Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Kysymykseni: Vaadit yrityksille paljon voittoa jne., miksi yritykset esim. Ruotsissa ovat tyytyväisiä paljon pienempiin liikevoittoihin kuin Suomessa? Teollisuudessa (perus) kehitetään toimintoja ja ollaan tyytyväisiä 3-5% prosentin liikevoittoihin ja Suomessa se ei riitä? Miten Unkarissa?
Olisi kiva nähdä lähde sille, että Ruotsissa yksityiset yritykset tyytyvät pienempään liikevoittoon.

Ja muutenhan tässä on kyse ihan tavallisesta markkinataloudesta, eli sijoitetulle pääomalle halutaan tuottoa. Jos sitä ei saada, se sijoitetaan muualle.
 
Vasemmisto haluaa rapauttaa maanpuolustuksen työvoimapulan nimissä.

Minkä helvetin työvoimapulan kysyn vaan? Tai ainakaan sellainen työvoimapula, johon vastaus on nuoret, joiden koulut on suurelta osin kesken tai lähes käytännössä käymättä.

Opetusministeri Andersson: Ase- ja siviilipalveluksen lyhentämisen työllisyysvaikutukset selvitettävä
”Työllisyystalkoissa matalalla roikkuvat hedelmät on jo poimittu ja palvelusaikojen lyhentämisessä piilevä työllisyyspotentiaali olisi syytä selvittää perinpohjaisesti”, Andersson sanoo.

Vasemmisto haluaa rapauttaa maanpuolustuksen työvoimapulan nimissä. Minkä helvetin työvoimapulan kysyn vaan?

Ilmeisesti hallituksessa meni sekaisin työttömyys ja työvoimapula? No sattuuhan näitä tietysti, ei se niin tarkkaa ole kun selvästi on varaa löydä miljardeja tuosta vaan Etelä-Eurooppaan, kun siellä nyt vaan ei haluta maksaa veroja :)
 
Masentavaa. Jos keskusta ei olisi hönöilemässä tässä hallituksessa, löytäisin nopeasti sisäisen kepulaisuuteni. Nimittäin vasemmiston ideat työllisyydestä ja taloudesta ovat järjettömiä, vasemmistoliiton maanpuolustusajattelu on jopa vaarallisen tietämätöntä ulkomaailmasta ja kokoomuslaiset tykkäävät ihan liikaa kasvottomien sijoittajien eduista isänmaan hyvinvoinnin kustannuksella.

keskustalla on korkeampia päämääriä.

simpauttaja
 
Kirjoituksesi on pitkä ja myönnän, että en ehkä sitä ihan täydellä tarkkuudella näin illalla lukenut, kun sivusilmällä seurailen jalkapalloa. Kuitenkin teen yhden vastakysymyksen, kun kerrot sijoittajien ja omistajien tarpeesta tehdä voittoa, joka on hyväksyttävä asia. Siihen liittyen sitten kirjoitatkin paljon ja vasemmisto se pirulainen tuhoaa kaiken.... Kysymykseni: Vaadit yrityksille paljon voittoa jne., miksi yritykset esim. Ruotsissa ovat tyytyväisiä paljon pienempiin liikevoittoihin kuin Suomessa? Teollisuudessa (perus) kehitetään toimintoja ja ollaan tyytyväisiä 3-5% prosentin liikevoittoihin ja Suomessa se ei riitä? Miten Unkarissa?

yritykset, joilla äänivaltaiset osakkeet ovat yhden suvun omistuksessa, karttavat suurimpia riskejä ja tyytyvät pienempiin voittoihin. Ruotsissa näitä lienee enemmän mitä Suomessa.

simpauttaja
 
Olisi kiva nähdä lähde sille, että Ruotsissa yksityiset yritykset tyytyvät pienempään liikevoittoon.

Ja muutenhan tässä on kyse ihan tavallisesta markkinataloudesta, eli sijoitetulle pääomalle halutaan tuottoa. Jos sitä ei saada, se sijoitetaan muualle.
Lähde on oma kokemukseni. Olin vuosia mukana paikassa, jossa näitä asioita vertailtiin Euroopan maiden välillä. Pakko ei ole uskoa, mutta näin se oli ja uskoisin, että selviäisi myös vapaasti saatavilla olevia tietoja vertailemalla.
 
No elikkäs sulla on todella helppo jobi pistää faktaa pöytään.!
 
keskustalla on korkeampia päämääriä.

simpauttaja
Olen joskus ennenkin todennut hämmentyneenä kuinka afrikkalainen ja länsimainen poliittinen retoriikka ovat lähentyneet toisiaan nimenomaan siten, että se on länsi joka on afrikkalaistunut. Tässä Ugandan kunnianarvoisa Y.K. Museveni, kavereiden kesken M7, 2010:

"We need to put a satellite in space so that we find out what those Americans are doing there,” he said during the launch of the NRM’s 2011-2016 manifesto at Kampala Serena Hotel.

