Voi olla, että erilaiset valtiot houkuttelevat erilaisia maahanmuuttajia.
Houkuttelevuus on yksi asia, toinen on maahan pääseminen. Ei puheena olevaan Usaan läpsytellä sisään ihan kutsumatta, sillä on pakolaiskiintiönsä, joka on mittaluokassa öööö, kun ottaa huomioon Usan väkimäärän ja kansantalouden koon. Hitu kissan viiksessä.
Sanon nyt täsmällisesti esimerkin: meidän pitäjässä turkkilaistaustaiset tytöt takovat peruskoulusta todistuksia, joihin vain aniharva kantispentu yltää. Venäläis- ja ukrainalaistaustaisissa löytyy myös halvatun hyviä oppijoita. Turkkilaistyttö, joka oppi suomen kielen vasta pari vuotta sitten kirjoittaa sähelsi ylioppilaaksi arvosanoja en tiedä. Venäläisperäiset tekevät samaa jatkuvasti, osaavat suomen kielen siinä kuin muutkin tallaajat.
Naapurikaupunkia siunattiin takavuosina -sadoilla- maahanmuuttajilla ja valtio avasi rahapellit kotouttamiseen. Tulokset ovat mitä ovat. Nyt ei puhuta turkkilaisista tai venäläisistä tai ukrainalaisista. Perhana, pikkukaupuntiin hukkapilkalla muodostui hetikohta omat puhtoiset lähiöt, joissa kuulee VAIN kieliä, joista suomalainen ei ota selvää lainkaan. Kantispennuilla ei ole asiaa noihin oivallisiin asujaimistoihin ja nämä kotoutujat hallinnoivat ns. yhteisiä alueita.
Suotta vänkäät. Kyllä tulijoilla ja tulijoilla on eroa, pitää olla toivoton aasi, jos eroja ei huomaa.
Mutta kato nyt miten näistä asioista pitää kirjoittaa, ettei joku jalkojaan pöydällä lepuuttava vihapuhevirkailija puutu kirjoitteluun.
Ja sitten amerikkalaisen kotoutumisen esimerkki a.d. 2020