Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Lapseni on jo käynyt Parolan.... ja joo DI. Teen kyllä ihan eri duuneja kuin perus DI. Minunkin perusyksikössä oli kova kuri ja tulenjohtajaa lähelläkään ei ollut sijoitukseni. Epäilen, että pystyisin haarukoimaan sinut Fremen, koska olen Pirkanmaalta ja ystäviäni oli paljon Parolassa. Olet 80% vuonna 74 syntynyt.
-73, Espoo Viherlaakso eli Viheri. Muttei mennyt paljoa ohi, silti hyvä ettet ole tulenjohtaja näin meidän mosurien näkövinkkelistä, joka on lähinnä naama turpeessa :) !

Mutta eipä sieltä paljoa nää muutenkaan...

Olitko Tutalla? Sieltähän kaikki yrittää nykyään rekrytoida, on pari kaveria IT-arkkitehtuuri ja konsultti-puolella ihan seniori-hommissa, ja kiroavat kauppatieteet maisterit ja Euro-MBA:t alimpaan Haadeksen kitaan, koska eivät osaa matikkaa eivätkä pysty edes kirjoittamaan scriptiä, saati sitten dokumentoimaan sitä järkevästi.

Ja palkkapyynnöt/ vaatimukset ovat E5000+/kk noilta vastavalmistuneita taunoilta...
 
Eduskunnassa viikolla PS esitti väitteen Italian saamasta 200 miljardin avustuksesta. Valtiovarainministeri Vanhanen kiisti luvun ja kehoitti tarkistamaan faktat. Nyt kirjoittaa saaneensa eri mittakaavan luvut kun Italian omat maksut otetaan huomioon ja lainat eivät ole tukia. Valehteleeko suoraan ministeri.."
VM-ministeri Vanhanen kirjoittaa MTV:n kolumnissa ja vaatii persuilta faktantarkastusta Italian tuen määrästä.

Näin Vanhanen kirjoittaa:

”Perussuomalaiset väittävät välikysymyksessään Italian saavan elpymisvälineestä 200 miljardia. Tosiasia on se, että Italia saa laskennallisesti avustuksia 79 miljardia. Heidän oma maksuosuutensa tästä on 48 miljardia. Nettoavustus on siis noin 30 miljardia. Mikäli Italia käyttää lisäksi elpymisvälineen lainamuotoista osuutta, tulee se tämän päälle. Laina on kuitenkin laina eikä tuki. Mielikuva 200 miljardista on aivan eri kuin todellisuus.

Vielä kolmas fakta Italiaan liitettyihin mielikuviin: Italia on unionissa nettomaksaja kuten Suomikin. Tulevan seitsemän vuoden rahoituskehyksessä Italian nettomaksuosuus on noin 35 miljardia euroa eli enemmän kuin he 37 vuoden kuluessa nettona hyötyvät elpymisvälineestä (30 miljardia).
 
Keskustan Vanhanen tosin unohtaa mainita, että tällä laskukaavalla ne Suomen saamat "elvytysrahat" ovat useamman miljardin verran tappiolla. Pikkujuttuja tietysti, negatiivinen elvytys on varmasti uusi talousnobeliin johtava malli.
 
Eikös "Lautakasa" sanonut myös että näitä Suomen saamia rahoja ei käytetä mihinkään väyläinvestoimisiin, koska ne menisivät sitten kaikki sinne. Mikä on tietenkin mielenkiintoista, kun katselee mitä Italia aikoo rahoillaan tehdä:
thelocal.it

Overall the government plan is divided into six areas:
  • Digitalization, innovation and growth
  • Green policies aimed at decarbonisation
  • Transport infrastructure
  • Education, training, research and culture
  • Social cohesion and gender equality
  • Health
Where is the money going?

Nearly 35 billion is destined for hospitals, while schools will receive funding for 368,000 new classrooms and updated equipment, as well as computer voucher to be made available to all families with school-age children. Funds have also been allocated for scholarships.

it is expected that the roll-out of 5G will be financed by the recovery fund in at least 100 cities.

Transport

Just over one billion euros is allocated to the controversial Turin-Lyon (Tav) high-speed railway line, and 4.5 billion for Sicily's planned Palermo-Messina-Catania railway. The plan sets aside 2.6 billion for a direct high-speed link between Naples and Bari in the south.

Discounted or free tickets will be made available for public transport within cities.