“With the EAC federation, we can have bargaining power and be able to go to the moon, and by going into space we shall insure the strategic security of Africa.”

Minun ajatukseni Sannalle: mitä jos järjestettäisiin YT:t valtionhallinnossa ja jokainen VÄLTTÄMÄTÖN prosessi kuvataan ja miehitetään väellä joka oikeasti hakee paikkaa ja on KYVYKKÄIN kyseiseen tehtävään. Ne joille ei työtä tuossa myllerryksessä löydy siirtyvät paketti kourassa kohti uusia haasteita. Tämän lisäksi palkat katsotaan oikeasti jiiriin työn VAATIVUUDEN näkökulmasta.

Paperitehtaita ynnä muita tuottavia instituutioita karsitaan ja ohjataan tuottavuuden ja kannattavuuden näkökulmasta mikä ei tietenkään sovi mittariksi tai ohjuriksi kansalaisten peruspalveluiden ja valtion koneiston pyörittämiseen. Mutta jotain rotia. Maksavathan virkamiehetkin veroa siinä missä (oikeatkin) ihmiset mutta lyön vetoa että tulevat taloutemme korjaavat ja ohjaavat toimet tulevat osumaan tuulettimeen jossain muualla kuin virkamieskunnassa. Säästöt, tehostamiset, yksiköiden lakkauttamiset ja yt:t eivät tule olemaan virkamiesten herkkua jatkossakaan. Pois lukien poliisi jahka fanttien BLM-kiertue saapuu Härmään.

PERKELE! (Äänetön mielenilmaus).

Hulluko olet???

YT:t valtionhallintoon??? Ja sanot tuon avoimella nettifoorumilla? En kadehdi sinua. Tulet kokemaan kauheita asioita kun ne löytävät sinut...

1598560837185.png

1598560856630.png

1598561144754.png

Uskallatkin puhua Pyhyyteen kajoamisesta... Voi voi...
 
Kirjoituksesi on pitkä ja myönnän, että en ehkä sitä ihan täydellä tarkkuudella näin illalla lukenut, kun sivusilmällä seurailen jalkapalloa. Kuitenkin teen yhden vastakysymyksen, kun kerrot sijoittajien ja omistajien tarpeesta tehdä voittoa, joka on hyväksyttävä asia. Siihen liittyen sitten kirjoitatkin paljon ja vasemmisto se pirulainen tuhoaa kaiken.... Kysymykseni: Vaadit yrityksille paljon voittoa jne., miksi yritykset esim. Ruotsissa ovat tyytyväisiä paljon pienempiin liikevoittoihin kuin Suomessa? Teollisuudessa (perus) kehitetään toimintoja ja ollaan tyytyväisiä 3-5% prosentin liikevoittoihin ja Suomessa se ei riitä? Miten Unkarissa?
Voisiko pienemmän tuottovaatimuksen syynä olla:
- Parempi pääoman saatavuus Ruotsissa. Tämä johtuu mm. pidemmästä vaurauden ajasta ja perintöveron puuttumisesta.
- Poliittista riskiä liiketoiminnalle pidetään Suomessa korkeana. Tuotto on tehtävä ennen riskin realisoitumista.
- Talouden syklisyys saattaa olla Ruotsissa pienempää kuin Suomessa (en tiedä onko näin).
309f3c1d-3a90-304e-bf25-24a4a00f39b4

Katri Kulmuni: Suomesta miehitettyjä avaruuslentoja
SUVI HAUTANEN | 27.08.2020 | 16:14- päivitetty 27.08.2020 | 20:16
Keskustan puheenjohtajan mielestä Suomen on investoitava avaruusteknologiaan.
Keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin mielestä Suomeen on perustettava oma avaruushallinto ja luotava selvät pelisäännöt avaruudessa toimimiseen.
Kulmunin mukaan Suomessa on huipputason avaruuden ja ilmakehän tutkimusta. Suomalaiset yritykset ovat osallistuneet lukuisten satelliittien suunnittelemiseen ja valmistamiseen.
Ensimmäinen suomalainen kaupallinen satelliitti laukaistiin tammikuussa 2018.
– Sisunautit ja Suomesta laukaistut miehitetyt avaruuslennot tullaan vielä näkemään, Katri Kulmuni visioi tänään torstaina julkaistussa Onko maallamme rohkeutta tehdä valintoja? -investointiohjelmassaan.
Kulmunin mielestä Suomen kannattaa houkutella uusia investointeja syntymässä olevaan klusteriin, jolla tulee olemaan suuri merkitys tietoyhteiskuntapalveluiden seuraavan sukupolven innovaatioiden kannalta.
– Suomen tulee luoda kunnianhimoinen, strateginen avaruusteknologian ja paikannustiedon hyödyntämiseen tähtäävä investointiohjelma, Kulmuni linjaa.
Kulmunin mukaan avaruuden hyödyntäminen lisääntyy merkittävästi tulevina vuosina.
– Satelliittipaikannusjärjestelmät ja niitä tarkentavat palvelut luovat edellytykset paikkatietojen tehokkaalle hyödyntämiselle itseohjautuvassa liikenteessä sekä kansalaisten arjessa, Kulmuni näkee.

