoa turpeesta

Laajasti uutisoitu asia, mutta täältä voit hankkia lisätietoa turpeesta

Täysin vihreiden propaganda sivusto
 
Back
Top