The motorway network must also be adapted to the increased use of electric vehicles with the installation of charging points.

More jobs in public administration will be created, and the plan also includes incentives for businesses to allow flexible working and working from home.

Tax reform

The government sas it wants to completely overhaul Italy's tax system, creating "a tax system favorable to growth" by cutting taxes for the middle classes, particularly for families.

The document details plans for "a comprehensive reform of direct and indirect taxation, aimed at designing a simple and transparent fair tax for citizens, which in particular reduces the tax burden on the middle classes and families with children and accelerates the transition of the economic system towards greater environmental sustainability "

Mut ai niin, koronakärsimyksiähän tässä vain lievytetään... en tiedä haluanko edes tietää mitä muut ison potin saajat tekevät..
 
Demaritoimittaja kirjoittaa kommunismin reliikistä mutta kuka hitossa näitä ajatuksia kaipaa. Ymmärtääköhän Sanna Marinia äänestävä, että tuo Times-lehden kansikuvan neito seisoo näissä porukoissa.
 
Vielä kolmas fakta Italiaan liitettyihin mielikuviin: Italia on unionissa nettomaksaja kuten Suomikin. Tulevan seitsemän vuoden rahoituskehyksessä Italian nettomaksuosuus on noin 35 miljardia euroa eli enemmän kuin he 37 vuoden kuluessa nettona hyötyvät elpymisvälineestä (30 miljardia).

Eli kun oikein lykästää Italian taloutta, niin sadan vuoden kuluessa se on taas rehellinen nettomaksaja???? Mikä ihme on tämä Italian oma 48 mrd euroa? Maksaako Italia siis 48 mrd, että sille voidaan antaa 152 mrd? Eikös tuo ole Italian kannalta aika hyvä vaihtokauppa? Helkkari. Kuka antaa mulle 2000 e palstalla, lupaan maksaa siitä 500 e, halukkaita? En maksa etukäteen omaa osuuttani, vaan ensin mulle se mun osuus, siitä voin kuitata sen oman osuuteni. :cool: @TomTom nyt keräys pystyyn, baikalin koronatukeen fyrkkaa.
 
-73, Espoo Viherlaakso eli Viheri. Muttei mennyt paljoa ohi, silti hyvä ettet ole tulenjohtaja näin meidän mosurien näkövinkkelistä, joka on lähinnä naama turpeessa :) !

Mutta eipä sieltä paljoa nää muutenkaan...

Olitko Tutalla? Sieltähän kaikki yrittää nykyään rekrytoida, on pari kaveria IT-arkkitehtuuri ja konsultti-puolella ihan seniori-hommissa, ja kiroavat kauppatieteet maisterit ja Euro-MBA:t alimpaan Haadeksen kitaan, koska eivät osaa matikkaa eivätkä pysty edes kirjoittamaan scriptiä, saati sitten dokumentoimaan sitä järkevästi.

Ja palkkapyynnöt/ vaatimukset ovat E5000+/kk noilta vastavalmistuneita taunoilta...
En ollut Tutalla ihan todella perinteiseltä puolelta valmistunut ja "alani" hommia tein melkein kymmenen vuotta ja sen jälkeen ihan muuta. Toki ne matikan kohtuulliset taidot ja kyky ymmärtää lukuja ovat tärkeitä nykyisessäkin työssä.
 
Eikös "Lautakasa" sanonut myös että näitä Suomen saamia rahoja ei käytetä mihinkään väyläinvestoimisiin, koska ne menisivät sitten kaikki sinne. Mikä on tietenkin mielenkiintoista, kun katselee mitä Italia aikoo rahoillaan tehdä:

Mut ai niin, koronakärsimyksiähän tässä vain lievytetään... en tiedä haluanko edes tietää mitä muut ison potin saajat tekevät..
Vähintään 30% pitää käyttää ilmastotoimiin, tosin Marin ennätti jo sanoa että Suomi yrittää käyttää vieläkin enemmän...
 