Edit. Aiheesta olikin jo keskustelua avaruus -vitjassa.
 
Viimeksi muokattu:
yritykset, joilla äänivaltaiset osakkeet ovat yhden suvun omistuksessa, karttavat suurimpia riskejä ja tyytyvät pienempiin voittoihin. Ruotsissa näitä lienee enemmän mitä Suomessa.

simpauttaja

Perintöverotuksen pienet erot. Etenkin se, milloin perikunnan pitää maksaa.

Suomessa viimeiset patruunoiden yritykset usein myydään ulkomaille eli pannaan lehmä lihoiksi. Jos jatketaan, nuori tj haluaa pörssiin ja on jo pitkään miettinyt, miten kalliiksi vanha jäärä tulee, kun voitaisiin välillä tempaista kunnon palkkiot.
 
Viimeksi muokattu:
UPM Kymmene palkkioista:

Yhtiön johdon palkitsemisen tavoitteena on edistää yhtiön pitkän aikavälin taloudellista menestystä, kilpailukykyä ja omistaja-arvon suotuisaa kehitystä.

UPM Kymmene johdon omistuksista:

Hallitus kannustaa johtajiston jäseniä suoraan osakeomistukseen yhtiössä. Toimitusjohtajan suositellaan omistavan UPM:n osakkeita määrän, joka vastaa hänen kahden vuoden bruttomääräistä peruspalkkaansa. Muilla johtajiston jäsenillä suositellaan olevan omistuksessaan vuoden bruttomääräistä peruspalkkaa vastaava määrä yhtiön osakkeita.

Näissä on luonnollisesti tietty vahvuus, mutta valitettavasti samalla tietty heikkous.
 
No elikkäs sulla on todella helppo jobi pistää faktaa pöytään.!
Mielelläni laittaisin, mutta kun kyse on vanhoista työpaikoistani ja salassapitovelvollisuudesta niin en tuohon lähde. Heitän vielä seuraavan: kun verrattiin samaa tuotetta tekevää Suomalaista ja Ruotsalaista tehdasta, niin henkilöstökustannusten osuus Suomessa oli selvästi pienempi kuin Ruotsissa. Jos käytetään termia tuottavuus, niin Suomi oli toiseksi tuottavin Puolan jälkeen. Mukana vertausmaina: Suomi, Ruotsi, Tanska, Alankomaat, Saksa, Puola, Englanti, Irlanti. Kyse oli saman teollisen tuotteen valmistuksesta. Aikaa toki tästä on kulunut n 10 vuotta. Laatumittareissa Puols ei sitten loistanutkaan kärkikahinoissa...
 
Vielä kun tuohon yhdistetään (teollisen) tuotannon matala automatisointiaste/robotisointiaste verrattuna vaikkapa Saksaan niin väittäisin suomalaisen tuottavuuden kestävän kansainvälisen tarkastelun. Satumme vain asumaan saarella ja kaukana markkinoista. Ja kun on kysymys tuotteesta (paperi) missä logistiikkakustannukset ovat huomattavat suhteessa tuotteen hintaan on muu sössötys melko turhaa.
Huolimatta Kaipolasta uskon että teknologiateollisuus tulee siirtämään hankintaketjujaan lähemmäksi Eurooppaa/Eurooppaan ja siinä isojaossa Suomi on vahvoilla. Tosin poliitikkomme yrittävät vesittää sitä parhaan kykynsä mukaan holtittomalla velkaantumisella ja sen aiheuttamalla kierteellä.
 
Edelleen tuon esille metsäteollisuuden kohdalla sitä että Suomi tuottaa raaka-ainetta. Sen mentyä ulkomaille niillä ostajilla tuntuu olevan parempi mahdollisuus jalostaa tuotetta siihen tasoon ja valmiiksi, millaisena se lopulta myydään. Eli alhaisen jalostusasteen tavarasta ei saa korkeaa hintaa.
Siltä osin kun on kyse sanomalehtipaperista, niin huomioitava että Euroopassa muut tekevät sen kierrätyspaperista ja sanomalehden voi kierrättää noin 7 kertaa. Heidän tehtaansa ovat sen malliset.
Suomessa paperi tehdään pystymetsästä ja tehtaat ovat sen malliset. Kilpaillakseen samantasoisesti markkinoilla Suomen tehtaiden pitäisi tuottaa vähemmän priimaa paperia jota voi myydä halvemmalla. Samoin kuten ne muutkin tekevät Euroopassa.

Kaipolan osalla yksi mahdollisuus voi olla että sen nykytekniikka suljetaan ja porukka pihalle. Jonkin ajan kuluttua UPM investoi muutokseen jolla kone käännetään kierrätyspaperin moodiin ja kysytään uusia tekijöitä uudenlaiseen duunipaikkaan. Teoriassa näin.
 
Back
Top