Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Valitettavaa, mutta mitäs luulette, kumpiko duunari on paremmassa asemassa seuraavaa työpaikkaa hakiessaan? Se, joka lähti kahdeksi vuodeksi Ukiin Mersuja takomaan vai se, joka jäi soffalle loikoilemaan?

Tämä olisi monelle hyvä oivallus. Uutta työtä on aina parempi hakea työssäkävijän kuin työttömän statuksella. Nuoresta ja koulutetusta pitkäaikaistyöttömästä nyt puhumattakaan. Työelämään penetroituminen vaatii joskus nöyrää mieltä ja perspiraatiota.
 
AutaMinuaKaikessa hoitaja :giggle: oli jossain vaiheessa selitys AMK Sairaanhoitajasta.
Terveydenhuollossa todellisten tiedon ja taitojen tilalle tuotiin hoitotiede joka on astrologia kaltainen humpuuki "tiede".
Mielestäni tälle oli kaksi ponnetta, opettajille jotka eivät ole olleet pitkään aikaan todellisessa hoitotyössä, kehityksen seuraaminen on vaikeaa ja työlästä. Hoitotieteessa opettaja määärittää mikä on oikein. Helppoa opettajalle. Toinen oli tuo aikaisemmin mainittu ajatus julkishallinnon palkkaajattelusta, "korkeakoulututkinnolla" saa paremman palkan.
Vuosituhannen alussa opettajat kertoivat, ettei AMK sairaanhoitaja mikään mummon kääntäjä, vaan kehittäjä ja uuden luoja.

Kukaan ei kysynyt työnantajilta, mitä tarvitaan, eikä ole kysynyt sen jälkeenkään.

Lasketaan sisäänpääsykriteerejä ja vesitetään tutkintojen sisältö. Lopuksi leikataan vielä rahoitusta.

Mikä voisi mennä vikaan?
 
Hieno homma että Suomessa pyritään todelliseen tutkintaan eikä ajeta jo ennen prosessia asemiin sen mukaan minkä puolueen mandaatilla ollaan mukana.

Ans kattoo saako poliisikaan itse asiasta sen paremnin tolkkua?
Kukas meillä on asteikossa ylin poliisin esimiehistä? No vihreähän sieltäkin löytyy.

En pidätä hengitystäni sen suhteen, että poliisi löytäisi riittävästi aihetta syyteharkintaan asti. Ja vaikka löytäisikin, niin käsketään olla löytämättä.
 
Kukas meillä on asteikossa ylin poliisin esimiehistä? No vihreähän sieltäkin löytyy.

En pidätä hengitystäni sen suhteen, että poliisi löytäisi riittävästi aihetta syyteharkintaan asti. Ja vaikka löytäisikin, niin käsketään olla löytämättä.

Yleisönosastoja lukiessa näkee ainakin sen että syyllisyydestä on tietyissä piireissä jo ennen tutkintaa päätetty. Jos esitutkinnassa ilmenee ettei tässä mitään olekaan niin silloin pitää tietysti kehitellä salaliittoteoria. Kuka nyt haluaisi olla väärässä?
 
Yleisönosastoja lukiessa näkee ainakin sen että syyllisyydestä on tietyissä piireissä jo ennen tutkintaa päätetty. Jos esitutkinnassa ilmenee ettei tässä mitään olekaan niin silloin pitää tietysti kehitellä salaliittoteoria. Kuka nyt haluaisi olla väärässä?

Presidenttipeli voi olla syynä, miksi muut hallituspuolueet eivät lyöneet hommaa seis jo valiokunnassa? Saavat Haaviston pois pelistä.
 
Vihreiden Ohisalo: Haavisto voi jatkaa ulkoministerinä
Hallituspuolueiden edustajat kommentoivat perustuslakivaliokunnan päätöstä vähäsanaisesti.
a8036cc325b44923a1dd3205fa919f88.jpg

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo eduskunnan suullisella kyselytunnilla viime viikon torstaina. (KUVA: EMMI KORHONEN)
Teemu Muhonen HS
Julkaistu: 19.2. 14:44 , Päivitetty: 19.2. 14:50

Pekka Haavisto (vihr) voi jatkaa ulkoministerinä esitutkinnan ajan, sanoo vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo.

Haavistolla on minun luottamukseni. Kyllä voi jatkaa”, Ohisalo vastasi toimittajien kysymykseen eduskunnassa.

 
Mä kannatan ehdottomasti pääsykokeiden poistamista korkeakouluista ja yliopistoista. Näin:

1. Kuka vaan voikoon opiskella aproja avoimessa. Kukaan ei saa kahdesta ekasta aprosta opintotukea.

2. Kumua lukemaan päästetään parhailla arvosanoilla tehdyt aprot.

3. Syventäviin päästetään parhailla arvosanoilla tehdyt kumut.

4. Opintotuki opintopisteistä - ei opiskeluajasta. Arvosanakerroin. 50 opintopistettä nelosen arvosanalla vuodessa = 20 000€. 50 opintopistettä kakkosen arvosanalla vuodessa = 10 000€. 30 opintopistettä vuodessa kolmosen arvosanalla = 9 000€ vuodessa. Mutta ei pennin latia ennen kuin kaksi ekaa aproa on tehty ilmaiseksi.