Liikenneverkon parantaminen on suorastaan erinomainen ilmastotoimi, vielä kun poistetaan liikennevalohelvettejä niin ilmasto suorastaan kiittää..
Liikenteen suhteen on olemassa ristiriitaisia intressejä. Poliisijohdon intentio on hidastaa ajonopeuksia (=liikennettä) joka paikassa. Tie on turvallisimmillaan silloin kun siellä ei ole liikennettä. Mr peltipoliisi oikein hihkuu medioissa kun saa kertoa uusista kameroista, rajoituksista, sakoista ja uhkauksista. Liikennevirasto pyrkii pitämään tieverkon ajokelpoisena ilman henkilöstöä ja tarvittavia määrärahoja. Tienpidon urakoitsijoiden intressi on löytää syy, jonka nojalla voi olla tekemättä mitään. Kuntien intressi on kilpailla keskenään liikenneympyröiden määrällä. PK-seudun vihervassarit haluavat lopettaa liikennöinnin kokonaan. Verottajan intressi on lypsää kuiviin kaikki liikenteessä liikkuvat.
 
Eli kun oikein lykästää Italian taloutta, niin sadan vuoden kuluessa se on taas rehellinen nettomaksaja???? Mikä ihme on tämä Italian oma 48 mrd euroa? Maksaako Italia siis 48 mrd, että sille voidaan antaa 152 mrd? Eikös tuo ole Italian kannalta aika hyvä vaihtokauppa? Helkkari. Kuka antaa mulle 2000 e palstalla, lupaan maksaa siitä 500 e, halukkaita? En maksa etukäteen omaa osuuttani, vaan ensin mulle se mun osuus, siitä voin kuitata sen oman osuuteni. :cool: @TomTom nyt keräys pystyyn, baikalin koronatukeen fyrkkaa.
Joo laitetaan ihmeessä pystyyn, käyttäjät maksaa ja minä otan välistä 80%, sinulle kuitenkin tulee rahaa!!!

Ja sijoitus on varma jos keksit jonkun viherpsykoosi setin, esim baikalin aivojen lataus tuulella:
propellerkeps-4.jpg
 
Eli kun oikein lykästää Italian taloutta, niin sadan vuoden kuluessa se on taas rehellinen nettomaksaja???? Mikä ihme on tämä Italian oma 48 mrd euroa? Maksaako Italia siis 48 mrd, että sille voidaan antaa 152 mrd? Eikös tuo ole Italian kannalta aika hyvä vaihtokauppa? Helkkari. Kuka antaa mulle 2000 e palstalla, lupaan maksaa siitä 500 e, halukkaita? En maksa etukäteen omaa osuuttani, vaan ensin mulle se mun osuus, siitä voin kuitata sen oman osuuteni. :cool: @TomTom nyt keräys pystyyn, baikalin koronatukeen fyrkkaa.
On se kyllä ihme, että Italia, jossa on 60 miljoonaa asukasta ja jonka pääkaupunki Rooma sijaitsee Jumalan kainalossa tasolla 41 astetta pohjoista leveyttä, ja jossa viinirypäleet rehottaa ja chianti sekä prosecco virtaavat, kerää alkoholiverona lähes täsmälleen saman mitä Suomi (5,5 miljoonaa asukasta, pääkaupunki Helsinki ryssän hanurissa 60 astetta 24 minuuttia pohjoista leveyttä, ja jossa ei kasva rypäleen terttuakaan taivasalla)... eli 1,6 miljardia euroa vuodessa.
Vitun järkevää lähettää rahaa Italiaan, kun tuota viiniverotusta voisi siellä esim. "hiukan" korjata ylöspäin.
Kas siinäpä olis 16 miljardia euroa VUODESSA ylimääräistä jos yhdenmukaistaisivat alkoholiveron ainoastaan pohjoisen köyhän rupumaan tasolle. Kertaa 20 vuotta niin siinäpä olis koko EU-pelastuspelleily kasassa ihan nollakorollakin, 320 miljardia euroa ylimääräistä valtion kassaan.

Ei jumankauta tätä pelleilyä, ja Härmän kommari-media viel juhlii tätä suurena neuvotteluvoittona. Vitun kusipäät.
 
Viimeksi muokattu:
Porvoolainen (!) Kerkkoon kansantaloyhdistys lahjoitti turkulaisen Li Anderssonin (vas) vaalikassaan 6 000 euroa, ja yhdistyksen toiminnanjohtajan tytär Saila Ruuth (vas) pääsikin sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas) valtiosihteeriksi. Googlaamalla Ruuthille selvisi lopulta sekin, mikä valtiosihteeri on.

Kuka antaa mulle 2000 e palstalla, lupaan maksaa siitä 500 e, halukkaita? En maksa etukäteen omaa osuuttani, vaan ensin mulle se mun osuus, siitä voin kuitata sen oman osuuteni.

