Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Oikeassahan sanna tuolloin oli. Se ettei hän ole pääministerinäkään saanut homma raiteilleen näyttää tietysti pahalta. Joko kyseessä on tunarointi tai sitten asia ei ole ministerien käsissäensinkään? Todistettavasti murhe ei ratkea ainakaan avustajakuntaa vahvistamalla.

Noin yleisen elämänkokemuksen pohjalta voisi ehdottaa vaikka valmisteluvaiheen yhteistyötä perustuslakivaliokunnan kanssa. Sitä en tiedä olisiko tuo taas jonkun ohjesäännön vastaista?
Sannan kannattaisi hankkia avustajakaartiinsa joku valtiosääntöoppinut varoittamaan pahimmista miinoista.
 
Paljon demarihömppää, mutta tulihan sieltä se olennainen myös.

Eli ei muuta kun parempia lakiesityksiä Sannan hallitukselta, kuherruskuukausi on ohi. Uho on ollut kovaa, katsotaan mihin pystyvät. Toistaiseksi hallitus on ollut täysi vitsi ja lopputuloksesta kärsimme vuosikaudet.
Henkilökohtaisella tasolla voi yksittäisen hallituksen kohdalla olla tyytyväinen siihen ettei hallinto toimi. Pitkässä juoksussa tämä on merkittävä kansallinen ongelma siitä riippumatta kuka on pääministerinä.
 
Sannan kannattaisi hankkia avustajakaartiinsa joku valtiosääntöoppinut varoittamaan pahimmista miinoista.
Ei tarvita avustajaa koska tuota hommaa tekee perustuslain velvoittamana oikeuskansleri. Lait on siis ennakkotarkastettu erityisesti perusoikeuksien turvaamisen näkövinkkelistä ennen kuin ne lähtivät Eduskuntaan.

Joko k.o. virkaan valikoituu toistaitoisia tolloja tai sitten tulkinnat ovat mm. Ben Zyskowiczin kritisoimalla tavalla niin kiharaisia ettei niitä kukaan pysty asiallisesti ennakoimaan. Kaksi viimeistä oikeuskansleria on joka tapauksessa tässä tehtävässä epäonnistunut. Jotenkin tämä solmu pitäisi avata ja minusta keino olisi nykyistä avoimempi keskustelu valmisteluvaiheessa. Perustuslakitulkintojen ennakoitavuus on saatava paremmaksi ettei tuleva Halla-Ahon hallituksen nelvuotiskausi mene myös samaa seinää potkiessa.
 
Narsistille vaikeaa tuollainen. Paljon mukavampi vaan poseerata ja ottaa kehuja siitä miten nätti ja ihana pääministeri meillä on. :)
Tonoppa on iesimerkki siitä miksi persut eivät saa valtaa koskaan, vaikka siellä hyviä ajatuksia on paljon. Heikot lenkit pilaavat sen puoluéen kannatuksineen. Laatu ei riitä kuten kävi viime kerrallakin, kokkarit ja keskusta veivät mennen tulle. Tuohon öyhötykseen ei kannata lähteä mukaan (vastasit Rannari jo hyvin, eikä toisella riiitä siihen kyky vastata. Heikomman keino on vain räksyttää). Sori Tonoppa.
 
Aamulla ja selvänä sit uutta yritystä. :ROFLMAO:
 
Tonoppa on iesimerkki siitä miksi persut eivät saa valtaa koskaan, vaikka siellä hyviä ajatuksia on paljon. Heikot lenkit pilaavat sen puoluéen kannatuksineen. Laatu ei riitä kuten kävi viime kerrallakin, kokkarit ja keskusta veivät mennen tulle. Tuohon öyhötykseen ei kannata lähteä mukaan (vastasit Rannari jo hyvin, eikä toisella riiitä siihen kyky vastata. Heikomman keino on vain räksyttää). Sori Tonoppa.
En ole ikinä ymmärtänyt sitä että lyhytnäköisesti iloitaan järjestelmän toimimattomuudesta koska se tällä kertaa häiritsee Marinin hallitusta. Pitäisi olla sen verran tollkuissaan että ymmärtää saman häiriön tulevan kaikille muillekin hallituksille jos asiaa ei korjata. Kyllä sen pitää olla meidän kaikkien tavoitteena että laillisesti valituilla hallituksilla on todellinen mahdollisuus hoitaa hommiaan. Hallituksia tulee ja menee mutta prosessin pitää toimia.

@tonoppa on ollut ignore-osastolla jo pitkään mutta aina välistä tulee katsottua mitä sulkulistalla olevat kirjoittelevat. En siis ylläty kun keskustelun taso on taas kerran pettymys.
 
Juurikin se tässä taitaa olla se ongelman ydin :ROFLMAO:

Kyllä. Ainakin osittain. Kun toisaalta Jonkka edellisen hallituksen aikana epäonnistui samalla tavalla niin kyse ei välttämättä ole henkilöstä. Eri hallitus ja oikeuskansleri ja tietysti myös eri perustuslakivaliokunnan kokoonpano mutta silti aina vain samat ongelmat. Virkamiehet ja perustuslakiasiantuntijat ovat tietysti samoja.
 
Tämähän on yleistä vasemmistolaisilla. Faktat menevät kovasti tunteisiin, eikä niitä vastaan kyetä argumentoimaan :cool:
En usko, että Rannari on vasemmistoa tai oikeistoa. Uskoisin, että hän on henkilö, joka teoriassa olisi takuulla oikeistoa, mutta on nähnyt sen ikävän puolen, joka sielläkin valitettavasti on. Hän on realisti, joka ajattelee, että pitäisi löytää riittävä taso tehdä yhdessä duunia, että saamme vietyä yhteistä Suomeamme eteenpäin.
 