Eli nopeasti (60 opintopisteetä tai yli per vuosi) hyvin arvosanoin opiskeleva pystyy elämään opiskeluilla, muut hankkikoot muita tuloja. (Korkeakoulutus on etuoikeus, ei elämäntapa.)

5. Oikeus opiskella miten paljon vain, mutta tukea saa vain yhteen putkeen. Eli jos maisteri tai dippainssi haluaa opiskella toisen tutkinnon, niin siitä vaan, mutta ilman että saa yhteiskunnalta rahoitusta elämiseen.

6. Kaikki ahkeruudesta rankaiseminen pois. Eli jos tienaa työllä, niin opintotukia ei joudu maksamaan takaisin.
Tämä malli olisi mielenkiintoinen! Saako tämän nostaa keskusteluun sopivan puolueen valmisteluelimissä?
 
Vihreiden Ohisalo: Haavisto voi jatkaa ulkoministerinä
Hallituspuolueiden edustajat kommentoivat perustuslakivaliokunnan päätöstä vähäsanaisesti.
a8036cc325b44923a1dd3205fa919f88.jpg

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo eduskunnan suullisella kyselytunnilla viime viikon torstaina. (KUVA: EMMI KORHONEN)
Teemu Muhonen HS
Julkaistu: 19.2. 14:44 , Päivitetty: 19.2. 14:50

Pekka Haavisto (vihr) voi jatkaa ulkoministerinä esitutkinnan ajan, sanoo vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo.

Haavistolla on minun luottamukseni. Kyllä voi jatkaa”, Ohisalo vastasi toimittajien kysymykseen eduskunnassa.


Odotan mielenkiinnolla Martin Scheinin & professorien kannanottoa Ohisalon välittömään luottamuksenosoitukseen.

En kylläkään pyörry jos sellaista ei kuulu.

 
Kyllä se on sairasta sakkia tuo nykynuoriso,tai sitten niillä on joku keskinäinen sopimus saikkareista,vuorotellen ovat saikkarilla,joka vitun viikko jompikumpi pois,nämä sankarit tulivat reilu puoli vuotta sitten,edellisten sairastelijoiden tilalle,me vanhat ollaan töissä,kumma kun me ollaan niin saatanan terveitä,en ottaisi itse nuoria töihin jos yrittäjä oisin,liian monta lintsaria nähnyt..joku on mennyt pahasti pieleen nuorison kasvatuksessa..
 
Mielenkiintoinen "rajaus"...erityisedustajan nimeäminen Tuomisen tilalle jäi pois..
....
Perustuslakivaliokunta päätti aloittaa esitutkinnan ulkoministeri Haaviston virkatoimista. Valiokunta rajasi tutkinnan kysymyksiin, miksi Haavisto valmisteli konsulipäällikkö Pasi Tuomisen siirtoa toisiin tehtäviin.


Esitutkinta on rajattu koskemaan vain ulkoministeri Haaviston menettelyä konsulipäällikkö Tuomisen virkajärjestelyissä.
...
Hallitus ei ollut syksyllä tehnyt poliittista päätöstä al-Holin Isis-vankileirin suomalaisten kotiuttamisesta, ja konsulipäällikkö Tuominen piti ministeri Haaviston määräyksiä lainvastaisina. Haavisto nimitti al-Holin asiaa hoitamaan erityisedustajan ja valmisteli konsulipäällikkö Tuomisen siirtoa toisiin tehtäviin.

 
Tämä malli olisi mielenkiintoinen! Saako tämän nostaa keskusteluun sopivan puolueen valmisteluelimissä?

Tietysti.

Tosta puuttuu pari tärkeää asiaa, joten voitte halutessanne lähestyä mua. Konsultoin lompakko-orientoituneella otteella mielelläni.

Eiköhän @Pihatonttu olisi vaan tyytyväinen jos tämä idea ottaisi tuulta allensa...

Ei olisi. Vituttaisi kuin pientä eläintä.

Mun elämäni isoimpia vitutuksen aiheita on se, että mun ajattelu ja ideointi tuntuu kelpaavan tosi moneen suuntaan, mutta vain ilman minua.

Raha, kunnia, uramahdollisuudet, eläkekertymä yms. menevät aina niille jotka ovat liian tyhmiä ja/tai epäluovia keksimään itse mitään. Se vituttaa.

Sitten kun ne nyysii muiden ajattelua omaksi edukseen, niin ne lähes poikkeuksetta eivät käsitä asiaa kunnolla, joten se toteutukseen menevä juttu on yleensä paljon huonompi kuin alkuperäinen ajatus.

Olisin tyytyväinen vain siinä tapauksessa että olisin itse siinä joukossa joka hyötyy palkan, palkkioiden, korvausten, eläkekertymän ja/tai muun Euroopan keskuspankin leimalla varustetun muodossa siitä ajatustyöstä mitä teen.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top