Mulle kans!

Eikun äh, nyt unohdin erään kultaisen säännön. Nimittäin oma perhe ja talous ensin -ajattelu on vahingollista. On ihan oikein, että myyn omaisuuteni ja siirrän kaiken likvidin sinulle. Saan kuitenkin sitten sen 25% takaisin pala palalta, ja voin ostaa sillä vaikka ruokaa.

Lisäksi pitää selittää perheelleni, miten taloutemme alkaa olla todella huteralla pohjalla, eikä näin voi jatkua. Olemmeko enää edes keskiluokkaa, vai jo samassa sarjassa ongelmalähiöiden kanssa? Nyt pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja karsia menoja ja elintasoa ja painaa entistä enemmän duunia! Se on sitä vastuullista taloudenpitoa!

Samalla saadaan kuitenkin huikeita etuja kun tuetaan baikalia. Esim. elintarvikkeiden yhteishankintasopimus on jo tekeillä.
 
Eikun äh, nyt unohdin erään kultaisen säännön. Nimittäin oma perhe ja talous ensin -ajattelu on vahingollista. On ihan oikein, että myyn omaisuuteni ja siirrän kaiken likvidin sinulle. Saan kuitenkin sitten sen 25% takaisin pala palalta, ja voin ostaa sillä vaikka ruokaa.
Et voi ostaa sillä ruokaa.

Voit hankkia ropelin talon räystääseen tai aurinkopanelin kännykän lataamiseen. Voit myös keksiä lisälaitteen autoosi, joka nielee rahaa joka kilometri kiihtyvään tahtiin.
 
Et voi ostaa sillä ruokaa.

Voit hankkia ropelin talon räystääseen tai aurinkopanelin kännykän lataamiseen. Voit myös keksiä lisälaitteen autoosi, joka nielee rahaa joka kilometri kiihtyvään tahtiin.
Ilmastonmuutoksen rajuuden vuoksi kaikki varat sijoitetaan lumilinkoihin ja pakkasvarustuksen hankkimiseen ilmastopakolaisille.
 
Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo sanoo MTV Uutisille, että kyse ei ole uudesta asiasta, vaan päästökauppa on mainittu osana keinovalikoimaa aiemminkin. Hän myös muistuttaa, että liikenteen päästöjen puolittamiselle on laaja tuki yli puoluerajojen.
– Myös kokoomus ja perussuomalaiset ovat sitoutuneet.
Pyydänkin nyt heiltä sitä konkretiaa ja keinoja saavuttaa tavoite. Hallitus on linjannut, että käytetään muita keinoja ensin ja katsotaan miten ne tehoavat. Liikenteen päästökauppa on niitä viimesijaisia keinoja, sisäministeri toteaa.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) ei pidä esitystä toteuttamiskelpoisena.

– Aika mielenkiintoinen ajatustapa, että nostetaan polttoaineen hinta niin korkealle, että autoa ei esimerkiksi haja-asutusalueella ole varaa pitää tai sosiaalisesti heikommassa asemassa olevilla varaa ostaa. Kyllä se tietysti yksi ratkaisu on, mutta ei sovi minun arvomaailmaani, Lintilä sanoi.

Myös perussuomalaisten eduskuntaryhmä tyrmää ehdotuksen.

– Tutkijoiden rajussa ulostulossa on nähtävissä konkreettisesti, miten järjettömiä päätöksiä liikenteen rajoittamisesta muut kuin perussuomalaiset ajavat, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jani Mäkelä sanoi tiedotteessa.

Demaritoimittaja kirjoittaa kommunismin reliikistä mutta kuka hitossa näitä ajatuksia kaipaa. Ymmärtääköhän Sanna Marinia äänestävä, että tuo Times-lehden kansikuvan neito seisoo näissä porukoissa.
Tämähän on alunperin julkaistu "Venäjän aika" -lehdessä :eek:.

Sieltä löytyi Örkkiäkin ehkä pahempi mörkö lähihistorian synkimmiltä sivuilta haastateltuna:

Lukuiloa...:)
 
Joutuu kyllä jättämään välistä ihan ettei vaa elämä tähän päivään pääty. En tykkää oikein maanpettureista. Ja tarkennuksi ettei oma elämä siis lopu ku paineet nousee liian ylös ni siinähä sit poksahtaa paikat eikä auta mikään enää sit.
 
Back
Top