Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Vähän jäi tosiaan häiritsemään, kun jossain vaiheessa Purra hieman näykkäisi Kokoomuksen suuntaan. Ei olisi opposition pitänyt ollenkaan keskenään känistä vaan yhdessä nuijia Marinia maanrakoon oikein urakalla, sillä tilaisuuksiahan oli.

Itse jäin kaipaamaan sitä, että olisivat esimerkiksi havainnollistaneet EU-maksuja vertaamalla niitä vaikka sotakorvauksiin. Iltalehden toissapäiväisen jutun mukaan "Suomen EU-jäsenmaksu kasvaa noin neljä prosenttia. Suomi maksaa jatkossa EU:lle nettona yhteensä noin 5,9 miljardia euroa seitsenvuotisen budjettikauden aikana." Sotakorvauksista olen jossain nähnyt kirjoitettavan, että niiden arvo nykyrahassa olisi noin 5 miljardia euroa. Olisi varsinkin vanhemmalle väelle auennut paremmin suuruusluokat mistä tässä väännetään.

Kokoomuksen liittovaltion eteen tehdystä työstä ei saisi muistuttaa?
EU on nimenomaan Euroopan demarien ja kokoomuslaisten projekti sulle mulle periaatteella.
 
Jos politiikasta ja hyvinvointivaltiosta keskustellaan niin nämä asiat olisi niitä perustavanlaatusia tukiverkkoja jotta kansalaisella olisi jokin mahdollisuus
  • Ilmainen laadukas koulutus
  • Tukiverkosto joka ei ole ansa jos jäät työttömäksi, esim perustulo subventoituna
  • Lapsilisät sekä vanhempainvapaat
  • Indeksiin sidotut eläkkeet
  • Ilmainen terveydenhuolto
  • Kannustus yrittämiseen, byrokratian selventäminen.
 
Noista on varaa säilyttää yksi tai kaksi jos viimeinen kohta toteutetaan.
 
Mafiasta puheen ollen tekee mieli mainita, että oli italialaisten onni, että koronavirus iski pahiten Pohjois-Italiaan. Mafia on vahvimmillaan Etelä-Italiassa ja on siellä mukana sairaaloiden toiminnassa. Paikallisten lekurien mielestä osa näistä sairaaloista on samalla tasolla kehitysmaiden sairaaloiden kanssa.

FT: How the Mafia infiltrated Italy’s hospitals and laundered the profits globally

Local doctors describe some of Calabria’s hospitals, which are suffocating under mountains of debt built up through corruption, mismanagement and embezzlement, as on a par with the developing world.

In the corrupt hospital in Lamezia Terme, anti-Mafia investigators found evidence of widespread malpractice. Some employees were recorded joking as they discussed putting a newborn baby into a faulty incubator. “This time prepare yourself, in case they arrest us,” one said as he laughed. “That incubator with the melted wires is disgusting. God bless us all tonight. I’ll be at home praying [for the infant] with rosary beads.” His colleague laughs again: “I hope it works.”

In another recording, an employee tells how a patient in a critical condition was dropped from a stretcher in an ambulance: “Let’s hope he doesn’t die because if he does, there will be trouble.”
 
Kokoomuksen liittovaltion eteen tehdystä työstä ei saisi muistuttaa?
EU on nimenomaan Euroopan demarien ja kokoomuslaisten projekti sulle mulle periaatteella.

Jep, ja kun siihen lisää vielä Vihreät, niin paketti on kasassa. Tämä kolmikko on hyvin pitkälle määrittänyt suomalaiskäyttäytymisen ja -suhtautumisen elimiin. Mallioppiluus on sdp-kok-vihr tieten puskema malli...jota kepu ei ole oikeasti koskaan kyseenalaistanut.

Mallioppiluudessa ei sinänsä ole mitään vikaa, kunhan ei liukua tule ihan Hölmölään. Ja tuo liuku ei ole enää horisontissa vaan fakta jo ajat sitten.

Mutta mitäpä tuoda tilalle ja sillä tavoin, ettei jäädä iivanan kanssa kahelleen?
 
Pitäisi pusertaa diili Yhdysvaltain ja Britannian kanssa, siihen olisi nyt ikkuna, ei ole välttämättä kauan.
 
Itse jäin kaipaamaan sitä, että olisivat esimerkiksi havainnollistaneet EU-maksuja vertaamalla niitä vaikka sotakorvauksiin. Iltalehden toissapäiväisen jutun mukaan "Suomen EU-jäsenmaksu kasvaa noin neljä prosenttia. Suomi maksaa jatkossa EU:lle nettona yhteensä noin 5,9 miljardia euroa seitsenvuotisen budjettikauden aikana." Sotakorvauksista olen jossain nähnyt kirjoitettavan, että niiden arvo nykyrahassa olisi noin 5 miljardia euroa. Olisi varsinkin vanhemmalle väelle auennut paremmin suuruusluokat mistä tässä väännetään.

Toisaalta sotakorvauksiin paloi yhdeksässä vuodessa karkeasti yksittäisen vuoden budjetin verran. EU-nettomaksu on seitsemän vuoden aikana kymmenisen prosenttia yksittäisen vuoden budjetista. Ihan saman mittaluokan asia ei ole kyseessä vaikka merkittävästä summasta toki puhutaan.
 
Totta, sotakorvaukset on paljon pienemmän mittaluokan asia kuin verotusoikeuden luovuttaminen vaaleilla valitsemattomille byrokraateille.
 
Poliittista pääomaa on kerätty Lipposen ajoista asti.

Luulisi, että sitä on jo kertynyt aika tavalla. Nyt olisi ollut hyvä hetki käyttää se vaikka kaikki kerralla, ettei ala vanhemmasta päästä happanemaan. Sanna olisi voinut pyytää vähän förskottiakin, kun ollaan sentään mallioppilas ja aina valmiina kuin Melperi sotaan.
 
Pohdin muuten ihan samaa. Mihinköhän sitä säästetään ja milloin sitä aletaan köyttämään käyttämään? Katainen taisi osansa siitä käyttää ja samoin Rehn.
 
Jostain syystä repesin:
Pääministeri Sanna Marin jää lomalle ”rankan kevään ja alkukesän jälkeen”

Rahat on tuhlattu niin voipi jäädä hyvällä omallatunnolla lomailemaan. Vihervasemisto mitään katua osaa niin sen vuoksi omatunto on aina kiiltävä ja puhdas.
 
EUsta irtoaminen tarkoittaisi myös sitä, että oltaisiin taas iivanan kanssa kahdestaan. Ei hyvä.

Niin,

Tämä keskustelu usein nojaa talousteoreettisiin malleihin ja on jotenkin puolitiessään, että mikäs se vaihtoehto sitten on. Kun katsoo nykyisten puolueiden johtohahmoja, mistä tahansa puolueesta, niin tämäkö sitten olisi se jengi joka EU -eron jälkeen neuvottelee uudet tullisopimukset? Viime kädessä talous ei ole teoreettista mallintamista vaan valtiosopimukset tehdään luottamuksella ja suhteilla. Jokainen voi laittaa nykyisten puolueiden puheenjohtajat riviin ja miettiä onko niitä suhteita vaiko eikö.

Suomen tavaraviennistä on 59% EU -alueelle. Aasia hyvänä kakkosena 14% ja USA kolmantena 7%.

Onhan se mielenkiintoinen ajatus, että erotaan EU:sta että voidaan viedä sinne paremmin tavaraa.

Simpauttaja
 
Back
Top