En usko, että Rannari on vasemmistoa tai oikeistoa.
Rannarihan voi sen meille kertoa. Vaalilautakunnissa toimiva ja useamman puolueen kuntavaaliehdokkaaksi pyydetty henkilö on suomeksi poliittinen toimija. Olisi reilua kertoa minkä puolueen nimissä.

Tietysti Sanna Marinin hallituksen "avoimuuden" linjalla kun toimitaan, tämä ei tietenkään ole julkista tietoa. :)
 
Tämähän on yleistä vasemmistolaisilla. Faktat menevät kovasti tunteisiin, eikä niitä vastaan kyetä argumentoimaan :cool:
Minä vähän epäilen, että Tonoppaa harmittaa vieläkin, että vasemmistolaiset veivät ne paikat aliupseerikoulussa ja Tonoppa ei saanutkaan paikkaa esimiehistöön. Paha katkeruus snusta Tonoppa ainakin paistaa. Jos haluat voin lähettää sinulle vänrikin nappulan....
 
En usko, että Rannari on vasemmistoa tai oikeistoa. Uskoisin, että hän on henkilö, joka teoriassa olisi takuulla oikeistoa, mutta on nähnyt sen ikävän puolen, joka sielläkin valitettavasti on. Hän on realisti, joka ajattelee, että pitäisi löytää riittävä taso tehdä yhdessä duunia, että saamme vietyä yhteistä Suomeamme eteenpäin.
Voiko ketään edes kattavasti yhdellä sanalla määritellä?

Niin kuin olen joskus todennut on demarien ns. oikean laidan ja kokoomuslaisten ns. vasemman laidan ero lähinnä kotikasvatuksessa. Esimerkiksi ay-hommissa ei eroja juuri ole silloin kun puhutaan työelämän kuvioista eikä politiikasta.

Jos tuon ryhmän koittaa jakaa puolueittain ja kuvittelee lopputulemana olevan konservatiiveja ja bolsevikkeja niin metsään menee.
 
Lainsäädännön ongelma on, kuten Unkarikin on asian todennut, poliittinen. Perustuslakivaliokunta koostuu pääosin maallikoista, joilla ei ole edes perustason tuntemusta lainsäädännöstä. Näin heillä on käytössään ainoastaan elämäm kokemus, poliittinen kanta, asiantuntijat ja ne pari tyyppiä valiokunnassa, jotka tuntee lakia. Kun kyseessä on maallikot, niin näiden on tietysti helpointa ottaa kielteinen kanta kaikkiin vaikeimpiin kysymyksiin. Sitten kannattaa myös katsoa, minkälaisia asiantuntijoita siellä kuullaan ja minkälaisia ei kuulla. Mutta toisaalta kun sattuu sopivasti asiat kohdalleen, niin yhtäkkiä löytyy perustuslain mentävä aukko ja voidaan hyvillä mielin hyväksyä perustuslain vastaisiakin esityksiä.

Sillä kuuluisalla Hyvällä Asialla on enemmän roolia valiokunnan päätöksiin kuin itse perustuslailla. Tämä on sikäli huono, että se seuraa yhteiskunnan poliittismoraalista kehitystä, eikä niinkään ennakoitavaa perustuslain mukaisuutta. Vai keksiikö joku, miten on hyväksyttävää syrjiä sukupuolen, etnisyyden tai uskonnon varjolla? Minä en, mutta perustuslakivaliokunta kyllä. Sitä kutsutaan positiiviseksi syrjinnäksi, se on Hyvä Asia. Perustuslain tarkoittaman syrjintäkiellon hengen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, koska syrjintää kokee aina yksilö ja tälle se on aina negatiivista.

Vaan eipä tämä soppa ole ainoastaa perustuslakivaliokunnasta johtuvaa. Lainvalmistelun todella heikon tason perusteella Suomessa ei myöskään voida siirtyä perustuslakituomioistuimeen, koska sitten mietitään seuraavat 20 vuotta jokaisen lain heikkoa toteutumista jälkikäteen ja maa on kriisissä, koska lakiin ei voi luottaa. Sen sijaan korkeimmalle oikeudelle tulisi antaa aktiivisempi rooli perustuslainmukaisuuden toteamiseksi hyväksyttyjen lakien osalta ja perustuslakivaliokunta tulisi korvata ammattilaisilla, jotka ovat heti alusta pitäen lainvalmistelun apuna ja käytettävissä. Näin ei tarvitse pompotella esityksiä ja lausuntoja edes takaisin ja perustuslain toteutuminen on enemmän kiinni itse perustuslaista kuin poliittisista aatteista, hyveistä tai maallikkojen johdateltavuudesta.
 
Rannarihan voi sen meille kertoa. Vaalilautakunnissa toimiva ja useamman puolueen kuntavaaliehdokkaaksi pyydetty henkilö on suomeksi poliittinen toimija. Olisi reilua kertoa minkä puolueen nimissä.

Tietysti Sanna Marinin hallituksen "avoimuuden" linjalla kun toimitaan, tämä ei tietenkään ole julkista tietoa. :)
Ei siinä mitään salaista ole muttei kyllä mitään kiinnostavaakaan.

En ole minkään puolueen jäsen mutta olen aina tavannut äänestää kokoomusta. Vaalilautakunnassa olen tällä kertaa kokoomuksen mandaattipaikalla mutta olen joskus ollut siellä myös SDP:n paikalla. Kuka nyt on sattunut ensin kysymään. Tunnen porukkaa molemmista puolueista ay-aktiiviajoiltani.

OT päättyy tähän
 
Taisin ainakin osittain osua sinusta oikeaan.
 
Back
Top